Bowling for Columbine

Mä en tiedä oliko siinä leffassa mukana, mutta näin Viva+:lta tästä aiheesta musavideon. Semmonen nopea animaatio humppamusan tahdittamana, jossa käytiin läpi tähän aseongelmaan johtaneet "syyt".

Oisko ollut toi Brief History of America:
http://www.bowlingforcolumbine.com/media/clips/index.php

Sepä se....

Mielestäni dokumentti oli hyvin viihdyttävä ja sellaisena toki ehdottomasti katsomisen arvoinen - viihteenä. Sen sijaan mitään mitä en olisi jo tiennyt - joitain yksittäisiä, hupaisia faktoideja lukuunottamatta - se ei kertonut.

Eniten dokumentissa häiritsi minua se, että se oli niin raivostuttavan yksisilmäinen. Tällaisia propagandaelokuvia meille näytettäisiin jos Eurooppa ja Amerikka olisivat sodassa keskenään. Moorehan ei sinänsä tavoitellutkaan mitään kovin objektiivista vaikutelmaa, eikä minua niinkään häirinnyt esimerkiksi elokuvan Kmart-episodi joka nyt oli "värin tunnustamista" niin selkeästi että dokumentissa on paljon pitemmälle vaikea enää mennä, mutta sen sijaan haastattelut pistivät kyllä näkemään punaista.

Missä oikein on journalistin etiikka, kun toimittaja törkeästi kusettaa haastateltavia todellisista motiiveistaan, kyselee johdattelevia kysymyksiä, leikkaa haastattelut silpuksi poimien vain asiayhteydestä erotetut hörhökommentit jne. jne. jne.? Myös faktoja poimittiin todella valikoivasti. Esimerkiksi:

vrt. USA n. 250 milj. asukasta, n. 12 000 ampumiskuolemaa/v
Japani n. 170 milj. asukasta, 60 ampumiskuolemaa/v.

Kivasti jätettiin mainitsematta että Japanissa ampuma-aseilla tehtyjen henkirikosten osuus on n. 3%, USA:ssa lähemmäs 70%. Toki sittenkin Japanin henkirikosten määrä jää selvästi pienemmäksi, mutta pistää vihaksi tällainen harhaanjohtava faktojen käyttö.

Ylipäänsä koko dokumenttia leimasi mielestäni lähes rasistinen sävy valkoisia amerikkalaisia kohtaan, mikä kai on ns. OK silloin kun tekijä itse kuuluu po. ihmisryhmään, mutta huolestuttavaa on se, millä innolla tällainen läntisessä Euroopassa otetaan vastaan. Kun ei ole elänyt 30-luvun Saksassa, ei voi tietää miten asia oikeasti on, mutta luulisin että hyvin samanlainen meininki on silloin ollut juutalaisten suhteen kuin nyt jenkkien. Mikä on erittäin pelottava ajatus. Loppujen lopuksi, harva meistä on todella pitkiä aikoja oleskellut Jenkeissä, joten käsityksemme sikäläisestä maailmanmenosta on kuitenkin täysin median ja yleisen "folkloren" muokkaama. Ei ole hirveän kaukaa haettu ajatus, että viime vuosina lisääntynyt amerikkalaisvastainen kirjoittelu lehdissä ym. olisikin osa tietoista pyrkimystä vahvistaa yhteiseurooppalaista identiteettiä...

Finnkino ei ilmeisesti pyöritä tota Helsingissä, kumma.

