DISSAUS - Mistä Ja Miksi

177 posts, 9 pages, 21,109 views

Avatar
#101 • • Edited crash Guest


Ja mitä Puuteriin tulee, en itse ole vaivautunut edes paikalle, koska siellä todennäköisesti on 50% sitä tavallista Puuterikansaa jotka menevät huutamaan DJ-standille DJ:lle "HEI DEEJII, SOITA SE LAURYN HILLIN UUSIN!!".



Tämä kommentti pisti sen verran silmään, että päätin kirjoittaa sen pohjalta oman näkemykseni asiasta.

Vaasassa tilanne on ainakin bileiden osalta vastaavanlainen. Eli oli kyseessä sitten järjestetty tapahtuma tai baarin oma ilta, niin tähän "SOITA SITÄ SOITA TÄTÄ" -toivomiseen on kenen tahansa DJ:n yksinkertaisesti sopeuduttava. Ainakin meillä täällä länsirannikolla tulee ns. "normaaleja ihmisiä" :D bileisiin vain viettääkseen iltaa, epätietoisina onko kyseessä kenties jokin erikoisempi ilta.

Vaikka tämä "sopeutuminen" voikin tuntua kiusalliselta, niin perimmäisenä ajatuksena on kuitenkin aina elektronisen musiikin hengissä pitäminen ainakin tuntemani järjestävän tahon näkökulmasta. Ja kyllä tähän mennessä esim. Vaasan Funk Fusioneissa vierailleet artistit ovat toivekonsertti-lieveilmiön ymmärtäneet, eivätkä pahoittaneet siitä mieltään.



Millaista keskustelua odotat seuraavan, jos topikin nimenä
on 'KAUPUNKISOTA - DISSAAMINEN' ;)



<off-topic>
Itse ainakin odotin jotain MTV3:n Gladiaattorit-rienausta. ;)
</off-topic>
Avatar
#102 • • Pete Input Guest




WTF? Ihmettelin kyllä sun luetunymmärtämistä jo noissa Jonelle osoitetuissa vastauksissa, mutta mitä tekemistä sillä, että mun mielestä ei ole järkevää puolustaa ihmistä kynsin ja hampain vain sen takia että sattuu sen tuntemaan, on sen kanssa että "Organisaattorit lähtevät kävelemään Turun yö-elämästä"?? Pointtini oli lähinnä (rautalangasta väännettynä), että suurinpiirtein kaikki muut ovat kyllä tuntuneet tajunneen missä asioissa Tonyn käyttäytyminen ja ilmaisu täällä eivät ole olleet kovin ammattimaista tasoa.



Koska kysymys on jokatapauksessa Turun yö-elämän mahdollisesta hiljenemisestä.
Vaikkakin Code Red on antanut teille huonon julkisuuskuvan (mitä kyllä ihmettelen) itsestänsä, ei se tarkoita sitä että te muut menette lyömään täysillä lyötyä julkisesti. Mahtaa siinä muidenkin "kelkka" kääntyä, eikä bileissä enää käydä bileiden takia vaan etukäteisen julkisuuskuvan.
En tiedä, olenko ainoa johon etukäteis julkisuus ei vaikuta vaan menen katsomaan että mitä olis tarjolla.
Ehkä meillä tosiaan on liikaa bileitä jos kerran katsonta tapa on jo alussa "vituillaan".
Onhan se hyvä että tarjontaa riittää mutta ei siitä saa tulla "snobismiin" verrattavissa olevaa "uskontoa".







Ehh :D Miten tämä enää liittyy aiempaan keskusteluun? Mielikuvilla ja brändillä on kyllä _hyvin paljon_ tekemistä sen kanssa, raahautuvatko ihmiset paikalle bileisiin vai eivät, mutta tällä ei nyt liene enää mitään tekemistä tämän asian kanssa. Tämän vuoden ongelmat yleisömäärien suhteen ovat syvemmällä kuin yksittäisten organisaattorien julkisuuskuvissa. Kukaan ei liene väittänyt täällä että Code Redin bileet olisivat huonoja, enimmäkseen täällä on ihmetelty järjestävän osapuolen asenteita ja kommentointeja, ja kautta organisaation nimen vetämistä lokaan turhan takia.



