Lene:
---
Epailija:
---
En suoraan sanottuna ymmärrä mitä ajat takaa tuolla asiayhteyskysymykselläsi. Jos olisi sellainen asia kuin itseisarvo, niin se olisi kunkin asian oma ominaisuus (puun itseisarvo, luonnon itseisarvo jne.). Käsite siis kattaa kaikkia asiat, mitkä ovat, enkä tiedä miten sitä lähtisi siitä eteenpäin soveltamaan. Ei ole mahdotonta väittää, että jollain henkilöllä olisi itseisarvoa, mutta olen aikaisemmin esittänyt argumentteja, joilla asetan moisen väitteen kyseenalaiseksi. Jos sanoisit, että ihmiskunnalla olisi itseisarvoa, niin se ei menisi yhtään helpommin läpi, koska olen kritisoinut itseisarvon käsitettä, enkä mitään yksittäistapauksia.
---
Teoriassahan käsitteitä on helpompaa analysoida, mutta sovellappa sitä käytäntöön.
Kun puhutaan käsitteiden merkityksistä, niin miten käytäntö eroaa teoriasta? Teoriassa itseiarvoa ei ole, mutta käytännössä itseisarvon määritelmä täyttyy joissain tapauksissa? Eikö tällöin itseisarvoa pitäisi olla myös teoriassa?
Onko itseisarvo objekteilla vakio vai määräytyykö se kunkin henkilön omien arvostuksien mukaan? Tuo taisi itseasiassa olla vastaus siihen, mistä arvo on peräisin. Jokaisen yksittäisen ihmisen arvostuksista kenties?
Itseisarvo on objektin ominaisuus. Se ei ole peräisin muiden arvostuksista, koska silloin se olisi välinearvoa.
Lainaus (http://wwwedu.oulu.fi/~/epikkara/opetus/kfilwww.htm) :
Arvo= asia, joka tavoiteltava, arvokas; tai ominaisuus, joka tekee jostakin asiasta tällaisen. (Se, että jotakin asiaa pidetään arvokkaana ja tavoitellaan, ei tee siitä välttämättä arvoa tai arvokasta: vrt. Humen giljotiini: Olemisesta ei voi päätellä pitämiseen.)
Itseisarvo on asia, joka on arvokas sinänsä kun taas välinearvo on arvokas vain sen takia, että sen avulla saavutetaan jokin toinen arvo. Välinearvon arvo perustuu viimekädessä vain sen avulla saavutettavaan itseisarvoon.
Hassua tekstiä. Arvon määritelmä on sinne päin, mutta sitten Humen giljotiini onkin esitetty varsin oudossa muodossa (lähinnä sanavalintojen takia). Itseisarvon määritelmä on sinänsä oikein, mutta koska itseisarvoa ei ole, ei välinearvoa voi sen avulla määritellä. Välinearvo liittyy välinearvoa omaavien asioiden saavuttamiseen ja tavoitteluun - se on ketju, jolle ei ole loppua.
Lainaus (Filosofian historian kehityslinjoja, Yrjönsuuri ja Korkman, Gaudeamus):
Humen Giljotiini: Laite, joka leikkaa velvollisuudet irti luonnollisesta todellisuudesta. Myös Humen lakina (R. M. Hare) tunnettu periaate, jonka mukaan luonnolliset faktat eivät perustele arvolauseita, vaan arvolause edellyttää lisäksi jonkin arvopremissin hyväksymistä. Hume itse ei käyttänyt sanaa giljotiini. Sitä on alettu käyttää tässä yhteydessä 1900-luvulla.
Nyt voitaisiin siis itseisarvon olemassaolo ottaa arvopremissiksi, mutta kyseinen premissi on vailla pohjaa aikaisemmin esitetyistä syistä.
Lainaus (http://www.aanekoski.fi/lukio/opet/rossi/fi3m.html):
itseisarvo = asia itsessään tavoittelemisen arvoinen (esim. terveys, onni)
välinearvo = asia, jonka avulla pyritään itseisarvoon (esim. rahalla onneen)
Huonoja määritelmiä. Terveys ei ole itsessään tavoittelemisen arvoinen, vaan sen takia, että sillä on positiivisia vaikutuksia. Onni / onnellisuus on sekin tavoittelemisen arvoinen vain sen takia, että nämä koetaan positiivisina asioina - ne tarkoittavat yhtä kuin hyvää oloa, jolloin niillä on välinearvoa. Välinearvo on taas asia, jolla pyritään johonkin tavoitteeseen, mutta ei voida pitämättömästi osoittaa, että millään tavoitteella olisi muuta kuin välinearvoa.
Perustuvatko arvot siis tunteisiin, tuntemuksiin vai...?
Näin näyttäisivät tekevän.
En oikein voi muuhun tukeutua kuin jonkinlaiseen itseisarvoon? Tai kuten aiemmin toisessa viestissä sanoin niin saan tyydytystä siitä, että henkilö soveltuu arvoihini?
No ensin pitäisi ottaa selvää siitä, että millä tavalla tuo henkilö on merkityksellinen, ennen kuin tuota itseisarvoa voi lähteä ampumaan alas. Jos saat jonkinlaista tyydytystä, niin silloin kyseisellä henkilöllä on heti välinearvoa.