Johtunee siitä, että pätkä on Sandrew-Metronomen (Kinopalatsin omistajayhtiö) omaa maahantuontia..

aivan loistava! viihdearvo tällä dokumentilla oli 10+ tällaiselle yhdysvaltain ulko- ja sisäpolitiikan vihaajalle kuin minä. kaikesta sarkastisuudestaan ja rasistisesta leimastaan huolimatta dokumentilla oli todellistakin annettavaa. yhdysvallat ansaitseekin olla suurennuslasin ja arvostelun alla.

hyvä esille tullut asia oli mielestäni mm. yhdysvallan hallinnon ja median luoma kaikenpelko, joka ajaa koko kansan varpailleen.

totta ehkä onkin, että on vaikea olla kasvamatta kieroon maassa, joka jatkuvasti pommittaa maailman köyhimpiä maita puhtaasti itsekkäiden motiivien pohjalta. miksei kaverin ampuminen olisi oikeutettua, kun tuhansien viattomien tappaminen vuosittain ulkomailla oman hallituksen toimesta on?! ja näistä nuorista kasvaa taas uusia johtajia maahan, jossa kansalaisille suositellaan taloon turvahuonetta terroriuhan takia. ja pelkokierre jatkuu...
HS 13.2.2003:
"Leveä ilmastointiteippi loppui pääkaupunkiseudun rautakaupoista viranomaisten kehotettua kaikkia perheitä varaamaan asunnostaan yhden huoneen hätätilasuojaksi, jonka ikkunat ja ovet on teipattava kiinni kaasuhyökkäysten varalta.
Entistä vakavammin suhtaudutaan myös kehotukseen varata jääkaappiin vähintään kolmen päivän annos ruokaa ja juomaa. " ,)

subjektiivisuudestaan huolimatta dokumentti on muutakin kuin hauska; emme saa olla kevytkenkäisiä yhdysvaltain ongelmien kohdalla - maa on kuitenkin todellinen uhka maailman rauhalle ja siellä kasvatetaan aina vaan uusia hirmuvaltiaita ja rakennetaan tehokkaita tappokoneistoja.

elokuvaan palatakseni: valmistaudu nauramaan, mutta eipä välillä pahaolokaan ole kaukana. ennenkaikkea, sarkasmi- ja viihdevaihde päälle ja kaikki sankoin joukoin lipputiskille heti!

moorelle papukaijamerkki =)


edit:
hyvä note chicago sun-timesin leffa-arvostelijalta:
"The movie is rated R, so that the Columbine killers would have been protected from the "violent images," mostly of themselves. The MPAA continues its policy of banning teenagers from those films they most need to see. What utopian world do the flywheels of the ratings board think they are protecting?"

Ylipäänsä koko dokumenttia leimasi mielestäni lähes rasistinen sävy valkoisia amerikkalaisia kohtaan, mikä kai on ns. OK silloin kun tekijä itse kuuluu po. ihmisryhmään, mutta huolestuttavaa on se, millä innolla tällainen läntisessä Euroopassa otetaan vastaan. Kun ei ole elänyt 30-luvun Saksassa, ei voi tietää miten asia oikeasti on, mutta luulisin että hyvin samanlainen meininki on silloin ollut juutalaisten suhteen kuin nyt jenkkien. Ei ole hirveän kaukaa haettu ajatus, että viime vuosina lisääntynyt amerikkalaisvastainen kirjoittelu lehdissä ym. olisikin osa tietoista pyrkimystä vahvistaa yhteiseurooppalaista identiteettiä...

No en nyt ihan noin vahvasti asiaa pistäisi. Yhdysvaltojen hallituksen kritisointi on pikkasen eri asia kuin amerikkalaisten joukkomurhan kannattaminen. Toistaiseksi mieliala Euroopassa on lähinnä Yhdysvaltain ulkopolitiikan vastainen ja kriittinen sisäpolitiikankin suhteen; en ole kuitenkaan vielä tavannut ihmistä, joka syyttäisi siitä amerikkalaisuutta sinänsä. Jonkun tutkimuksen mukaan amerikkalaisvastaisuus Euroopassa kasvaa aina, kun Yhdysvalloissa on republikaanipresidentti (Jokke voisi kertoa lisää). Tämä johtunee lähinnä eurooppalaisten ja amerikkalaisten republikaanien arvojen melko suuresta ristiriidasta, tuskin kuitenkaan minkään yhteiseurooppalaisen identiteetin nostattamisesta. Yhdysvallat on kuitenkin sikäli vahva peluri maailmanpolitiikassa ja Euroopalle niin merkittävä liittolainen, ettei kukaan täysjärkinen eurooppalainen poliitikko lähtisi pesäeroa ajamaan, ei edes nykyisessä poliittisessa tilanteessa. Eurooppalaisten innostus Mooren kaltaisia amerikkalaisia kriitikkoja kohtaan selittynee sillä, että itsekritiikin harjoittaminen on paljon hedelmällisempää kuin jatkuva kritiikki, minkä lisäksi se osoittaa, ettei kuilu Vanhan Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä ole välttämättä niin syvä kuin jotkut yksilöt antavat ymmärtää. Mooren rohkeus on sitäpaitsi ihailtavaa: haluaisinpa nähdä, kun joku uskaltaisi tehdä vastaavan dokumentin suomalaisesta perheväkivallasta - haaleiden muistikuvien mukaan olemme länsimaiden tilastoissa toisena.

