Posts: 7,734
http://www.imdb.com/title/tt2191701/
Grown Ups 2
Ihan ok väsynyt leffa darraan minkä aikana nukahtaminen ei tuottanut ongelmaa.
Grown Ups 2
Ihan ok väsynyt leffa darraan minkä aikana nukahtaminen ei tuottanut ongelmaa.
Posts: 8,060
Niinkin oudosta paikasta kuin Youtube, löytyi muutama 90-lukulainen Hong Kong -leffa :D
Voi onnettomuus mitä matskua, mutta viihdearvo on silti huima. Cynthia Rothrock on KOVA.
http://www.imdb.com/title/tt0111552/
http://www.imdb.com/title/tt0105900/
Voi onnettomuus mitä matskua, mutta viihdearvo on silti huima. Cynthia Rothrock on KOVA.
http://www.imdb.com/title/tt0111552/
http://www.imdb.com/title/tt0105900/
Posts: 1,972
L'UCCELLO DALLE PIUME DI CRISTALLO - Kuoleman lintu
a.k.a. The Bird with the Crystal Plumage
a.k.a. Paratiisilinnun arvoitus
a.k.a. The Gallery Murders
a.k.a. The Phantom of Terror
a.k.a. Point of Terror
(1970)
Tappiollisesta tuotantoputkesta toiseen tarpova Dario Argento on tätä nykyä vain varjo alkuaikojen töidensä visionäärisyydestä ja loistosta. Tästä viimeisimpänä ja ehkä surullisimpana esimerkkinä jo pelkällä trailerilla masennusta massoille aiheuttanut Dracula 3D (2012), johon on saatu mukaan kusetettua mm. Rutger Hauer. Loistokkuutta sitä vastoin edustaa alun alkaen intohimoisena käsikirjoittajana (mm. C'era una volta il West - Huuliharppukostaja (1968)) kannuksensa ansainneen giallokuninkaan mainio murhamysteeri, joka on samalla maestron "eläintrilogian" avaava teos, sekä vielä tuolloin suhteellisen vastentahtoisesti ohjaajan vastuualueelle edenneen, orastavan genresuuruuden ensimmäinen elokuva. Jo yksistään leffan nimi provosoi nostalgiannälkäisiä palaamaan menneeseen antamalla kertalaakista parhaan syyn viipyillä esivideollisen kulta-ajan etkoilla, Shakespearemaisen veribaletin eturivissä.
Silmin nähden vakuuttavasti (kuudessa viikossa!) kuvattu, joskin paikoin pitkävetiseksikin taantuva trilleri onnistuu ylläpitäämään yleisön pintaverenkierron vilkkaana, eikä vähiten kiitos juuri taitavasti loppuun viedyn editoinnin, ja tämän sisäkehään huoliteltu, taustatarinan yksityiskohtia tuhkatiheään painottavan käsikirjoituksen suoranaisen salonkikelpoisuuden. Myös määrätietoinen roolitus (pääosan vetävä Tony Musante etunenässä) sekä vaikuttava, lavasteissa leikittelevä valon ja varjojen lumo, stimuloi mieltä miljöön ohella, aiheuttaen ajoittaista aistiharhaa tappajan identiteettiä aprikoidessa. Loppua kohden kiristyvä kliimaksi on ehkä enemmän Hitchcockia kuin Argentoa itseään, mikä on paljon sanottu, mutta tässä tapauksessa (suuremmin spoilaamatta) relevanttia. Italialaisen kauhuelokuvan renesanssiin konkreettisesti myötävaikuttanut teos on kiistatta paikkansa lunastanut.
TRAILER
IMDb
a.k.a. The Bird with the Crystal Plumage
a.k.a. Paratiisilinnun arvoitus
a.k.a. The Gallery Murders
a.k.a. The Phantom of Terror
a.k.a. Point of Terror
(1970)
Tappiollisesta tuotantoputkesta toiseen tarpova Dario Argento on tätä nykyä vain varjo alkuaikojen töidensä visionäärisyydestä ja loistosta. Tästä viimeisimpänä ja ehkä surullisimpana esimerkkinä jo pelkällä trailerilla masennusta massoille aiheuttanut Dracula 3D (2012), johon on saatu mukaan kusetettua mm. Rutger Hauer. Loistokkuutta sitä vastoin edustaa alun alkaen intohimoisena käsikirjoittajana (mm. C'era una volta il West - Huuliharppukostaja (1968)) kannuksensa ansainneen giallokuninkaan mainio murhamysteeri, joka on samalla maestron "eläintrilogian" avaava teos, sekä vielä tuolloin suhteellisen vastentahtoisesti ohjaajan vastuualueelle edenneen, orastavan genresuuruuden ensimmäinen elokuva. Jo yksistään leffan nimi provosoi nostalgiannälkäisiä palaamaan menneeseen antamalla kertalaakista parhaan syyn viipyillä esivideollisen kulta-ajan etkoilla, Shakespearemaisen veribaletin eturivissä.
