Teknobileet?

79 posts, 4 pages, 16,053 views

Avatar
#1 • • Individual Guest
Nyt kun näin viime aikoina on alkanut tuo tekno kaikkine suuntauksineen uppoamaan todella kovasti eikä viime toukokuun Sven Väthin keikka ainakaan parantanut asiaa... :D ,
niin olen ihmetellyt sitä, että vaikka kuinka yrittäisi katsella tuolta bileinfoista sellaisia keskisuuria tai isoja tapahtumia, joissa teknoa soitettaisiin, niin ei satu silmään.
Lähinnä siis tarkoitan sellaisia bileitä, jossa suurin osa illan akteista ja esiintyjistä olisi tekno / elektro-painotteisia. Vrt. Techentium.
Eli kysymykseni olisi tämä, että onko ko. musiikkisuuntaus bileitten osalta todella niin kuollut, että trance / hard / proge yms. bileet jyrää ne mennen tullen ja tällä tarkoitan sitä, että onko niin ettei tällaisiin vaikka vähän isompiin tekno / elektro yms. bileisiin riittäisi porukkaa Suomessa.
Voivatko täällä sitten puolestaan viisaat kertoa, mitkä olisivat sellaisia tärppejä klubien osalta joiden tapahtumia kannattaisi seurata erityisellä mielenkiinnolla, jos etenkin tekno eri tyyleineen kiinnostaa.
( Nyt tätä kirjoittaessani tulee mieleen, että tottakai edesmennyt Kerma olisi tarjonnut yhtä sun toista makeaa tällä saralla, mutta kuten sanoin tässä alkaa pikkuhiljaa vasta syttymään, niin mitä Kerman jälkeen? )

Eipä muuta, rauhaa...
Avatar
#2 • • trusti Guest
Tää on iso epäkohta johon kaipaisi kipeästi muutosta. Itseä kun ei juuri nuo muut genret kiinnosta... Techno on konemusan kruunaamaton kuningas :king: ja sietäisi saada paaaaljon enemmän huomiota. Paha mennä arvioimaan kuinka hyvin tommoset isot technobileet vetäisi, uskon ja toivon että kysyntää on ainakin tällä hetkellä paljon tarjontaa enemmän.. No mutta turha kitistä, ei ne bileet itsestään synny, jos ei muuta niin sitten muutaman technohenkisen tyypin kanssa järkkäämään niitä bileitä...
Esa

Posts: 947

#3 • • Esa
Suomesta tuntuu tällä hetkellä puuttuvan henkilöt, joilla on osaamista ja tahdonvoimaa alkaa kehittää teknopainotteista isompaa bilebrandia. Tai sitten ylimääräistä aikaa, rahaa tai halua ottaa isoja riskejä ei vaan ole: todennäköisesti parempaa tuntipalkkaa pienemällä stressillä tienaisi esim. kaupan kassana.

Toisaalta soveltuvat mestatkin tuntuvat olevan vähissä.
Avatar
#4 • • A-E Guest
Se on todella harmi, että trance, polkka ja proge jyrää technon yli Suomen muutenkin vähäisessä bile tarjonnassa. Itselleni kun techno sen kaikkissa muodoissa (detroit,mono,dub,deep,acid,schranz ja jne.) sattuu olemaan se kaikkein mieluisin konemusiikin tyyli.

On todella ihme, että Suomessa techno on konemusiikin genreistä tällä hetkellä yksi vähiten suosituista, kun vertaa sitä esimerkiksi keski-Eurooppaan (Belgia,Saksa,Hollanti ja Ranska), missä techno on trancen ohella yksi suosituimmista genreistä ja joka mega tapahtuman yksi musiikki tyyleistä. Belgiassa on jopa ihan oma mega tapahtuma I Love Techno joka vuosi, jossa soi isossa hallissa neljällä areenalla pelkästään technon eri tyylisuunnat. Kait techno on tällä hetkellä musiikkia, mikä ei iske Suomessa nuorempaa porukkaan, vaan he haluavat technoa paljon nopeampaa polkkaa tai melodisempaa kiksu trancea. Samalla monet pidemmän aikaa konemusiikkia kuunnelleet ovat innostuneet technoa huomattavasti rauhallisemmasta housesta.

Valittettavasti tämä technon laskusuhdanne ei ole vain suomalaisten techno fanien huoli, koska samankaltaisia merkkejä technon suosion hiipumisesta on ollut myös keski-euroopassa päin. Siellä nuoremmat bilettäjät ovat innostuneet tuosta technon nopeasta ja erittäin rankasta tyylistä schranzista, mikä on ajanut melodisemman ja rauhallisemman technon ja schranzin ystävät erileireihin. Mikä on osaltaan edes auttanut technon suosion hiipumista myös keski-euroopassa.