Loppujen lopuksi, harva meistä on todella pitkiä aikoja oleskellut Jenkeissä, joten käsityksemme sikäläisestä maailmanmenosta on kuitenkin täysin median ja yleisen "folkloren" muokkaama. Ei ole hirveän kaukaa haettu ajatus, että viime vuosina lisääntynyt amerikkalaisvastainen kirjoittelu lehdissä ym. olisikin osa tietoista pyrkimystä vahvistaa yhteiseurooppalaista identiteettiä...

Mä luulen, että se on paljolti sen syytä, että mediassa/viihteessä on pitemmän aikaa - välillä enemmän, välillä vähemmän - jaksettu kiillotella sitä Amerikkalaisen Unelman käsitettä. Tuommoisessa kirkkaan valkoisessa ihannoinnissa tulee väistämättä jossain välissä vastaan se sysimusta inho reaktio. Totta on, että minä ainakin näen Jenkit aika kapea katseisesti - en ole käynyt paikan päällä, mutta aika vähän kovaa faktaa mulla on Raumastakin :D

Mielestäni se on kaikenkaikkiaan hyvä asia, että jenkkejä (lue: niiden hallintoa ja yhteiskuntaa) vedetään lähemmäksi Telluksen pintaa. Kyllähän se meillekin aina hyvää tekee - lopulta.

Kritiikki on väittämistä, itsekritiikki myöntämistä, joten Mooren dokkarilla on vahva vaikutus - toivottavasti ihan muutoksiin asti.

oli kyl hyvä

haluaisinpa nähdä, kun joku uskaltaisi tehdä vastaavan dokumentin suomalaisesta perheväkivallasta - haaleiden muistikuvien mukaan olemme länsimaiden tilastoissa toisena.

Muistelen samaa, mutta jos tuo tutkimus perustuu poliisin tilastoihin ts. ilmoitettuihin rikoksiin, niin bluuurps pöntöstä alas tuonkin tutkimuksen luotettavuus todellisena mittarina. Mutta itse Mooren dokumentista:

Luitko mekaanikko http://www.moviemartyr.com/2002/bowlingforcolumbine.htm?

Minä luin, haluan, että muutkin lukevat!

