SINKKULUUKKU

Esa Perse 5000, 16.8.2007 19:59:
---
anniharha, 16.8.2007 19:53:
---
ja hei mä oottelen tääl vieläki sitä panemispuolta, vähä evvvkta joku tällane nettizexi!

---
no vittu varmaa mä lähen jyväskylään asti. soita ku oot pääkaupungis :P

Tyypillinen mies, aina vongutaan mutta koskaan ei anneta. Tyhjii sanoi mut missä teot, hä?

eiku siis ONX MEIL TREFFIT! vitsi sinqluuq on niinku esim PARAST IKIN! Ö______^

anniharha, 16.8.2007 17:54:

Lisää samaa mieltä olevia o/

½ + ½ -ajattelumallista tulee mulle mieleen lähinnä lapsena luetut sadut. Sammakosta tulee prinssi vasta prinsessan suudelman myötä, prinsessa herää unestaan vain prinssin suudellessa häntä... Joo morjens, siihen on syynsä miks ne jutut lukevat juuri satukirjoissa

Jos ihminen ei pärjää omillaan tai arvosta itseään yksilönä, kuinka se pystyisi tasapainoiseen ja tasa-arvoiseen suhteeseen toisen kanssa? Liian usein olen katsonut vierestä, kuinka suhteet kaatuvat toisen palvoessa rakastaan pelastajana ja täydellisyyden tuojana. Tilanne on väistämättä johtanut joko hyväksikäyttöön (hahaa, toi hölmö tekee mitä vaan mun vuokseni ja antaa kaiken anteeksi, mähän voin myös tehdä mitä vaan eikä se silti jätä mua yksin) tai palvonnan kohteena olevan karkuunlähtöön (apua, se ei rakasta mua jos en ole täydellinen, mä en jaksa olla täydellinen, mä tahdon olla ihminen enkä jumalolento).

Masennuksen ja muutaman muun kriisin läpikäyneenä olen toki itsekin usein sortunut hetkellisiin haavekuviin ja toivonut löytäväni neliraajaisen prozac-pillerin, joka pysyvästi muuttaisi pilvet hattaroiksi ja värjäisi loskan vaaleanpunaiseksi. Nykyisin saatuani sekä elämäni että pääni vähän parempaan järjestykseen olen huomannut, etten mä tahtoisi elää sellaisessa maailmassa. Hyvät hetket tuntuvat paljon paremmilta, kun välillä on niitä neutraaleja tai huonojakin. Mielestäni se pätee niin parisuhteisiin kuin elämään ylipäätään. Mikään ei ole varmaa tai ikuista - tai jos tahtoo uskoa että oma rakkaus on, niin se siirappi voi kuitenkin joskus tauota parisuhteen ulkopuolisista syistä. Mä ainakin tahdon löytää jonkun, joka pysyy vierellä ne huonotkin hetket, sillä ne kuuluvat mun elämään siinä missä yltiöonnellisetkin. En mä tahdo hukuttautua hattaraan, tahdon mieluummin elää täysiä ja kolhujen sattuessa kirota ja itkeä tuskan pois pelkäämättä, että toinen säikähtää itkusta turvonneita kasvoja ja lähtee etsimään ikuista, horjuttamatonta onnea muualta.

Viime aikoina olen kuullut aivan liian monta kertomusta, kuinka saduista omaksutut haavekuvat ovat kääntyneet karmivaksi todeksi. Varsinkin kotiseuduilla susirajan suunnassa itsemurhatilastoihin on ilmestynyt aivan liian monta tuttua tai tutun tuttua päälle parikymppistä nuortamiestä, joiden elämä on päättynyt parisuhteen loppumiseen. Niillä seuduilla kun perinteisesti ei tunteista puhuta iltasatuiän jälkeen, eikä telkkarisaippuakaan kerro tavallisten ihmisten tavallisesta arjesta, vaan dramatisoi elämän pelkäksi rakkaudeksi ja kuolemaksi. Meidän äidit ja isät pysyvät naimisissa vaikka rakkaus olisikin hiipunut, ne eivät ole eroavaa sukupolvea, siitä mahdollisuudesta ei edes keskustella. Kun oma ensirakkaus kävelee vastaan, se iskee lujempaa kuin mikään muu aiemmin, satuprinsessa tuntuu löytyneen ja elämä saa sisältöä, jota pelkkä mäskipönttö ja pilluralli eivät ole tarjonneet. Kun emäntä sitten vaihtaakin sut siihen jonka korolla on tuunatumpi, jää jäljelle vain tiskivuori, kylmä sänky, tyhjä mäskipönttö ja helvetillinen ikävä, eikä kukaan olekaan kertomassa kuinka siitä selvitään. Ilman sua mulla ei ole mitään, ilman sua minä en ole mitään. Joillakin tilanne menee viimeiseen pisteeseen ja pelkistyy yhteen laukaukseen. Joissakin tapauksessa kahteen, kun ex on otettu mukaan hautausmaalle.

Ja kun Klubbariin kertoo mielipiteensä, on ilmeisen fiksua tarkentaa pari asiaa: kyllä, mielipiteet ovat vain minun näkemyksiäni ja perustuvat tähän asti kertyneeseen, vielä kohtuullisen lyhyeen elämänkokemukseeni. Jos olet eri mieltä niin ole vaan - voihan mun omatkin käsitykseni muuttua vielä jonain päivänä. Edellisen kappaleen esimerkki on toki karrikoitu näkökulma ja ½ + ½ -ajattelun kapea ääripää, mutta terävästi se pistää kun kuulee entisten koulukavereiden äitien itkun heidän lukiessaan poikiensa viimeisiä sanoja. Rakkaus on maailman vahvin voima, mutta voidakseen jakaa sitä eteenpäin se tulee löytää ensin itsestään, ettei tarvitse imeä toista kuiviin.

