---
1.) Tämä on sinun mielipiteesi ja saat toki sekä elää sen mukaan että arvioida muita sen mukaan. Itselleni sillä kuinka paljon haluan antaa tunteitteni ohjata elämääni on selkeästi rajat. Ne rajat eivät ole selkeitä ja pysyviä, mutta ne kyllä ovat hyvin vahvasti olemassa. Se mihin rajansa vetää on tässä yhteiskunnassa hyvin pitkälle jokaisen oma valinta.
2.) Antaessaan itsensä vajota synkkiin tunnelmiin pidemmiksi ajoiksi avaa samalla huomaamattaa oven persoonan, arvomaailman ja sitä kautta vahvasti myös toiminnan muutoksille, joita ohjaa pelko, viha, katkeruus ja merkityksettömyys.
3.) Miten sinä itse olet esimerkiksi muuttunut suruprosessiesi myötä? Ovatko ne tuoneet elämääsi aikaisempaa enemmän rakkautta, suvaitsevaisuutta, väkivallattomuutta ja myötätuntoa?
4.) Minkä prosessin etenemisen kannalta? Meistä jokaisen suru- ja kasvuprosessit ovat ymmärtääkseni täysin yksilöllisiä ja niiden kulkuun voi vaikuttaa tietoisesti. Niitä ei voi valita vapaasti, mutta niitä voi ohjailla ajatuksellisten työkalujen ja muiden ihmisten johdatuksen kautta.
5.) Minusta tuntuu siltä, että tekisin väärin sekä itseäni että läheisiäni kohtaan jos en eron hetkellä pyrkisi parhaani mukaan täyttämään syntynyttä tyhjiötä hyveillä ja rakkaudella. Ja jos parhaani olisi kovin vähän niin miettisin kyllä kahdesti sitä mihin suuntaan haluan elämääni myös pidemmällä tähtäimellä ohjailla.
6.) Olen jo pitkä tovi sitten päästänyt irti siitä ajatuksesta, että muiden ihmisten olisi hyvä elää elämäänsä kuten minä elän omaani. Onneksi se ei kuitenkaan estä minua jakamasta kokemuksiani sillä ajatuksella, että joskus joku saattaa löytää niistä jotakin, joka sopii juuri hänen maailmaansa ja tekee siitä onnellisempaa :)
---
1.) Tottakai se on minun mielipiteeni. En ole kuitenkaan arvioinut ketään ihmistä sen mukaan. Olen sanonut mielipiteeni lähinnä seuraavaan asiaan: Kun ihmisellä on elämässään meneillään haastava vaihe, johon liittyy vaikeiden asioiden käsittelyä ja kivuliaita tunteita, ei omien kokemusteni perusteella ole hyväksi lykätä näitä tunteita ja niiden käsittelyä kerta toisensa jälkeen. Jokainen toki itse määrittelee itselleen, haluaako kohdata tunteitaan tai käsitellä niitä ja missä määrin on valmis ikään kuin heittäytymään haastavaan tilanteeseen pyrkimättä kontrolloimaan itseään ja tunteitaan liikaa - ja mikä on liikaa, vai onko mikään. Siinä missä sinä haluat jakaa ihmisille omia ajatuksiasi ja kokemuksiasi, joiden toivot auttavan jotakuta olemaan onnellisempi elämässään, samaa haluan minäkin. En tietenkään jaa omia ajatuksiani ja kokemuksiani, jotta jonkun elämästä tulisi ikävää.