Silmin nähden vakuuttavasti (kuudessa viikossa!) kuvattu, joskin paikoin pitkävetiseksikin taantuva trilleri onnistuu ylläpitäämään yleisön pintaverenkierron vilkkaana, eikä vähiten kiitos juuri taitavasti loppuun viedyn editoinnin, ja tämän sisäkehään huoliteltu, taustatarinan yksityiskohtia tuhkatiheään painottavan käsikirjoituksen suoranaisen salonkikelpoisuuden. Myös määrätietoinen roolitus (pääosan vetävä Tony Musante etunenässä) sekä vaikuttava, lavasteissa leikittelevä valon ja varjojen lumo, stimuloi mieltä miljöön ohella, aiheuttaen ajoittaista aistiharhaa tappajan identiteettiä aprikoidessa. Loppua kohden kiristyvä kliimaksi on ehkä enemmän Hitchcockia kuin Argentoa itseään, mikä on paljon sanottu, mutta tässä tapauksessa (suuremmin spoilaamatta) relevanttia. Italialaisen kauhuelokuvan renesanssiin konkreettisesti myötävaikuttanut teos on kiistatta paikkansa lunastanut.
TRAILER
IMDb
Posts: 1,972
ASSASSINATION - Salamurhaaja
(1987)
Kulttistudio Cannonin surkeimpiin lukeutuva leffa, jota kehoituksista huolimatta ei valitettavasti unohdettu yksintein pöytälaatikkoon pölyttymään. Charles Bronsonin väsynein valkokangasrooli, kehäraakki raakile, menestyksen toinen ääripää. Aspiriini lienee välttämättömyys tähän pakkopullaan.
TRAILER
IMDb
(1987)
Kulttistudio Cannonin surkeimpiin lukeutuva leffa, jota kehoituksista huolimatta ei valitettavasti unohdettu yksintein pöytälaatikkoon pölyttymään. Charles Bronsonin väsynein valkokangasrooli, kehäraakki raakile, menestyksen toinen ääripää. Aspiriini lienee välttämättömyys tähän pakkopullaan.
TRAILER
IMDb
Posts: 1,972
MAD MAX 2 - Asfalttisoturi
a.k.a. The Road Warrior
(1981)
"In the future, cities will become deserts, roads will become battlefields and the hope of mankind will appear as a stranger."
Post-apokalyptisten kärsimysnäytelmien korkeaoktaanisin - eeppisiin mittoihin kaasuttava kulttiklassikko. Kuolematon kuvaus ihmisarvon arvottomuudesta, tulevaisuuden toivottomuudesta ja taistelusta, jossa jokainen huominen muodostaa eilistä pahemman painajaisen. Parhaimpia koskaan kuvattuja jatko-osia, joka jaksaa säväyttää vuosikymmenestä toiseen.
TRAILER
IMDb
a.k.a. The Road Warrior
(1981)
"In the future, cities will become deserts, roads will become battlefields and the hope of mankind will appear as a stranger."
Post-apokalyptisten kärsimysnäytelmien korkeaoktaanisin - eeppisiin mittoihin kaasuttava kulttiklassikko. Kuolematon kuvaus ihmisarvon arvottomuudesta, tulevaisuuden toivottomuudesta ja taistelusta, jossa jokainen huominen muodostaa eilistä pahemman painajaisen. Parhaimpia koskaan kuvattuja jatko-osia, joka jaksaa säväyttää vuosikymmenestä toiseen.
TRAILER
IMDb
Posts: 4,032
The Hunger Games: Catching Fire (2013)
L'inconnu du lac - Stranger by the Lake (2013)
Nudistiranta miehille Ranskan maaseudulla, missä uidaan meressä ja cruisaillaan metsässä, mutta sitten tapahtuu murha.. hyvin minimalistinen elokuva kehittyvillä hahmoilla ja näiden tunteilla, kuvattu varsin luonnollisella ja jokapäiväisellä tavalla, mukaanlukien kaikki ne lukuisat melko graafiset ja peittelemättömat mutta silti luonnolliset kohtaukset hieman fyysisimmistä aktiviteeteista.
