Televisiolupa...

209 posts, 11 pages, 29,385 views

Avatar
#181 • • Fusione Guest
Tai mitä jos vanhentuneen lupamaksun sijaan YLE:n toiminta rahoitettaisiin verorahoilla? Näin pienempi osa rahasta menisi maksujen keruuseen ja lupamaksun markkinointiin.
Avatar
#182 • • ken-guru Guest
Voisin kannattaa tv-lupaa jos yle digitois kaikki verovaroilla/lupamaksuilla tuotetut ohjelmat ilmaiseksi Suomen kansalle.
Avatar
#183 • • master bator Guest

Tai mitä jos vanhentuneen lupamaksun sijaan YLE:n toiminta rahoitettaisiin verorahoilla? Näin pienempi osa rahasta menisi maksujen keruuseen ja lupamaksun markkinointiin.



Muuten ihan hyvä, mutta tuo taas syrjii niitä joilla ei ole telkkaria. Esimerkiksi meillä ei ole ollut telkkaria ollenkaan puoleentoista vuoteen, eikä sitä oikeastaan ole ikäväkään. Olisi hölmöä maksaa muiden ihmisten television katselusta.

Miten olis telkkareille joku rekisteröintisysteemi? Silleen, että telkkarin ostamisen yhteydessä tehdään viralliset paperit sen telkkarin omistajasta ja silloin olisi tiedossa kaikki television omistajat. Tai no ainakin ne joilla on uusi televisio. Sen jälkeen kaikki television omistajat joutuisivat maksamaan televisioveroa, aivan kuten autonomistajat joutuvat nyt maksamaan autoveroa ja vakuutusmaksuja.
Avatar
#184 • • ville Guest


Muuten ihan hyvä, mutta tuo taas syrjii niitä joilla ei ole telkkaria. Esimerkiksi meillä ei ole ollut telkkaria ollenkaan puoleentoista vuoteen, eikä sitä oikeastaan ole ikäväkään. Olisi ikävää maksaa muiden ihmisten television katselusta.



Kaikeasta voi ajatella näin. Esim. et välttämättä juuri nyt sairasta, mutta silti maksat terveysmenoja, etkä nyt ole työtön (ehkä), mutta silti maksat valtion säästämiä työttömyysmaksuja. Kaikkea maksamaasi ei aina voida käyttää juuri _sinun_ hyväksi....

Ja mihin vetää raja tuossa sinun ajatusmaailmassa. Entäs jos katsoo televisiota, mutta ei YLE:ä? Pitäisikö tällön maksaa televisiolupa?

IMO ylen roolia tulisi viedä enemmän sivistävään suuntaan ts dokumentteja, ajankohtaisohjelmia ja laadukasta keskustelua. Ehkä myös hieman jotain kevyttä viihdettä. Tällöin televisiolla olisi suoraan "sivistävä vaikutus". Keveympi tuuba voitaisiin hyvin keskittää vain mainosrahoitteisille kanaville. Tällöin olisi täysin perusteltua maksattaa televisiolupa kaikilla ja vedota nimenomaan sivistävään ja "puolueettomaan" materiaaliin.
Avatar
#185 • • Fusione Guest


Kaikeasta voi ajatella näin. Esim. et välttämättä juuri nyt sairasta, mutta silti maksat terveysmenoja, etkä nyt ole työtön (ehkä), mutta silti maksat valtion säästämiä työttömyysmaksuja. Kaikkea maksamaasi ei aina voida käyttää juuri _sinun_ hyväksi....



Nimenomaan. Suurimmalla osalla on kuitenkin TV. Jos ei omista TV:tä kuuntelee suurin osa kuitenkin jossain (ei välttämättä kotona) radiota tai katsoo TV:tä. Eli suurin osa suomalaisista hyötyy YLE:n tarjonnasta vaikka ei sitä kotona tekisikään omalla TV:llä.

Toinen plussa verorahoitteisessa tv-maksussa olisi se että halitus pytyisi paremmin pitämään YLEn:n budjetit ja kulutuksen rajoissa.. vai pystyisikö?