2.) Itse koen, että välillä ihmisen kasvun kannalta on oleellista vajota synkkiin tunnelmiin. Mielestäni elämän ei aina kuulukaan olla kaikin puolin ilon ja onnen tunteiden täyttämää, sillä tunteiden kirjo on laaja ja arvokas kokonaisuudessaan. Mainitsemasi ''pitkä aika'' on kyllä suhteellinen käsite. Toki voimme omalla ajattelutavallamme vaikuttaa halutessamme myös negatiivisesti siihen, miten vaikeita asioita kohtaamme ja miten asennoidumme tähän maailmaan, elämään ja toisiin ihmisiin. Itse olen kuitenkin koko ajan puhunut sen puolesta, että vaikeiden asioiden ja tunteiden käsittelyllä on POSITIIVINEN seuraus ja tavoite, joka siintää jatkuvasti taustalla. Itse olen aina pitänyt kiinni tästä valonpilkkeestä vaikeilla hetkillä ja kulkenut sitä kohti. Olen antanut itselleni luvan käydä kaikki tunteet läpi, myös ne vaikeimmat, jotta voisin lopulta saada rauhan vaikean asian kanssa ja olla katkeroitumatta. Ehkä oleellinen seikka onkin sen tiedostaminen, että vaikeiden asioiden ja tunteiden kohtaaminen johtaa johonkin hyvään.
3.) Kyllä, kyllä, kyllä ja kyllä. Suruprosessieni kautta olen oppinut antamaan anteeksi sekä itselleni että toisille ihmisille vajaavaisuuksia ja ikäviä tekoja, jotka ovat äkkiseltään tuntuneet todella kamalilta ja pahoilta. Mustavalkoisen hyviksi ja pahoiksi ihmisiksi leimaamisen sijaan olen oppinut sen, että jokainen voi joskus tehdä virheitä - ja tekeekin. Teoistaan on jokaisen kuitenkin kannettava vastuu, ja halutessaan virheistään voi oppia. En leimaa ketään sellaista ihmistä suoriltaan pahaksi, joka on tehnyt minua kohtaan väärin. Olemme kaikki erehtyväisiä. Olen onnellinen siitä, että olen itse oppinut tietyistä tekemistäni virheistä (suruprosessi kun voi liittyä myös omiin tekoihin). Olen myös onnellinen niiden ihmisten puolesta, jotka ovat joskus satuttaneet minua syvästikin, mutta kasvaneet kokemuksen myötä ja löytäneet onnen elämäänsä. Sen kuitenkin myönnän, että on myös ihmisiä, joista haluan pysyä kaukana ihan vain siksi, että koen heidän levittävän negatiivista energiaa ympärilleen. Näiden ihmisten kanssa en ole kuitenkaan alunperinkään ollut läheinen. Ei siis ole kyse ihmisistä, joiden kanssa olisin ollut parisuhteessa ja / tai kokenut syvää ystävyyttä ja sielujen kemiaa.
4.) Erilaisia suru- ja kasvuprosesseja on yhtä paljon kuin ihmisiäkin. Suruprosessia ja sen etenemistä on kuitenkin tutkittu, kuten monia muitakin ihmisyyteen liittyviä asioita psykologian tieteensaralla. En omaksu suoraan tieteestä kaikkea omaan elämääni, koska tiedekin on ihmisen keksintö ja uskon elämässä olevan paljon sellaista, johon tieteen työkalut eivät ulotu. Psykologiaan tutustuminen on kuitenkin ikään kuin antanut selityksiä, sanoja ja nimiä monille sellaisille asioille, joita olen omassa elämässäni kohdannut. Suruprosessin ja surusta selviämisen kohdalla on juuri näin. Kun puhun suruprosessista, viittaan siis psykologiseen termiin. Asioiden kieltäminen, shokki, viha, suru ja lopulta hyväksyminen liittyvät oleellisesti suruprosessiin psykologiassa, ja näin olen todennut olevan myös omassa elämässäni. Koen tunteiden kohtaamisen ja niiden käsittelemisen äärimmäisen tärkeäksi asiaksi, mikäli haluaa välttää katkeroitumisen.