L'inconnu du lac - Stranger by the Lake (2013)
Nudistiranta miehille Ranskan maaseudulla, missä uidaan meressä ja cruisaillaan metsässä, mutta sitten tapahtuu murha.. hyvin minimalistinen elokuva kehittyvillä hahmoilla ja näiden tunteilla, kuvattu varsin luonnollisella ja jokapäiväisellä tavalla, mukaanlukien kaikki ne lukuisat melko graafiset ja peittelemättömat mutta silti luonnolliset kohtaukset hieman fyysisimmistä aktiviteeteista.
Posts: 4,032
The Unbearable Lightness of Being (1988)
½
Eräänlainen kolmiodraama naistenmieslääkäristä, ainoasta naisesta joka koskaan ymmärsi tätä ja viattomasta, joskaan ei lopulta niin hauraasta, tytöstä johon tämä rakastuu. Eletään vaikeita aikoja 60-luvun lopulla Venäjän vallatessa Tsekkoslovakian, josta kolmikko karkaa Sveitsiin ja lopulta löytävät tahoillaan todellisen onnen yksinkertaisimmista asioista, mutta..
Lähes kolmen tunnin jälkeen vielä toivoi, että leffa jatkaisi leppoisella tahdillaan eteenpäin.
½Eräänlainen kolmiodraama naistenmieslääkäristä, ainoasta naisesta joka koskaan ymmärsi tätä ja viattomasta, joskaan ei lopulta niin hauraasta, tytöstä johon tämä rakastuu. Eletään vaikeita aikoja 60-luvun lopulla Venäjän vallatessa Tsekkoslovakian, josta kolmikko karkaa Sveitsiin ja lopulta löytävät tahoillaan todellisen onnen yksinkertaisimmista asioista, mutta..
Lähes kolmen tunnin jälkeen vielä toivoi, että leffa jatkaisi leppoisella tahdillaan eteenpäin.
Posts: 1,972
DARK SHADOWS
(2012)
Tässä ei ole hitustakaan hauskaa sen enempää kuin siinä, että Tim Burton on onnistunut alittamaan surullisen kuuluisan riman, jonka jokseenkin järkyttävä Apinoiden planeetta tuottajagurun riippakiveksi vuosituhannen vaihteen jälkeen muodosti. Kuinka tähän on tultu?? Miten näin mitäänsanomattomien tulkintojen tsunamiin ylipäätään on saatu roolitettua ohjaajan omia luottonäyttelijöitä, ja vieläpä useampi kuin yksi? Jos poissuljetaan paremmin Burtonin hovisäveltäjänä tunnetuksi tulleen Danny Elfman'in lähinnä leffan seitsen minuuttiseen intro-osioon sovittaman synkkäsävyisen seireenin, ei elokuvassa koeta sen koommin "kauhua" kuin kunnollista komediaa saati satiiria - mistään muusta burtonmaisesta muotoseikasta puhumattakaan - muutoin kuin hammaskiillettä pysyvästi vaurioittaen. Varsinainen vittuilu vasten verkkokalvoja vieritetään kuvan värimäärittelyllä, joka yhtä kaikki on niin järkyttävää kuin kliinistäkin. Lisäksi olenainen osa esitetyn kahden vuosisadan välistä umpeenkuroutumista musiikkia hyödyntämällä karsii sellaiset määrät loistavaa 60-70 -lukujen taitteen tuotoksia, ettei moisen loistaminen poissaolollaan yksinkertaisesti voi olla vaikuttamatta lopputulokseen negatiivisesti. Huonolla tavalla huono on aina huono(in).
TRAILER
IMDb
(2012)
Tässä ei ole hitustakaan hauskaa sen enempää kuin siinä, että Tim Burton on onnistunut alittamaan surullisen kuuluisan riman, jonka jokseenkin järkyttävä Apinoiden planeetta tuottajagurun riippakiveksi vuosituhannen vaihteen jälkeen muodosti. Kuinka tähän on tultu?? Miten näin mitäänsanomattomien tulkintojen tsunamiin ylipäätään on saatu roolitettua ohjaajan omia luottonäyttelijöitä, ja vieläpä useampi kuin yksi? Jos poissuljetaan paremmin Burtonin hovisäveltäjänä tunnetuksi tulleen Danny Elfman'in lähinnä leffan seitsen minuuttiseen intro-osioon sovittaman synkkäsävyisen seireenin, ei elokuvassa koeta sen koommin "kauhua" kuin kunnollista komediaa saati satiiria - mistään muusta burtonmaisesta muotoseikasta puhumattakaan - muutoin kuin hammaskiillettä pysyvästi vaurioittaen. Varsinainen vittuilu vasten verkkokalvoja vieritetään kuvan värimäärittelyllä, joka yhtä kaikki on niin järkyttävää kuin kliinistäkin. Lisäksi olenainen osa esitetyn kahden vuosisadan välistä umpeenkuroutumista musiikkia hyödyntämällä karsii sellaiset määrät loistavaa 60-70 -lukujen taitteen tuotoksia, ettei moisen loistaminen poissaolollaan yksinkertaisesti voi olla vaikuttamatta lopputulokseen negatiivisesti. Huonolla tavalla huono on aina huono(in).