Mutta toivotaan, että technon suosio lähtee taas nousuu niin täällä Suomessa kuin muuallakin maailmassa ja yritetään me technon ystävät sillävälin puhaltaa yhteen hiileen.
Esa

Posts: 947

#5 • • Esa

Belgiassa on jopa ihan oma mega tapahtuma I Love Techno joka vuosi, jossa soi isossa hallissa neljällä areenalla pelkästään technon eri tyylisuunnat.



I Love Technon ikäraja on 16 vuotta ja tilaisuudessa saa myydä alkoholia. Tämän lisäksi ihmiset käyttäytyvät ja homma pelaa hyvin!

Vastaavan toiminnan mahdollistava lainsäädäntö Suomeen ja johan lähtee homma nousuun. Niinku oikeasti!
Avatar
#6 • • serotonot Guest
eikös tos just ollu keväällä diagnosis-kiertue missä kaiketi oli pelkkää teknoa. Ei niissä tapahtumissa vissiin oikeen hirveesti ihmisiä näkyny...
Avatar
#7 • • drS Guest
m0n0kia porukka on ainakin Tampereella tarjoillut toinen toistaan parempia teknopainotteisia tapahtumia, joista mainitsemisen arvoinen on ainakin lavatanssit (tänä kesänä 10.7.) :heart:
Avatar
#8 • • Tapi T Guest
Mä oon Individualin kanssa samoilla linjoilla. Tekno on alkanut viime aikoina maistumaan ihan luvattoman hyvälle.

Omasta mielestäni teknon suosion laskusta on paha mennä sanomaan, koska viimeisen puolen vuoden ajalta mitään vertailukohtaa ei Sven Väthin taannoista vierailua lukuunottamatta oikein ole. Viimesin, todella suuri teknotapahtuma meni ainakin omasta mielestäni perseelleen lähinnä järjestävän osapuolen toilailuiden takia.

Suomesta tuntuu tällä hetkellä puuttuvan henkilöt, joilla on osaamista ja tahdonvoimaa alkaa kehittää teknopainotteista isompaa bilebrandia.


Tämä on totta.

IMO jonkun[tm] tulisi vaan pistää näin aluksi pienen budjetin teknoklubi pystyyn ja katsoa miten homma lähtee kehittymään. Koska tarjonta on tällä hetkellä käytännössä 0, niin voisin jopa veikata oikeanlaisella konseptilla ja hyvällä markkinoinnilla myytävälle klubille jonkinlaista suosiotakin. Mä olisin ainakin joka kerta messissä.
:heart:
Esa

Posts: 947

#9 • • Esa

oikeanlaisella konseptilla ja hyvällä markkinoinnilla



Kun vielä tämä Joku[tm] tajuaisi näiden asioiden päälle niin kyllä ne ihmisetkin bileisiin saisi.
Avatar
#10 • • timo-D Guest
sven väth-topicissa oli puhetta että niitty ainakin tulee järjestämään satunnaisia teknotapahtumia pääkaupunkiseudulla... ja mitä ny kattoo niityn suomeen tuomia artisteja (mm. sven väth, surgeon, oliver ho jne.) niin toiveet ainakin tulevista bileistä on korkeella. ja on ehkä parempikin et teknotapahtumia on vähemmän, jos se parantaa tarjonnan laatua.
Avatar
#11 • • pie Guest
Teknobileitä saisi kyllä olla enemmän kuin nyt. Mulle ainakin kelpais sellainen yhdet kunnon teknobileet kuukaudessa tahti.

Niittyyn mä luotan hyvien teknobileiden suhteen, harmi kun Jyväskylän kesän yhteydessä ei enää ole isoa teknobilettä kuten ennen oli. Virus -tapahtumia lisää vaan ja miksei muitakin.
Avatar
#12 • • [reiv:] Guest
[reiv:]issä on soinut teknokin ihan kiitettävästi, ja usein
Kermassa sai nauttia pitkiä pätkiä varsinkin oivaa narinaa
molemmilla puolilla. Hesarilla juhannusviikolla tekno on
vähän pienemmässä osassa mutta heinäkuussa meno
jatkunee yhtä tiukkana.
Avatar
#13 • • A-E Guest

"][reiv:]issä on soinut teknokin ihan kiitettävästi, ja usein
Kermassa sai nauttia pitkiä pätkiä varsinkin oivaa narinaa
molemmilla puolilla. Hesarilla juhannusviikolla tekno on
vähän pienemmässä osassa mutta heinäkuussa meno
jatkunee yhtä tiukkana.



