Minkä leffan katsoit viimeksi ?

John Carpenter's: THEY LIVE - Pahan kehä
(1988)


"I have come here to chew bubble gum and kick ass, and I'm all out of bubble gum!"

Kulttimaineella kullattu sci-fi-klassikko Maasta kolmantena maailmana, jossa vieraan sivilisaation riisto ihmisiä kohtaan on piilotettu planeettaa peittävän ylisignaalin alle. Carpenterin viimeinen hyvä filmaus ennen 90-luvun alamäkeä, jossa vain In the Mouth of Madness - Hulluuden syövereissä muodostaa jonkin asteisen poikkeuksen sääntöön. Budjettiinsa nähden loistavasti toteutettu tuotanto lellii katsojaa myös yhdenvertaisella soundtrackilla, jossa Carpenter jälleen kerran todistaa hallitsevansa syntetisaattorien syvät sävyt. Roddy Piperin ja Keith Davidin yli viiden minuutin yhtämittainen toistensa turpiinveto kujalla on yhä yksi näkemisenarvoisimpia hetkiä.

TRAILER

STRAW DOGS - Olkikoirat
(1971)


Uniikki pala elokuvahistoriaa kuten Sam Peckinpah sen kykenee kuvaamaan. Ihmisyyden(kin) kyseenalaistava väkivaltaooppera haastaa ja koettelee. Äärimmilleen vietyä, pitkitettyä sadismia sakottaa kontrastiltaan tasapainoton parisuhde, julistaen sisäisen sodan myös ulkopuolisille. Perusvireeltään monisäikeinen suvaitsemattomuus saavuttaa lakipisteen, kun kysymykseen ihmiselämän pyhyydestä laaditaan - totutusta tutusta ja turvallisesta poiketen - turruttavampi visio. Mystisen auran kuvatun ympärille muodostaa aiheen seksuaalinen ennakkoasetelma, mikä samalla kertaa onnistuu niin pohdituttamaan kuin puistattamaankin. Murtuvat moraalikoodit esitetään suhteen kannalta joutsenlauluna, jota vasten visuaalisesti väritön väkivalta tuntuu miltei oikeutetulta. Ensiluokkaista eksploitaatiota, mikä välittyy typistetysti ilmaisten roolihenkilöiden kierossa vastakkainesettelussa ja luotaantyöntävän maalaismaiseman jäntevässä hyödyntämisessä sekä näiden tyylikeinojen tarkoituksessa suhteessa kuvattaviin. 

DON'T OPEN TILL CHRISTMAS
[Unrated Version]
(1984)


Huonoudessaan hilpeyttä herättävä jouluslasher, jota edes naapurin papukaija ei ota tosissaan. Harvemmin huomiota osakseen saanut genren kauhukakara jäi paremmin näyttelijänä kunnostautuneen Edmund Burdomin ainokaiseksi ohjaukseksi mikä kielii oikeasta asenteesta viheltää peli (ajoissa) poikki, kun kyvyt ei vain yksinkertaisesti riittäneet edes tällaisen työstöön. Verta on luvassa ja ruumiitakin peräti 14, mutta kaikki muu onkin sitten enemmän ja vähemmän videokelpoista kaappikuraa. Vannoutuneimmat fanit löytänevät leffasta ammennettavaa tänäkin jouluna? Muille tarjoutuu tympeä hetki tukehtua torttuun... ihan tosissaan.

Edit. UNCUT TRAILER

RED DAWN - Punainen vaara
(1984)


"Soviet Union suffers worst wheat harvest in 55 years... Labor and food riots in Poland. Soviet troops invade... Cuba and Nicaragua reach troop strength goals of 500,000. El Salvador and Honduras fall... Greens Party gains control of West German Parliament. Demands withdrawal of nuclear weapons from European soil... Mexico plunged into revolution... NATO dissolves. United States stands alone."

