Epailija:
lapputripissä aletaan luulla itseään appelsiiniksi ja ryhdytään kuorimaan itseään juustohöylällä. Saattavat tosin olla urbaaneja legendoja,
Toi on ihan tyhmä. Siis kuka muka ei olis kuullu tota. Toi on just noita mil yritetään pelotella jotain 10-v. lapsia, että ei saa alkaa keräilee Turtles tarroja. Siis kuka muka on niin tyhmä, et luulee et appelsiinit voi kuorii itse itsenä. Ja viel jollain juustohöylällä. Kuka muka käyttää juustohöylää appelsiinkin kuorimiseen, eihän siit tuu mitään sellasella. Veitsi tai sit ihan sormin se onnistuu. Mut siis jos joku muuttuu apppelsiiniks, niin ei se appelsiini kuori itse itseään, koska APPELSIINI ON HEDELMÄ.
Tässä teille oikea tarina:
Olipa kerran poika, joka söi ensimmäistä kertaa LSD lapun. Ei kokonaista, vaan juuri sellaisen sopivan palan siitä. Oli tavallinen lauantai iltapäivä kotona kotiväen luona. Hän ei kertonut kenellekään kyseisestä asiasta. Hän alkoi pelata pikkuveljen kanssa sellaista roolipeliä (kaikki varmaan tietää mitä ne on). Mukavaa ajanvietettä ja tarinan kerrontaa. Hän oli pelijohtaja ja veli oli pelaaja. Pelattiin hänen pään sisälle muotoutuvassa kummallisessa maailmassa. No ei siinä sen kummempia, peli kerta vain oli hieman syvmpi kuin normaalisti. Myöhemmin hän meni saunaan ja saunassa pikkuveli muuttui piruksi, koska hiukset oli muodostaneet sarvet hänelle. No ei siinä mitään, sauna on hyvä paikka rentoutua. Kun hän meni suihkuun pesulle, hän pesi kuoren päältään pois ja heräsi, ja näki puhtaasti kuinka pikkuveli nukkui sikiö asennossa itsensä sisällä. Muut nukkuvat kuorensa sisällä ja hän on yksin heränneenä maailmaan. Muut eivät ole tietoisia tästä maailmasta. Vuosien päästä hän tiesi miksi, koska kaikki tapahtui vain hänen päänsä sisällä.
Seuraavana päivänä hän huomasti olevansa edelleen elossa ja päätti ottaa lisää LSD:tä, koska edellisenä päivänä oli ollut niin erilaista ja outoa. Hän laittoi kolme kertaa suuremman määrän kielensä päälle. Aine alkoi toimia paljon nopeammin ja kotona oli huono olla, koska muut olivat pahalla päällä. Hän lähti ulos. Maan pinta muuttui voimakkaasti aaltoilevaksi mereksi, mutta käveleminen onnistui sen päällä. Häntä arvelutti hieman ja pieni pelko jossain syvällä, että mitä täs nyt niinku oikeen tapahtuu.. Hän tapasi kaverin ja menivät heille ja kaveri söi myös lapun. Juttelivat kummia ja kaverin porukat tulee kotiin yöllä ja ihmettelevät ketä tääl oikeen on ja pyytävät hänet juttelemaan niiden kanssa pariksi tunniksi. Ei mieluisin tilanne. Pöytä jonka ääressä juttelevat, aaltoilee ja muuttaa muotoa ja keksittyminen siihen, että puhuu normaaleista asioista on tärkeintä. Säilytä katse kontakti, että et vaikuta siltä kuin et uskaltaisi katsoa silmiin ja salisit jotain, mutta älä katso liikaa silmiin, koska silmät ovat suuret kuin lautaset. Se oli sellainen tapaus.
Niinä päivinä alkoi yli puolen vuoden matka pelatun roolipelin ja Doorsin musiikin maailmaan, kunnes kaikki maailmassa oli kääntynyt ympäri alaisin ja se alkoi tuntua hänestä täysin normaalilta. Kunnes viimeisellä kerralla hänen ottaessaan lsd:tä hyvin pienen määrän, hänen jutellessaan maailmankaikkeudesta erään ihmisen kanssa, hän tajusi, että mikään ei olekaan niin kuin hän luuli ja maailma kääntyi samalla toisin päin. Yhtäkkiä tuntuu kuin roikut katossa, koska kaikki on ympäri alaisin ja koska kaikki on jälleen niinkuin ennen, eli jos roikut katosta, tiput alas päin. Ja hän tippui. Tippu kunnes kolahti. Kaikki pirstaleina. Koko maailma pirtaleina. Mitään ei jäänyt jäljelle. Hän vain seisoi. Seisoi ja tuijotti tyhjyyteen. Ihmisiä kävleee ja kulkee ja tanssii hänen ympärillään. Hän vain seisoo liikkumatta ja tuijottaa eteensä. Usean tunnin ajan. Hänen mielessä vain liikkui Miks mä täs seison, miks en seisois, no mitähän täs nyt, ei täs mitään, miks en seisois, ei täl oo mitään merkitystä, onks täs jotain ideaa, ei täs mitään...
