Minkä leffan katsoit viimeksi ?

SANTA'S SLAY - Paholaispukki
(2005)


Jälleen pilkistää kalenteriluukusta se yltäkylläisestä kulutushysteriasta hiljentymisen hetki, jolloin sieluttomien alennusmyyntiorgioiden toisistaan etäänyttämät perhepotretit kokoontuu perinteiden pakottamina notkuvien pitopöytien ääreen vain todetakseen, ettei kellään ole tänäkään vuonna mitään sanottavaa kenellekään. Tekosyynä tutun takkatulitarinan kinkun katkuiseen kierrätykseen on valkoparta harmaa hapsi itse, joka (ylläri) onkin tällä kertaa 1000 joulua sitten enkelille hävityn vedonlyönnin johdosta kiltiksi piltiksi kusetettu, ehta lumipesun kestävä saatanan siitos. Homma haisee heti kuin pohjaan paistunut piparkakkutaikina, ja toteutus on sitten sitäkin tontumpi. Hölmöllä tavalla etäisesti viihdyttävän halpiksen kieroilukerroin, kun kinostuu paholaispukkina panettelevan Bill Goldberg'n irstaaksi yltyvään murhapyhään. Olemattomat odotukset reippaasti alittavan käsikirjoituksen ajautuessa umpikujaan jo elokuvan ensimmäisellä puoliskolla, kompensoi ohjaaja tätä vaivatta keskittymällä verileikkeihin ja toisaalla paljaan pinnan pällistelyyn. Sanomattakin lienee selvää, että loppulogiikka on yhtä räikeän väriseen lahjapaperiin pikaistuksissa käärittyä jämävitsien tunkiota. Siinä missä komedia on tunnustetusti draamaa hankalampaa, on hyvää huonoa viihdettä vaikeampi toteuttaa kuin pelkkää laatua tahi tietoisesti taskurahoilla tuotettua paskaa.

TRAILER

IMDb

Jin líng shí san chai - The Flowers of War (2011)


Paha Japani valtaa viattoman Kiinan, tusina kirkkokuorolaistyttöjä ja tusina punaisten lyhtyjen alueen naisia karkaa valloittajia kirkkoon missä alkoholisoitunut länkkäri näkee valon ja pelastaa päivän.. Toisinaan erittäin kaunista silmäkarkkia, toisinaan yli-isänmaallisesti maalataan kuvaa epäinhimillisen julmista japanilaisista (joskin ko. hyökkäyksessä vissiin tapahtui melkoisia julmuuksia). Ei Yimou Zhangin (Punainen pelto, Raise the Red Lantern, Viimeinenkin oppilas, Hero, House of Flying Daggers, Kultaisen kukan kirous jne) parhaita töitä.

Frances Ha (2013)
½

Realistinen kuvaus nuorten aikuisten elämästä New Yorkissa joka inhimillistää hipsterit ja näyttää ettei parisuhde ole ainoa tärkeä asia maailmassa. Mustavalkoinen elokuva - pääosanäyttelijän poikaystävän ohjaama ja heidän yhdessä käsikirjoittama - joka seuraa Francesin arkisia haasteita tämän yrittäessä etsiä mikä hänestä pitäisi tulla isona.

DECK THE HALLS - Loistavat naapurit
(2006)


Äh, miksi?! Jouluhenkeä aidosti huokuvat ihmiset on pyhien piristävin asia, kun puolestaan joululeffat - muutamaa poikkeusta lukuunottamatta - perkeleellisiä pettymyksiä. Erinomainen esimerkki elokuvasta, jonka katsomiskokemusta käy vertaaminen roskisdyykkaukseen: mitään hyvää tuskin löytyy, mutta kädet on kyynärvarsia myöten paskassa. Suurinta osaa katsojista koskaan, missään mielentilassa naurattavalla, aneemisten komedialahjojen varaan rakennetulla rekiretkellä on toki viihdyttävätkin piirteensä, mutta intensiivisesti katsottuna sen ääreen puutuu.

TRAILER

IMDb

Kick-Ass 2 (2013)


Kiitos vuoden pisimmistä 97 minuutista, Suck-Ass 2.