Dystopiannälkäisiä näihin päiviin saakka kylläisenä pitänyt kasariklassikko lukeutuu Reaganin-ajan provosoivimpiin filmauksiin. Kylmän sodan viimeistä pyöreää vuosikymmentä varjosti uhmakas vastakkainasettelunvakio, joka aiheutti hallaa etenkin elokuvan historiassa usein yksipuolisella propagandalla kulttuurin tappioksi. Näin myös John Miliuksen ohjaaman Punaisen vaaran kohdalla, mikä muodostui monille tahoille enemmän aatteeliseksi aseeksi kuin kriittistä kannanottoa sodan mielettömyyteen kohdentavana (kaukonäköisenä) kuvauksena tuon periodin poskettomuudesta.

On kuitenkin selvää ettei elokuva edes pyri piilottelemaan patoutumiaan perinteisessä hyvä-paha -kuhertelussa, joka toisaalta synnyttää sympaattista saamattomuutta nähdä tähtilipun takana muita kuin kasvottomia kommareita. Puolin ja toisin inhotut idealistiset ristiriidat suhteessa kulloisenkin tulkitsijan vastaaviin, on onnistuneesta alkuasetelmasta huolimatta vain varjo siitä vainoharhasta, jonka sulkeisissa niin tuotantoyhtiö kuin nuori näyttelijäkaartikin joutuivat tuloksettoman kukkahattukamppanian kynsiin leffan ilmestymisajankohtana. Luonnollisesti myös tekijöillä oli sanansa sodassa sanottavana, ja juttu hyytyikin tavallista nopeammin elokuvan kiertäessä teattereita ylimitoitetusta väkivallastaan huolimatta PG-13 -suosituksella siunattuna, kiitosta keräten. Naiivisti näivettynyt sotaleikki syöksyy syksystä talveen todella vauhdikkaasti, onnistuen yllättämään toiminnallisella rytmillä sekä New Mexico:n barokkisella kuvauskohteillaan, joissa pääosanesittäjät palelivat paikoin -40c pakkasessa, kuukausia kestäneestä kommandokoulutuksen kohentamasta kunnosta huolimatta. Tämän leffan näkeminen 80-luvulla olisi nostanut tähdet jopa neljään, mutta koska katselukokemus ajoittui poikkeuksellisesti tällä haavaa näinkin etäälle sanomastaan, on nostalgian nimissä turha turvautua säälipisteisiin.

Elokuvasta on tehty myös uusintafilmatisointi (2012). Myös South Park -fanit muistanevat leffalle pyhitetyn episodin tuotantokaudelta 7 (episodi 710), joka kantaa osuvasti nimeä "Grey Dawn."

TRAILER

TAXI DRIVER - Taksikuski
(1976)


Martin Scorsesen ajaton klassikko on ohjaajan tärkeimpänä pidetty elokuva, ja koko amerikkalaissineman keskeisimpiin lukeutuva teos, josta 35-vuoden kuluessa on kehkeytynyt käsite määriteltäessä muita nykytuotantoja. Erityispiirteiltään jäljittelemättömimpiin filmeihin lukeutuva draamajännitys edustaa tyylillisesti kapinallista (autenttista) tulkintaa yhtäältä kameran takana kuin sen edessä, jossa toisaalta kuvatun kokonaisuudesta on miltei mahdoton muodostaa kielteistä tahi edes kriittistä kasvualustaa kaikenkattavaan katselukokemukseen yltävässä yksinäisyyden ylistyksessä. De Niron asteittain etenevä hulluus houkuttelee yleisön hämärään harkitusti, ja aikaa rohkeasti hyödyntäen. Erityinen ja asemansa ansaitseva tulkinta luottaa luomiinsa mielikuviin, eikä fraimiakaan liian vähän. Helposti hienoimpia hetkiä joita koskaan on kankaille heijastettu.

