Jone, 5.5.2009 15:26:
Oon myöskin hyvin kiinnostunut, koska oon tällä hetkellä taipuvainen beesaamaan Tbo:ta.
Koska olen huomannut, että mun ajatukseni liikkuvat yleensä hitusen väärällä taajuudella suhteessa muihin ihmisiin niin vastaan myös toisesta, vähän konkreettisemmasta näkökulmasta:
Minä olen elämässäni ollut siinä määrin siunattu, että olen todennäköisesti ollut vähän enemmän tekemisissä menestyneiden ja pitkälle eläkeiän jälkeenkin onnellisena ja ahkerasti töitä tekevien ihmisten kanssa kuin keskimääräinen kaduntallaaja.
Näiden valloittavan huumorintajuisten, viisaiden ja elämäniloisten ihmisten kanssa
töitä tehdessä ei kyllä oikeasti mietitytä pätkääkään miksi nämä ihmiset eivät ole kotona puutarhassa nauttimassa vaimonsa kanssa ansaitsemistaan eläkepäivistä. Heille uusien tarinoiden kuuleminen, nykypäivän ilmiöihin tutustuminen, sopivien haasteiden voittaminen ja toisinaan silkka hyvien tyypien auttamisen ilo on niin nautinnollista ja mielekästä ajankulua, että siinä muuttuisi yhden jos toisenkin vanhainkodin kiikustuolissa vanhoja päiviä muistelevan mummon sukat kateudesta vihreäksi.
Nämä ihmiset tapaavat päivittäin motivoituneita, innostuneita ja intohimoisia ihmisiä - niin yritysmaailman kuin myös taidemaailman huipulta. He reissaavat ympäri maailmaa sheikkien palatseissa ja hienoissa hotelleissa auttamassa suuryrityksiä ja valtioita rakentamaan parempaa elintasoa ihmisille. He saattavat luoda elämäntyöllään tuhansia kertoja enemmän onnellisuutta ja uusia vapauksia ihmisille kuin keskiverto klubbarilainen ja joka kerta kun he törmäävät maailmalla kättensä työhön, he voivat tuntea ylpeyttä ja nauttia ympäröivien ihmisten kunnioituksesta.
Minä väitän, että nämä ovat sellaisia asioita, joita voi kuolinvuoteellaan muistella lämmöllä ja jotka auttavat siinä, että siirtyy tuonpuoleiseen hymyilevänä ihmiskunnan jäsenenä.
Minä en todellakaan sano, että tuollainen olisi kaikille ihmisille paras tapa pyrkiä elämään. Se, että saavuttaa riittävän osaamistason kyseisen kaltaiseen toimintaan vaatii jo siinä määrin omistautumista asialleen, että suurin osa ihmisistä ei koskaan eksy jatkamaan samalla tiellä riittävän pitkään ja riittävän intohimoisesti. Mutta jos tälle polulle sattuu eksymään ja kokee elämänsä siellä merkitykselliseksi ja onnelliseksi niin miksi lähteä muuttamaan suuntaansa?
Minä en väitä tietäväni mitä polkua elämässä seuraamalla kokee eniten onnea ja se varmasti jokaiselle ihmiselle vaihtelisikin.. Mutta otetaan nyt tällainen hypoteettinen tilanne, että voisin valita kahden vaihtoehdon väliltä:
1. Tekisin paljon töitä ja olisin vielä 80-vuotiaanakin hyödyllinen yhteiskunnan jäsen. Työni tuottaisi elämäni mielekkäänä pitävän määrän onnellisuutta kunnes jokin kaunis päivä en saavukaan kokoukseen, koska kuolin nukkuessani, yksin omassa kodissani, jättäen koko omaisuuteni kehitysmaiden koulutushankkeille.
2. Tekisin 35-tuntista duuniviikkoa ja panostaisin ystäviin, perheeseen ja lasten kasvattamiseen. Kokisin jonkin verran enemmän onnen tunteita läheisteni kanssa ja vapaa-ajan viihteen parissa kuin vaihtoehdossa 1 ja tuntisin elämäni yhtä mielekkääksi. Jättäisin lapsilleni perinnöksi rivitalon pätkän ja paljon hyviä muistoja, mutta tuottaisin ehkä lähipiirini ulkopuolelle jonkin verran vähemmän onnellisuutta ja vaurautta.
Kumpi näistä on parempi valinta? Isompi henkilökohtainen onnellisuus vaiko merkittävämpi vaikutus muiden ihmisten onnellisuuteen?
Väittäisin, että viisautta ei olisi sanoa: tiedän, että vaihtoehto 2 on parempi, sillä et sinä työssäsi olisi kuitenkaan kokenut niitä oikeasti hyviä juttuja.
Väittäisin, että viisautta voisi olla vaikkapa sanoa: en voi tietää.