5.) Eroja ja niihin johtaneita syitä on hyvin erilaisia. Joskus ihmiset pystyvät eroamaan hyvinkin rauhallisissa merkeissä yhteispäätöksellä, ja kenties säilyä toisilleen läheisinä ihmisinä läpi elämän. Tämä olisikin mielestäni ihanteellista, silllä jos on halunnut jakaa jonkun ihmisen kanssa elämänsä aiemminkin, miksi yhtäkkiä tämän ihmisen pitäisi täysin poistua oman elämän piiristä? Kuvastaa hyvin kertakäyttömonogamista yhteiskuntaamme. En täysin ymmärrä ihmisiä, jotka puhuvat toisen ihmisen kanssa vietetystä ajasta eron jälkeen ''ajan haaskauksena'' tai ''elämän hukkaan heittämisenä'' - jostakin hyvästä syystähän on itse tehnyt valinnan jakaa elämänsä toisen ihmisen kanssa. Itse en koe yhtäkään suhdettani hukkaan heitettynä aikana, vaan tärkeinä ja arvokkaina kokemuksina. Toisinaan erot voivat kuitenkin olla hyvinkin riitaisia, jolloin osapuolet eivät ehkä välttämättä kykene enää kovinkaan läheisiin väleihin. Ihmiset ovat kenties todenneet, että elämä on vienyt niin eri suuntiin, ettei toisen seura ole enää sitä, mitä elämäänsä kaipaa. Arvot ja niitä määrittelevät teot saattavat olla ristiriidassa. Oli niin tai näin, eroja on hyvin erilaisia erilaisine tunteineen. Joskus ero voi olla niin vaikea ja tuntua ainakin toisesta osapuolesta niin väärältä ratkaisulta, että asioiden ja tunteiden käsittely vie pidemmän aikaa. Mielestäni tässä ei ole mitään väärää, eikä tällaisella hetkellä pysty aina ajattelemaan aurinkoisesti. Eron tuottaman tyhjiön kokeminen ahdistavana ei ole mielestäni aina suoraan negatiivinen asia. Oman kokemukseni mukaan ahdistavuuden kohtaaminen ja tyhjiössä elämään oppiminen on lopulta johtanut siihen, että mitään tyhjiötä ei enää ole.
6.) Olet jo pitkä tovi sitten päästänyt irti siitä ajatuksesta, että ihmisten tulisi elää kuten sinä elät. Haluat kuitenkin jakaa omia kokemuksiasi ja ajatuksiasi, jotta joku voisi saada elämäänsä lisää onnellisuutta. Tämä on hienoa. Itse koen, että ristiriita sanomasi kanssa syntyy kuitenkin silloin, kun toinen ihminen on parhaillaan haastavassa elämäntilanteessa haastavien tunteiden ympäröimänä ja päätät juuri tällä hetkellä jakaa ajatuksiasi siitä, miten sinun mielestäsi toisen ihmisen ei tulisi käydä läpi negatiivisia tunteita vaan ajatella positiivisesti - näin karrikoidusti. Muistat varmaan, kuinka minäkin sanoin sinulle kerran vaikeassa tilanteessa, että: ''Anteeksi, mutta juuri nyt en kykene tällaiseen keskusteluun.'' Empatia on minulle tärkeä asia, ja vaikka tiedän sinun tarkoittavan ja ajattelevan hyvää ja pursuavan rakkautta, en aina koe tapaasi ottaa asioita puheeksi erinäisissä tilanteissa kovinkaan empaattiseksi. Tämä johtuu omasta empatiakäsityksestäni ja -kokemuksistani: Kun ihmisellä on elämässä surua ja vaikeita asioita, ei hän kaipaa valmiita ohjeita ja neuvoja surun ja negatiivisten tunteiden karkottamiseksi. Hän kaipaa ystävää, joka on läsnä ja antaa toisen tunteille tilaa olla, tulla ja mennä.
6. Siveys on perusäijä ratkaisuineen ja ajoituksineen. Hänellä on hyviä ajatuksia yleisellä tasolla, mutta surun hetkellä äijillä on tapana tulla kylmästi ratkaisemaan ongelmat, kun taas naisilla on luontaista kykyä kuunnella. Surun hetkellä harva kaipaa ratkaisuja, vaan ihan vain kuuntelijaa, joille voi tilittää ja avautua.
Oikeastaan ainoa tota pahempi on nähdä se ex uuden kumppanin kanssa "liian aikasin".