SHURAYUKI-HIME a.k.a. Lady Snowblood
SHURAYUKI-HIME: Urami Renga a.k.a Lady Snowblood II: Love Song of Vengeance
(1973/1974)


Kotimaassaan(kin) pilviin kehuvista arvosteluista nauttinut tarina tarjoilee armottoman intensiivistä ja ilahduttavan kovaotteista toimintaa ohjaajansa väkevimpien teosten joukossa. Poikkeuksellisen toimiva lajityypin edustaja todistaa teeskentelemättömyydellään sekä kurinalaisella koreografiallaan turhaksi länsimäisen elokuvaopin "ylivertaisuuden", suhtautuen aiheeseensa kiitettävän vakavasti. Sirpaleinen kostokertomus on väkivaltaisuudessaan paikoin inhottavan nautittava, eroottiselta lataukseltaan mielenkiintoinen ja perussävyltään kieroutunut. Voimakkaat kuvakulmat ja jylhä arkkitehtuuri suhteessa köyhäillistön kärsimyksiin korostavat päähenkilöiden paatoksellista taistelua valtion tuulimyllyjä vastaan, jossa hyvän ja loppuaan kohden inhimillisyyttä sykkivän nimikkoroolin tulkitseva Meiko Kaiji jättää elokuvan kriittisen ja poliittisen paatoksen toissijaiseen asemaan. Japanilaista miekkanaiselokuvaa taiteellisimmillaan.

TRAILER (Lady Snowblood)

TRAILER (Lady Snowblood II: Love Song of Vengeance)

FRIGHT NIGHT - Kauhun yö
(2011)


Mitään sanomattomin remake (raiskaus), joka on esikuvastaan erkaannutettu. Mieli tahtoo sulkeutua väkisin tätä muistellessa. Craig Gillespien olisi suonut pysyttelevän tiiviisti väkinäisten tv-tuotantojensa parissa. Joihinkin genreläisiin, kun ei koskaan pitäisi kajota, etenkään lahjattoman. Kenties näinkin suureen riittämättömyyden tunteeseen taantuva tuloksettomuus olisi voitu välttää harkitsevampaa rahoitusta hyödyntäen, kohdentamalla tuotantovaroja johonkin vähemmän riskialttiimpaan hankkeeseen. Vanha versio osoittaa (jälleen) erityislaatuisuutensa, ja on sitä suureellisemmin kuin sata tämänkaltaista edustuskelvotonta ja sielutonta digikuonaa.

Härmä.

Loistavat näyttelijät, tykkäsin :)

Prometheus
(Space Jockeysta)

Ajattelin antaa vielä yhden mahdollisuuden ja voin tsiisus mikä vitutus. Väittäisin, että jopa Resurrection ja AvP olivat pienempiä pettymyksiä ja nautinnollisempia seurata, koska niissä pystyi jopa nauraa. Tätä ei enää kyennyt, koska niin monta vuotta tuli odotettua, että joku korjaisi noi virheet ja laittaisi hommat uusiksi.

Spoilers:
Siis tuntui, että ainoastaan Vickers oli ainoa järkevä tapaus koko matkalla. Niin daijumaista touhua koko sakilta, ettei toivonut oikein kenenkään jäävän henkiin ja vielä vuonna 2093!! Tuli useaan kertaan mieleen Ellen Ripley heitto: "Did IQs just drop sharply while I was away?".

Musankaan puolesta tässä ei nähtävästi edes pyritty mihinkään ahdistavaan tai jännittävään tunnelmaan, kun jatkuvasti tuli sellaista "OMG this is soo wonderful"-jurassic parkmaista tyyliä. Weehee! Mitä tosta siis jää käteen muuta, kuin clishemäiset ratkaisut eri kohtauksille ja roolien kohtaloille? No se loppu kans joo, mikä oli sekin tosi helvetin naaivi.

Alien 1,2,3 vie tota mennen tullen. Ne tosin perustuivatkin kauhuun ja intensiiviseen jännitykseen, jossain syrjässä synkässä avaruudessa, missä piilee tuntematon uhka. Jotain todella ylivoimaista ja pelottavaa, mitä juostiin karkuun paska jäykkänä. Miten niiden henkilöiden kohtalosta jaksoi jopa välittää, kun nyt lähes toivoi pääsankarin kuolemaa ja vielä mahdollisimman brutaalilla tavalla? Niin anteeksiantamattoman lähes väkisintehdyltä vaikuttavalta, järjetöntä paskaa koko leffa, että oli pakko ihan tupla tsekata!

