Jutu, 24.9.2008 22:07:
---
MaSari, 24.9.2008 19:16:
Sairasta :(
Koskakohan noi Suomen päättäjät tajuaa, että se ennaltaehkäisy on se apu, miten kaikilta näiltä voitaisiin välttyä?
---
Niinpä. Vähän aikaa sitten oli jossain lehdessä juttu siitä, että nimenomaan pitäis panostaa jo pienestä pitäen mielenterveysongelmiin ja niiden ennaltaehkäisyyn. Ja sitten siinä sanottiin vielä, että varsinkin 14-15- vuotiaat on siinä kriittisessä iässä, jolloin ongelmiin/murheisiin/whatever voitaisiin tarttua heti eikä vasta myöhemmin kun jotain on jo tapahtunut. Hitsi kun en nyt tarkkaan muista mitä siinä jutussa oli, mutta tätä neuvolatoimintaa siinä painotettiin ja perheiden terveystarkastusta, ei vain sen pienen lapsen. Täytyy kysyä siltä opettajalta, että mikä se juttu oli kun se näytti sen meille eilen.
Sanonpa nyt omat sanani myös asiaan. Ennaltaehkäisy on todellakin aivan liian aliarvostettua, tää kehityssuunta on ollut nähtävissä jo vuosia sitten kun nuorten mielenterveystyön varoja alettiin leikkelemään. Yhteiskunnan yleiskehitys on myös mennyt kauan aikaa väärään suuntaan, tässäkin tapauksessa monesti vanhempia syytetään siitä mikseivät ole katsoneet lastensa perään tarpeeksi ja tottahan se siltä osin onkin että kotona kasvatus ja elämänarvot iskostetaan ajatusmaailmaan. Tuntuu että kuitenkin keskustelussa unohdetaan se puoli että yhteiskunta vaatii ihmisiltä jatkuvasti enemmän ja enemmän. Vanhemmat vetää jatkuvasti entistä pidempää työpäivää, tulostavoitteet vaan tiukkenee, hinnat nousee, ym. Tavallaan ei edes anneta sitä vaihtoehtoa että vanhemmat voisivat olla kotona lastensa luona, tehdä paljon yhteisiä juttuja perheiden kanssa ja tuoda sitä kautta välittämistä ja hyvinvointia. Pitkän työpäivän jälkeen ei varmasti kovin monella ole suuresti energiaa touhuta ja olla kunnon vuorovaikutuksessa lasten kanssa, kun päivän aikana on imetty kuiviin jo työpaikalla (saati sitten jos on jotain henk.koht. harrastuksia siihen päälle). Monissa perheissä masennusta ja uupumista on myös vanhempien puolella, joka saattaa aiheuttaa sen ettei vaan yksinkertaisesti kykene antamaan itsestään mitään muille. Tämä tietenkin heijastaa lapsiin suoraan. Sanotaan että jos yksi on sairas niin sitä myötä myös koko perhe sairastuu. Erityisesti mielenterveys -ja päihdepuolen sairauksissa.
Toki, vaikka esim. masennusta perheessä ei sen kummemmin olisikaan, silti pitkät tai muutoin rankat työpäivät vaikuttaa. Vaikka varmasti jokainen vanhempi haluaisi viettää paljon aikaa lastensa kanssa ja nauttisi siitä, niin tosiasia on kuitenkin se että kaikki on vaan ihmisiä ja vanhemmatkin tarvitsee sitä omaa latautumisaikaa. Toki voimaa saa perheestäkin varmasti, mutta väsyneenä ja pinna kireällä moni kaipaa olla myös yksin ja rauhassa. Sekin pieni aika mitä lopulta päivässä saisi olla perheen kanssa menee helposti omia voimia keräillessä ja ns. 100% läsnäolo lasten kanssa ei välttämättä toteudu. Tässäkin on yksi syy siihen miksi vanhemmat saattavat ns. korvata sen yhteisen ajan hommaamalla lapsille paljon harrastuksia, joiden kautta kokevat että lapset saavat edes tervettä yhdessäoloa ja tekemistä kavereiden kanssa. Tosin, voi olla myös niin että ei ole yksinkertaisesti varaa sen kummempiin harrastuksiin ja sitten on keksittävä jotain muuta tai lapset itse keksivät sitä muuta. Myös tästä "rahalla / materialla rakkauden korvaamisesta" on puhuttu paljon. Vanhemmat potee huonoa omaatuntoa siitä etteivät ehdi / pysty olemaan tarpeeksi lastensa kanssa ja tavallaan yrittävät tuoda sitä hyvää mieltä sitten ostamalla jotain kivaa.