TRAILER
IMDb
Posts: 1,972
Posts: 4,032
The Schindler's List (1993)
½
Hämmentävän tehokasta ja uskomattoman järjetöntä mitä on aikanaan tapahtunut (ja joissain paikoissa tapahtuu vieläkin). Vaikka Pianisti upposi "viihteenä" "paremmin", on 7 Oskarin klassikkoleffa silti yhä erittäin vaikuttava ja voimakas teos.
½Hämmentävän tehokasta ja uskomattoman järjetöntä mitä on aikanaan tapahtunut (ja joissain paikoissa tapahtuu vieläkin). Vaikka Pianisti upposi "viihteenä" "paremmin", on 7 Oskarin klassikkoleffa silti yhä erittäin vaikuttava ja voimakas teos.
Posts: 4,032
As Tears Go By (1988)
Wong Kar-wain esikoiselokuva jossa on jo nähtävissä jotain temppuja mitä löytyy kaikista tulevistakin leffoista. Kenties Wongin perinteisin Hong Kong-gangsterileffa.
Wong Kar-wain esikoiselokuva jossa on jo nähtävissä jotain temppuja mitä löytyy kaikista tulevistakin leffoista. Kenties Wongin perinteisin Hong Kong-gangsterileffa.
Posts: 1,972
THE QUICK AND THE DEAD - Nopeat ja kuolleet
(1995)
Eturivin staroilla ja stereotyyppisillä sivuhahmoilla ladattu ysäriwestern ampuu rullatolkulla komeita kuvakulmia kiihkeällä kameralaukalla ohjaajalle uskolliseen tyyliin, Alan Silvestri'n mieleenpainuvan musiikin säestämänä. Mukiinmenevästä käsikirjoituksesta vastaava Simon Moore sitä vastoin hukkasi oman tyylinsä pian elokuvan valmistuttua, eikä tämän koommin ole vakuuttanut edes tv-tuotannoissa. Suuresti arvostamani edesmennyt Roberts Blossom tulkitsee jälleen vähäeleisen, mutta mainion sivuhahmon aseareenaa dominoivan Gene Hackman'in roolirevittelyn varjossa. Yllättävän vähän ajan patinoima kaksintaistelumachoilu madaltaa rimaa nähdä lännenelokuva myös vähemmän vakavassa valossa.
TRAILER
IMDb
(1995)
Eturivin staroilla ja stereotyyppisillä sivuhahmoilla ladattu ysäriwestern ampuu rullatolkulla komeita kuvakulmia kiihkeällä kameralaukalla ohjaajalle uskolliseen tyyliin, Alan Silvestri'n mieleenpainuvan musiikin säestämänä. Mukiinmenevästä käsikirjoituksesta vastaava Simon Moore sitä vastoin hukkasi oman tyylinsä pian elokuvan valmistuttua, eikä tämän koommin ole vakuuttanut edes tv-tuotannoissa. Suuresti arvostamani edesmennyt Roberts Blossom tulkitsee jälleen vähäeleisen, mutta mainion sivuhahmon aseareenaa dominoivan Gene Hackman'in roolirevittelyn varjossa. Yllättävän vähän ajan patinoima kaksintaistelumachoilu madaltaa rimaa nähdä lännenelokuva myös vähemmän vakavassa valossa.
TRAILER
IMDb
Posts: 4,032
The Hobbit: The Desolation of Smaug (2013)
½
Fan fiction Tolkienin maailmassa noin tusinasta vertikaalisesti rajoittuneesta poikakerholaisesta nauttimassa raittiista ilmasta, tutustumassa jänniin eläimiin ja laskemassa hulvattomasti koskea tynnyreissä. Peter Jackson osaa tehdä erittäin kauniita fantasiamaisemia venyttäessään mitätöntä juonta kestämään tunnin toisensa jälkeen.
½Fan fiction Tolkienin maailmassa noin tusinasta vertikaalisesti rajoittuneesta poikakerholaisesta nauttimassa raittiista ilmasta, tutustumassa jänniin eläimiin ja laskemassa hulvattomasti koskea tynnyreissä. Peter Jackson osaa tehdä erittäin kauniita fantasiamaisemia venyttäessään mitätöntä juonta kestämään tunnin toisensa jälkeen.