Miten helvetissä 30 vuoden päästä ei osata pistää paremmaksi?? Liikaa tyhjäpäisiä rooleja, sekä ratkaisuja, eikä juuri mitään uutta space jockeyjen lisäksi. Onko sielä taas joku tuottaja rajoittamassa koko touhua vai mistä kiikastaa? Jatko-osan on todella alettava siitä, että se tyhmä lehmä löytyy jostain hapon syövyttämänä riekaleina tai mä kävelen ulos teatterista. Tämän olisi siis aivan varmasti voinut totetuttaa jo pelkästään äänimaailman puolesta pelottavammin tekemällä sellaista The Thing:mäistä hämärää, vähän onttoa ja mystistä, tyhjää ambientia tms. Ja siihen vielä todellisen oloisia, ammattitaitoisen oloisia rooleja, eikä mitään pässejä 1970-luvulta. Eikä mitään vitun zombeja!

Trailer antoi ehkä "hiukan" odottaa jotain erilaista:

Tyyliin jotain:

Eikä mitään tämmöistä (älkää antako kuvan häiritä):

#t=1m10s

Nukahdin kesken kaiken ja oli kyllä melko tylsä leffa.

WILLIAM FRIEDKIN: KILLER JOE

Monta muutakin pieleen mennyttä asiaa - kuten hutaistu käsis ja lievähköt jatkumo-ongelmat - voisi tästä pötkylästä nostaa esille, mutta ihan noin retorisesti voisin kysyä, että mitähän sillä saavutetaan, kun elokuvissa aletaan tasa-arvoisesti näyttämään kuinka naista vedetään nyrkillä turpaan niin että veri tirskuu ja sitten häntä vielä hupaisan-seksuaalisesti nöyryytetään perheensä edessä. Ai mutta niin! Sehän oli tehnyt syrjähypyn, mokoma bitch! Kyllähän sen hyvittämiseen aina voi uhrata yhden pitkitetyn, hassunhauskan väkivaltakohtauksen.

Halleluja!

COPYCAT - Kopiomurhaaja
(1995)


Lähes unohdettu sarjamurhaajamysteeri syöksee katsojan psykologisen kauhun kalmistoon kalpeana, ja varastaa hapen kotiteattereista yleisönsä hyväuskoisuutta halveksien. Syvä sukellus mielen pimeälle puolelle paljastaa pintajännittyneen kissa-hiirileikin luoman mielikuvan pelkojen ja todellisuuden väliseen rajatilaan, jossa autenttisia henkirikoksia hyödyntävät visiot ovat jo itsessään alitajuntaan tunkeutuvia kuriositeetteja, jotka syöpyvät mieliin väkivallaltaan vähemmän eksplisiittisissa otoksissa. Pessimistisimmän, rehellisimmän mielipiteen mukaan paha ei koskaan kuole, se vain muuttaa muotoa, ja mitä kannamme sisällä kulkee mukana myös kuoleman jälkeen. Ohjaaja John Amiel osaa hyödyntää tätäkin näkemystä, mutta myös muistuttaa visuaalisella tinkimättömyydellä häivähdyksiä valosta varjojen tuolla puolen. Tyylillä toteutettu tuotanto sykkii ahdistavaa ajankuvaa meistä kaikista, ja ruokkii raakana ne jotka eivät tohdi astua edemmäs. Loistava roolitus, keskinkertaista kriittisempi käsikirjoitus sekä ainutlaatuinen soundtrack, josta vastaa ohjaajan myöhemmissäkin filmauksissa vakuuttanut Christopher Young, tukevat kerrontaa kunnioitettavasti sekä saavuttavat sanomansa tehokkaammin kuin mihin useimmat genreläiset kuunaan yltävät. Rikoshistorian osittainenkin tuntemus luo edun elokuvan twistejä tulkittaessa. Verenjanoisimmat gorehoundit pettynevät päistikää sillä sen fatalisempaa fellaatiota ei ole luvassa koska gorekeskeisyys loistaa poissaolollaan, vaikkei verenvuodatukselta toki vältytäkkään, onhan kyseessä kuitenkin varsin tyylitelty, joskin suoraviivainen murhamieselokuva.