Kuulostinpa irstaalta tuon viimeisen lauseen lopussa.

Nainen, soot kuule viisas olento. Helvetin hyvin sanottu. Vihoviiminen asia, jonka ite sanoisin tai haluisin kuulla, on just tuo että ''Mä en oo mitään ilman sua, mä en voi elää ilman sua''. Mä oon ainaski helekutin paljon ihan ilman miestäkin, ja mun elämässä on helkutin paljon sisältöä ilman miestäkin. Mun ukko on hyvin voinu elää aiemmin ilman mua, ja kyllä se pystyis siihen yhäkin. Ja sama meikällä, ihan hyvin voisin elää yksin ilman ukkoanikin. Mut en halua, koska rakastan jatkuvaa vittuilua, ja seinät ei osaa vittuilla yhtä hyvin takasin ko toi spede.

Jotkut asiat on onneksi päätöksiä, ei pakottavia tarpeita. (Toisin ko esim. paskominen - mun lempiaiheeni ja -harrastukseni. )

Mä olen hiukka eri mieltä kuin edelliset kirjoittajat.

Mä oon niin imelä ja pehmo, että musta on erittäin ihana kuulla ja sanoa: "mä en voi elää ilman sua''.

Lepertely ja lässytys on ihan parasta. Kunhan ei sentään liikaa lässytetä.

Kyllähän sen nyt melkein jokainen tietää, ettei voi ennustaa mitä elämässä tapahtuu ja melkein jokainen varmaan tajuaa, että jotain pahaa voi käydä mutta mä lähden liikkeelle siitä, että: "haluan olla sun kanssa aina, loppuelämän". Vaikka tajuan kyllä ihan hyvin, ettei se aina mene niinku haluaa.

Jos mä en koskaan koe, että ton kanssa haluan elää loppuelämäni, niin en mä kyllä sen kanssa elä sitten kovinkaan kauaa.

Minkäs teet, jos ei ole elämässä sisältöä. Kaikilla ei ole! Se sisältö voi lähteä aika nopeasti itse kultakin, kun tarpeeksi kilahtaa. Mielenterveysongelmat ovat erittäin hyvä esimerkki siinä, kuinka sisältö voi kadota tahtoamattaan.

Onneksi saa edes jotain sisältöä: kumppanin. Ja kun saa edes jotain sisältöä, niin on helpompi alkaa etsimään elämäänsä muutakin sisältöä. Mikäs sen suurempi voima, kun rakkaus.

Joskus se kaikki sisältö voi vaan kadota ja joutuu etsimään sen kaiken uudestaan, enkä näe siinä mitään pahaa, että löytää edes yhden asian elämäänsä, joka jotain merkitsee. Onko se nyt niin kamalaa, jos mulla ei ole elämässä mitään ja löydän ensin sisällön miehestä, enkä koirasta tai jalkapallosta?

Ennemmin edes yksi ihana asia elämässä, kuin 0 ja itsemurha. Sen yhden voimalla voi päästä pitkälle. Se voi todella pelastaa, jos on edes yksi asia, mikä pitää hengissä. Ennemmin mä valitsen yhden ihanan asian elämääni, kun vitusti asioita paskalla sisällöllä.


Riippuvuus jostain ihmisestä taas on asia erikseen. Sekin taas on mielenterv.häiriö, eikä näin ollen suinkaan helppo hoitaa. Ei toimi niin, että nytpä päätän päästä häiriöistäni eroon. Olenpa tyhmä, kun en pysty elämään ilman toista ihmistä.

Mä tunnen yhden riippuvaisen ihmisen, kellä ei ole elämässä mitään sisältöä. Se on erittäin surullinen ja vaikea tapaus. Se ei koe tosiaan olevansa yhtään mitään. Eipä sitä ole kuntoon saatu yrityksistä huolimatta. Tämä ihminen ei kuitenkaan sairaudelleen mitään voi, kun se sairaudentuntokin puuttuu.

Mun mielestä melkein kaikki ihmiset tarvitsee toisia ihmisiä lähelleen. Aika harva voisi elää ilman mitään kontaktia muihin. Tai siis monella se elämän sisältö kuihtuisi aika hyvin siinä vaiheessa. Eli tässä mielessä vois hyvinkin sanoa, että harvempi täällä voi elää ilman muita ihmisiä. Niin onko se sitten niin kamalaa, jos jollain on lähellä vain yksi ihminen, ketä ilman ei voisi elää? Toisilla on lauma ihmisiä ympärillään mutta joillain on vain se yksi. Ei kaikki löydä miljoonaa kaveria, toiset löytää vaan sen yhden ja ainoan. Ja harva on onnellinen ilman mitään ihmissuhdetta.

Joten sanokoot kaikki mun puolesta: "en voi elää ilman sinua".
Jos semmonen tilanne sitten joskus tulee, että tätä toista ei enää ole, niin ehkäpä löytääkin uuden asian, jota ilman ei voi elää.. tai sitten surullisesti ei tosiaan pysty enää elämään..

Maailma on paska paikka. Joillain on vain yksi hyvä asia elämässä. Se on ikävä totuus. Ja kun tämä viimeinenkin asia elämästä poistuu, niin moni tappaa itsensä. Eli kaikki ei tosiaan pärjää ja se on ihan totta, että joku ei ihan oikeasti voi elää ilman jotain asiaa. Ja onko se asia sitten ihminen (rakkaus), terveys, raha, koti vai mikä onkaan, niin onko sillä väliä. Hyvä, että ovat edes hetken saaneet nauttia jostain asiasta ennen lopullista tuhoutumista. Sitä sisältöä elämään ei nimittäin välttämättä ole kovinkaan helppo löytää. Että vaikka kuinka yrittäisi kehitellä jotain muitakin tärkeitä asioita, niin ei niitä aina ole, eikä tule. Joskus tulee taas oikein rytinällä.




