Originally posted by Taedium
Niin sitten ajattelee, että itse saa taivaspaikan tai saa omantuntonsa siihen tilanteeseen, että voi sitten rauhassa nukkua yöunensa tai voi nyrpeillä muille puhtain jauhoin, kun muut eivät auta.
Nimenomaan ei, ei ja ei :)
Vaan tahto auttaa muita, oli sitten mitään jumalaa tai ei, oli sitten mitään "absoluuttia hyvää" olemassakaan, vaikkei olisi mitään takeita että auttamisesta on itselle missään suhteessa koskaan mitään järkeä tai hyötyä, niin jos siitä huolimattakin auttaa muita, niin silloin täytyy ihmisen olla HYVÄSSÄ mielessä uskovainen, hänen täytyy uskoa IHMISEEN.
En ole koskaan tavannut tällaista uskovaista.
Tässä tuleekin kristillisen hyvän käsitteen dilemma: miten itsestään tietoinen hyvä voi olla olematta ylpeä hyvyydestään, kun ylpeys käy lankeemuksen edellä?
Se on äärimmäisen vaikeaa. Jos esim. satapäinen ihmislauma kiittää jotakin yksilöä hyvästä työstä, tai uskomattoman hienosta karismasta, on reaktio yleensä saada häveliäs ylpeyskohtaus. Mauttomin vaihtoehto on tietysti kehuista intoutuneena ruveta ylpeilemään rinta rottingilla. Joskus kehuista voi tulla jopa surulliseksi tai masentuneeksi, koska ihmiset eivät ole ymmärtäneet teon tarkoitusperiä, tai ovat ymmärtäneet ne väärin, mutta erittäin harvoin kukaan pysyy täysin neutraalina yltiöpäisten kehujen alla.
Minä en uskalla hylätä omaa uskomustani ja maailmankuvaani hypäten uskomuksen mukaan, jota pidän yhtä todenmukaisena.
Jos ihminen ylipäätänsä AJATTELEE, niin vaikka hän kuinka yrittäisinkin antautua tai hypätä minkä tahansa uskon syövereihin, tuntuu se loppuen lopuksi falskilta ja koko juttu petkutukselta. Siten on itseasiassa edes mahdoton hylätä omaa uskomustaan ja maailmankuvaansa.
Jos muuten sattuisi, että JUMALA onnistuisi jotenkin ilmoittamaan minulle olemassaolonsa, ja kehtaisi vielä sitten väittää että on oikeassa joka asiassa, esittäisin silti samat kysymykset hänelle(kin).
ENKÄ katuisi, ENKÄ muuttaisi mieltäni nykyisestäni, ENKÄ luopuisi vioistani, ENKÄ muuttaisi tapojani, ENKÄ haluaisi paratiisiin, ENKÄ haluaisi tulla ikuisesti rakastetuksi, ENKÄ haluaisi täyttymystä, sillä haluan pitää OMAN mieleni, olen itsepäinen ja rakastan MINUN omia vikojani ja MINUN omaa mieltäni :D
"A Man must create his own mind and path, if he wishes to KNOW the universe"
Eipä tainneet muinaisihmiset olla ihan niin hälläväliä meiningillä noissa uskonnoissa megessä... Uskaltaisin jopa väittää, että kaikkein kiihkoisimmat hihhulit voivat olla sillä asteella, jossa ihmiskunnan usko oli 5000 vuotta sitten.
Ummm, hihhuli on oikean tietäjän ja viisaan irvikuva.
Kiihkouskovainen hihhuli julistaa että maailma on tuhoon tuomittu, viisas TIETÄÄ sen, eikä hänen tarvitse edes miettiä asiaa.
Oikeita tietäjiä on elänyt Suomessa, Kauko-idän erämaissa, Afrikassa, Aasiassa, Amerikassa ja missä vain koko ihmishistorian ajan, mutta kaikenlaiset "uskovaiset" ovat pöllineet heidän ajatuksensa ja levitelleet niitä juuri niinkuin tietoa EI saa levittää: tunteella :mad:
Heti kun liitetään kuumeiset ja äkkipikaiset tunteet syvään viisauteen, tulee suusta saarnaa.
"Uskonnon" harjoittaminenkin vaatii tietyn elämäntason, kulttuurin ja tilan, jossa ihmisellä on ON VARAA uskoa kaanoneihin ja harjoittaa uskoa. Uskominen ja kaikenlaiset uskonnot on ylellisyyttä ihmishistoriassa.