The Hobbit: The Desolation of Smaug
http://www.imdb.com/title/tt1170358/

paska, mutta ei ihan yhtä paska kuin eka Hobitti.
-

The Family
http://www.imdb.com/title/tt2404311/?ref_=nv_sr_1

aluksi ihan hauska ja ajoittain kekseliäs, mutta lopuksi
aika perusankee actionpläjäys. Luc Besson vois kans jo
jäädä eläkkeelle.
-

We Need to Talk About Kevin
http://www.imdb.com/title/tt1242460/?ref_=nv_sr_1

aivan loistava! kauniisti kuvattu ja ajatuksia herättävä
draama/trilleri. vähän miinusta siitä, että paikottellen
junnasi paikallaan.
-

The Master
http://www.imdb.com/title/tt1560747/?ref_=nv_sr_1

kiinnostava aihe ja hypnoottinen tunnelma, mutta samalla
myös jotenkin liian raskas ja "vaikea" katsottava. täytyy
ehkä joskus yrittää katsoa uudelleen.

Shaun of the Dead (2004)
½

Cornetto-trilogian ensimmäinen osa, mainio brittihuumorilla höystetty zombie-leffa joka toisella puoliskollaan menettää hieman hohtoaan.

KING OF NEW YORK - New Yorkin kuningas
(1990)


Rappion raiskaaman yhteiskunnan rakoilevat rauhanrippeet lohkeaa lopullisesti, kun vankilasta vapautuva, näennäisen valaistuksen loppuelämänsä suunnasta saanut rikollispomo Frank White (Christopher Walken, mm. Stephen King's The Dead Zone - Viimeinen yhteys, 1983) suuntaa suurkaupungin sykkeeseen ja sieltä suoraan mädän omenan ytimeen. Lipevä asianajaja vieteltävänään katkeran kyyninen, patriarkaalista järjestystä tunteettomasti jakava White valjastaa entisen jenginsä toteuttamaan perusteellisen puhdistuksen kaikista kanssakilpilevista huumesyndikaateista koko New York'n kattavalla kurinpalautuksella. Systeemin rakenteellinen mädännäisyys ja edessä siintävä tuho paljastuu, kun huumehanat avaava diilerilauma hyväksikäyttää kaikki lain mahdollistamat porsaanreiät, ja pakottaa poliisitkin toimimaan henkilökohtaisen kostonsa välineinä hylkäämällä edustamansa järjestelmän. "There's only one way to get Frank" kuten David Caruso'n (mm. First Blood - Taistelija, 1982) näyttelemä rikosetsivä kiteyttää. Moraalittomuuden tasoa maksimoiva peli on avattu.

Energinen elokuva etenee lineaarisesti eikä tee satunnaiselle, jääkaapin antimia hamstraavalle ja seuralaisilleen ties mistä märehtivälle katsojalle mitään myönnytyksiä, mutta sen sijaan palkitsee kokonaisuutta keskittyen seuraavan kohtaus kohtaukselta vakuuttavammin. "Am I black enough for ya, America?" kysyy kappaleellaan Schoolly-D, yksi provokatiivisen gansta rapin pioneereista, jonka tekstifraasia systemaattisesti hyödynnetään läpi leffan. Raidan ensisäkeitä voi tarkkakuuloisimmat erottaa elokuvan jo ensimmäisen viiden minuutin hujakoilla otoksessa, jossa karun asfalttiviidakon tunteeton olemus konkretisoituu kuvan ristileikkauksilla Frankin kalpeissa kasvoissa. Viimeistään edellä mainitun kappaleen miksautuessa artistin yhtälailla loistavaan Saturday Night hittiin filmin ehkä fataalimmassa kohtauksessa, havahtuu kantrimusiikin nimeen vannova farkkutakkikansakin Ferraran nerokkaasti viljelemään sarkasmiin. Onhan keskushamo (ihonväriiltään) kaikkea paitsi musta.

