Miksiköhän Jätkänkynttilän sillalla joka kerta tuntuu siltä, kuin nousisi pari metriä ilmaan? Olo on hyvin kevyt ja leijuva. Ja vaaleanpunainen. Äsken sateessa se heijastui hopeisena joen pintaan.
Kävelin rantaa pitkin virtaa seuraten rautatiesillan ali niemenkärkeen. Maisema oli kaunis ja harmoninen. Hennon vihreä, usvainen. Olin onnellinen.
---
Miksiköhän Jätkänkynttilän sillalla joka kerta tuntuu siltä, kuin nousisi pari metriä ilmaan? Olo on hyvin kevyt ja leijuva. Ja vaaleanpunainen. Äsken sateessa se heijastui hopeisena joen pintaan.
Kävelin rantaa pitkin virtaa seuraten rautatiesillan ali niemenkärkeen. Maisema oli kaunis ja harmoninen. Hennon vihreä, usvainen. Olin onnellinen.
---
Eilen kävellessäni rantatietä oli pakko pysähtyä. Katselin epäuskoisena junaa, joka veti perässään monta vaunullista armeijan vihreää sotakalustoa kulkuvälineineen. Viimeisessa oli ilmeisesti ensiapu maasturi tms. Näyssä ei ollut mitään nykyaikaista. Vaan ihan kuin II maailmansodasta.
Juna kolisteli hitaasti kohti itää, Kemijärveä. Liekö mennyt kohti itärajaa. Tai rajan yli.
Kauhean aavemaista. Jotenkin se ei sopinut siihen rauhaisaan tunnelmaan. Muutama muukin ihminen huomasi saman, ja ikuistivat junan kameraansa.
'' She was his everything. Love, peace and storm, all at the same time, in a beautiful way. The most beautiful thing he knew. A rainbow between the stormy clouds. Something to drown in forever, yet being able to breathe and live like never before. One day he got hurt, wings were ripped in a thousand pieces. Colours faded. Everything was grey. One day she sailed away and never came back. Nothing was the same anymore, like it used to be. He felt like dying. Love betrayed him. Stabbed in the back and twisted the knife a million times. It felt like the pain would never end. He built a wall.
He wants to believe in love. It still exists. Somewhere. But it’s frightening. He knows how deep the cuts can get. It’s safe to sit behind the wall, sometimes throw a heart shaped piece of paper on the other side and see how long it can float in the air for. Not for too long. But it doesn’t hurt, because he knows that already – the paper will touch the ground, eventually. It looks pretty, dancing with the wind. Sometimes someone catches the paper and holds it for a while. Just for a moment that passes by.
But can anyone ever climb on the other side to hold the heart shaped paper with him, together? He’s afraid no one will ever make him feel such love again. He’s afraid someone will make him feel even more. It is safe, just to throw the piece of paper on the other side and call it love. ''
'' She was his everything. Love, peace and storm, all at the same time, in a beautiful way. The most beautiful thing he knew. A rainbow between the stormy clouds. Something to drown in forever, yet being able to breathe and live like never before. One day he got hurt, wings were ripped in a thousand pieces. Colours faded. Everything was grey. One day she sailed away and never came back. Nothing was the same anymore, like it used to be. He felt like dying. Love betrayed him. Stabbed in the back and twisted the knife a million times. It felt like the pain would never end. He built a wall.
He wants to believe in love. It still exists. Somewhere. But it’s frightening. He knows how deep the cuts can get. It’s safe to sit behind the wall, sometimes throw a heart shaped piece of paper on the other side and see how long it can float in the air for. Not for too long. But it doesn’t hurt, because he knows that already – the paper will touch the ground, eventually. It looks pretty, dancing with the wind. Sometimes someone catches the paper and holds it for a while. Just for a moment that passes by.