Primitiivisissä olosuhteissa joissa ihminen oli luonnon armoilla, kuten muinainen Suomi, ihminen eli enemmän tässä hetkessä, elämän ja kuoleman piiri oli alati konkreettisesti läsnä, mihinkään uskontoihin tai järjettömien oppien pohdintoihin ollut aikaa, eikä edes mitään tarvetta, vaan ihminen eli luonnollisesti henkistä elämää.
Ironia onkin, että muinainen luonnonmukaisesti elänyt ihminen oli henkisempi kuin kirjoitetun historian ihminen on koskaan ollut.
Perusongelma mielestäni melkein kaikkien uskontojen kanssa on, että ne esittävät elämän yksinkertaiset asiat kuvakielellä, ikäänkuin se tekisi asioista muka jotenkin syvällisempiä, kun asia on juuri päinvastoin.
Sitten ihmiset ottavat nämä KUVAT aivan tosissaan, ikäänkuin ne olisivat joku totuus jostain. Aivan sama jos minä nyt alkaisin väittää että kaikki mitä elokuvissa esitetään, on todellisuus ja totta!
Aasinsilta elokuvan esitykseen asiasta: todennäköisesti Monty Pythonin elokuvan "The Life of Brian" kuvaus uskonnollisen typeryyden leviämisestä on melko osuva (ei kuitenkaan totuus HUOM!): erämään kuumuus ja äärettömyys saa aikaan sen, että tartutaan mihin tahansa syvällisyydeltä kuulostavaan oljenkorteen ja tehdään siitä uskontoa.
Ääretön hiekkameri tuottaa äärettömiä uskontoja, niinkuin Juutalaisuus, Kristinusko & Islam + monta muuta alatyyliä.
Heti kun tullaan viileämmille ja luontorikkaammille seuduille, alkaa uskomistapoihinkin tulla tiettyä rentoutta ja monipuolisuutta, niinkuin muinaisilla pohjoismaalaisilla.
Aasiassa sama juttu: hieman armeliaampi luonto tuottaa jo paljon mielenkiintoisempia ja älykkäämpiä uskontoja kuten Buddhismi, Shintolaisuus & Kung-futselaisuus.
Kun tuollaisia "erämään" uskontoja sitten tuodaan alueille mihin niiden kuvakieli ja henki ei kerta kaikkiaan sovi, ja ihmiset pakotetaan noudattamaan vieraita rituaaleja, alkavat ongelmat.
Joku voi väittää että "kristinusko on maailmanlaajuinen uskonto", minä sanon että ei ole.
Jos raamatussa puhutaan vaikka viinipuista, niin missä Suomessa on koskaan kasvanut luonnollisesti viinipuita? Ei missään milloinkaan.
Heti tällaiset pienetkin asiat saavat koko tarinan tuntumaan vieraalta ja tuodulta. Muinaiset raamatun ihmiset ovat äärimmäisiä ja tempperamenttisiä ihmisiä, suomalaiset eivät ajattele eivätkä toimi samalla tavalla. Silti heille tuputetaan näitä vieraita malleja "jumalan ihmisen" oikeana mallina.
Vaikka vanhan testamentin hahmot saattavat arkiajattelussa tuntua kovin falskeilta ja koomisiltakin, on niiden vaikutus nykyihmisen alitajuisessa ihmiskuvassa valitettavan läsnä.
Raamattu kertoo jonkun kansan historiasta, mutta kertooko se suomalaisten historiasta? Ei.
Jos nyt löytyisi joku "suomalainen raamattu" (muu kuin Kalevala) viiden tuhannen vuoden takaa, niin minä olisin ensimmäisenä sitä jonottamassa ja lukemassa!
Vihje: kuka tahansa joka tykkää saunomisesta, voi kokea jotakin äärimmäisen vahvaa SUOMALAISTA henkisyyttä tullessaan saunasta ulos kesäiltana:
aurinko punottaa horisontissa ja on laskemaan päin, kaikki aistit ovat löylyn jäljiltä terävöityneet ja iho tuoksuu koivunlehdille, järven laineet liplattavat mukavasti rantaan, linnut laulavat puissa, olo on raukea... Siinä on kyse jo oikeasta suomalaisesta aistikkaasta henkisyydestä jonka minä voin allekirjoittaa.