Penni ajatuksistasi

Replying to Penni ajatuksistasi:

Hiihtäminen kiinnostaisi, vois suksia hevonvittuun!

Missäs se sellainen paikka oikein on?

Nälkä, vituttaa ku sataa ja on pimeetä.
Mutta. Kolme päivää töitä ja sit joululoma. Kai sekin on ees jotain.

Replying to Penni ajatuksistasi:

Mun mielestäni "kulissiparisuhteessa", eli parisuhteessa ilman romanttista rakkautta, ei käsitteenä sinällään ole mitään surullista.

Mun ajatus tuossa surullisuuden takana oli lähinnä se, että uskon yhä ja kaikesta huolimatta että jossain tuolla on meille kaikille olemassa myös ihminen (tai ihmisiä), jolta saamme kumppanuutta sekä rakkautta siihen parisuhteeseen. Jos asia on näin, voi "pelkkä" "kumppanuusparisuhde" estää sen löytämisen. Kyllä minä sen koen as settling for less.

Laumaeläimenä ihminen voi olla taipuvainen tavoittelemaan maailman kohtaamista ja sen tarjoamien kokemusten jakamista jonkun kanssa, oli sitten sattunut kohtaamaan romanttista kumppanuutta tarjoavan ihmisen kulkemaan vierellään tai ei, voi kumppanuus itsessäänkin olla kaunis tavoite.

Voi toki, sellaisenaan. Mutta jos sen hinta on jonkin vielä kauniimman missaaminen?

Eipä sillä, kuten aiemmin taisin sanoakin, minulle kelpaisi ihan hyvin tuollainen kumppanuusparisuhdekin - ehkä se olisi jopa elämäntilanteeseen nähden parempi, koska mulla on sellainen olo että kun saan vainun siitä mihin suuntaan pitää lähteä, sinne täytyy päästä lähtemään heti ja pitkälle.

En muista itse koskaan ajatelleeni, että tunteet olisivat valittavissa, vaikka mielestäni se kuinka paljon niille antaa päätösvaltaa teoissaan onkin. Olen kuitenkin alkanut ajatella, että sillä, kuinka paljon säätelee toimintaansa tunteella ja kuinka paljon esim. järkisyillä, voi vaikuttaa tunteiden kehittymiseen ja kasvuun välillisesti sillä, kuinka paljon ne saavat tilaa.

Minun sanastollani voisi puhua siitä, ruokkiiko itsessään sinistä vai punaista. Ja se "susi" jota ruokkii, pääsee voitolle.

Olenko kuitenkin vain sentimentaalisista syistä taipuvainen pitämään tunteita niin merkityksellisinä, että en pysty motivoitumaan yrityksestä vaikuttaa niihin? Ja jos todella yrittäisin löytää keinoja vaikuttaa tunteisiini, voisiko niitä löytää?

Tässä ollaan kyllä pohjimmiltaan samanlaisia, tai ainakin mielelläni ajattelen niin. Koska koen että tunteet syntyvät jostain muualta kuin omista tietoisista, tarkoitushakuisista prosesseistani, niiden täytyy olla jotenkin todellisempia perusteita päätöksille ja valinnoille kuin puhtaasti järkeillyt asiat. Ja tätähän se intuitiokin tavallaan taitaa olla.

Tuolla ulkona on ihana tunnelma. Valkoiset puut seisovat tyynenä metsän reunassa. Ei tuule ollenkaan. Eikä juurikaan kuulu autojenkaan hurinaa tuossa kylätiellä. Rauhaisaa. Jouluista.

Replying to Penni ajatuksistasi:

Mun ajatus tuossa surullisuuden takana oli lähinnä se, että uskon yhä ja kaikesta huolimatta että jossain tuolla on meille kaikille olemassa myös ihminen (tai ihmisiä), jolta saamme kumppanuutta sekä rakkautta siihen parisuhteeseen. Jos asia on näin, voi "pelkkä" "kumppanuusparisuhde" estää sen löytämisen. Kyllä minä sen koen as settling for less.

Itselleni ajatus siitä että jokaiselle on maailmassa joku tai joitakuita (eritoten tuo yksikkömuotoinen kalskahtaa pahasti) ei tunnu kovinkaan oleelliselta asialta. Mielestäni kunkin ihmisen omat halut ja valmiudet vaikuttavat erittäin vahvasti siihen millaisia suhteita solmii kohtaamiensa ihmisten kanssa ja millaisille tunteille löytyy sijaa syttyä. Myös se, mikä on kenellekin "oikea" tapa elää vaihdellee yksilötasolla melkoisesti, vaikka useille tavanomaiset suhteet tuntuvat meillekkäämmiltä tavoitella. Jollekulle kumppanuus voi antaa paljon enemmän ja kauniimpia asioita kuin romanttiset suhteet.
Siispä.. :

---
Voi toki, sellaisenaan. Mutta jos sen hinta on jonkin vielä kauniimman missaaminen?