Yleensä mä kammoan itse semmosia lauseita: "en koskaan..", "en ikinä..", "aina..".
Mutta tää: "en vois elää ilman sua", ei kammota yhtään.

Mä niin rakastan flirttailua

satumetsä, 16.8.2007 22:55:

-klips-

Tarkennan lausuntojani :)

Kuten Vampy aiemmin toteskin, jotkut asiat ovat päätöksiä. Se ettei voi elää ilman toista on käytännössä päätös. Kyllähän ihminen voi elää pelkällä vedellä, leivällä ja hapella, mut kuten mainitsit, harva on onnellinen ilman mitään ihmissuhdetta. Jos ja kun löytää jonkun jota rakastaa, niin kuuluukin päättää, että tahtoo olla toisen kanssa nyt ja tulevaisuudessa, oon siitä ihan samaa mieltä kanssasi. Pitää vaan tosiaan ymmärtää, että elämä saattaa päätöksistä huolimatta mennä toisin, ja siihenkin on mahdollista sopeutua. Jos on vaikkapa hankittu yhteisiä lapsia ja yllättäen puolisolle käykin jotain, sitä on sopeuduttava ihan lastenkin vuoksi.

En tarkoittanut tietenkään, etteikö masentuneena tms. voisi ihastua, rakastua, aloittaa tai ylläpitää parisuhdetta. Tottakai voi. Voi myös olla tilanteita, jolloin se parisuhde todellakin on se ainoa hyvä asia elämässä. Siinäkään ei ole mitään "väärää". Mutta jos näkee rakkautensa kohteen erehtymättömän täydellisenä ja tahtoo hänet elämäänsä vain saadakseen sisältöä ja aktiviteettia, "ollakseen itse jotain", menee se mielestäni hyväksikäytön ja välineellistämisen puolelle. Vastuuta onnellisuudestaan ei voi sysätä toisen harteille, se ei ole reilua toista osapuolta kohtaan. Peräänkuulutin tasa-arvoista suhtautumista toiseen, että näkee kultansa ihmisenä, ei mielialalääkkeenä/lemmikkinä/äitinä/siivoojana/maksajana tms.

Joskus täältä klubbarista luin lauseen "ihminen on suunnilleen yhtä onnellinen kuin hän päättää olla". Siinä on yllättävän paljon totuutta mukana. Onnellisuus ja rakkaus ovat tahdon asioita, tilaisuuksia tarjotaan ja jokainen on vastuussa siitä, kuinka ne käyttää ja millaiseksi elämänsä tekee. Jos antaa vastuun toiselle, on jo käytännössä luovuttanut.

*sitäoikeaaodottel* no kai tää sinkkuluukku on ihan mukava paikka*hih*

satumetsä, 16.8.2007 22:55:
Mä olen hiukka eri mieltä kuin edelliset kirjoittajat.

Mä oon niin imelä ja pehmo, että musta on erittäin ihana kuulla ja sanoa: "mä en voi elää ilman sua''.

Jos mä en koskaan koe, että ton kanssa haluan elää loppuelämäni, niin en mä kyllä sen kanssa elä sitten kovinkaan kauaa.

Minkäs teet, jos ei ole elämässä sisältöä. Kaikilla ei ole! Se sisältö voi lähteä aika nopeasti itse kultakin, kun tarpeeksi kilahtaa. Mielenterveysongelmat ovat erittäin hyvä esimerkki siinä, kuinka sisältö voi kadota tahtoamattaan.

Onneksi saa edes jotain sisältöä: kumppanin. Ja kun saa edes jotain sisältöä, niin on helpompi alkaa etsimään elämäänsä muutakin sisältöä. Mikäs sen suurempi voima, kun rakkaus.

Joskus se kaikki sisältö voi vaan kadota ja joutuu etsimään sen kaiken uudestaan, enkä näe siinä mitään pahaa, että löytää edes yhden asian elämäänsä, joka jotain merkitsee. Onko se nyt niin kamalaa, jos mulla ei ole elämässä mitään ja löydän ensin sisällön miehestä, enkä koirasta tai jalkapallosta?

Ennemmin edes yksi ihana asia elämässä, kuin 0 ja itsemurha. Sen yhden voimalla voi päästä pitkälle. Se voi todella pelastaa, jos on edes yksi asia, mikä pitää hengissä. Ennemmin mä valitsen yhden ihanan asian elämääni, kun vitusti asioita paskalla sisällöllä.


Mun mielestä melkein kaikki ihmiset tarvitsee toisia ihmisiä lähelleen. Aika harva voisi elää ilman mitään kontaktia muihin. Tai siis monella se elämän sisältö kuihtuisi aika hyvin siinä vaiheessa. Eli tässä mielessä vois hyvinkin sanoa, että harvempi täällä voi elää ilman muita ihmisiä. Niin onko se sitten niin kamalaa, jos jollain on lähellä vain yksi ihminen, ketä ilman ei voisi elää? Toisilla on lauma ihmisiä ympärillään mutta joillain on vain se yksi. Ei kaikki löydä miljoonaa kaveria, toiset löytää vaan sen yhden ja ainoan. Ja harva on onnellinen ilman mitään ihmissuhdetta.

Joten sanokoot kaikki mun puolesta: "en voi elää ilman sinua".
Jos semmonen tilanne sitten joskus tulee, että tätä toista ei enää ole, niin ehkäpä löytääkin uuden asian, jota ilman ei voi elää.. tai sitten surullisesti ei tosiaan pysty enää elämään..