But can anyone ever climb on the other side to hold the heart shaped paper with him, together? He’s afraid no one will ever make him feel such love again. He’s afraid someone will make him feel even more. It is safe, just to throw the piece of paper on the other side and call it love. ''
Haluaisin lukea ne kohdat, jotka on poistettu raamatusta. Ne, jotka ainoastaan näytetään pappisvihkimyksen saaneille. Miksi ne muka ovat niin salattuja?
Haluan tietää!
Mitä pitäisi tehdä nähdäkseni ne...
Posts: 1,495
#3492
•
•
KeijoK Member of L.I Groovecommunity | 1845 Celebrity Ale
Minne ikinä menetkin niin siellähän olet!
Posts: 1,495
#3493
•
•
KeijoK Member of L.I Groovecommunity | 1845 Celebrity Ale
Haluaisin lukea ne kohdat, jotka on poistettu raamatusta. Ne, jotka ainoastaan näytetään pappisvihkimyksen saaneille. Miksi ne muka ovat niin salattuja?
Haluan tietää!
Mitä pitäisi tehdä nähdäkseni ne...
---
Haluaisin lukea ne kohdat, jotka on poistettu raamatusta. Ne, jotka ainoastaan näytetään pappisvihkimyksen saaneille. Miksi ne muka ovat niin salattuja?
Haluan tietää!
Mitä pitäisi tehdä nähdäkseni ne...
---
-Isällä ei ole avioerossa oikeuksia. Huoltajuus menee melkein heti, kun sanot äidille ei yhteenkin asiaan. Äiti menettää huoltajuuden ainoastaan alkoholi-, huume-, tai todella vakavan mielenterveysongelman johdosta. Epäkohdasta vaietaan
-Miksi vasta viime vuonna sosiaaliviranomaisia on koulutettu miten kohdata avioerossa mies?
-Miksi vanhemmat ovat oikeuden silmissä eriarvoisessa asemassa? Äiti vie, isä vikisee
-Miksi eri vähemmistöillä on eriarvoinen asema muihin nähden? Eikö kaikkien pitäisi olla tasa-arvossa keskenään? Maahanmuuttajien takia muutetaan perinteitä heidän takiaan, eikö heidän pitäisi sopeutua enemmänkin maan tapoihin? Tottakai on hyvä, että joustetaan, mutta rajansa kaikella.
-Miksi homojen oikeuksista puhutaan kovaan ääneen, muttei trans-ihmisten aseman parantamisesta tai muiden vähemmistön vähemmistöjen? Ainakin itse olen törmännyt todella paljon suvaitsemattomuuteen homojen suunnalta. Homojenkin kohdalla ollaan minusta jo turhankin varovaisia, ettei heitä loukata.
En nyt todellakaan halua kuulostaa rasistilta (vihaan rasismia yli kaiken), mutta näitä asioita oikeasti olen ihmetellyt jo pitemmän aikaa ja nyt priden alla ne nostavat päätään enemmän.
Keskellä ns.kolmatta silmääni on iso paukama. Olenko ajatellut liikaa? Liikaa vibojen rekisteröintiä? Miten käy intuitioni? Entä näenkö enää juttuja mielessäni?......................... Mokoma itikka!
Kävin tuossa hetki sitten hakemassa työpaikan ruokalasta viilin lounaan jälkkäriksi, ja kävelin pienen ruohikkoisen sisäpihan läpi. Päähäni pälkähti että olisipa kiva tuntea viileä nurmikko paljaiden jalkojen alla, ja minua huvitti ajatus että muut siellä työskentelevät pitäisivät minua vähän kahjona kun keksin ja uskalsin tehdä niin.
Sitten mietin että joku saattaisi paheksua että sillä nurmikolla kävellään, tai että minua kyylättäisiin toimistotalon ikkunasta, ja päätin että minulle riittää, että olen sellainen ihminen joka tuollaista tekisi.
Sitten tajusin että enhän minä ole, kun en kerran tehnyt.