TV-maksu on vaan niiin ajastaan jäljessä.. vähän kuin digi-tv ;)
Avatar
#186 • • Taedium Guest

Miten olis telkkareille joku rekisteröintisysteemi?

:panic:

... ei ... ... keksi ... ... sanoja .....
Avatar
#187 • • master bator Guest

Kaikeasta voi ajatella näin. Esim. et välttämättä juuri nyt sairasta, mutta silti maksat terveysmenoja, etkä nyt ole työtön (ehkä), mutta silti maksat valtion säästämiä työttömyysmaksuja. Kaikkea maksamaasi ei aina voida käyttää juuri _sinun_ hyväksi....



Melkein jokaisessa taloudessa on auto, mutta autoveroa maksavat vain auton omistajat. Miksi kaikkien pitäisi maksaa televisiosta? Ei televisio ole mikään ihmisen perustarve. Kerro yksikin esimerkki, jossa ihmisen toimeentulo, terveys tai elämä olisi ollut televisiosta kiinni. Ja ei sitä radiotakaan kaikki kuuntele, esimerkiksi minä en kuuntele radiota käytännössä ollenkaan.

Kyllähän sen televisioluvan tilalle saisivat keksiä järkevämmän systeemin, mutta kaikkien verottaminen ei ole mun mielestä oikea ratkaisu. Toi mun master plan oli vähintäänkin puoliksi vitsillä hatusta heitetty letkautus. Idea oli kuitenkin siinä, että pitäisi edelleen tehdä ero television omistajien ja ilman televisiota elävien välille. Voisivat kehitellä lähinnä paremman systeemin, jolla saataisiin helposti varma tieto siitä, kenellä on televisio ja kenellä ei. Ei mitään arvuuttelua, vaan faktaa. Mustaa valkoisella.
Avatar
#188 • • Fusione Guest
Eihän tv-maksussa makseta TV:stä vaan annetaan rahaa YLElle toiminnan pyörittämiseen. YLEstä hyötyvät kuitenkin lähes kaikki suomalaiset joten näin maksukin tulisi mennä verorahoista.

Eihän kaikilla ole autoa mutta kaikkien verorahoista maksetaan autotiet.
Avatar
#189 • • akir0 Guest

Idea oli kuitenkin siinä, että pitäisi edelleen tehdä ero television omistajien ja ilman televisiota elävien välille. Voisivat kehitellä lähinnä paremman systeemin, jolla saataisiin helposti varma tieto siitä, kenellä on televisio ja kenellä ei. Ei mitään arvuuttelua, vaan faktaa. Mustaa valkoisella.



Mä oon jo pitkään odotellu ja toivonut, että nykyinen tv-maksu siirtyisi sellaisenaan veroihin. Tv-maksun kerääminen nykytavoin ja myös tuolla rekisteröintimenetelmällä tuottaa aivan turhaan kuluja.

Toki jos maailma olis oikeudenmukainen, niin mun veromarkoista ei menis senttiäkään esim. oopperan tukemiseen, mut valitettavasti se ei oo niin.
Avatar
#190 • • Taedium Guest

Toi mun master plan oli vähintäänkin puoliksi vitsillä hatusta heitetty letkautus. Idea oli kuitenkin siinä, että pitäisi edelleen tehdä ero television omistajien ja ilman televisiota elävien välille. Voisivat kehitellä lähinnä paremman systeemin, jolla saataisiin helposti varma tieto siitä, kenellä on televisio ja kenellä ei. Ei mitään arvuuttelua, vaan faktaa. Mustaa valkoisella.

Juuei.

Se kenellä on televisio, ei voi / pysty olla valvonnan alla. Vai pitääkö jokaisesta: Televisiosta, TV-kortista, PS2 kannettavasta, matkatelkkarista, mitäniitäkaikkiapikkujuttujaonmillävoitelkkarianykypäivänäkattoasta - näistäkö pitää jokaisen allekirjoittaa omistajuuspaperit ja rekisteröidä? Ostat jonkun tietskarin, toisesta pitää omistajuuspaperit kirjoittaa, toisesta ei. - Käyt Kiinassa ja ostat rannekellon jolla voi kattoa telkkaria ja tullissa jäät kiinni, mikä siitä asetettaisiin rangaistukseksi? Rekisteröimättömän televisiorannekellon salakuljetus?