Vaikka mahdollinen koulukiusaaminenkin on suuri ongelma ja rikkoo nuoren itsetuntoa pahasti, on kodin tuki suuressa asemassa ja sitä kautta asialle on mahdollista tehdä jotain. Jos kotona ei ole ketään tukemassa, asioihin ei kiinnitetä huomiota tai pahimmassa tapauksessa sama loan niskaan kaataminen jatkuu sielläkin, ei ole mikään ihme että lapsen / nuoren mielikin on huonossa kunnossa.
Jos ajattelee sitä kuinka moni aikuinen nauttii tälläkin hetkellä mielialalääkityksestä, kertoo se paljon siitä että vuosikausiin asiat eivät ole olleet kovin terveillä kantimilla. Mielen sairaudet ja masennus on yleensä pitkän polun takana (toki on myös niitä joilla kehittyy nopeammin), eli voidaan vaan miettiä kuinka pitkä "kehitys" takana on että yhteiskunta voi nyt näin huonosti. Samaan tapaan jatkamalla ei mennä ainakaan yhtään parempaan suuntaan vaan jotain on muutettava isolla kädellä.
Tuosta "hän oli hyvä oppilas" -teemasta sen verran, että ihan käytännön kokemuksenkin kautta sanoisin että ne ns. huonot, mölyävät, häiritsevät oppilaat harvemmin on se pahin ongelma, vaan nimenomaan ne rauhallisimmat, hiljaisimmat ja hieman vetäytyvät nuoret. Jos ihminen pystyy rallaamaan/möykkäämään ja tuomaan esiin itseään, kertoo se siitä että pahan olon ja muiden tunteiden purkautumisella on jokin tie ulos. Sitten kun käyttäytyminen on täysin päinvastaista, voi olla että nuori on padonnut kaiken sen ahdistuksen, surun ja pahanolon sisälleen vaikkei sitä vältämättä ulospäin näyttäisikään. (tunnen itsekin useita masennusta sairastavia, jotka perusluonteeltaan ovat iloisia ja pitävän ns. kulissit pystyssä ihmisten edessä). Tällöin on vain ajan kysymys milloin aikapommi pamahtaa tavalla tai toisella, joka tapauksessa sen on jossain vaiheessa purkauduttava jollakin tavalla. Tässä tilantessa varhainen tunnistus ja asiaan puuttuminen lähipiirin kautta on todella tärkeää ja jopa mahdollisesti ainoa apu / tie parempaan suuntaan.
En kuitenkaan missään nimessä sano sitä että tämä edellä mainittu koskisi kaikkia hiljaisempia, rauhallisia ja mukavia oppilaita, koska monella asiat on varmasti ihan hyvin. Haluan vaan tuoda esiin sen että ihmettelen todella tuota kun aina nostetaan esiin tuo "hyvä oppilas"-teema koska se ei välttämättä kerro mitään sen syvempää ihmisestä kuin sen minkä ihminen haluaa ulospäin näyttää. Tietenkin on myös niitä joiden käytöksen kautta näkee hyvinkin selvästi ettei kaikki ole kunnossa, joilloin tilanteeseen puuttuminen on asteen helpompaa.
Jokatapauksessa tällaisiin murhenäytelmiin johtavat asiat ovat monisyisiä ja on varmasti myös monia eri keinoja vaikuttaa niihin. Kaikista tärkeintä olisi se että asioille todella alettaisiin tehdä jotain konkreettistä eikä vaan vuositolkulla jossiteltaisi ja ihmeteltäisi tilannetta. Pahoin pelkään että taas kun kohu hieman laantuu ja viralliset lupaukset siitä sun tästä on lausuttu, palataan taas samaan tilaan siihen asti kunnes taas tapahtuu jotain vastaavaa.
Ikävä kyllä, eipä niille tasoristeyksillekään tehdä mitään ennenkuin tarpeeksi monta uhria on menetetty. Aivan järjetöntä että aina pitää sattua ja pahasti ennenkuin asioihin oikeasti puututaan.
Kiitos ja anteeksi.