Hauska tuo Mooren näkemys Yhdysvalloista oli ja minusta dokumentti oli myös paikkapaikoin aika järkyttävä ja tunteisiin vetoava. En tiedä oikein miten suhtautua. Ohjusten ja käsiaseiden tuhovoiman välistä yhteyttä ei tarvitse tajuta. Ristiriitaistahan se toki on, mutta miksi dokumentissa ei todella haluttu paneutua minusta siihen tärkeimpää asiaan, jonka Matt Stone (?, korjatkaa jos muistin väärin) ja Marilyn Manson totesivat. Ensin Stone puhui koululaitoksen vaativuudesta "jos et opi matematiikkaa ja epäonnistut kokeissa, sinulla odottaa aika surkea tulevaisuus" ja Manson "miksei kukaan kysynyt Columbinen koululaisilta". Mitä Moore teki? Vei haavoittuneet koululaiset K-Martiin ja halusi aiheuttaa hämminkiä. Myöhemmin hänen seistessä kaupan ulkopuolella televisiokameroiden ympäröimänä minulla oli sekä hyvä että huono fiilis. Hyvä siksi, että hän oli saanut jotain konkreettista aikaan. K-Mart tietenkin haluaa turvata maineensa ja myyntinsä, joten heidän vetonsa oli loppujenlopuksi aika ovela. Entä se inhoittava puoli? Kun Moore paistatteli kameroiden edessä minusta tuntui jotenkin vain siltä, että mitään ei sitten ollutkaan tapahtunut. Lapset saavat edelleen kärsiä paineita koulussa, heitä masentaa ja tulevaisuus saattaa tuntua tyhjältä. Ei se tilanne parane vaikka kuinka kaupat tyhjennettäisiin luodeista (ja vaikka ne korvattaisiin mielialalääkkeillä).

Tässä CIA World Fact Book'n mukaiset väkiluvut:

Saksa: 83,251,851
Australia: 19,546,792
Japani: 126,974,628
Yhdysvallat: 280,562,489
Kanada: 31,902,268

Mooren dokumentista olisi kyllä suosiolla voitu jättää esim. Australia ja Kanada pois vertailuista sillä niiden väkiluku nyt ei ole lähellä sataa miljoonaa. Tuo väkilukuun suhteuttamaton henkirikosmäärä oli minustakin huonoa journalismia, mutta puolustanee paikkaansa sillä, että luku Yhdysvaltain osalta oli monikymmenkertainen vertailumaihin nähden!

Mooren pointti taisi olla kampanjointi nimenomaan käsi- ja sarjatuliaseita vastaan.

Pienenä välihuomautuksena minua huvitti suunnattomasti yhden reserviläisen vakuuttelut M16:n tarpeellisuudesta kotinsa suojelemiseksi. Faktana tähän väliin sanottakoon, että M16:n kantomatka(?) (effective range) on 400 metriä!

Tuohon Japanin hekirikostilastoon vertailun vuoksi Yhdysvaltain vastaava:

Yhdysvaltain oikeuslaitoksen sivuilta
"Homicides are most often committed with guns, especially handguns. In 2000, 52% of homicides were committed with handguns, 19% with other guns, 14% with knives, 5% with blunt objects, and 10% with other weapons." (niin, missä oli mekaanikko toi sinun lähde?)

National Crime Victimization Survey Violent Crime Trends, 1973-2001

Suosittelen kaikille rauhallista tutustumista Yhdysvaltain oikeuslaitoksen sivuihin. Faktoja vastaan on paha tapella. Vaikka yksikin murha tai tappo on liikaa, niin tilastot silti kertovat käsiaseilla tehtyjen henkirikosten määrän laskeneen selvästi yhdeksänkymmentäluvun huippulukemista. Kaikkien rikosten määrä on niinikään laskussa. Mikäli tämä nyt oli dokumentin tarkoitus - tuoda esille amerikkalaista asekulttuuria, niin miksei mitään positiivista voitu sanoa?

Dokumentin opetus minusta oli ihan vain se, että ei se Yhdysvallat niin hienoa ja upea maa ole, vaikka maailmanpolitiikkaa johtaakin. Tämän minä tosin jo tiesin, mutta dokumentti oli silti hyvä nähdä.

Käväisinpä eilen kattomassa kyseisen dokkarin (tosin täällä nykyisessä kotikaupungissani Køøpenhaminassa, eli ilman tekstityksiä).

Oli vähän huonompi kuin ennakkohehkutuksista (ja kriitikoiden arvioista) odotin. Tv-alan puoli-ammattilaisena eniten häiritsi dramaturgisen rakenteen lähes täydellinen puuttuminen. Dokkari pomppi sinne tänne, ja siinä ei todellakaan seurattu mitään kiinnostavaa "tarinaa", joka audiovisuaaliseen tuotteeseen pitäisi rakentaa. Siksi jopa pitkästyin, kun varsinaista huippukohtaa ei tullutkaan. Ei edetty pisteestä A pisteeseen B.