Se kuka kattoo ja mitä kattoo - sen mukaan voi ehkäpä. Mistä esmes joku MTV3 tietää, että viime torstaina kello 21:47 oli 197658 katsojaa? Eikö samalla voida tehdä niin, että ne jotka haluaa jotain katsoa, niin mainoskanavat on ilmasia ja muut maksullisia? Kanavakohtaisesti, tai kanavapakettikohtaisesti, niinku esmes nää Anal+ paketit yms. Nyt mainoskanavilta tulee sheissee, imaiskanavilta vanhaa sheissee - paitsi joskus mielenkiintoisia dokkareita. En itse käyttänyt telkkaria Suomessa ollessani niin paljon, että olisin vaivautunut maksamaan siitä, että jokin kanava tulee kotiini - käytin sitä pääasiallisesti videoiden katsomiseen ja tietokoneruudun korvikkeena - siksi tuntui järjettömältä, että minun tulisi maksaa televisiolupaa kanavista, joita en käytä vain sen takia, että minulla sattui televisio olemaan, jolla olisi voinut katsella päivät pitkä YLE:n ohjelmia.

Ei sinuakaan syytetä raiskauksesta, vaikka sinulla on tarvittava välineistö.

Kuka käyttää ja mihin, sen mukaan. Ei automaksut ja vakuutuksetkaan ole ihan samaa luokkaa jos teet mökille rälläysauton, jolla ajat vain omalla suljetulla alueella.

Verotus nyt voisi olla ihan hyvä ajatus, vaikken telkkaria katsokkaan, mikäli valtio pystyy takaamaan, että se edistää ohjelmmallisesti kulttuuria ja lasten opintoja. Siis opinto-ohjelmia ja jotain fiksua tosi-tv:iden ja saippuasarjojen sijaan.
Avatar
#191 • • ville Guest

Ei televisio ole mikään ihmisen perustarve. Kerro yksikin esimerkki, jossa ihmisen toimeentulo, terveys tai elämä olisi ollut televisiosta kiinni.



Perustarpeet länsimaisessa yhteiskunnassa määritellää hiukan eri tavalla kuin "terveys, toimeentulo tai elämä". Lähtökohtaisesti hyvinvointiyhteiskunta tarjoaa asukkailleen tietyn peruselintason, johon mielestäni television katselu voisi hyvin kuulua. Televisio on kuitenkin pirun kätevä tapa kertoa uutisista, tapahtumista, kouluttaa ja sivistää sekä tarjota massaviihdettä. Eikö tälläkin hetkellä harkita, että digiboksi otetettaisiin "perusetuisuuksiin" eli köyhät perheet voisivat saada laitteen ostositoumuksella tmv:lla?
Avatar
#192 • • onnela Guest

Idea oli kuitenkin siinä, että pitäisi edelleen tehdä ero television omistajien ja ilman televisiota elävien välille. Voisivat kehitellä lähinnä paremman systeemin, jolla saataisiin helposti varma tieto siitä, kenellä on televisio ja kenellä ei. Ei mitään arvuuttelua, vaan faktaa. Mustaa valkoisella.



Mä oon jo pitkään odotellu ja toivonut, että nykyinen tv-maksu siirtyisi sellaisenaan veroihin. Tv-maksun kerääminen nykytavoin ja myös tuolla rekisteröintimenetelmällä tuottaa aivan turhaan kuluja.

Toki jos maailma olis oikeudenmukainen, niin mun veromarkoista ei menis senttiäkään esim. oopperan tukemiseen, mut valitettavasti se ei oo niin.