Joo, tuo oli extempore lisäys.
Silti silkkaa asiaa eikä se vähennä tarkoitusperiään.
Avatar
#103 • • miinus Guest
Joskus about kaikki tän "skenen" tyypit frendejä keskenään ja oli hyvä fiilis, mutta nyt kyllä lentää kura ja kakka pikkusen liikaa ja aika moneen ilmansuuntaan.
Avatar
#104 • • pHaze Guest


ei se tarkoita sitä että te muut menette lyömään täysillä lyötyä julkisesti.



Entäs jos se osoittaa sormella poskeaan ja huutaa että "Lyö tohon niin kovaa kun jaksat saatanan mulkku!"? :D Nojoo, läppä läppänä, jääköön tähän mun osalta taas toistaseks.. :)
Avatar
#105 • • Jone Guest


Joskus about kaikki tän "skenen" tyypit frendejä keskenään ja oli hyvä fiilis, mutta nyt kyllä lentää kura ja kakka pikkusen liikaa ja aika moneen ilmansuuntaan.



"Sitä saa mitä tilaa?"
Avatar
#106 • • jaksu Guest
jesh. nää läpät menee kyl ehdottomasti platinum all time top 3:een. vetää lähes vertoja sketseille "nessithreadeille". lisää, lisää.
Avatar
#107 • • Pete Input Guest
Olenko minä ainoa täällä joka on huolissaan tästä asiasta?
Tylihän siis on tämä:
"Sulla on tyhmät jutut, sä olet tyhmä, mä en leiki sun kanssa, enkä käy sun pileissä..."

Mun mielestä toi on vakavaa, koska mielestäni Code Red ei ole tehnyt mitään väärin, mollannut ketään, eikä tehnyt mielestäni väärää myöskään siinä, että puolusti itseään "väärinymmärtäviä" vastaan. Uskon vakaasti ettei Tonyn tarkoituksena ollut aiheuttaa närää kenellekkään. Eikä varsinkaan loata itseään saati Organisaatiotaan millään tavalla.
Mutta kuten Tony jo alunperin totesi, saatta kateudella olla (kuitenkin) jotain tekemistä asian kanssa. Tai sitten jotkut ovat vaan yksinkertaisesti niin itsekeskeisiä etteivat halua/sulata sitä että muilla voi olla hauskaa. Edes joskus.

Tällaiseen tulokseen olen tullut ja kirjoitan tätä pelkästään oman itseni puolesta.
Sori, jos joku pahoitti mielensä tätä lukien.
Avatar
#108 • • jaksu Guest


"Sulla on tyhmät jutut, sä olet tyhmä, mä en leiki sun kanssa, enkä käy sun pileissä..."



no jos kerran valinnanvaraa on, niin meitsi ainakin pelaa niiden kanssa, jotka ovat hauskoja ja joilla on hyvät jutut.
Avatar
#109 • • Laite Guest


Mutta kuten Tony jo alunperin totesi, saatta kateudella olla (kuitenkin) jotain tekemistä asian kanssa. Tai sitten jotkut ovat vaan yksinkertaisesti niin itsekeskeisiä etteivat halua/sulata sitä että muilla voi olla hauskaa. Edes joskus.



kyllä, olen kateellinen. aivan vihreänä. varsinkin eniten siitä etten voi järjestää puuterin kaltaisessa rotankolossa huimia bileitä pro-bailaajille.

ja kyllä, olen henkilökohtaisesti niin itsekeskeinen etten voi sulattaa sitä että muilla on hauskaa. edes joskus.

the bukkakeclub is open, on a bus.
Avatar
#110 • • sektori Guest
oulu- one circle.
dis dis dis dis! ;)
Avatar
#111 • • Edited yana Guest



Mutta kuten Tony jo alunperin totesi, saatta kateudella olla (kuitenkin) jotain tekemistä asian kanssa. Tai sitten jotkut ovat vaan yksinkertaisesti niin itsekeskeisiä etteivat halua/sulata sitä että muilla voi olla hauskaa. Edes joskus.