TRAILER

Clip from Soundtrack

HOUSE: "Ding Dong, You're Dead" - Naapurissa kummittelee
(1986)


Aivot narikkaan hölmöilyä viikonlopun viihdekimaraan. Räävitön retrorevittely osoittautui muistikuvia matalammaksi rimanalitukseksi, vaikka leffa tällaisenaan ajoittain onnistuikin yllättämään.

HOUSE II: The Second Story - Naapurissa kummittelee II
(1987)

Tässä flopissa ei ole mitään fiiniä. Huonoudellaan liki fyysistä pahoinvointia aiheuttava jatko-osa osoittaa ongelmien laajuuden jo ensimmäisen näytöksen puoliväliin tultaessa, joka lienee jonkin sortin saavutus jopa kauhukomedioiden saralla. Absoluuttisen kamala kokemus.

THE HORROR SHOW - Naapurissa kummittelee III
a.k.a. House III: The Horror Show
(1989)


Huolella loppuun saakka hiottu (luojan kiitos!) eihauska kauhuelokuva on itsenäinen, ja samalla koko saagan onnistunein jatko-osa - mukaanlukien neljäs - joka pyyhkii pöydän poikkeuksellisesti myös sarjan avanneella filmauksella. Ilkikurinen kummajainen kurittaa häiritsevällä vakivallalla ja viiltävällä tunnelmallaan, johon kylvetyt shokkiarvot seuraavat toinen toistaan onnistuneemmin. Mainiota makaaberia!


Edit. House / House II / Horror Show Trailers and Teasers

Lumikki ja metsästäjä.

Tykkäsin<3

L·E·G·E·N·D - Director's Cut - Legenda
(1985)


Fantasia elokuvan syvin olemus! Ridley Scott:n visio häikäisee lavastuksella, kuva-alansa majesteettisella hyödyntämisellä sekä kauttaaltaan viimeistellyllä maskeerauksilla ja puvustuksella. Kunnianhimoinen projekti kesti tuotanto-ongelmiensa tähden liki kolme vuotta valmistua, ja oli jopa vähällä jäädä toteutumatta. Filmaus synnytti kokonaisen alakulttuurin teoksen ympärille, ja toi suuruudenhulluille tekijöilleen ansaittua arvostusta yhdeksän eri palkintoehdokkuuden muodossa, joista pääkuvaaja Alex Thompson plokkasi ansaitusti pystin parhaasta kuvauksesta. Odotettu ohjaajan versio tekee kunniaa kuvatun alkuperäiselle, tarinan tummemmalle tulkinnalle. Katoavaa (sinemaattista) käsityötaitoa, josta huokuu rakkaus elokuvaan ja kompromissiton kunnioitus katsojia kohtaan.

TRAILER (joka on ikävä kyllä yksi mitään sanomattomimmista)

Infoa dvd-julkaisusta

Infoa elokuvasta julkaistuista eri dvd- ja blu-ray -painoksista

REVENGE OF THE NINJA - Ninjan kosto
[Unrated "International" Version]
(1983)


Klassikko! Cannon Group:n Ninja -trilogian keskimmäinen, ja eittämättä paras filmaus, on itsenäinen jatko-osa itsensä tuottajaguru Menahem Golan ohjaaman, ja Filippiineille sijoittuvaan Enter the Ninja (1981), jota tähditti spaghetti westerneissä sekä saapasmaan rikoselokuvissa kunnostautunut, karismaattinen Franco Nero. Sen sijaan saagan päätös Ninja III: The Domination (1984) valitsi suunnan, joka koitui flopiksi aina vuokratilastoja myöden, onnistuen kuitenkin vakuuttamaan osan vannoutuneimmista faneista lähinnä astetta tylymällä väkivaltaviihteellä johon sisältyi sitten niinkin järjetön tulokulma kuin mitä kauhu tämän lajityypin sisällä voi tarkoittaa. Ninja-periodin kultakausi kukoisti (amerikkalaisittain) liki toista vuosikymmentä, jonka aikana mahalaskuja tehtailtiin enemmän kuin Tupolevin terminaaleissa konsanaan.