Juuri näin. Tai sitten olis voitu alunperinkin lähteä siihen systeemiin, että digitaalisena mitään kanavia ei pysty katsomaan ilman conax-korttia, mikä olis sitten taas valitettavasti rajannut kaikkein karvalakeimmat digiboksit pois tuettavien joukosta. Tuo olisi ainakin melkoisen idioottivarma ratkaisu...
Avatar
#193 • • master bator Guest
Nojoo... Ihan hyviä pointteja kaikilla. En mä tästä jaksa jauhaa tämän enempää, kun kyseinen aihe ei oikeastaan ole kovinkaan lähellä sydäntä. En oikein tiedä miksi edes lähdin tähän. Taisi vaan olla tylsää :)
Avatar
#194 • • Jussi J Guest
Valtio on kyllä ymmärtänyt et TV kuuluu ihmisten perustarpeisiin kun se kustantaa työttömille TV-lupamaksun, mikä on hieman ristiriitasta. Siinä on käytetty sit verorahat ylen toimintaan :)

BTW- itelläni ei ole tv-lupaa mut ei kyl telkkuakaan
Avatar
#195 • • Timce Guest
edit: d'oh! Krapulaisen pitkät piuhat.
Avatar
#196 • • Taedium Guest

Luvattomat tv-katselijat säikähtivät nimien julkistamiskohua

id45471_1.jpgLuvattomat televisionkatselijat ovat säikähtäneet ehdotusta tv-maksun maksaneiden nimien julkistamisesta. Kohun myötä ilmoituksia televisioista on kuluneen viikon aikana tehty Viestintävirastolle selvästi tavallista enemmän.

Tv-maksuhallinnon johtaja Anssi Laakso Viestintävirastosta kertoo, että ilmoituksia on tullut päivittäin jopa satoja sekä Internetin kautta että
puhelimitse.

Viestintäviraston pääjohtaja Rauni Hagman kertoi tiistaina, että perustieto tv-maksun maksamisesta on julkinen. Sen sijaan virasto ei vielä ole ratkaissut, voiko esimerkiksi maksun rästiin jäämisen julkistaa.

Keskustelu tv-lupatietojen julkisuudesta sai alkunsa Ruotsissa ministerin eroon johtaneesta maksupinnauksesta.

Asian tultua julki ainakin tuhat ihmistä teki jo ensimmäisen viikon aikana tv-ilmoituksen.

YLE24

Muahahaa! Taas lampaat juoksee hädissään! Todella hyvä keino saada ne viimisimmätkin uppiniskaset muka-pahikset häntä koipien välissä juoksemaan nurkistaan! Hyvin käytetty tota Ruotsin "skandaalia" hyväkseen.

Suomalaiset on niin lampaita, että oksettaa.

Saletti joku Ylppilän mummo ottaa TV-lupamaksun, vaikkei telkkaria omistakkaan. Kun kuulemma voi tulla kauheuksia jos sitä lupaa ei ole. Miten ihmeessä toi, että ne tiedot on julkisia vaikuttaa yhtään mihinkään? Jos ne on salaisia, niin silloin uskaltaa katsoa ilman lupaa telkkaria? Vai kuvitteleeko, että TV-lupatarkastajan status voimistuu? Vai saako se tarkastaja vaa lompsia 247 sun makkariis ilmoittamatta kattomaan onko sulla telkkaria? Vai hä?

Juoskaa, lampaat, juoskaa!
Avatar
#197 • • Mrrshan Guest


Saletti joku Ylppilän mummo ottaa TV-lupamaksun, vaikkei telkkaria omistakkaan. Kun kuulemma voi tulla kauheuksia jos sitä lupaa ei ole. Miten ihmeessä toi, että ne tiedot on julkisia vaikuttaa yhtään mihinkään? Jos ne on salaisia, niin silloin uskaltaa katsoa ilman lupaa telkkaria? Vai kuvitteleeko, että TV-lupatarkastajan status voimistuu? Vai saako se tarkastaja vaa lompsia 247 sun makkariis ilmoittamatta kattomaan onko sulla telkkaria? Vai hä?

Juoskaa, lampaat, juoskaa!