Ymmärrän sun pointin, ja ajatuksesi ei ole yhtään sen arvottomampia ko esim. munkaan. Onhan rakkaus ihana asia, ja se voi suorastaan pelastaa henkiä, mutta itse taannoin 2 vuotta masennuksesta kärsineenä sanon omasta puolestani, että kyllä ainakin mun oli löydettävä omat jalkani ja kliseisesti ns. opittava itse lentämään omilla siivilläni, ettei mun elämäni perustuisi toisessa ihmisessä roikkumiseen. (Ja en tarkoita, että sinä roikkuisit kumppanissasi, vaan puhun vain omista kokemuksistani.) Me ollaan kaikki yksilöitä yksilöllisten elämäntilanteidemme kera, eikä ole yhtä ainoaa oikeaa vastausta näin suuriin kysymyksiin. Itse olen käynyt aika helvetinmoisen henkisen kamppailun itseni kanssa sen suhteen, että opin arvostamaan itseäni ja elämää yleensäottaen. Mun on kyllä pakko sanoa, että tähän mun elämäntilanteeseen kaiken kokemani jälkeen ei enää mahtuisi ihmistä, jolle olisin _kaikki_ elämän sisältö. Mä en myöskään pysty pitämään toista ihmistä koko maailmanani. En pystyisi sanomaan, etten voisi elää ilman mun miestä, koska se ei pidä paikkansa. Sen kuitenkin voin hyvin sanoa, etten haluaisi elää ilman mun miestä, vaikka siihen kyllä pystyisinkin.

Me ollaan niin kovin erilaisia kaikki, ja jokainen parisuhde on myös erilainen. Eipä näistä asioista voi mitenkään kiistellä, on vain erilaisia ajatuksia, jotka kaikki on samanarvoisia. Mulle on ollut ihan helvetin tärkeä homma, että olen saanut itseni kasaan ja löytänyt elämääni sisältöä muun kuin kumppanin kautta, koska jokunen vuosi sitten hain sitä sisältöä elämääni nimenomaan kumppanin kautta eikä se vaan toiminut mulla. Jollakulla muulla voi toimiakin, ja olla suorastaan pelastava voima. Mulle on ollu tärkeetä, että oon ite saanut itseni kasaan, uskaltanut hakea ja pyytää apua, luonut mulle tärkeitä ystävyyssuhteita. Mulle itselleni on tärkeää kyetä elämään yksinäisyyden kanssa, ja osata olla yksin yhdessä ja yhdessä yksin. En yhtään väheksy toisten ihmisten merkitystä, koska harva tosiaan täällä kykenee ja haluaa elellä ilman minkäänlaista toisten ihmisten läsnäoloa, mutta ainakin mun oli ikään kuin löydettävä onni, rakkaus ja turvallisuus mun itseni sisältä, ennen kuin kykenin näkemään sitä ympärilläni ja antamaan itsestäni sopivalla tavalla - en liikaa enkä liian vähän.

Tottakai mäkin haluan lähteä siitä lähtökohdasta, että kumppanin kanssa voisi vietellä vaikka loppuelämänsä, mutta tollaset asiat ja päätökset on kyllä mulle sen verran suuria, että mieluusti elelen jalat maassa ja päivä kerrallaan kuten sanonta kuuluu. Sen toki voin sanoa ihan syrämmeni pohjalta, että rakastan mun miestä niin paljon ku nyt reilun vuoden jälkeen voi rakastaa. Koen kyllä rakkaudenkin sen verran eläväiseksi ja kehittyväksi asiaksi, että joskus mummelina jos ton sian kans viel hengaan nih nauran varmasti itelleni, kun tässä vaiheessa elämää sitä kuitenkin tietää niin hyvin vähän yhtään mistään mitään, ja rakkaus on mitä luultavimmin vasta nupuillaan ja täynnä puolitotuuksia. :)

Mun elämäntilanteeni ja oma henkinen hyvinvointini vaikuttaa varmasti tähän kirjoitukseeni, kuten sinunkin elämäntilanteesi omaasi. Mä olen miettinyt paljon sitä, miten vanhemmuus muuttaisi mun ajatuksiani ja arvomaailmaani. Siinä vaiheessa, kun pieni ihmisolento mahdollisesti jonakin päivänä putkahtaa tähän maailmaan, meikäläinenkin varmasti kasvaa aika rankasti. Edelliset vuodet on ollu tähän nuoreen ikään kuuluvaa oman itsensä etsimistä ja just niiden omien siipien löytämistä, mutta eipä tässä elämän koulussa voi ahmia mitään oppitunteja etukäteen. Juuri esim. vanhemmaksi kasvaa lapsen kasvamisen myötä, ja muutoinkin ajatukset sun muut elävät elämäntilanteiden mukaan.

Aika mielenkiintosta sinkkuluukkuvuodatusta mut hey, it's almost weekend!

anniharha, 16.8.2007 17:54:
---

Jos ihminen ei pärjää omillaan tai arvosta itseään yksilönä, kuinka se pystyisi tasapainoiseen ja tasa-arvoiseen suhteeseen toisen kanssa? Liian usein olen katsonut vierestä, kuinka suhteet kaatuvat toisen palvoessa rakastaan pelastajana ja täydellisyyden tuojana. Tilanne on väistämättä johtanut joko hyväksikäyttöön (hahaa, toi hölmö tekee mitä vaan mun vuokseni ja antaa kaiken anteeksi, mähän voin myös tehdä mitä vaan eikä se silti jätä mua yksin) tai palvonnan kohteena olevan karkuunlähtöön (apua, se ei rakasta mua jos en ole täydellinen, mä en jaksa olla täydellinen, mä tahdon olla ihminen enkä jumalolento).

Eipä tuota vaan voisi paremmin sanoa.