Posts: 1,972
THE GREY - Suden hetki
(2011)
Rumaksi kehkeytyvä selviytymisserenaadi kadottaa uskottavuutensa, kun lauma tökerösti cgi'llä toteutettuja eläinkunnan edustajia haastaa haaksirikon ryhmän ravintoketjun huipulta alimpaan kastiin. Edes Liam Neeson ei riitä pelastamaan filmausta tekijöidensä turhamaisuudelta, joka häpeilemättä hyödyntää green screeniä siinä missä vaikkapa First Blood - Taistelija teki sen oikeasti. Kaukaisena näyttäytyy myös se henkilökemiakisma, jota ohjaajan erinomainen Narc santsasi rujolla realismillaan vain vajaa vuosikymmen aiemmin.
TRAILER
IMDb
(2011)
Rumaksi kehkeytyvä selviytymisserenaadi kadottaa uskottavuutensa, kun lauma tökerösti cgi'llä toteutettuja eläinkunnan edustajia haastaa haaksirikon ryhmän ravintoketjun huipulta alimpaan kastiin. Edes Liam Neeson ei riitä pelastamaan filmausta tekijöidensä turhamaisuudelta, joka häpeilemättä hyödyntää green screeniä siinä missä vaikkapa First Blood - Taistelija teki sen oikeasti. Kaukaisena näyttäytyy myös se henkilökemiakisma, jota ohjaajan erinomainen Narc santsasi rujolla realismillaan vain vajaa vuosikymmen aiemmin.
TRAILER
IMDb
Posts: 4,032
La vie d'Adèle - Blue is the Warmest Color (2013)
Äärimmäisen hyvin, uskottavasti ja rohkeasti näytelty tarina rakkaudesta, sen ja itsensä löytämisestä. Hyvin eroottisesti latautunut elokuva missä pitkät ja intensiiviset kohtaukset jollain oudolla tapaa silti sopivat kokonaisuuteen, hieman kuin leffassa Stranger by the Lake (L'inconnu du lac), paitsi päinvastaisilla sukupuolilla, mutta samalla luonnollisuudella. Hidas alku ja mateleva loppu saa silti leffan tuntumaan hieman turhan pitkältä..
Äärimmäisen hyvin, uskottavasti ja rohkeasti näytelty tarina rakkaudesta, sen ja itsensä löytämisestä. Hyvin eroottisesti latautunut elokuva missä pitkät ja intensiiviset kohtaukset jollain oudolla tapaa silti sopivat kokonaisuuteen, hieman kuin leffassa Stranger by the Lake (L'inconnu du lac), paitsi päinvastaisilla sukupuolilla, mutta samalla luonnollisuudella. Hidas alku ja mateleva loppu saa silti leffan tuntumaan hieman turhan pitkältä..
Posts: 1,972
JACK THE GIANT SLAYER
(2013)
Klassinen lastensatu Jaakko ja pavunvarsi digiajan oheistuotteistettuna tulkintana. Tällaista tuloksettomuutta syntyy, kun rahakirstua raotetaan parisataa fuckin' miljoonaa, eikä kukaan edes kyseenalaista ohjaajan taiteellista vapautta. Epävakain askelin, liiallisen perseilyn nuoralla tekotaiteileva teinien ikioma Waterworld hukkuu symboolisen arvomaailman ylikorostamiseen, ja kirkuvia ihmispoloja lähinnä lettutaikinan täytteeksi sullovien, kauttaaltaan epäuskottavien cgi-friikkien Freudilaishenkiseen kostoretkeen. Sisällöttömät ja mielikuvituksettomimmat näyttelijäsuoritukset mitä kuvitella kykenee, lukeutuu vajaaälyisyyden koko loistossa yksiin ikimuistettavimmista. Ja tämä mies ohjasi elokuvan Epäillyt. Näillä traumoilla ruokkii taas paritusinaa Disneylaista.
TRAILER
IMDb
(2013)
Klassinen lastensatu Jaakko ja pavunvarsi digiajan oheistuotteistettuna tulkintana. Tällaista tuloksettomuutta syntyy, kun rahakirstua raotetaan parisataa fuckin' miljoonaa, eikä kukaan edes kyseenalaista ohjaajan taiteellista vapautta. Epävakain askelin, liiallisen perseilyn nuoralla tekotaiteileva teinien ikioma Waterworld hukkuu symboolisen arvomaailman ylikorostamiseen, ja kirkuvia ihmispoloja lähinnä lettutaikinan täytteeksi sullovien, kauttaaltaan epäuskottavien cgi-friikkien Freudilaishenkiseen kostoretkeen. Sisällöttömät ja mielikuvituksettomimmat näyttelijäsuoritukset mitä kuvitella kykenee, lukeutuu vajaaälyisyyden koko loistossa yksiin ikimuistettavimmista. Ja tämä mies ohjasi elokuvan Epäillyt. Näillä traumoilla ruokkii taas paritusinaa Disneylaista.