Puolihuolimattomasti poliisikuvauksena(kin) toimiva kokonaisuus noteeraa myös paljon muuta kuin vain sisäisen angstin arpeuttamaa monitasoiseksi mielipuolisuudeksi muotoutuvaa vastaikkainasettelun virtaa, jota Bronxin kasvatti Abel Ferrara (mm. Ms. 45 - Koston enkeli, 1981 sekä Fear City - Armoton kaupunki, 1984) persoonallisesti patoaa. Frank White'n hahmosta heijastuu samankaltaista pirullinen pilke silmäkulmassa vähät mistään (muusta kuin itsestä) välittävää vieraantuneisuutta kuin mitä ohjaajan pari vuotta myöhemmin valmistuneen, katollisia arvoja rienaava Bad Lieutenant - Paha poliisi, 1992 aidosti ahdistunut pääosanesittäjä Harvey Keitel primitiivisesti provosoi.

Lopun kliimaksi on Walkenin viileyden ja Ferraran symboliikan juhlaa, jota monessa yhteydessä ylistetty jugoslavialaiskuvaaja - Ferraran China Girl - Vihan maailma, 1987 elokuvassa (jonka kuvauskohteita "kuningaskin" kierrättää) uransa aloittanut Bojan Bazelli ruudinsavun ja sateen täyttämien saastaisten katujen keskellä kiihkeästi kannattelee. Kunniamaininnan ansaitsee myös ohjaajan nuoruuden ystävä Nicholas St. John, jonka meriittilista käsittää Ferraran kanssa useammankin, epävakaiden henkilöhahmojen välistä voimakasta vuorovaikutusta käsittelevän hengentuotteen. Mies kypsytti käsikirjoitusprosessia (Ferrara rinnallaan) käsittämättömät 5 vuotta. Se mihin kyseinen aika alle kahdessa kuukaudessa kuvatun elokuvan etkoilla tarkalleenottaen hupeni - on mysteeri.

Väkivaltakuvastostaan kautta rantain kritisoitua klassikkoa on turha tuomita yksinomaan sen eksplisiittisen asehurmoksen tähden. Se on ainoastaan oikotie tulokseen, vaikka upeasti toisiaan tukeva kerronnan muoto sekä sisältö onkin mahdotonta tehdä yhtä tehokkaasti näyttämättä väkivaltaa graafisesti, laajasti ja harvinaisen hävyttömästi eri konteksteissa. Tätä harva kesken ensi-iltanäytöksen poistunut tuntui ymmärtäneen valkokankaan värjäytyessä verenpunaiseksi, mukaan lukien Ferraran vaimo. Marlon Brando'n muistetaan sanoneen: "Näytelmän paras hahmo on se, joka kärsii eniten." Mikäli tätä mielii pitää vahvana vertauskuvana Frankin hahmolle - josta arkielämän esimerkkejä ei tarvitse kaukaa hakea, eivätkä ne edes ole kovin hyvin piilossa - tekee se Walkenin uran yhdestä tylyimmistä tulkinnoista juuri sellaisen.

TRAILER

IMDb

Schoolly-D: King of New York (Official Music Video)

Hot Fuzz (2006)


Cornetto-trilogian toinen osa, räjähtävän lystikästä toimintaa. Shaun of the Deadin tapaan niin paljon pieniä yksityiskohtia, että vähintään osan missaa ensimmäisellä katselukerralla.

AS GOOD AS IT GETS - Elämä on ihanaa
(1997)


Romanttisen draamakomedian mallioppilas, jossa kaikki toimii. Vuoroin hysteerisen hauska, vuoroin epätoivosta itsensä maanisella mielenilmaustsunamilla rakkaudenkaipuun kauniiseen satamaan sarkasmin turvin saatteleva sekamelska, missä mahdollisesta muovataan mahdotonta ja päinvastoin. Täyteläisine väreineen ja tasaisine valaistuksineen käsi kädessä komediaa kupliva ajaton vuosikertaviini lukeutuu halutuimpiin maistiaisiin, josta riittää jokaiseen lasiin. Sanalla sanoen: ihana.

TRAILER

IMDb

Kick ass 2
Ihan vain Jim Carrey:n takia toivoin sen olevan hyvä, jäipä vain edeltäjää vaisummaksi=(

The World's End (2013)
½

Cornetto-trilogian viimeinen osa joka harmillisesti jää edeltäjistään. 5 parhaan kaveruksen posse palaa kotikaupunkiinsa 20 vuoden jälkeen yrittäen uudelleen 12 pubin kierrosta, mutta he huomaavat, että jotain on muuttunut, isosti.

