Täytyypä vastata, vaikka kysymys onkin saralta, joka ei juuri salli kuin omakohtaisia vastauksia...
Elämällä ei yksinkertaisesti ole tarkoitusta. Ei mitään ylevää, yhtenäistä päämäärää, ei mitään estot mitätöivää kohdetta, ei lopputulosta, joka oikeuttaisi sen kaiken, ei perisyntiä joka antaisi lohtua omiin vääriin tekoihin, tai varsinkaan kaikenkattavaa säännöstöä, jonka seuraaminen sallisi jättää kuolemanpelon huomiotta.
Näin sanovat kaltaiseni ateistiset, rationalistiset, materialistiset individualistit, ainakin. Meille päämääränä on hyvä, järkevä elämä, siten kuin itse sen näemme, eikä juuri muuta. Se, mitä moinen elämä on, jääköön kunkin itse määriteltäväksi. Oma libertaari poliittinen orientaationi määrää lisäksi, että tätä hyvää ei ole lupa tavoitella muiden kustannuksella, elleivät muut tähän vapaaehtoisesti suostu.
Onko tällainen näkökulma tyhjä, kylmä tai merkityksetön? En usko. Paremminkin se on näkökulma, joka lähtee puhtaasti siitä mitä ihmiset ovat ja jättää tästä eteenpäin ovet auki kunkin omille pyrkimyksille. Tyhjä se ei ole, koska luomme lopulta kuitenkin aina omat tavoitteemme. Kylmää se kaihtaa sen takia, että ihminen ei koskaan ole yksin, eikä voi elää yksin, vaan tarvitsee muitakin, lämmittämään. Merkityksetönkään se tuskin on -- on hyvin vaikeaa kuvitella, että oman todellisuutensa luova ja arvonsa tunteva yksilö olisi täysin mitätön.
Enimmillään toivon, että edustamani näkökulma olisi paras mahdollinen. Sellainen, joka tunnustaa ihmisyksilön erikoislaatuisuuden, ja auttaa sopusointuun kunkin itsensä kanssa. Koska uskon, ettei mitään korkeampaa tarkoitusta ole, luulen, että tämä sopusointu on todella parasta mitä yksilö voi saavuttaa -- korkeamman tavoitteen jahtaaminen poikkeuksetta osoittautuu joko pettymykseksi tai itsepetokseksi. Oma yksilöllisyys ja valinnanvapaus, sekä niiden seuraukset, ovat todellinen syy elää, kun taas monet muut lähinnä ohjaavat syyttä palvelemaan muita, tai uhraamaan sen ainoan olemassaolon joka meillä on, epämääräisten ideaalien tähden.
Sanalla sanoen, on parempi elää nyt, ja jättää huolehtimatta muusta kun kuolee. Näin kun käy kuitenkin.
Elämällä ei yksinkertaisesti ole tarkoitusta. Ei mitään ylevää, yhtenäistä päämäärää, ei mitään estot mitätöivää kohdetta, ei lopputulosta, joka oikeuttaisi sen kaiken, ei perisyntiä joka antaisi lohtua omiin vääriin tekoihin, tai varsinkaan kaikenkattavaa säännöstöä, jonka seuraaminen sallisi jättää kuolemanpelon huomiotta.
Näin sanovat kaltaiseni ateistiset, rationalistiset, materialistiset individualistit, ainakin. Meille päämääränä on hyvä, järkevä elämä, siten kuin itse sen näemme, eikä juuri muuta. Se, mitä moinen elämä on, jääköön kunkin itse määriteltäväksi. Oma libertaari poliittinen orientaationi määrää lisäksi, että tätä hyvää ei ole lupa tavoitella muiden kustannuksella, elleivät muut tähän vapaaehtoisesti suostu.
Onko tällainen näkökulma tyhjä, kylmä tai merkityksetön? En usko. Paremminkin se on näkökulma, joka lähtee puhtaasti siitä mitä ihmiset ovat ja jättää tästä eteenpäin ovet auki kunkin omille pyrkimyksille. Tyhjä se ei ole, koska luomme lopulta kuitenkin aina omat tavoitteemme. Kylmää se kaihtaa sen takia, että ihminen ei koskaan ole yksin, eikä voi elää yksin, vaan tarvitsee muitakin, lämmittämään. Merkityksetönkään se tuskin on -- on hyvin vaikeaa kuvitella, että oman todellisuutensa luova ja arvonsa tunteva yksilö olisi täysin mitätön.
Enimmillään toivon, että edustamani näkökulma olisi paras mahdollinen. Sellainen, joka tunnustaa ihmisyksilön erikoislaatuisuuden, ja auttaa sopusointuun kunkin itsensä kanssa. Koska uskon, ettei mitään korkeampaa tarkoitusta ole, luulen, että tämä sopusointu on todella parasta mitä yksilö voi saavuttaa -- korkeamman tavoitteen jahtaaminen poikkeuksetta osoittautuu joko pettymykseksi tai itsepetokseksi. Oma yksilöllisyys ja valinnanvapaus, sekä niiden seuraukset, ovat todellinen syy elää, kun taas monet muut lähinnä ohjaavat syyttä palvelemaan muita, tai uhraamaan sen ainoan olemassaolon joka meillä on, epämääräisten ideaalien tähden.
Sanalla sanoen, on parempi elää nyt, ja jättää huolehtimatta muusta kun kuolee. Näin kun käy kuitenkin.
Tai jotain..