Replying to Penni ajatuksistasi:
Jutu, 3.12.2009 22:38:
Jep. Oon jo muutaman vuoden mennyt sillä asenteella, että kyllä tää tästä helpottuu kun elämä tasottuu. Ei oo paljoo elämä tasottunut, joten oma pää on ihan sekasin. Ja kaikkein inhottavinta tässä on se, että tykkään tosi paljon tästä työstä mitä teen, mutta en vaan osaa irrottautua siitä. Mun ensimmäiset ajatukset aamulla on työasioita ja mun viimeset ajatukset illalla on työasioissa. Mä en pääse hetkeäkään irti töistä ja sen takia oon niin pirun väsynyt, koska en pysty rentoutumaan. Tähän päälle kun lykkää vielä iskän tilanteen, omat tulevaisuuden suunnitelmat (jotka on ihan sekasin), äijäkin tulisi huomioida (on jäänyt vähemmälle kun tosiaan ei pysty miettimään mitään muuta kuin töitä ja niitä asiakkaita) ja sitten pitäis vielä jaksaa löytää ystävillekin aikaa.
Ja nyt oon pikku hiljaa ruvennut kiinnittämään huomiota siihen, että en muista asioita, mä saatan jäädä paikoilleni vaan tuijottamaan, ylösnouseminen on ihan tuskaa, mua ei kiinnosta enää mikään muu kuin se pirun työ. Eli oon ihan vaan tyhjä kuori joka on laitettu automaattivaihteelle tekemään päivittäiset asiat. Eli joo, lekuri kutsuu vaikka sinne onkin vaikea mennä ja myöntää, että mun voimavarat ei yksinkertasesti riitä.
Eipä voi muuta sanoa, kuin että tää sun sanomasi olisi voinut tulla kaikki mun suustani. Mä tykkään myös työstäni, mutta psyykkisesti ja fyysisesti vaativa työ edellyttää työntekijöiltään sitä, että pystyy suojautumaan työn rasittavuudelta ja irrottautumaan työstä vapaa-ajallaan, ja mulle tää tarkoittaisi riittävää nukkumis- ja vapaa-aikaa, joita ei hyvin usein ole ollenkaan. Välillä on se 5h aikaa nukkua työvuorojen välissä, jos siis painuu heti pehkuihin kun tulee duunista himaan, vuorokausirytmi vaihtelee jatkuvasti, univelkaa kertyy, ei ehdi harrastamaan yleensä yhtään mitään omaa, ja silloin kuin voisi ei siihen ole voimia... Yritä siinä sitten elää omaa elämää, saatika parisuhteessa.
Noidankehä, josta pääsee pois vain niin, että toteaa tarvitsevansa ensinnäkin joka päivä riittävästi unta ja edes vähän aikaa omallekin elämälle, ja ettei tuollainen työvuorojärjestely sovi itselle. Joillekin se sopii, mikä on hienoa, koska kaikille töille tarvitaan tekijöitä. Mä olen nyt kuitenkin etsimässä uutta työtä, ja lisäksi aion vielä selventää pomolle, etteivät hänen yrittämänsä helpotukset työvuorojärjestelyssä minulle näyttäydy helpotuksina: Taas tulossa viikonloppu, jolloin en ehdi nukkua työvuorojen välissä, ja pitäisi huomennakin yrittää jaksaa 13h töissä ilman kunnon unia, ja sen jälkeen taas töihin aamuksi ilman unia. Varsinkaan tässä kondiksessa ei vaan kykene. Joulustakin tulossa sellainen, etten ehdi yhtään huilata jouluaaton ja -päivän vuorojen välissä, ja otan senkin samalla puheeksi.
Kaikkeen ei tarvitse sopeutua. Mä olen oppinut, että en ikinä enää hakeudu kolmivuorotyöhön, ja etsin uuden työn, jossa työpäivät on sen 8h eikä enempää, ja jossa jää aikaa kaikelle OLEELLISIMMALLE: omalle elämälle ihmissuhteineen ja harrastuksineen - ja mikä tärkeintä, omasta jaksamisesta huolehtimiselle.
Tsemppiä sulle! Ehdottomasti työterveyshuoltoon yhteys, mut ainakin otettiin hyvin vastaan. Psykologille tosin ei saa aikaa noin vain, mutta terveydenhoitajan kautta saa ajan lääkärille, joka sitten arvioi psykologitapaamisen tarpeellisuuden.
edit: Lisättäköön vielä, että en tiedä millainen työvuorojärjestely sulla on, eli onko epäsäännöllinen kolmivuorotyö ja jaksotyö kuten mulla (työvuoron pituus voi olla mitä tahansa 15 tuntiin saakka ja työviikossa voi olla työtunteja tosi paljon, kunhan ei 6 viikon jaksolla mee tunnit yli, ja työvuorojen välissä riittää jos on 9 tuntia lepoaikaa...)? Vaikka työvuorojärjestely olisikin inhmimillisempi, voi jo työn sisältö itsessäänkin olla niin raskasta omiin voimavaroihin nähden, että kannattaa miettiä haluaisiko jossakin elämäntilanteessa tehdä sellaista työtä, joka ei ole psyykkisesti yhtä rasittavaa. Vaikka työvuorojärjestely mahdollistaisikin kunnon lepäämisen työvuorojen välissä, niin omat voimavarat ei aina välttämättä riitä psyykkisesti vaativaan työhön, ja tämä ei ole huonon työntekijän merkki, vaan inhimillisen ja empaattisen. Itsellä tosiaan tuo työvuorojärjestely on se, joka ei selkeästi mun kropalle ja päälle sovi, kun tarvitsisin riittävästi lepoaikaa, mutta me ollaan kaikki yksilöitä.
Aina on vaihtoehtoja. 