SILENT NIGHT, DEADLY NIGHT Part 2
(1987)
*syanidikapseli*

Loppuvuoden lobotomiakiintiö kerralla täyteen! On suorastaan inspiroivaa nähdä jotain näin tinkimättömän visionääristä itsemurhaa. Vaadittu kärsivällisyys perkeleellisen paskapökäleen ylipitkästä piinasta on kaikessa kohtuuttomuudessa katsojan kiduttamista. Täystorso kierrätysturhake tarjoaa Kauniit ja rohkeat -tyylistä puvustusta, lavastusta ja valaistusta, sekä niin tyhmiä hahmoja ja huonoa näyttelyä, että Salatut elämätkään eivät niitä kelpuuttaisi. Ääliömäiset repliikit lausutaan sellaisella totisuudella, ettei niille voi olla repeilemättä. Himmeimpinä tähtinä hiipuvat sisäisen valonsa sulakkeen polttanut ohjaaja Lee Harry sekä sekopäistä tyhjyyttä tihkuva Eric Freeman, jonka joka kohtauksessa korostetusti lähikuvatut silmät pyörii kuin pedofiilillä puuhamaassa. Jo pelkkä taustamusiikki ansaitsee viisi Idi Aminia.

TRAILER

IMDb

POLTERGEIST II: The Other Side
(1986)


Tobe Hooper'n ansaitussa klasaristatuksessa paistatteleva pelottelu pohjanaan tuotettu jatko-osa ei niinkään harmita alkuperäistä anorektisemmalla tarinalla, kuin mitättömällä keskinkertaisuudella, johon ollaan sorruttu ja hukattu lähes kaikki se potentiaali mitä ensimmäisessä Poltergeist'ssa luotu maailma syväluotaavammalla käsittelyllä neljä vuotta aiemmin mahdollisti. Jo edesmenneen brittiohjaaja Brian Gibson'in eduksi laskettakoon se, että tämä tavoittaa samaa tunnelmaa, johon käsikirjoittajakolmikko Grais, Victor ja Spielberg aiemmallaan ylsivät, mutta vain ohikiitävän hetken ja ainoastaan siten, ettei sen vertaamista Hooperin monia kauhugenren perinteisiä konventioita korottavaan kummitteluun voi välttää. Viimeisessä roolissaan nähtävä Julian Beck tekee jäätävää jälkeä pahan pastorina, jonka maailmaa taustavoimissa vaikuttava sveitsiläistaiteilija H.R. Giger makaaberisti muovaa.

TRAILER

IMDb

Joulutarina
(2007)
"The touching story of how Santa Claus came to be Santa"


Varsin kelpo suomileffa ja toi joulufiilistä tämän vuoden lumettomaan jouluun. Tarina alkaa synkissä merkeissä: talvinen myrsky, pojan (päähenkilön) pikkusiskon ja vanhempien kuolema. Eli ei ehkä pikkulasten leffa. Onneksi asiat paranevat loppu kohti ja nähdään miten joulu voi muuttaa eräänkin äreän miehen leppoiseksi.
Moni asia on enempi ja vähempi loogisesti selitetty miten nuoresta pojasta tulee meidän tuntema Joulupukki. Mutta joitakin juttuja jää selittämättä ja pimentoon: miten Joulupukin reki voi lentää porojen ansiosta sekä perinteisiä tonttuja ja Korvatunturia ei löydy leffasta. Mutta ehkä jotain pitää jättää mielikuvituksen ja joulutaian varaan.