mä oon ainakin tosi kateellinen etten oo tony :(

voi miksi en syntynyt turkuun! :009:


olis mullakin kiva elämä ja paljon kavereita. ei tarttis tälleen nerdailla vaan himas kaikkipäivät
Avatar
#112 • • Edited Jay Logic Guest
No mut jos topiciin "kaupunkisota ja dissaaminen" palataan niin mun mielestä Kristo on aika pelle. Se asuu turussa.



pelle -> kristo.jpg



Kattokaa nyt mitä se tekee. Nuolee jonkun miehen rintaa. ;)
Avatar
#113 • • Laite Guest


Kattokaa nyt mitä se tekee. Nuolee jonkun miehen rintaa.



se on sun tissi ;D
Avatar
#114 • • JussiS Guest


Kristo on aika pelle. Se asuu turussa.



Toi on kyl totta! Dissataan Kristo ulos plattarilta!
Avatar
#115 • • ville Guest


Mietin tässä vaan että mikähänlainen maine CG bileiden järjestäjällä sitten oli, kun bileet huonosti menivät?

<klip>

Ja yleensäkin tänä vuonna, osa järjestäjistä on ottanut paljon takkiinsa huonosti menneiden bileiden takia. Miksi?
Onko näihin syy Organisaattorin "huono" käytös?



Nähdäkseni yksikään tämän vuoden bile ei ole flopannut promoottorin huonon maineen vuoksi. Jos nyt pitäisi valita yksi organisaatio, jolle näin voisi käydä sanoisin Code Red.

Toivon todella hartaasti, että tästä kaikesta opitaan yksi asia: Markkinointi ja organisaation ulospäin näkyvä toiminta pitää hoitaa harkitusti.

Lopuksi täytyy myös onnitella Code Redin organisaatiota. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt miten yhden päivän aikana klubi onnistuu tahrimaan maineensa näin tehokkaasti tuhansien ihmisten edessä. Tämän kaiken jälkeen en kyllä tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa .....
Avatar
#116 • • Laite Guest




Nähdäkseni yksikään tämän vuoden bile ei ole flopannut promoottorin huonon maineen vuoksi. Jos nyt pitäisi valita yksi organisaatio, jolle näin voisi käydä sanoisin Code Red.
.....



epäilen. kyllä puuterissa riittää vakio "PRO-BAILAAJIA"...

vois tehdä hyvää pieni pudotus maanpinnalle.
Avatar
#117 • • HardS Guest


Kristo on aika pelle. Se asuu turussa.



HAH! :D

Oot vaan kade kun asut jossain Massiivisessa Espoossa. ;)
Avatar
#118 • • pie Guest



Lopuksi täytyy myös onnitella Code Redin organisaatiota. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt miten yhden päivän aikana klubi onnistuu tahrimaan maineensa näin tehokkaasti tuhansien ihmisten edessä.



Jos CR:n imagosta olisi polli, tuloksia olisi mielenkiintoista nähdä.
Avatar
#119 • • Edited Vesa Guest
...
Avatar
#120 • • Laite Guest




[off-topic]
Eikös pro-bilettäjä ole alun perin Keskiyön Opiskelijabileet -organisaation lanseeraama vippi, jonka saavat ne, jotka saapuvat bileisiin ensimmäisten joukossa (aiemmin taisi olla erilaiset saantikriteerit).
TJEU: http://www.keskiyo.com

Omassa kielenkäytössäni kuvastaa wannabe-bailaajaa, jolla on kova hinku käydä in-jutuissa, muttei kuulu mihinkään asiaa tunteviin piireihin ja erehtyy siksi menemään Keskiyön Opiskelijabileiden tapaisiin kemuihin.

Muistaakseni Puuterissakin on järjestetty noita Keskiyön Opiskelijabileitä, joten pro-bailaaja kuvannee hyvin paikan asiakaskuntaa :)
[/off-topic]



joo voi olla hyvin mahdollista, muistan vaan kun ekat CR:t oli niin tony mainosti niitä tyyliin "pro-bailaajat saa vippejä" etc, siitä toi kuitti. nyt ei jaksa hakea sitä topiccia, hakekoon se ketä kiinnostaa :)