Varsinkin kohta, jossa selitettiin 6-vuotiaan murhaajapojan äidin elämää ja tyotä oli ihan turha ja liian pitkä.

No, kaiken kaikkiaan iloitsen suuresti, että myos Bowling for Columbinen tyyppiset poleemiset dokumentit pääsevät leffalevitykseen ja yleison suosikeiksi. Valaa uskoa tulevaisuuteen. :)

Kävinpä viime viikonloppuna katsomassa, ja kyllä se hyvä oli.

Minun mielestäni tuosta ei pidä sellaisenaan kaikkea niellä (leffassa on kovin leikkaa-liimaa-tee-se-itse-todisteet -fiilis ajoittain, varsinkin henkilöhaastatteluissa), mutta kyllähän tuo vakuutti muutoin. Itseasiassa sai lähes voimaan pahoin loppua kohden.

Parhaiten leffan tosiaan tiivistää Jay Logic:

Tulilinjalla ovat mm. rasismi, valkoiset lähiöt, yhdysvaltain hallitus, useat presidentit, asehullut, yhdysvaltain koko historia ja erityisesti media.

Ratkiriemukkaan alkukolmanneksen jälkeen nauru askel askeleelta muuttuu enemmänkin itkuksi. Tarinat saavat hyvin traagisia piirteitä, ja koko show on ehkä koskettavimpia pätkiä mitä on tullut todistettua, kuitenkaan olematta depressiota aiheuttava.

Toisaalta elokuva myös osoittaa olemassaolollaan ja muutamalla haastattelulla että jenkeissä on myös yhtälailla ajatteleviakin ihmisiä.

Ei voi tähän enää muuta lisätä kuin että käykää katsomassa, se kannattaa.

Originally posted by mekaanikko
Missä oikein on journalistin etiikka, kun toimittaja törkeästi kusettaa haastateltavia todellisista motiiveistaan, kyselee johdattelevia kysymyksiä, leikkaa haastattelut silpuksi poimien vain asiayhteydestä erotetut hörhökommentit jne. jne. jne.? Myös faktoja poimittiin todella valikoivasti. Esimerkiksi kivasti jätettiin mainitsematta että Japanissa ampuma-aseilla tehtyjen henkirikosten osuus on n. 3%, USA:ssa lähemmäs 70%.

Siltikin USA:ssa tapetaan ihmisiä väkilukuun nähden enemmän kuin Japanissa, ampuma-aseilla tai muuten. Ymmärrän kuitenkin närkästyksesi tilastojen ns. luovasta käytöstä. Vertailukelpoisetkin tilastot olisivat riittäneet osoittamaan tehokkaasti, että liian monella jenkillä on murha mielessä.

Johdattelevat kysymykset ovat journalismin vitsaus. Katsokaa (jos voitte) mitä tahansa suomalaista haastatteluohjelmaa, ja n. puolet -- suurin osa kysymyksistä on muotoa "voidaanko silloin sanoa, että", "eikö näin olekin", "silloin sinusta varmasti tuntui siltä ja tältä" jne. Viimeisin noista ei edes ole kysymys, vaan toisen suuhun tyrkytetty väittämä. Tämä ei tarkoita, etteikö johdattelu olisi tuomittavaa myös Moorelle.