Mielestäni romanttinen rakkaus ei myöskään ole automaattisen lajityypilisesti kauniimpaa kuin ei-romanttinen kumppanuus, vaikka ihmiset ehkä useimmin ovat taipuvaisia antamaan enemmän painoarvoa romanttisille suhteille ja siten syventävät niitä tietoisestikin enemmän kuin ystävyyssuhteitaan. Saattaa toki olla että itse en vedä niinkään selkeää rajaa ystävyyden ja romanttisen suhteen välille kuin monet muut..

---
Tässä ollaan kyllä pohjimmiltaan samanlaisia, tai ainakin mielelläni ajattelen niin. Koska koen että tunteet syntyvät jostain muualta kuin omista tietoisista, tarkoitushakuisista prosesseistani, niiden täytyy olla jotenkin todellisempia perusteita päätöksille ja valinnoille kuin puhtaasti järkeillyt asiat. Ja tätähän se intuitiokin tavallaan taitaa olla.

En tiedä ovatko tietoiset prosessit sen vähemmän todellisia kuin tunteellisetkaan, mutta ne vaikuttavat sortuvan herkästi lyhytnäköisyyteen, juurikin koska tietoisesti asioiden tonkimminen alitajuisesta maailmasta syiden ja seurausten löytämiseksi on hivenen haasteellista. Toisaalta myös tunteet voivat useinkin olla lyhytnäköisiä ja kumman tahansa sokea seuraaminen johtanee pöpelikköön :P Silti intuitio tuntuu ainakin itselleni paremmalta ohjenuoralta, ainakin se väittää vastaan kovempaa :D

Replying to Penni ajatuksistasi:

Itselleni ajatus siitä että jokaiselle on maailmassa joku tai joitakuita (eritoten tuo yksikkömuotoinen kalskahtaa pahasti) ei tunnu kovinkaan oleelliselta asialta. Mielestäni kunkin ihmisen omat halut ja valmiudet vaikuttavat erittäin vahvasti siihen millaisia suhteita solmii kohtaamiensa ihmisten kanssa ja millaisille tunteille löytyy sijaa syttyä.

Minä luen tämän ajatuksesi niin että se, mitä elämässä sillä hetkellä on, kannattaa kokea ja siihen kannattaa sijoittaa, sen sijaan että jättää resursseja varaukseen odottaessaan jotain sen hetkisen elämän ulkopuolista henkilöä tai tapahtumaa. Sitäkö tarkoitit? Tarkoititpa tai et, se on ihan hyvä juttu pitää mielessä - hetkessä eläminen.

Myös se, mikä on kenellekin "oikea" tapa elää vaihdellee yksilötasolla melkoisesti, vaikka useille tavanomaiset suhteet tuntuvat meillekkäämmiltä tavoitella. Jollekulle kumppanuus voi antaa paljon enemmän ja kauniimpia asioita kuin romanttiset suhteet.

Itseäni quoteten:

uskon yhä ja kaikesta huolimatta että jossain tuolla on meille kaikille olemassa myös ihminen (tai ihmisiä), jolta saamme kumppanuutta sekä rakkautta siihen parisuhteeseen

Tuossa siis tarkoitin rakkaudella nimenomaan sitä romanttista rakkautta.

Jos nyt ajatellaan että kumppanuus on karkkia ja rakkaus on suklaata, ja tarjolla on joko pelkkää karkkia tai sekä että, ainoa joka valitsee pelkän karkin ei minusta edes pidä suklaasta.

Vai sulkeeko sinusta rakkaus (joskus? aina?) kumppanuuden pois? En osaa itse kuvitella rakkautta ilman kumppanuutta, tai ainakin omassa elämässäni tapaan pitää huolen että kumppanuus on olennainen osa mitä hyvänsä merkittävää ihmissuhdetta, oli se romanttinen tai ei.