On todella vaikeata rakastaa ihmistä, joka ei rakasta tai edes arvosta itseään. Menee vääjäämättä siihen, että hän odottaa sinulta 24/7 huomiota ja mikäli se jossakin vaiheessa vähenee tai katkeaa, niin ollaan täysin musertuneita. Ei kovin yllättävää.

anniharha, 17.8.2007 00:02:
jotkut asiat ovat päätöksiä. Se ettei voi elää ilman toista on käytännössä päätös. Kyllähän ihminen voi elää pelkällä vedellä, leivällä ja hapella, mut kuten mainitsit, harva on onnellinen ilman mitään ihmissuhdetta. Jos ja kun löytää jonkun jota rakastaa, niin kuuluukin päättää, että tahtoo olla toisen kanssa nyt ja tulevaisuudessa, oon siitä ihan samaa mieltä kanssasi. Pitää vaan tosiaan ymmärtää, että elämä saattaa päätöksistä huolimatta mennä toisin, ja siihenkin voi sopeutua. Jos on vaikkapa hankittu yhteisiä lapsia ja yllättäen puolisolle käykin jotain, sitä on sopeuduttava ihan lastenkin vuoksi.

Niin jotkut asiat ovat päätöksiä ja päätökset voi mennä pieleen. Ei se mun mielestä mene niin, "että on vain sopeuduttava lastenkin vuoksi". Ei ihminen voi väkisin sopeutua. Ei pelkällä päätöksellä sopeuduta. Voidaan päättää, että yritetään sopeutua muttei se tarkoita, että sopeutuu.

anniharha, 17.8.2007 00:02:
Mutta jos näkee rakkautensa kohteen erehtymättömän täydellisenä ja tahtoo hänet elämäänsä vain saadakseen sisältöä ja aktiviteettia, "ollakseen itse jotain", menee se mielestäni hyväksikäytön ja välineellistämisen puolelle.

Minkäs muun ku sisällön takia ihmiset asioita haluaa? Ei minkään. Elämä on kuori ja siinä on sisältö ja sisältö koostuu erilaisista asioista. Yksi niistä asioista on se joku ihminen; rakkaus, joten mun mielestä voidaan sanoa, että ihminen hakee ainoastaan sisältöä elämäänsä ihan joka asiasta.

anniharha, 17.8.2007 00:02:
Peräänkuulutin tasa-arvoista suhtautumista toiseen, että näkee kultansa ihmisenä, ei mielialalääkkeenä/lemmikkinä/äitinä/siivoojana/maksajana tms.

Mä en usko täydelliseen tasa-arvoon. Mun mielestä ihmiset ei voi koskaan olla täysin tasa-arvoisia keskenään, vaikka kuinka haluaisivat. Mun mielestä tää sama pätee moneen muuhunkin asiaan tässä maailmassa. Kaunis ajatuksena mutta ei toimi maailmassa, mikä on epätasapainoa täynnä. Voi yrittää tehdä parhaansa mutta joku maksaa aina enemmän. Toki tälläinen: "näen oman rakkaani pelkkänä siivoojana", on aivan äärilaitaa. Mutta jos vaimo näkee miehensä pelkkänä kuskina ja mies vaimonsa pelkkänä siivoojana, niin eikös sekin ala hipoa sitä tasa-arvoa..kumpikin käyttää kumpaakin.

anniharha, 17.8.2007 00:02:
Joskus täältä klubbarista luin lauseen "ihminen on suunnilleen yhtä onnellinen kuin hän päättää olla". Siinä on yllättävän paljon totuutta mukana. Onnellisuus ja rakkaus ovat tahdon asioita, tilaisuuksia tarjotaan ja jokainen on vastuussa siitä, kuinka ne käyttää ja millaiseksi elämänsä tekee.

En usko tähän; "kunhan vaan päättää olla onnellinen". Elämä eikä maailma pyöri yhden ihmisen ympärillä, eikä joku yksittäinen persoona jossain voi päättää, miten asiat tulee kaikkien kohdalla joka paikassa menemään. Päätit yhtä ja päätit toista, eteen tulee este ja joudut päättämään jotain muuta. Tarkoituksenasi on pyrkiä siihen onneen. Koskaan sä et minkään päätöksen edessä voi ihan varmasti tietää, että ahaa tuonne kun käännyn, niin siellä se onni varmasti on. Ehkä sä sen onnen löydät tai et löydä mutta loppupeleissä sä päätät hyvin vähän itse, sillä ne tiet on myös jostain muusta kuin sinusta itsestäsi kiinni.

Rakkauttakaan ei saa pelkällä tahdolla. Voit päättää tahtovasi rakastaa mutta se päätös ei tuo rakkautta. Se on vain tahtoa. Kun päätät uskaltaa kokeilla ja päättää mennä jotain kohti, se ei takaa rakkautta. Se voi tuoda rakkauden sijasta jotain ihan muuta.

Monet tahtoo löytää ihmisen ja rakastaa. Ne ottaa tilaisuuksista kiinni, jos niitä tulee. Miksi heillä ei ole rakkautta? Koska yksinkertaisesti, et vaan saan tahdolla yksistään mitään.

Joku taas ei tahdo mitään, eikä osaa päättää mitään. On masentunut ja itkee. Ja se löytääkin elämänsä rakkauden tahtomattaan. Se ihminen ei halua rakastaa muttei voi sille mitään, että rakastaa.

anniharha, 17.8.2007 00:02:
Jos antaa vastuun toiselle, on jo käytännössä luovuttanut.

Jotkut ovat toisia ihmisiä heikompia ja joko omasta tai muiden tahdosta/pakosta joutuvat siirtämään vastuun muualle. Siinä ei ole mun mielestä mitään luovuttamista tapahtunut, jos vastuu joudutaan siirtämään muille. Enkä itse myöskään koe, että "luovuttaminen" olisi mitenkään huono asia. Helpompi itse luovuttaa ajoissa, jos tietää, että tuho tulee, jos ei luovuta.

En tiedä, että kannattaako sitä senkään takia hautaan mennä, että on vain päättänyt jonkun jutun, eikä aio luovuttaa siinä jutussa. Ehkä voisi vähän joustaa ja nähdä, ettei se luovuttaminen automaattisesti ole paha juttu.