TRAILER
IMDb
Posts: 904
Posts: 4,032
Posts: 369
Posts: 1,972
PHANTASM - Yön kauhut
a.k.a. The Never Dead
(1979)
PHANTASM II
a.k.a. Phantasm II: The Never Dead Part Two
(1988)
PHANTASM III: Lord of the Dead
a.k.a. Phantasm III: The Third Power
(1994)
PHANTASM IV: Oblivion
a.k.a. Phantasm IV: Infinity
(1998)
Phantasm I-IV :
Harvakseltaan kameran takana vaikuttava Don Coscarelli ilmentää elokuvissaan usein kauhuun ja fantasiaan fokusoivan elementtimeren (ääri)aineksia, joiden kerrontaa tahaton sarkasmi sekä miehen määrätietoinen individualismi mainiolla tavalla läpileikkaa. Libyalaissyntyisen Kalifornian kasvatin jo lähes unohdettu debyytti, puhtaasti perhearvoja korostava draama Jim, the World's Greatest (1976) eroaa tässä mielessä miehen myöhemmästä filmografiasta selkeällä genrepainotteisuudella. Tämä tosin muodosti vankan kasvualustan - tuolloin vasta 19 vuotiaalle omaleimaiselle ja itseoppineelle ohjaajanalulle - joka kaikkien fanien onneksi on onnistunut pitää Coscarelli lilliputtituotantojen parissa, pois pseudo-bluckbustereiden kompromisseista kohtapian neljäkymmentä vuotta.
Coscarellin varhaisteoksista kolmas, tunnelmaltaan poikkeuksellisen puhutteleva Phantasm - Yön kauhut kiteyttää ohjaajalle ominaiset perusteesit tämän läpimurroksi muodostuvassa mielitietyssä, jossa tyyli täydentää aihetta katsojia provosoimalla ja heiltä toistuvasti "onko kaikki sittenkin vain unta unessa?" kysyvällä Poemaisella kiusoittelulla. Vaikka loistavuuden ja lievän rasittavuuden välinen raja uhkaavasti kuroutuu elokuvan edetessä, onnistuu kalmiston keskiössä ruumismodifikaatioita ahkeraan työstävä "The Tall Man" (ilmiömäinen Angus Scrimm) toimia shokkisäikyttelyn generaattorina, ja samalla sivaltaa kulttipahisroolillaan monia nyttemmin ikonisia valkokangaspsykopaatteja sellaisella intensiteetillä, ettei edes kyseenalaistamiselle jää sijaa.
Säästöpossun pohjapennosilla kahden vuoden periodissa pitkälti perhevoimin purkitettu pelottelu, joka kaiken lisäksi ei ota istuakseen mihinkään yksittäiseen aihepiiriin, ei varsinaisesti anna aihetta odottaa liikoja. Riemastuttavasti tuloksena on kuin onkin helvetin toimiva kummajainen kalkkunakuorutteista säntäilykauhua ja aivan erityisen tyyppistä tieteis(p)antasiaa yhdistelevä genrehybridi, jonka tekijätiimin monen kirjavassa taustavaikuttajassa, kahdellakin eri salanimellä sekä statistina häärää mm. ohjaajan oma Äiti.
Enempää esi kuin jatko-osienkaan juonta paljastamatta - kykenee kuvatun kronologiaa kehumaan varauksetta. Katsojan on varsin vaivatonta sulautua osaksi yön kauhujen maailmaa ilman pelkoa paitsiosta, vaikka aluksi idyllisenoloiseen leffamiljööseen muutama pakkaa sekoittava sivuseikka mahtuukin. Siinä missä toinen osa kirii kiitettävästi kiinni sen mitä ensimmäinen Phantasm yritti samalla sykkeellä saavuttaa, jää kolmannen (lähinnä fallisella asearsenaalilla pullisteleva pakoretki) ja erityisesti neljännen rooliruodoksi muodostaa jäljelle jäävästä muotopuolesta funktio lähinnä vannoutuneinta fanikuntaa huoraamaan.
Saagan suruväriin syventyessä ei suoranaisesti voi välttyä ajatukselta jatko-osien tarpeettomuudesta, vaikka hieman suurempi maallisen mammonan määrä monsterimaskeerausten monipuolisuutena sekä visuaalisena silmäkarkkina esiosaa koittaakin kammeta. Toisinaan tarinan kustanuksella tosin. Tämä välittyy kerronan kitkana kohtauksissa, joissa massin säästöä vähiten kaipaisi. Kokonaisuus ei yksinkertaisesti kannattele kaikkea sille suotua klooriaa, ainakaan siinä määrin kuin mitä 70-luvun jälkiliukkailla nyrkkipajapahasessa alkunsa saanut, campin rajaa naivisti nuoleva poikkeusyksilö antaa stereotyyppisesti jatko-osilta odottaa.