Menee hieman offtopiciksi, mutta olisi kiva nähdä ja kuulla Marko Laine ja DJ Ender soittamassa vanhaa detroit techno [reiv:]issä.
Avatar
#16 • • Kalle Karvanen Guest
[spam]Kannattaa tulla jo perjantaina 20.8, jolloin X-Rust pitää teknoon painottuvat hipat. Eli nyt on hyvä sauma kuulostella teknoa koko viikonloppu! Lisää infoa X-Rustin bileistä piakkoin...[/spam]
Avatar
#17 • • sonni Guest

Paha mennä arvioimaan kuinka hyvin tommoset isot technobileet vetäisi


eihän ne vedä. ja miksi ihmeessä pitäisikään? en itsekään mitenkään
jaksaisi kuulla samaa jyskytystä koko iltaa.

ja puhun nyt vain ISOISTA riennoista. tarpeeksi moni hyvä asia on
jo pilattu kurkottelemalla niihin astrologisiin valeasuisiin katajiin.

ug:na saa tekno luvan imo pysyäkin. eikä 'parhaista' juhlista aina
ihan kaikille kerrotakaan :b
Avatar
#18 • • trusti Guest

Paha mennä arvioimaan kuinka hyvin tommoset isot technobileet vetäisi


eihän ne vedä. ja miksi ihmeessä pitäisikään? en itsekään mitenkään
jaksaisi kuulla samaa jyskytystä koko iltaa.



voisi ne vetää jos olisi vain kulttuuria. TJEU: i love techno-tapahtuma.
ja kyllä mä ainakin jaksaisin kuunnella samaa jyskytystä koko illan. :)



ja puhun nyt vain ISOISTA riennoista. tarpeeksi moni hyvä asia on
jo pilattu kurkottelemalla niihin astrologisiin valeasuisiin katajiin.

ug:na saa tekno luvan imo pysyäkin. eikä 'parhaista' juhlista aina
ihan kaikille kerrotakaan :b



jeps, mutta mä en pitäisi sitä niin mahdottoman pahana jos techno musiikkityylinä ottaisi vähän suosiota alleen. tietysti siis ilman musiikillisia kompromisseja tjeu: trance :) ... liekö sitten mahdoton yhtälö, tod.näk :(
Avatar
#19 • • liltony Guest
Hyvä topiikki. Olen niin samaa mieltä tämän asian tiimoilta. Mistä se tosiaan johtuu että kaikkia muita bailuja järkätään, mutta techno bailut on tosi harvassa, puhumattakaan viikottaisista techno klubeista. Techno on kuitenkin niin iso juttu että sen läpilyöminen isolla kädellä ei pitäisi olla ongelma helsingin kokoisessa mestassa, mihin on kautta aikojen tuotu about kaikki ulkolaiset techno artistit ja homma on toiminut todella hyvin jo 10 vuotta sitten. Kiksu, polkka jne tapahtumia järkätään suht usein ja se tuntuu olevan juttu mihin helsingin tän hetken bailuscene massa on suuntaunut, asia oli täysin päinvastoin vuosia sitten milloin stadin paras klubi Berlin oli 100% Techno klubi ja Nessi järkkäsi isoja bailuja joissa oli isoja nimiä jalaadukasta technoa suurelle massalle. (1500-2500 ihmistä)

Siitä myytistä että Techno on miesten musaa yritin Kermassa FBI klubin kanssa päästä kokonaan pois, koska ei tosiaan ole kiva järkätä bailuja kenenkän mielestä missä on pelkkiä äijiä seinä ruusuina alkuillasta ja nyrkki pystyssä tamppaus areenalla loppuillasta, naiskauneutta heiluttamassa bootya tarvitaan suomen techno sceneen lisää, esim Saksassa Naiset rakastaa sielukasta Detroit technoa, kyllä niitä diggareita suomestakin löytyy kun oikein kaivaa, ei vaan pidä antaa liian technoa vaikutelmaa tapahtuman luonteesta, jos haluaa mestoille muitakin kuin pelkkiä techno headeja.

Pitäiskö tehdä asialle jotain:)

Kysehän on vain järkk'äreiden omasta musamieltymksestä, kuka nyt järkkäisi tapahtuman mistä ei pidä??? Kyllä isotkin mestat täyttyy kun tuodaan kovia nimiä, jos halutaan 3000 ihmistä liikkeelle niin ei muuta kuin sven väth, jeff mills ja cox flyeriin niin homma rokkaa 100% yhtä kovaa kuin PVD, Paul oakenfold osasto

ps..pieni techno vinkki Detroit menon ystävile, Made In Detroit @ FLOW04, Ender&Lil Tony vs Jorihulkkonen www.flowfestival.com
Avatar
#20 • • da_chef Guest

esim Saksassa Naiset rakastaa sielukasta Detroit technoa, kyllä niitä diggareita suomestakin löytyy kun oikein kaivaa



Mutta kannattaa pitää mielessä, että Suomessa on viisi miljoonaa asukasta ja Saksassa ~80 miljoonaa.

Suomen konemusaskene on pieni ja pirstaloitunut. Mutta toki tekno kärsii huonosta maineesta puristien musiikina. Lisäksi teknokin on varsin pirstaloitunut. Kuulisin mielelläni bileissä esim. sellaista teknoa mitä tuossa setissä on: http://www.platinum.ac/phpbb/viewtopic.php?t=13142
Sen sijaan sitä mononyrkkipanoteknoa en välttämättä halua kovinkaan usein kuulla, tylsää jumputusta vailla sielua :P