Joka tapauksessa omat ajatukseni liittyivät parisuhteeseen jossa on molempia, joka tuskin sitä kauneutta vähentäisi. (Jollei sitten rakkaus aiheuta intohimoisia riitoja tai mustasukkaisuutta. Niin tai voihan että jos rakkaus "hiipuu" niin kumppanuudestakin ollaan valmiita luopumaan, koska ollaan niin pettyneitä tilanteeseen.)

Saattaa toki olla että itse en vedä niinkään selkeää rajaa ystävyyden ja romanttisen suhteen välille kuin monet muut..

En minäkään, mutta ne muut!

Replying to Penni ajatuksistasi:

---
Minä luen tämän ajatuksesi niin että se, mitä elämässä sillä hetkellä on, kannattaa kokea ja siihen kannattaa sijoittaa, sen sijaan että jättää resursseja varaukseen odottaessaan jotain sen hetkisen elämän ulkopuolista henkilöä tai tapahtumaa. Sitäkö tarkoitit? Tarkoititpa tai et, se on ihan hyvä juttu pitää mielessä - hetkessä eläminen.

En itse asiassa tarkoittanut tuota, mutta sekin on toki hieno ajatus Tarkoitin enemmänkin sitä, että vaikka jokaiselle teoriassa olisikin löytyvillä ihmisiä, joiden kanssa kipinä romanttiseen suhteeseen pääsisi syttymään, on kovin paljon itsestä ja omista lähtökohdista kiinni mitä on kykenevä senhetkiseltä ponnistusalustaltaan tekemään tai huomaako ylipäänsä sellaisen mahdollisuuden kohdalle sattumista. Potentiaalia koen olevan paljon kaikkien ympärillä, jos osaa avata silmänsä. Jos jatketaan teorialla siitä että kaikille on "joku" näkisin että ihmiset ohittavat lukuisia hyvinkin potentiaalisia kumppaniehdokkaita elämässään vain koska eivät kaikissa tilanteissa pysty katselemaan avoimesti ympärilleen. Se että joku ihminen on jollekin toiselle "sopiva" ei takaa sitä että he koskaan löytävät toisiaan, vaikka kohtaisivatkin.

---
Vai sulkeeko sinusta rakkaus (joskus? aina?) kumppanuuden pois? En osaa itse kuvitella rakkautta ilman kumppanuutta, tai ainakin omassa elämässäni tapaan pitää huolen että kumppanuus on olennainen osa mitä hyvänsä merkittävää ihmissuhdetta, oli se romanttinen tai ei.

Itse miellän romanttiseen rakkauteen sisältyväksi sen verran intohimoa että se niinsanotusti läikähtelee herkemmin. Intohimo lieneekin selkein eroavaisuus omissa ajatuksissani romanttisen rakkauden ja kumppanuuksellisemman version välilä. Tai sitten vain rinnastan romantiikan intohimoon..? hmm..

Absolutismeja välttääkseni en halua ajatella juuri minkään sulkevan pois jotakin toista, ja (romanttinen) rakkaus ja kumppanuus varmastikin usein kulkevat käskynkkää, mutta rakkautta on niin monenlaista, ettei kaikkeen rakkauteen kumppanuus istu nätisti. Esimerkkinä voinen mainita erään ystäväni kertoneen aviopuolisostaan, että rakastaa tätä valtavasti, mutta ei voi elää (asua) tämän kanssa. Siinä näkisin enemmän intohimoista rakkautta kuin kumppanuutta, ja mikäs siinä, sekin voi toimia varsin hyvin, etenkin jos ei yritä pakottaa suhdetta muottiin johon se ei sovi.

Minusta vaikuttaa siltä että monet ihmiset kuitenkin pitävät tarpeellisena juuri tietynlaisten tavoitteidensa mukaisen suhteen rakentamista ja ylläpitämistä eivätkä salli itselleen epätäydellisiä saavutuksia suhderintamalla, vaan suhde joka ei täytä tavoitteita, joutaa jäädä epäonnistumisten pinoon unohtumaan. Eikä siinäkään mitään väärää ole, että pitää joitain tavoitteitaan niin tärkeinä että tahtoo mieluummin panostaa niiden toteuttamiseen kuin vastaantulevien tilanteiden kanssa elämiseen.

Missähän välissä sitä vastapainona kaikelle tälle viimeaikaiselle ajattelemiselle onnistuis laittaa aivot välil narikkaan ja tekemään jotain konkreettista. Jos vaik joulunajan tavotteeks ottais kiivetä puuhun vähintään kerran..