Traileri:


IMDb:
http://www.imdb.com/title/tt0772176/

IT'S A WONDERFUL LIFE - Ihmeellinen on elämä
(1946)


Perhearvoja priorisoiva ja yksilön moraalista mittaa pienen ihmisen perspektiivistä kartoittava klassikkodraama, lukeutuu äänielokuvaan keskeisesti vaikuttaneen Oscar®-palkitun ohjaajamestari Frank Capra'n rakastetuimpiin teoksiin, jossa jokainen kohtaus kuljetaan kuvankauniiden otosten mahdollistamassa muodostelmassa, upeiden lavasteiden ja kauttaaltaan tunnelmallisen dramaturgian tukemina. Kuten Capra-filmausten personaallinen kirjo tiettyjen tuotantojen osalta, muodostuu myös Elämä on ihanaa käsikirjoituksen vääjäämättömäksi välttämättömyydeksi osin avoin ideaalinen poliittisuus, mistä ehkä esimerkillisimpänä esiin nousee - vannoutuneena rapublikaanina tunnetun ohjaajan - vuonna 1939 valmistunut korruptiokuvaus Mr. Smith Goes to Washington - Mr. Smith lähtee Washingtoniin.

Huolimatta henkilöohjauksessa hienosti hyödynnetyistä hetkistä, sortuu teoksen tematiikka toistuvasti (tietoisesti) ylisiirappiseen yritykseen ymmärtää ympäröivän yhteisön kriisipesäkkeitä kliseisinkin juonenkääntein. Kokonaisuuden tärkeimmäksi summaajaksi kohoaa kuitenkin elokuvan viettelevin tekijä, joka erityisesti tuolloin, toisen maailmansodan jälkeisessä rauhanhurmoksessa - kuten nytkin - on ihmisen määrätietoinen pyrkimys hyvyyteen, pohjanaan puhdas pyyteettömyys sekä periksiantamaton usko parempaan ylitsepääsemättömältä vaikuttavien vaikeuksienkin ympäröimänä. Monen nuoremmankin elokuvaharrastajan jouluperinteeksi muodostunut nostalginen satukertomus kestää ajan hammasta helposti tuhannen tylsän nykytuotannon verran. Ensimmäisessä päärolissaan jo pelkällä kauneudellaan häikäisevä Donna Reed upeasti luo kaivattua kontrastia Hitchcock'n luottonäyttelijänä tunnetun James Stewart'n tulkitseman hyväntahtoisen George Bailey'n hahmoon.

TRAILER

IMDb

Dancer in the Dark (2000)
½

Voi Björk <3 Melkein sai hymyilemään kaiken masentavan toivottomuuden keskellä..

Frog River (2002)
½

Hassu pikkuleffa mainiolla housellisella soundtrackilla.

Jjakpae - The City of Violence (2006)


Kiukkuinen mätkiminen alkakoon.

DUST DEVIL (The Final Cut)
(1992)


Kauhuelokuvan suurena lupauksena 90-luvun alkutaipaleella pidetty, ja vain pari vuotta ennen Dust Devil'ia lähes omakustannehintaan tuotetulla, ruosteen raiskaamalla teknopainajaisella Hardware a.k.a. M.A.R.K. 13 - Ohjelmoitu tappamaan kulttikansan polvilleen lyönyt Richard Stanley, nousi tämän filmauksen myötä uusiin sfääreihin.

Etelä-Afrikan mytologiasta fantasianomaisin elementein tarinansa ammentava, myyttinen sarjamurhaajapaholainen, on kautta koko kuvastonsa ohjaajan yksi omaleimaisimmista töistä, jonka syntyhistoria ulottuu aina vuoteen 1984. Stanley työsti teoksesta tuolloin ensimmäisen (45min) version 16mm clockwork Bolex'lla, samoissa kuvauskohteissa kuin myöhempi 35mm studiotuotanto. Kulttuurin tappioksi todettakoon, että ks. kela 16mm -versiosta katosi lopullisesti vuonna 1989, vhs-raakileen jäädessä muutaman kopion kannustamina ainoiksi todisteiksi leffan olemassaolosta. Visuaalisilta yksityiskohdiltaan kiehtova Dust Devil kietoo katsojan maalauksellisiin visioihin kahden myyttisen maailmanmuodon luomasta lakipisteestä, missä loputon lohduttomuus löytää sitä etsivät. Lännenelokuvistakin selviä vaikutteita saanut synkistely on mm. Clive Barker ja Dario Argento'n kanssa hedelmällisestä yhteistyöstä kiitosta keränneen brittisäveltäjä Simon Boswell'n henkeäsalpaavimpia tyylinäytteitä.

TRAILER

IMDb