Tätä turhautumista osaltaan tukee sarjan joutsenlauluksi leimattu, oletettavasti kännissä ja irtileikatuin sormin suoraan videolle käsikirjoitettu Phantasm IV: Oblivion, jossa Coscarelli iskee kirveen kiveen muiden muassa rikkomalla teoksen preesenstason paitsi toistuvilla takautumilla, myös sivuamalla rinnastuksia lähes kaikkeen muuhun kuin itse tarinan kannalta olennaisiin oljenkorsiin. Edellisten osien tapahtumat laadullisista syistä johtuen unohtaneen lienee myös vaikea ymmärtää, miksi päähenkilöt hortoilee kukin tahoillaan, henkilökohtaista kiirastulta haastaen. Takaumakerronta on kaikessa tarkoituksenhakuisuudessa kuitenkin enemmän budjetti kuin tyylikysymys. Tästäkin huolimatta räikeä kontrastiero kahden ensimmäisen osan moniulotteiseen painajaiseen muuttaa kuvatun muotoa siinä määrin, ettei kenestäkään enää välitä eikä turtuneet twistit jaksa saavuttaa tavoitteitaan. Johdonmukaisuutta on turha navigoida joten voi perustellusti kyseenalaistaa valmistumistaan jo viisitoista vuotta odottaneen viidennen osan olemassaolon, vaikkakin vain mustetahrojen muodossa. Vaan toisin lorisee kassavirran purot, sen aika näyttänee...?
Phantasmin kokonaisuudesta ei juurikaan yhtymäkohtia muihin elokuviin löydä, vaikka varsinaisia vaikutteita ohjaajan tiedetään nimenneen parikin kappaletta. Tässä johdatetaan aivot kohti hulluuden iltahämärää ja kotiinlähdön sijaan jäädään vielä tuijottamaan tähtiä. Ja näin tuleekin ollakin.
TRAILER, Phantasm - Yön kauhut
IMDb
TRAILER, Phantasm II
IMDb
TRAILER, Phantasm III: Lord of the Dead
IMDb
TRAILER, Phantasm IV: Oblivion
IMDb
THEME
a.k.a. The Never Dead
(1979)
PHANTASM II
a.k.a. Phantasm II: The Never Dead Part Two
(1988)
PHANTASM III: Lord of the Dead
a.k.a. Phantasm III: The Third Power
(1994)
PHANTASM IV: Oblivion
a.k.a. Phantasm IV: Infinity
(1998)
Phantasm I-IV :
Harvakseltaan kameran takana vaikuttava Don Coscarelli ilmentää elokuvissaan usein kauhuun ja fantasiaan fokusoivan elementtimeren (ääri)aineksia, joiden kerrontaa tahaton sarkasmi sekä miehen määrätietoinen individualismi mainiolla tavalla läpileikkaa. Libyalaissyntyisen Kalifornian kasvatin jo lähes unohdettu debyytti, puhtaasti perhearvoja korostava draama Jim, the World's Greatest (1976) eroaa tässä mielessä miehen myöhemmästä filmografiasta selkeällä genrepainotteisuudella. Tämä tosin muodosti vankan kasvualustan - tuolloin vasta 19 vuotiaalle omaleimaiselle ja itseoppineelle ohjaajanalulle - joka kaikkien fanien onneksi on onnistunut pitää Coscarelli lilliputtituotantojen parissa, pois pseudo-bluckbustereiden kompromisseista kohtapian neljäkymmentä vuotta.
Coscarellin varhaisteoksista kolmas, tunnelmaltaan poikkeuksellisen puhutteleva Phantasm - Yön kauhut kiteyttää ohjaajalle ominaiset perusteesit tämän läpimurroksi muodostuvassa mielitietyssä, jossa tyyli täydentää aihetta katsojia provosoimalla ja heiltä toistuvasti "onko kaikki sittenkin vain unta unessa?" kysyvällä Poemaisella kiusoittelulla. Vaikka loistavuuden ja lievän rasittavuuden välinen raja uhkaavasti kuroutuu elokuvan edetessä, onnistuu kalmiston keskiössä ruumismodifikaatioita ahkeraan työstävä "The Tall Man" (ilmiömäinen Angus Scrimm) toimia shokkisäikyttelyn generaattorina, ja samalla sivaltaa kulttipahisroolillaan monia nyttemmin ikonisia valkokangaspsykopaatteja sellaisella intensiteetillä, ettei edes kyseenalaistamiselle jää sijaa.