On mysteeri miten genren edustaja onnistuu näin kriisittömästi ikääntymään ja yllättämään vielä 30-vuoden jälkeenkin "suhteettoman positiivisesti?" Toimintakohtausten koreografia ja elokuvan väkivalta ylimalkaan, on lähes katkeamaton virta agressiivista ahneutta, joka heijastaa pääosanesittäjänsä, legendaarisen taistelutaitojen mestarin Shô Kosugi kykyä kohottaa kontaktiotosten kontrasti - ohjaaja Sam Firstenberg:n pysytellessä lähinnä rekvisiittana - niiden ansaitsemaan asemaan, joka toimintaelokuvasta puhuttaessa on luonnollisesti keskeinen. Leffa esittelee myös toisen Shô:n pojista, kuvaushetkellä vasta 8-vuotiaan Kane Kosugi:n, joka olemattomasta fyysisyydestään huolimatta lähes varastaa pääroolin isältään siinä missä katsojien sydämmet. Tenava kun osaa oikeasti tapella, ja olla samaan aikaan vielä pirun sympaattinen. Pekkaa pahemmaksi ei jää pääpahiskaan (Keith Vitali). Mies on vakuuttava paskis, jota ei empatian puute häiritse, edes hetkellisesti. Jos on valmis hivenen hölläämään otsapantaa, ja katsomaan juonen ilmeistä naiiviutta läpi sormien, saattaa popcornarvoista löytyä perusteltu syy palata pätkän pariin piankin. 80-lukua Hollywoodilaisittain viihdyttävimmillään.

Ne jotka vielä muistavat kasettitelevisioaikana levitetyn Video Express Ab, Oy:n vhs-julkaisun mikä koki karuimpiin kohtaloihin lukeutuvan sensuroinnin (kahteenkin otteeseen) tulnevat iloitsemaan faktasta, että elokuva on saanut unrated päivityksen dvd:llä ensimmäistä kertaa kaikkien näiden vuosien jälkeen, ja mikä parasta: alkuperäisellä anamorfisella kuvasuhteellaan, jota edes MGM/UA ei ole tarjonnut R1-julkaisussaan. Kiitos tästä kulttuuriteosta kuuluu yksinoikeutetusti Optimum Classic:lle, jonka brittiversio sisällyttää julkaisuunsa myös alkuperäisen kansitaiteen mikä linee yksi takavuosien unohtumattomimmista.

TRAILER

Edit. Lisätään näyte soundtrackista, jolle löytyi uusiokäyttöä muissakin Cannon Croupin filmauksissa ja trailereissa (mm. Exterminator 2). "Ninja raiders"

Päivän wtf:n ansaitsee (syystä tahi toisesta?) hankaloitunut kuvan ja linkkien lisääminen topikkiin, josta johtuen edittien määrä on mitä on...

CUJO - Kauhun silmät
(1983)


Kiistatta parhaimpiin lukeutuva tulkinta joita Stephen King:n novellien pohjalta on filmatisoitu. Se on samalla Lewis Teaque:n (Alligator (1980), Cat's Eye (1985) - Paholaisen silmät) saumattomin suoritus suuresti arvostamansa - ohjaajanakin kannuksensa ansainneen ja paremmin yhteistyöstään Paul Verhoeven kanssa tunnetun - hollantilaiskuvaaja Jan de Bont:n kanssa, jota ilman elokuvan kantava voima (kauhu) kykenisi vain murto-osaan annistaan. Kunnia kulttimaineesta kuuluu myös kuluneen vuoden maaliskuussa kuolleelle Oscar®-voittaja Neil Travis:lle ja tarkemmin herran editoinnille, mikä suhteessa säveltäjämaestro Charles Bernstein:n (jonka meriittilistalta löytyy useampi 80-luvulla kauhuelokuviin päätynyt sovitus mm. A Nightmare on Elm Street) synasynkistelyyn on paikoin henkeäsalpaavaa seurattavaa, jossa jokainen hetki otetaan haltuun hillitysti, mutta pelkokerrointa pidättelemättä.