Jos sun tuttavas saa tietää että sulla ei oo tv-lupaa vaikka katsot telkkaria niin ne voi vetää johtopäätöksiä ja sehän se olisi vallan kauheaa. :rolleyes:

Tietysti nyt kun asiasta on tehty iso numero niin poliitikot ja muut korkeissa asemissa olevat teitty hankkivat ne luvat. Minä en tosin tajua miten ministerin tehtävien hoitoon vaikuttaa joku lupamaksu, ihmisillä on tosi naiivi käsitys poliitikkojen yleisestä rehellisyydestä jos he tuolla perusteella tekevät äänestyspäätöksiä. Jotain on pahasti vialla jos ensisijaisesti poliitikkojen yksityiselämä ratkaisee kelpaavatko he poliitikoiksi.

Jos lupamaksutiedot saa yhtä helposti kuin verotustiedot niin niistä voidaan tietysti julkaista luetteloita tai lähettää ne tekstiviestinä 0,99e maksua vastaan. Silloin se voidaan tarkistaa myös työnhakijalta.
Avatar
#198 • • Taedium Guest

ihmisillä on tosi naiivi käsitys poliitikkojen yleisestä rehellisyydestä jos he tuolla perusteella tekevät äänestyspäätöksiä. Jotain on pahasti vialla jos ensisijaisesti poliitikkojen yksityiselämä ratkaisee kelpaavatko he poliitikoiksi.

Ironisinta tässä tosi-tv:n ja saippuasarjojen kyllästämässä maailmassa onkin, että juuri tv-lupa on tämä laukaisija, joka saa poliitikon yksityiselämän (jälleen kerran) yhdeksi tärkeimmistä, ellei jopa tärkeimmäksi asiaksi mihin poliitikossa kiinnitetään huomiota.

(Huhhuh, olipa pitkä lause. Käyn juomassa vettä ku suu kuivuu. Ei ku siis pesee kädet ku sormet kuivuu. Ei ku hä?)

Jos lupamaksutiedot saa yhtä helposti kuin verotustiedot niin niistä voidaan tietysti julkaista luetteloita tai lähettää ne tekstiviestinä 0,99e maksua vastaan. Silloin se voidaan tarkistaa myös työnhakijalta.

*kaivaa foliohatun*
Avatar
#199 • • zAo Guest


Kaikilla ministereillä on tv-lupa
Viestintäviraston STT:lle antaman selvityksen mukaan kaikilla ministereillä on voimassaoleva tv-lupa. Viraston linjauksen mukaan tv:n käyttäjärekisteristä voidaan luovuttaa tieto siitä, onko henkilöllä voimassaoleva tv-ilmoitus, milloin ilmoitus on tehty ja onko ilmoituksen voimassaolo päättynyt.

Sen sijaan tiedot ihmisten maksukäyttäytymisestä ja mahdollisista maksuviivästyksistä ovat salassa pidettäviä. Myös tiedot mahdollisesta tv:n ilmoituksettomasta käytöstä ja sen seuraamuksista ovat salaisia.

Viime viikolla STT tiedusteli tv-lupatietoja viestintävirastosta julkisuuslakiin vedoten. Virastosta ilmoitettiin tuolloin puhelimessa, että tietoja annetaan vain viranomaisille.

STT



Link
Avatar
#200 • • NoStatus Guest
Käytännössä se on katsojille ihan sama pyöriikö televisiokanavat
lupamaksulla vai mainoksilla. Katsoja maksaa myös mainoskanavien
toiminnan ostamalla siellä mainostettavia tuotteita. Ei ne mainostajat
huvikseen niitä mainoksia televisioon laita, kyllä se on tarkkaa laskettu,
miten se vaikuttaa myyntiin. Ja mainos/markkinointikulut on tietysti osa
tuotteiden hintaa.

Ihmiset vaan ei tajuu tätä, kun sitä ei hintalapussa eritellä. Ja luulen, että jos
eriteltäisiin, niin huomattaisiin, että "mainostelevisiolupa" on hinnaltaan
moninkertainen oikeaan televisiolupaan verrattuna.