Toiset osaa toiset hommat paremmit, kun toiset. Joku voi mun mielestä ihan hyvin siirtää kokonaan vastuun tietystä jutusta toiselle. Joskus se saattaa olla juurikin oikea ratkaisu.

Esimerkiksi ihminen, jolle on siirretty vastuu kokonaan jostain asiasta, eikä hän yksin jaksa kantaa sitä vastuuta, niin miksei siirtää sitä muualle. Ei ihmisen tarvitse hajottaa omaa elämäänsä liiallisen vastuun takia ja joskus sen joutuu terveen itsekkäistä syistä muille siirtämään. Täällä on vaan on semmonen kiertokulku epätasapainon takia, että jokainen joutuu joskus vastuuta muille siirtämään. Toiset vähemmän ja toiset enemmän.

Ikävä kyllä.

Vampyrella, 17.8.2007 00:19:

mutta itse taannoin 2 vuotta masennuksesta kärsineenä sanon omasta puolestani, että kyllä ainakin mun oli löydettävä omat jalkani ja kliseisesti ns. opittava itse lentämään omilla siivilläni, ettei mun elämäni perustuisi toisessa ihmisessä roikkumiseen. (Ja en tarkoita, että sinä roikkuisit kumppanissasi, vaan puhun vain omista kokemuksistani.) Me ollaan kaikki yksilöitä yksilöllisten elämäntilanteidemme kera, eikä ole yhtä ainoaa oikeaa vastausta näin suuriin kysymyksiin. Itse olen käynyt aika helvetinmoisen henkisen kamppailun itseni kanssa sen suhteen, että opin arvostamaan itseäni ja elämää yleensäottaen. Mun on kyllä pakko sanoa, että tähän mun elämäntilanteeseen kaiken kokemani jälkeen ei enää mahtuisi ihmistä, jolle olisin _kaikki_ elämän sisältö. Mä en myöskään pysty pitämään toista ihmistä koko maailmanani. En pystyisi sanomaan, etten voisi elää ilman mun miestä, koska se ei pidä paikkansa. Sen kuitenkin voin hyvin sanoa, etten haluaisi elää ilman mun miestä, vaikka siihen kyllä pystyisinkin.

Mulla se meni niin päin, että oon nyt kärsinyt monta vuotta masennuksesta. Selvisin kauheista asioista mutta masennus jäi. Ja jouduin jättämään entisen elämäni kokonaan. Eli mulle ei jäänyt oikeastaan mitään. Koska tietyistä syistä mä eristäydyin yhdessä vaiheessa tarkoituksellisesti. Mutta se oli mun oma valinta ja paras valinta.

Nyt on alkanut sitten löytää niitä uusia asioita elämäänsä, kuten oma rakas. Ja se antaa kyllä voimaa jaksaa etsiä lisää uusia asioita.

Ymmärrän sen, ettei mahdu ihmistä, jolle olet koko elämän sisältö. Mä itse olen tuhoutunut aika tehokkaasti siinä, että olen ollut eräälle ihmiselle se koko hänen elämänsä ja tää tukehtumisen tunne on aika raskas. Eli periaatteessa mä olen unohtanut oman itseni ja elämäni, koska tämä ihminen on riippuvainen ja se on aika raskas taakka, että on jollekkin niin välttämätön.
Ja juuri tässä mä joudun tekemään itsekkään ratkaisun ja alkamaan elää omaa elämääni. Eli ts. mä joudun siirtämään vastuun muille tässä asiassa. Sen verta joutuu olemaan itsekäs, että tajuaa ajatella itseään ensin ja pitää huolta itsestään. Eli en tosiaan voi enää olla jollekkin se ainainen korvaamaton ja välttämätön tuki.

Tän: "en voi elää ilman sua", näen jotenki eri tavalla, jos mies sanoisi sen kuin, että tää riippuvainen sanoisi mulle niin. Se, ettei tuo lause pelota miehen suusta kuultuna, voi johtua siitä, että tiedän, ettei mun mies ole musta sairaalloisesti riippuvainen. Mutta jos kuulisin tuon lauseen tämän musta riippuvaisen ihmisen suusta, niin se ei olisi mikään mukava lause kuulla. Tosin tiedänpä sen sanomattakin .

Eli miehen suusta se on jotenkin hellyyttävää kuulla mutta oikeasti sairaalloisesti riippuvaisen ihmisen suusta ei.

Vampyrella, 17.8.2007 00:19:
Koen kyllä rakkaudenkin sen verran eläväiseksi ja kehittyväksi asiaksi, että joskus mummelina jos ton sian kans viel hengaan nih nauran varmasti itelleni, kun tässä vaiheessa elämää sitä kuitenkin tietää niin hyvin vähän yhtään mistään mitään, ja rakkaus on mitä luultavimmin vasta nupuillaan ja täynnä puolitotuuksia. :)

Niinpä. Joka päivä sitä rakastaa enemmän.

Vampyrella, 17.8.2007 00:19:
Aika mielenkiintosta sinkkuluukkuvuodatusta mut hey, it's almost weekend!

Kyllä. Sopii tänne oikein hyvin

satumetsä, 17.8.2007 01:41:

En usko tähän; "kunhan vaan päättää olla onnellinen". Elämä eikä maailma pyöri yhden ihmisen ympärillä, eikä joku yksittäinen persoona jossain voi päättää, miten asiat tulee kaikkien kohdalla joka paikassa menemään. Päätit yhtä ja päätit toista, eteen tulee este ja joudut päättämään jotain muuta. Tarkoituksenasi on pyrkiä siihen onneen. Koskaan sä et minkään päätöksen edessä voi ihan varmasti tietää, että ahaa tuonne kun käännyn, niin siellä se onni varmasti on. Ehkä sä sen onnen löydät tai et löydä mutta loppupeleissä sä päätät hyvin vähän itse, sillä ne tiet on myös jostain muusta kuin sinusta itsestäsi kiinni.
Rakkauttakaan ei saa pelkällä tahdolla. Voit päättää tahtovasi rakastaa mutta se päätös ei tuo rakkautta. Se on vain tahtoa. Kun päätät uskaltaa kokeilla ja päättää mennä jotain kohti, se ei takaa rakkautta. Se voi tuoda rakkauden sijasta jotain ihan muuta.