Jossain vaiheessä hänelle tuli mieleen, että kaikki ei oo hyvin ja asialle pitäs tehdä jotain. Puhuminen jollekkin oli ainoa keino, koska oma pää ei toimut. Joten hän kierrätti ajatuksensa toisen ihmisen kautta takaisin omaan päähänsä, jotta olisi ymmärtänyt mikä oli tilanne. Tilanne oli paha. Puhumalla hän etsi reitin päänsä sisällä takaisin siihen tilaan, mistä oli ikinä lähtenytkään yli puoli vuotta sitten. Veteli oikeista vivuista ja kun tajusi sen viimeisen asian minkä varassa kaikki roikkui, niin samassa hetkessä hän nousi pintaan, veti keuhkot täyteen happea ja haukkui vaan henkeä. Hän oli noussut syvyyksistä takaisin. Kaikki oli edelleen pirstaleina, mutta nyt alkoi palapelin palasten etsiminen ja uudelleen kokoaminen sellaiseksi kuin se oli ennen ollut. Hän etsi paloja joka puolelta, sängyn alta, sohvan takaa, imurin pölypussista, roskiksista, taskuista ja ihan joka puolelta niitä löytyi, ja sitä mukaa kun niitä löyti, hän kasasi maailmaansa uudelleen. Hän kasasi siitä hyvän maailman. Sellaisen, että hän tietää totuuden.
Hän ei koskenut enää LSD:hen. Ei ikinkä. Hänen ei tarvinnut enää syödä niitä kuten ennen. Hän tiesi, että ei ole mitään muuta, kaikki on jo täällä. Vuoden päästä tapahtui näin:
Vain vähän hauskaa
eipä muuta
3000 metriä ja sain
merkin hypätä
Kaunis ilma
Talot näyttävät pieniltä
eikä ihmisiä näy ollenkaan
Tiputaan
Pompitaan
Pyöritään
Suusta valuu kyyneliä
ja silmät huutaa
päätymätöntä naurua,
vai sittenkin toisin päin
Muistan vain kaksi
tanssivaa sientä
Kun kauhu saapuu kuvioihin...
Olioita...
...avaruudessa...
...rottia
laboratoriossa...
...tunnistamaton kieli
Älytön olento satojen
samanlaisten joukossa
Näin lohikäärmeen
Salajuoni...
Autiot kadut
ja vieras planeetta
Soitan itselleni, mutta
en saa puheesta selvää
Oliot päästettiin ulos
Ne ketkä näkivät oven
Eksyneenä kotiinsa
Pakenen olioita
Oikeita olioita!!
Niitä kummajaisia...
Tie vie taivaaseen
ja viidakko tulee luokse
Jänis?
Mistä maailmasta olen?
Hautaudun säkenöiviin kallioihin ja
syvälle pirstoutuneeseen taivaaseen
Ajattelu on loppunut
Tiesin tulleeni huijatuksi
Meitä kaikkia huijattiin
Suurenluokan huijaus
Salajuoni
Kaikkialla oli
Keisarin Vääriä Happoja.
Hän ei ollut koskenut LSD lappuihin. Ei, koska hänen ei tarvinnut. Jotain muuta. Suurenluokan huijaus. Ne muutti kaiken hirviöiksi, olioiksi avruudesta. Pelkkiä kauhu maisemia. Ne puhui kieltä, mitä ei voinut ymmärtää, niiden silmät valu pois päästä, niiden hampaat sojotti ulos suusta, ne oli karannut kaikki mielisairaalasta. Ne oli älyttömiä olioita. Ne törmäili seiniin. Ne törmäili toisiinsa. Kaikki vain oli niin hullua. Pelkkää hulluutta, joku juoksee päin seinää, toinen tulee persssä, kaikki pakenemassa jonnekkin, kaikki pakenemassa toisiaan. Kun hän otti myöhemmin kaiken sen päälle vielä Ketamiinia, alkoi taivaalta sataa lunta. Sinisiä lumi hiutaleita, sellaisia hentoja ja keveitä. Sinistä lunta sisällä, joka puolella.. Kaikki oli niin tyyntä. Merinäköala ja rauha. Kaikki oli vain hyvin, ei muuta. Puolen vuoden ajan, kunnes se hyväolo oli pahaolo. Myöhemmin maailma muuttuu. Myöhemmin kaikki muuttuu. Myöhemmin kaikki on hyvin. Myöhemmin ei ole murheita.
[muokattu 10.8.2003 15:28]