Mulla valmiiks tekastu suunnitelma, siihen kuuluu yks "vapaapäivä eli 'pikkujoulu'" (muuten huomen) sit 10 päivää viel ja sit ehkä normaali juhlahumu hiipuu ja pääsee keskittymään ilmaston lämpenemisestä johtuvaan holokaustiin eli ydinuhkan välttelyyn (woot)

Replying to Penni ajatuksistasi:

Potentiaalia koen olevan paljon kaikkien ympärillä, jos osaa avata silmänsä. Jos jatketaan teorialla siitä että kaikille on "joku" näkisin että ihmiset ohittavat lukuisia hyvinkin potentiaalisia kumppaniehdokkaita elämässään vain koska eivät kaikissa tilanteissa pysty katselemaan avoimesti ympärilleen.

Tätä sinänsä ajoinkin takaa sillä, kun sanoin että jos "tyytyy" kumppanuussuhteeseen (ja jos siis haluaisi romanttista tai romanttis-kumppanuuksellista (?) suhdetta) ei nimenomaan ehkä pysty katselemaan avoimesti ympärilleen, ja saattaa missata sellaisia asioita, jotka olisivat voineet tehdä vielä onnellisemmaksi.

Mutta jos saa itse kumppanuussuhteesta enemmän, tai kokee romanttiset suhteet liian räiskähteleviksi, sitten olisi varmaan parempikin nauttia siitä mitä jo on kohdalla.

Osuu suht hyvin yksiin tämän(kin) päivän aatosten kanssa:
http://www.mikropc.net/kommentit/antakaa+meille+toimiva+televisio/a744443

Hmm, miksen minäkin seisoisi jaloillani tukevasti maata vasten niinkuin nuo lumiset koivut. Mikään myrsky ei kaataisi minua. Eikä hetkauttaisi mielenrauhaani. Seisoisin vain tyynenä. Juurtuisin vihdoinkin juurilleni.

kohta kaikki loppuu

Miten unet voivatkaan sekoittaa pessimistisen ihmisen pasmat, ja antaa uutta näkökulmaa elämään. En sillä, että uskoisin enneuniin, mutta joskus positiivisuuden aalto saattaa sitä kautta kaataa haalistuneen pessimistisen ajatuksen rakenteen:)

Oon palannut klubbariin.

Tarkotus on ollut jo pidemmän aikaa tulla tänne takasin, koska lähinnä oon roikkunut fbssä, jossa ei oo samanlaista mahdollisuutta keskustella joukossa ja saada uusia ajatuksia kun täällä.

Oikeestaan vasta toi ero aiheutti kuitenkin sen, että oon halunut puida asiaa enemmän, kuin mitä kavereiden kanssa sitä pystyn tekemään. Toinen syy on, että ne kommentit näkee eksä ja sen kaveri, mun entiset ja nykyiset duunikaverit, sukulaiset jne eli pitää vähän miettiä mitä sinne kirjottelee.

Replying to Penni ajatuksistasi:

Missähän välissä sitä vastapainona kaikelle tälle viimeaikaiselle ajattelemiselle onnistuis laittaa aivot välil narikkaan ja tekemään jotain konkreettista. Jos vaik joulunajan tavotteeks ottais kiivetä puuhun vähintään kerran..

Se on kyllä niin ärsyttävää.
toissapäivänä jossain vaiheessa tajusin olevani todella todella onnellinen. Sitten rupesin miettimään asiaa uudestaan miettien kaikkia näkökulmia. Olenko sittenkään onnellinen, vai olenko helpottunut siitä, että jonen piti tulla hakemaan tavaransa ja se perui eli ei tullutkaan raskasta iltaa ja pääsin taas vähäksi aikaa eroon siitä, kuten olin eron jälkeen lähes viikon helpottunut ja onnellinen. Sitten rupesin miettimään että johtuuko tämä vaan siitä, kun energiat palaa takaisin ryyppyviikonlopusta, vai johtuuko se auringon valosta(aina suuri vaikuttaja mun mielialoihin). jne jne Loppuen lopuksi mietin pitkään ja hartaasti sitä olenko onnellinen vai tuntuuko tämä vaan siltä, kunnes rupes vituttamaan ja totesin että luoja, miten mä vällillä vihaan mun päätä

Lopulta päädyin tulokseen, että olen onnellinen ja iloinen ainakin pääasiassa ilman taustasyitä. Eli ehkä oikeesti onnellinen ja sen pitäis riittää. Sen jälkeen tuli viellä parempi fiilis, koska koin, että sain tunteellisen onnellisuuden lisäksi viellä järjellisen onnen tunteen. Sitten mietin; "God i love my stupid psychotic brain"

Edit. niin mutta siis joskus tosiaan olisi niin mahtavaa pystyä päättämään olla ajattelematta*joo*

Replying to Penni ajatuksistasi:

---
Itse miellän romanttiseen rakkauteen sisältyväksi sen verran intohimoa että se niinsanotusti läikähtelee herkemmin. Intohimo lieneekin selkein eroavaisuus omissa ajatuksissani romanttisen rakkauden ja kumppanuuksellisemman version välilä. Tai sitten vain rinnastan romantiikan intohimoon..? hmm..