Monet tahtoo löytää ihmisen ja rakastaa. Ne ottaa tilaisuuksista kiinni, jos niitä tulee. Miksi heillä ei ole rakkautta? Koska yksinkertaisesti, et vaan saan tahdolla yksistään mitään.

Joku taas ei tahdo mitään, eikä osaa päättää mitään. On masentunut ja itkee. Ja se löytääkin elämänsä rakkauden tahtomattaan. Se ihminen ei halua rakastaa muttei voi sille mitään, että rakastaa.

Siksi kirjoitinkin tilaisuuksia tarjotaan, eivät ne asiat itsestäänselvyytenä tule. Niiden eteen on myös tehtävä valinta haluta olla onnellinen tai haluta rakastaa. Jos vaan makaa päivät pitkät sängyllä ja tuijottaa kattoa, voi tietenkin ehkä olla onnellinen siltikin, mutta jos ei ole, niin ei se onni sänkyyn kävele, heittäydy viereen ja tee sua onnelliseksi.

Jotkut ovat toisia ihmisiä heikompia ja joko omasta tai muiden tahdosta/pakosta joutuvat siirtämään vastuun muualle. Siinä ei ole mun mielestä mitään luovuttamista tapahtunut, jos vastuu joudutaan siirtämään muille. Enkä itse myöskään koe, että "luovuttaminen" olisi mitenkään huono asia. Helpompi itse luovuttaa ajoissa, jos tietää, että tuho tulee, jos ei luovuta.

En tiedä, että kannattaako sitä senkään takia hautaan mennä, että on vain päättänyt jonkun jutun, eikä aio luovuttaa siinä jutussa. Ehkä voisi vähän joustaa ja nähdä, ettei se luovuttaminen automaattisesti ole paha juttu.

Toiset osaa toiset hommat paremmit, kun toiset. Joku voi mun mielestä ihan hyvin siirtää kokonaan vastuun tietystä jutusta toiselle. Joskus se saattaa olla juurikin oikea ratkaisu.

Esimerkiksi ihminen, jolle on siirretty vastuu kokonaan jostain asiasta, eikä hän yksin jaksa kantaa sitä vastuuta, niin miksei siirtää sitä muualle. Ei ihmisen tarvitse hajottaa omaa elämäänsä liiallisen vastuun takia ja joskus sen joutuu terveen itsekkäistä syistä muille siirtämään. Täällä on vaan on semmonen kiertokulku epätasapainon takia, että jokainen joutuu joskus vastuuta muille siirtämään. Toiset vähemmän ja toiset enemmän.

Ikävä kyllä.

Ei se tietenkään ole luovuttamista jokaisessa asiassa, karrikoidusti taas mutta eihän pomokaan luovuta jakaessaan työtehtäviä alaisilleen. Mä nään sen niin, että elämä on se ainoa itseoikeus, se ainoa asia johon muilla ei ole päätäntäoikeutta. Jokaisella on oikeus tehdä itselleen ja elämälleen mitä tahtoo, niihin kukaan muu ei voi vaikuttaa. (On tietenkin poikkeuksia, lapset ja muut huoltajuuden alaiset mutta se on asia erikseen.) Voi pyytää toista auttamaan ja huolehtimaan, voi löytää jonkun joka rakastaa, voi uskoa elämänsä toisen käsiin, mutta loppupeleissä sitä kuitenkin on yksin - muut voidaan riistää sinulta tavalla jos toisellakin, muut voivat pettää. Ainoa takuuvarma pysyvä asia sun elämässä on sä itse. Se katoaa vasta viimeiseen henkäykseen, siitä et aiemmin eroon pääse. Luovutit sen suhteen tai et.

satumetsä, 17.8.2007 02:14:

Ymmärrän sen, ettei mahdu ihmistä, jolle olet koko elämän sisältö. Mä itse olen tuhoutunut aika tehokkaasti siinä, että olen ollut eräälle ihmiselle se koko hänen elämänsä ja tää tukehtumisen tunne on aika raskas. Eli periaatteessa mä olen unohtanut oman itseni ja elämäni, koska tämä ihminen on riippuvainen ja se on aika raskas taakka, että on jollekkin niin välttämätön.
Ja juuri tässä mä joudun tekemään itsekkään ratkaisun ja alkamaan elää omaa elämääni. Eli ts. mä joudun siirtämään vastuun muille tässä asiassa. Sen verta joutuu olemaan itsekäs, että tajuaa ajatella itseään ensin ja pitää huolta itsestään. Eli en tosiaan voi enää olla jollekkin se ainainen korvaamaton ja välttämätön tuki.

Mä näen tämänkin niin päin, että sähän olet nimenomaan ottanut sen vastuun itsestäsi, tajunnut, ettet voi olla onnellinen jos elät vain toista varten. Sen jälkeen olet ilmeisesti löytänyt rakkautta ja onnellisuutta, ja se on lähtenyt päätöksestä lähteä irti vanhasta, ahdistavasta elämästä. Se on helvetin upea juttu, tavallaan kiteyttää sitä mistä tämä keskustelu sai alkunsa. Vaikka sulla oli joku joka sua rakasti, tämän perusteella mulle tulee mieleen juurikin se rakastaminen toista itsensä täydentävänä puoliskona. Ja kuten väitin niissä tapauksissa käyvän, sä ahdistuit olemaan välttämättömyys ja toisen elämän ainoa sisältö.