Myös Bowling for Columbinesta voi epäillä, että haastatteluja on "leikattu silpuksi". Niin saakin tehdä, ei kai kukaan jaksaisi katsoa dokumenttia, johon joka änkytys on otettu mukaan! Leikkely on tuomittavaa vain silloin, kun haastateltavan mielipiteiden kokonaisjyrkkyyttä tai -väritystä vääristellään leikkaamalla. Miten paljon sellaista tapahtuu on mahdotonta tietää näkemättä koko haastattelumateriaalia -- jota muuten kertyy aina enemmän kuin rajalliseen tilaan/aikaan mahtuu.

offtopic: pari viikkoa sitten näytettiin TV1:llä kohudokumentti Michael Jacksonista. Toimittaja oli treffaillut Jacksonia 8 kk, mutta dokumentista tuli vain puolitoistatuntinen. En tiedä, kuinka todenmukainen se oli, mutta painajaisia näin kyllä :(

offtopic: pari viikkoa sitten näytettiin TV1:llä kohudokumentti Michael Jacksonista. Toimittaja oli treffaillut Jacksonia 8 kk, mutta dokumentista tuli vain puolitoistatuntinen. En tiedä, kuinka todenmukainen se oli...

Kyllä se mun mielestä kuullosti todenmukaiselta. Ainakin mä uskoin Michaelin vakuutukseen siitä, ettei hänelle olla tehty kahden nenää muokkaavan leikkauksen lisäksi muita plastiikkakirurgisia toimenpiteitä.
:D

offtopic: pari viikkoa sitten näytettiin TV1:llä kohudokumentti Michael Jacksonista. Toimittaja oli treffaillut Jacksonia 8 kk, mutta dokumentista tuli vain puolitoistatuntinen. En tiedä, kuinka todenmukainen se oli, mutta painajaisia näin kyllä :(

Pakkohan tatakin on nyt kommentoida. Miten niin "vain" puolitoistatuntinen? Se on dokumentiksi jo helvetin pitka. Monesti kuvataan matskua vuosi, ja lopputuloksena puolentunnin dokkari. Etta semmosta. :rolleyes:

Pakkohan tatakin on nyt kommentoida. Miten niin "vain" puolitoistatuntinen? Se on dokumentiksi jo helvetin pitka. Monesti kuvataan matskua vuosi, ja lopputuloksena puolentunnin dokkari. Etta semmosta. :rolleyes:

Niin. En käyttänyt vain-sanaa suhteessa kaikkien maailmassa aikaisemmin valmistuneiden dokumenttien pituuteen, vaan suhteessa materiaalimäärään, jonka Michael Jackson -dokumentin työryhmä epäilemättä kuvasi kahdeksassa kuukaudessa.

Aloitin lukemaan Mooren Stupid White Men kirjaa. Pakko tarkistaa noita sen juttuja netistä. Nimittäin ei voi olla minkään maan johto tuollaisesta kiinni. Jos edes 20% siitä mitä tuossa kirjassa ihan ensimmäisessä luvussa - "A Very American Coup" - lukee, niin tuo maa ei ole kovinkaan lupaava. Jos rahalla ja sijoittamalla sukulaiset oikeisiin paikkoihin voi ostaa itselleen presidentin viran, niin huhhuh. Kyllähän se Floridan kuvernöörin sukulaissuhteet tiedettiin, mutta että siinä oli siskoan miestä ja vaikka ketä sukulaista mukana eri puolilla USA:a.

Liian uskomatonta ollakseen totta, mutta myös liian uskomatonta ollakseen omista päistään keksittyä.

Hirveää viisastelua taas täälä. Usein kun lukee plattaria tulee väkisin vaan mieleen, että mikä tarve ihmisillä on päteä :D .

Jos leffan trailerissakin jo luvataan provokaatiota ja katsottaessa näkee otsan kirkkaudella, että tyylilaji on propaganda, niin pitääkö silloin alkaa penäämään aiheiden käsittelyylistä.. Eiköhän se ole ollut aivan tietoinen valinta.

Enpä jaksa muuten alkaa vänkäämään, mielestäni loistava pätkä ja leikkauksessa ja äänissä oli käytetty muutamia oikein hauskoja yksityiskohtia ja tehokeinoja. Hauskaa tuntui olevan koko salilla. Osaan myös katsoa propagandaa ottamatta kaikkea ihan 100% vakavasti, joten hyvä sekoitus viihdettä ja faktaa.