Tuotanto on kaikin puolin asemansa ansainnut. Näyttelijäsuoritukset ja sivuroolien niukka määrä suhteessa kestoon sekä selkeä ja ainutlaatuisen intensiivisesti etenevä rakenne (johon studio puuttui ohjaajan harmiksi lyhentämällä roolihenkilöiden "kehittymistä" useimpien katsojien eduksi, sillä tällä kertaa karsiminen aidosti onnistuu) synnyttävät Teaque- asteikolla mainittavan määrän mielenkiintoa. Yksi on kuitenkin ylitse muiden: Cujoa tulkitsevat viisi lyhytkarvaista Bernhardinkoiraa, joista jokaisella oli erityinen kykynsä kuvausten aikana mitä hyödynnettiin hienosti eläintenkouluttaja Carl Lewis Miller erityisosaamisen tukemana. Surullista kyllä juuri suurimman tassunjälkensä valkokankaalle uhrannut Bernhardilainen menehtyi kuvausten aikana, luonnollisesti kylläkin. Tällä leffalla on erityinen paikka allekirjoittaneen sydämmessä eikä vähiten siksi, että sain viettää monta nuoruuteni kesää ja syksyä setäni Bernhardilaisen kanssa telmien vielä filmin nähtyäni. Toivon, että edes tämä vanhan koulukunnan teos jäisi vaille ajatusta uusintaversioinnista.

TRAILER

Re-imagined Trailer

Replying to Minkä leffan katsoit viimeksi ?:

Lumikki ja metsästäjä.

Tykkäsin<3

tosin ei selvinny kenestä tuli prinssi , tai sit mul meni se loppu jotenki pahasti ohi

Replying to Minkä leffan katsoit viimeksi ?:

---
Lumikki ja metsästäjä.

Tykkäsin<3
---




tosin ei selvinny kenestä tuli prinssi , tai sit mul meni se loppu jotenki pahasti ohi

Lumikki ja metsästäjä, ei taira olla sama ku "perus " lumikki satu, ehkäpä siks just ei selvinnyt
kuka oli prinssi ja kuka ei..

Hulluna Saraan

Positiivinen suomalaisyllätys.

GALAXY OF TERROR - Kauhun planeetta
a.k.a. Mind Warp: An Infinity of Terror
a.k.a. Galaxy of Horrors
(1981)


Gorekyllästeistä kulttisekundaa 80-luvun alkutaipaleelta Roger Cormanin tuottamana, jonka taustatiimissä vaikuttaa myös James Cameron, Gale Anne Hurd, Bill Paxton sekä Alec Gillis. Juustomainoksen budjetista huolimatta leffa onnistuu säilyttämään statuksensa vielä tänäkin päivänä huomiota herättävällä (Gigermaisella) synkkyydellä, jossa astetta arvokkaammin pelkotiloja tulkitseva casting nousee muutoin shokkiarvoilla panoroivaa sci-fi-mysteeriä keskeisempään rooliin. Potentiaalista kauhua valtavirtaviihteestä vieroittuneille roskan ystäville. Päivitetty oar anamorfisena oli odotettu piste i:n päälle, joka istui kokonaisuuteen kuin ripsi silmään.

Laadultaan heikkotasoinen Mind Warp -trailer edustaa kaikesta huolimatta elokuvasta tehtyjen useiden vastaavien korkeampaa keskikastia, eikä vähiten onnistuneen tunnelman välittämisen tähden..

TRAILER