Vampyrella, 17.8.2007 00:19:
Aika mielenkiintosta sinkkuluukkuvuodatusta mut hey, it's almost weekend!

Quottaukset taitaa olla vähän perseellään, mulla menee koulupäivä ja viikonloppu kohta ohi jos jatkan viel tässä istumista, oon jo myöhässä Hyvä keskustelu pitkästä aikaa, kiitos!

anniharha, 17.8.2007 07:28:
Mä näen tämänkin niin päin, että sähän olet nimenomaan ottanut sen vastuun itsestäsi, tajunnut, ettet voi olla onnellinen jos elät vain toista varten. Sen jälkeen olet ilmeisesti löytänyt rakkautta ja onnellisuutta, ja se on lähtenyt päätöksestä lähteä irti vanhasta, ahdistavasta elämästä. Se on helvetin upea juttu, tavallaan kiteyttää sitä mistä tämä keskustelu sai alkunsa. Vaikka sulla oli joku joka sua rakasti, tämän perusteella mulle tulee mieleen juurikin se rakastaminen toista itsensä täydentävänä puoliskona. Ja kuten väitin niissä tapauksissa käyvän, sä ahdistuit olemaan välttämättömyys ja toisen elämän ainoa sisältö.

Mäkin näen sen niin, että olen ison vastuun ottanut, kun tajusin jättää joskus entisen elämäni. Mutta se tilanne ei liittynyt elämiseen toisia varten. Silloin mä elin liikaa itseäni varten, eikä mua kiinnostanut kukaan muu ihminen. Eli meni siis överiksi.

Mutta nyt on sellainen tilanne meneillään, että joudun jälleen ottamaan itsestäni vastuun ja siinä samalla joudun siirtämään vastuun muille.

Eli en pysty huolehtimaan enää eräästä henkilöstä; tässä otan itsestäni vastuun ja sanon, etten jaksa. Mutta siinä samalla mä siirrän vastuun tämän ihmisen huolehtimisesta muille.
Tämä henkilö on siis toinen mun vanhemmista, että siinä mielessä tää on aika hankalaa. Mutta mä en vaan pysty enää huolehtimaan. Ikäväähän siinä on se, ettei siitä sitten huolehdi kukaan, kun ei se itse edes ymmärrä näitä asioita. Ja tämä kymmenen vuoden ravaus lääkäreissä on todistanut, että eipä niidenkään apuun voi luottaa.

Tuntuuhan se pahalta, että joutuu katsomaan, kuinka tätä ihmistä ei kukaan enää lääkäreihin tai mihinkään vie mutta mäkään en sitä enää pysty tekemään. Tällänen palkaton hiton raskas työ on imenyt kaikki voimat. Kun mietin, mitä kaikkea tässä kymmenessä vuodessa olisin ehtinyt tehdä itseäni varten, niin alkaa oikein pyörryttää. Toisaalta tiedän, että moni ei tälläistä työtä olisi tehnyt päivääkään ja onhan tää kasvattanut, kouluttanu ja opettanu enemmän ku mikään muu. Ja ainakin tiedän, että parhaani yritin.

Eli projekti on vielä kesken. Parhaillaan yritän irrottaa itseni niistä kahleista. Ylihuolehtivaisuutta ja roikkumista päivästä toiseen; en jaksa. On se rasittavaa, kun toinen on niin sairas, ettei ymmärrä, että mulla on mun oma elämä. Hän elää vanhoissa ajoissa ja toivoo/kuvittelee, että jonain päivänä me istutaan pöydässä perheenä. Että kaikki palaa sellaiseksi, mitä se oli, kun olin lapsi. En mä ole vauva enkä äiti enkä mikään. Mulla on oma mies ja omat haaveet sekä toiveet.

(joo meni vähän OT )

Hurjan pitkiä viestejä, ei tommosia jaksa enää lukea :D
Tai ehkä mulla itellä ei oo vaan aiheesta yhtä paljoa kerrottavaa

AlexS, 17.8.2007 12:57:
Hurjan pitkiä viestejä, ei tommosia jaksa enää lukea :D
Tai ehkä mulla itellä ei oo vaan aiheesta yhtä paljoa kerrottavaa

Ja mikä parasta, ne ei edes liity mitenkään sinkkuluukkuun

egmondo, 17.8.2007 00:14:
*sitäoikeaaodottel* no kai tää sinkkuluukku on ihan mukava paikka*hih*

Kylla se sielta tulee. Eikos se niin mennyt, etta hyvaa kannattaa odottaa...?

Sellane kainalo ois kiva, mihi ois helppo nukahtaa.

Kai se o tää pieni hiprakka, joka saa jonku ihmeen läheisyydenkaipuun heräämään.

En mä tarvis miestä ku sillon tällön

Hmmm... Ensin olin enemmän ihastunut siihen, mutta ei tuntunut lämpiävän. Nyt se taas on enemmän tosissaan kuin mä, ja vielä överimustasukkainen.... Mitähän täs nyt pitäis tehä? Seksi sujuu, mut flaidataan jatkuvasti. Plaah, missä ne kivat kunnon miehet on?

keisha, 17.8.2007 21:05:
Plaah, missä ne kivat kunnon miehet on?

Jos keksit, ni vinkkaa, ku mäki aattelin tilata yhen osa-aikasen.

Freja, 17.8.2007 21:08:
---
keisha, 17.8.2007 21:05:
Plaah, missä ne kivat kunnon miehet on?

---


Jos keksit, ni vinkkaa, ku mäki aattelin tilata yhen osa-aikasen.

Jos oot bi, tuu sekstaa mun kaa ;P

keisha, 17.8.2007 21:10:
Jos oot bi, tuu sekstaa mun kaa ;P

:D

Sori, tykkään vaa niistä joilla kasvaa haarojen välissä sellanen mukava lisäke ;P