Säästöpossun pohjapennosilla kahden vuoden periodissa pitkälti perhevoimin purkitettu pelottelu, joka kaiken lisäksi ei ota istuakseen mihinkään yksittäiseen aihepiiriin, ei varsinaisesti anna aihetta odottaa liikoja. Riemastuttavasti tuloksena on kuin onkin helvetin toimiva kummajainen kalkkunakuorutteista säntäilykauhua ja aivan erityisen tyyppistä tieteis(p)antasiaa yhdistelevä genrehybridi, jonka tekijätiimin monen kirjavassa taustavaikuttajassa, kahdellakin eri salanimellä sekä statistina häärää mm. ohjaajan oma Äiti.
Enempää esi kuin jatko-osienkaan juonta paljastamatta - kykenee kuvatun kronologiaa kehumaan varauksetta. Katsojan on varsin vaivatonta sulautua osaksi yön kauhujen maailmaa ilman pelkoa paitsiosta, vaikka aluksi idyllisenoloiseen leffamiljööseen muutama pakkaa sekoittava sivuseikka mahtuukin. Siinä missä toinen osa kirii kiitettävästi kiinni sen mitä ensimmäinen Phantasm yritti samalla sykkeellä saavuttaa, jää kolmannen (lähinnä fallisella asearsenaalilla pullisteleva pakoretki) ja erityisesti neljännen rooliruodoksi muodostaa jäljelle jäävästä muotopuolesta funktio lähinnä vannoutuneinta fanikuntaa huoraamaan.
Saagan suruväriin syventyessä ei suoranaisesti voi välttyä ajatukselta jatko-osien tarpeettomuudesta, vaikka hieman suurempi maallisen mammonan määrä monsterimaskeerausten monipuolisuutena sekä visuaalisena silmäkarkkina esiosaa koittaakin kammeta. Toisinaan tarinan kustanuksella tosin. Tämä välittyy kerronan kitkana kohtauksissa, joissa massin säästöä vähiten kaipaisi. Kokonaisuus ei yksinkertaisesti kannattele kaikkea sille suotua klooriaa, ainakaan siinä määrin kuin mitä 70-luvun jälkiliukkailla nyrkkipajapahasessa alkunsa saanut, campin rajaa naivisti nuoleva poikkeusyksilö antaa stereotyyppisesti jatko-osilta odottaa.
Tätä turhautumista osaltaan tukee sarjan joutsenlauluksi leimattu, oletettavasti kännissä ja irtileikatuin sormin suoraan videolle käsikirjoitettu Phantasm IV: Oblivion, jossa Coscarelli iskee kirveen kiveen muiden muassa rikkomalla teoksen preesenstason paitsi toistuvilla takautumilla, myös sivuamalla rinnastuksia lähes kaikkeen muuhun kuin itse tarinan kannalta olennaisiin oljenkorsiin. Edellisten osien tapahtumat laadullisista syistä johtuen unohtaneen lienee myös vaikea ymmärtää, miksi päähenkilöt hortoilee kukin tahoillaan, henkilökohtaista kiirastulta haastaen. Takaumakerronta on kaikessa tarkoituksenhakuisuudessa kuitenkin enemmän budjetti kuin tyylikysymys. Tästäkin huolimatta räikeä kontrastiero kahden ensimmäisen osan moniulotteiseen painajaiseen muuttaa kuvatun muotoa siinä määrin, ettei kenestäkään enää välitä eikä turtuneet twistit jaksa saavuttaa tavoitteitaan. Johdonmukaisuutta on turha navigoida joten voi perustellusti kyseenalaistaa valmistumistaan jo viisitoista vuotta odottaneen viidennen osan olemassaolon, vaikkakin vain mustetahrojen muodossa. Vaan toisin lorisee kassavirran purot, sen aika näyttänee...?
Phantasmin kokonaisuudesta ei juurikaan yhtymäkohtia muihin elokuviin löydä, vaikka varsinaisia vaikutteita ohjaajan tiedetään nimenneen parikin kappaletta. Tässä johdatetaan aivot kohti hulluuden iltahämärää ja kotiinlähdön sijaan jäädään vielä tuijottamaan tähtiä. Ja näin tuleekin ollakin.
TRAILER, Phantasm - Yön kauhut
IMDb
TRAILER, Phantasm II
IMDb
TRAILER, Phantasm III: Lord of the Dead
IMDb
TRAILER, Phantasm IV: Oblivion
IMDb
THEME