PS. Se äijä oli mielestäni ihan selkeä Markus Kajon ja Hannu Karpon risteytys :p .

PS. Se äijä oli mielestäni ihan selkeä Markus Kajon ja Hannu Karpon risteytys :p .

*reps* :010:

Heh hyvä huomio muuten

Jos leffan trailerissakin jo luvataan provokaatiota ja katsottaessa näkee otsan kirkkaudella, että tyylilaji on propaganda, niin pitääkö silloin alkaa penäämään aiheiden käsittelyylistä.. Eiköhän se ole ollut aivan tietoinen valinta.

Word.

Jos jonkun homman tarkotuksena on muuttaa asenteita suuntaan, joka mahdollisesti säästää ihmishenkiä asemyynnin kasvun kustannuksella ni eiköhän kaikki keinot oo sallittuja.

@mekaanikko; harvemmin dokumentit kerää tollasia yleisömääriä tavallisissa elokuvateattereissa. BfC oli selkee osotus Mooren nerokkaasta taidosta saada oma sanomansa laajan yleisön tietosuuteen.

Käsiaseen ainoo tarkotus on tappaa ihminen, en mä kokis mitenkään elinehtona et jotain paukkupyssyjään pussailevia kohdeltais eettisin silkkihansikkain.

"Ei ole hirveän kaukaa haettu ajatus, että viime vuosina lisääntynyt amerikkalaisvastainen kirjoittelu lehdissä ym. olisikin osa tietoista pyrkimystä vahvistaa yhteiseurooppalaista identiteettiä...

No en mä tollasta kyllä ihan nurkankaan takaa ois löytäny. Yhteiseurooppalaista identiteettiä tuskin pidetään missään piireissä realistisena tavoitteena.

Joo, munkaan mielesta ei Bowling for Columbinen yhteydessa kannata kovin paljon puhua journalistisesta etiikasta. Eihan sita ollut tarkoitettukaan "objektiiviseksi", vaan nimenomaan poleemiseksi ja kantaa ottavaksi dokumentiksi. Voisin itse kuvitella tekevani samanlaisia, kunhan joskus siihen pisteeseen paasen. :D Haastateltavien kusetus ja esittaminen huonossa valossa kylla hairitsi muakin.

Siita olen yhta mielta mekaanikon kanssa, etta kylla dokkarissa oli selvasti havaittavissa klassista "amerikkalaisvastaisuutta". Kavin katsomassa dokkarin taalla Køøpenhaminassa, ja yleiso oli sellaista itseaan vahan sivistyneempana pitavaa eurooppalaista sakkia, jotka yhdessa naureskeli amerikkalaisten hulluudelle ja tyhmyydelle (ja mina muiden mukana). Kylla Bowling for Columbine jonkinlaista yleiseurooppalaista identiteettia vahvistaa. Sellaisen todellisen vahvan Eurooppa-identiteetin olemassa oloon en kylla usko, vaikka jotkut EU:sta liittovaltiota ajavat niin tekevatkin. :rolleyes:

...amerikkalaisen kulttuurin huonoille puolille nauraminen tuskin on yhteiseurooppalaista ajattelua - eiköhän toi pätkä nostata huolta ja hymyä missä päin vaan, eurooppalainen amerikkalaisten dissaus on tuoksuvan tuore ilmiö verrattuna muun maailman tuntoihin. Jos ollaan jotain vastaan , niin ei välttämättä olla jonkun toisen asian puolesta. Ehkä asiat on niin että osa eurooppalaisista on tosiaan vähän eri mieltä jenkkien kanssa. Niitä asioita on loppujen lopuks vähän, mut just sen takia niistä tehdäänkin isoa numeroa.

IMHO toi dokkari oli niin alleviivaava et vähän vähemmän sivistyneenä itseään pitävätkin varmasti tajusivat nauraa oikeissa kohdissa :rolleyes:

Mut onnea matkaan, tollasia viihdyttäviä, tosielämää mukailevia pätkiä näkis mielellään enemmänkin!