Absolutismeja välttääkseni en halua ajatella juuri minkään sulkevan pois jotakin toista, ja (romanttinen) rakkaus ja kumppanuus varmastikin usein kulkevat käskynkkää, mutta rakkautta on niin monenlaista, ettei kaikkeen rakkauteen kumppanuus istu nätisti. Esimerkkinä voinen mainita erään ystäväni kertoneen aviopuolisostaan, että rakastaa tätä valtavasti, mutta ei voi elää (asua) tämän kanssa. Siinä näkisin enemmän intohimoista rakkautta kuin kumppanuutta, ja mikäs siinä, sekin voi toimia varsin hyvin, etenkin jos ei yritä pakottaa suhdetta muottiin johon se ei sovi.

Minusta vaikuttaa siltä että monet ihmiset kuitenkin pitävät tarpeellisena juuri tietynlaisten tavoitteidensa mukaisen suhteen rakentamista ja ylläpitämistä eivätkä salli itselleen epätäydellisiä saavutuksia suhderintamalla, vaan suhde joka ei täytä tavoitteita, joutaa jäädä epäonnistumisten pinoon unohtumaan. Eikä siinäkään mitään väärää ole, että pitää joitain tavoitteitaan niin tärkeinä että tahtoo mieluummin panostaa niiden toteuttamiseen kuin vastaantulevien tilanteiden kanssa elämiseen.

Intohimon rinnastus romantiikkaan on hirveen yleistä. Siksi moni ei esim osaa erottaa seksiä rakkaudesta. Jotkut myös seksin jälkihuumassa näkee toisen "rakastunein silmin"
Mutta intohimoa tarvitaan kyllä mun mielestä romantiikkaan(joka on sen verran laajaalainen termi, etten nyt oo ihan varma puhutaanko samasta asiasta).
Näkisin että rakastaa voi intohimoisesti tai ilman. se määrittelee millainen suhde muodostuu. Kumppanuussuhteessa voi olla aivan yhtäpaljon rakkautta. En oo tavannut yhtään pidempään yhdessä ollutta vakaata pariskuntaa, jotka eivät olisi edelleen rakastuneita toisiinsa, mutta joilla olisi edelleen intohimoinen rakkaus vaan se on siinävaiheessa jo muuttunut kumppanuudeksi.

Teidän myös muutaman pariskunnan jotka eivät ole muuttanut yhteen vaikka ovat seurusteelleet jo jotain 7-8 vuotta. En oikeen ymmärrä miten sellainen toimii joillain. Iselleni haluan, sekä intohimoa, että kumppanuutta. Harvassa suhteessa toinen pystyy täyttämään toisen täysin. En nää sitä edes täysin tavoiteltavana asian, vaikka kyllä mullakin disni-peikot elää ja voi hyvin*tirsk*. Pitkällä tähtäimellä ihmiset kasvaa pakostikkin sekä yhdessä, että erillään ja suhteesta suurella todennäköisyydellä tulee ajanmyötä "epätäydellinen". Disnipeikoista luopuminen auttais kyllä just tossa vaiheessa, kun miettii pitäiskö erota, kun suhde ei enää vastaakkaan sitä mielikuvaa täydellisestä suhteesta.

edit. en tiiä tuliko tosta mitään järkee.. kirjottelen samalla, kun teen töitä lause kerrallaan*nauru*

hauskaa joulua ihanat klubbarilaiset

plur!

Hyvä ruoka, parempi mieli ja vatsa pullottaaaaa..

Joskohan sitä vihdoin, vaikka ensi jouluksi älyäsi ostaa sen ilmeisen tarpeelliseksi osoittautuneen porepaketin matkaan sieltä kaupan hyllyltä niin välttyisi kunniakkaasti turhilta mahahappojen noususuhdanteelta.
Syömisen vähentäminenhän ei luonnollisestikkaan ole varteenotettava vaihtoehto edellämainitulle.