Posts: 1,860
Replying to Minkä leffan katsoit viimeksi ?:
---
KOROSHIYA 1 a.k.a. ICHI THE KILLER
(2001)
.
---
Tämä leffa toimii! Piste!
Hehe tää on kyl yks niitä harvoja leffoja joka aiheuttaa oksennusrefleksin. A Serbian Film on toinen.
Hehe tää on kyl yks niitä harvoja leffoja joka aiheuttaa oksennusrefleksin. A Serbian Film on toinen.
Posts: 510
Kaisa Rastimo: SUOLAISTA JA MAKEAA
Hei, kaikki Klubituksen kinkyt ja pervot! Täällä lymyilee sellainen masokisti, joka katsoi yllä mainitun elokuvan alusta loppuun ilman köysiä ja viinan tuomaa turtumusta!!!!!
Vöi jössesrissus, mikä pökäle. Tämä on juuri niitä naama irvessä päkellettyjä taidepaukkuja, joiden perusteella porukat välttävät maksamasta edes Finnkinon halpapäivänä suomalaisen elokuvan katsomisesta. Jos tämmöinen pitko kehdataan puskea töllöstä melkein 20 vuotta ensi-iltansa jälkeen, niin en ihmettele, että Pekka ja Pätkä -elokuvat elävät ja voivat hyvin. Alkaa, helvetti, aina vain enemmän ja enemmän jurppimaan YLE-vero, jos tulevaisuudessakaan ei saa netin kautta nähtäväkseen muuta kuin tällaista paskaa ja jotain moukarinheittoa. Late Lammas sentään löytyy omasta hyllystä dvd:nä.
Nyt on tämä suolainen ja makea elämys koettu. Seuraavaksi ajattelin istua kuusi tuntia kusiaispesässä. (Onneksi tällä sivustolla saa kirota, perkele!)
Hei, kaikki Klubituksen kinkyt ja pervot! Täällä lymyilee sellainen masokisti, joka katsoi yllä mainitun elokuvan alusta loppuun ilman köysiä ja viinan tuomaa turtumusta!!!!!
Vöi jössesrissus, mikä pökäle. Tämä on juuri niitä naama irvessä päkellettyjä taidepaukkuja, joiden perusteella porukat välttävät maksamasta edes Finnkinon halpapäivänä suomalaisen elokuvan katsomisesta. Jos tämmöinen pitko kehdataan puskea töllöstä melkein 20 vuotta ensi-iltansa jälkeen, niin en ihmettele, että Pekka ja Pätkä -elokuvat elävät ja voivat hyvin. Alkaa, helvetti, aina vain enemmän ja enemmän jurppimaan YLE-vero, jos tulevaisuudessakaan ei saa netin kautta nähtäväkseen muuta kuin tällaista paskaa ja jotain moukarinheittoa. Late Lammas sentään löytyy omasta hyllystä dvd:nä.
Nyt on tämä suolainen ja makea elämys koettu. Seuraavaksi ajattelin istua kuusi tuntia kusiaispesässä. (Onneksi tällä sivustolla saa kirota, perkele!)
Posts: 1,495
Posts: 396
Event Horizon, sci-fi kauhu
Alku vaikutti kiinnostavalta, mutta homma meni liialliseksi goremässäilyksi imho.
http://www.imdb.com/title/tt0119081/ Imdb: 6.6 (Itse antaisin 6.0)
Alku vaikutti kiinnostavalta, mutta homma meni liialliseksi goremässäilyksi imho.
http://www.imdb.com/title/tt0119081/ Imdb: 6.6 (Itse antaisin 6.0)
Posts: 510
Okei, Uusi Sherlock on tv-sarja, mutta jos sen uuden jakson nyt kiikun kaakun heittäisi tänne elokuvapuolelle sillä verukkeella, että se kestää täyspitkän elokuvan verran, eli tuollaiset 90 minuuttia, niin passaako? Kiitos!
Jakso oli minusta ensituntumalta pikkaisen sekava ja ehkä sen takia neljänneksi paras näistä neljästä, jotka olen nähnyt, mutta naurunpaikkoja se tarjosi enemmän kuin muut, etenkin alkupuolella. Sellaiset repliikit kuin"Kuinka monta kertaa hän putosi ikkunasta?" ja "Ei se ole maailmanloppu. Se on rouva Hudson." saivat pään keikahtamaan takakenoon niin, että luurit lensivät päästä.
Sekavuuden lisäksi en oikein sulattanut niitä vihjauksia, että sadomasoseksiin kuuluu olennaisena osana turpiinvetäminen. Ei kai sentään? Kertokaa te, jotka paremmin tiedätte, ja lähettäkää paljon kuvamateriaalia oikaisujenne tueksi.
Tällä mielellä katselin jaksoa aika pitkään, mutta jotain alkoi tapahtua ja kiinnostus herätä, kun Sherlockin luonnekuvaa alettiin syventää. Sehän onkin ihminen eikä kone. Ja se Cumberbatch on roolissaan sisällä paremmin kuin eno veneessään. Ja kuinka ollakaan, aika paljon siitä alun sekavuudesta kääräistiin kuitenkin lopulta aika siistiin pakettiin, joten eihän tämä jakso loppujen lopuksi niin köpö ollutkaan! Ettei peräti tähän astisista paras?
Kruunuksi nostan jaksossa sen lopun, siis ihan loppulopun, suunnilleen viimeiset 15 sekuntia. Vaikka tavallaan arvasin kuinka homma päättyy, niin ylläri siellä kuitenkin oli tarjolla. Sen sijaan se salasana, jota koko jakson ajan haettiin jäi minulta hoksaamatta koska se oli niin saamarin päivänselvä!!!!!
Jakso oli minusta ensituntumalta pikkaisen sekava ja ehkä sen takia neljänneksi paras näistä neljästä, jotka olen nähnyt, mutta naurunpaikkoja se tarjosi enemmän kuin muut, etenkin alkupuolella. Sellaiset repliikit kuin"Kuinka monta kertaa hän putosi ikkunasta?" ja "Ei se ole maailmanloppu. Se on rouva Hudson." saivat pään keikahtamaan takakenoon niin, että luurit lensivät päästä.
Sekavuuden lisäksi en oikein sulattanut niitä vihjauksia, että sadomasoseksiin kuuluu olennaisena osana turpiinvetäminen. Ei kai sentään? Kertokaa te, jotka paremmin tiedätte, ja lähettäkää paljon kuvamateriaalia oikaisujenne tueksi.
Tällä mielellä katselin jaksoa aika pitkään, mutta jotain alkoi tapahtua ja kiinnostus herätä, kun Sherlockin luonnekuvaa alettiin syventää. Sehän onkin ihminen eikä kone. Ja se Cumberbatch on roolissaan sisällä paremmin kuin eno veneessään. Ja kuinka ollakaan, aika paljon siitä alun sekavuudesta kääräistiin kuitenkin lopulta aika siistiin pakettiin, joten eihän tämä jakso loppujen lopuksi niin köpö ollutkaan! Ettei peräti tähän astisista paras?
Kruunuksi nostan jaksossa sen lopun, siis ihan loppulopun, suunnilleen viimeiset 15 sekuntia. Vaikka tavallaan arvasin kuinka homma päättyy, niin ylläri siellä kuitenkin oli tarjolla. Sen sijaan se salasana, jota koko jakson ajan haettiin jäi minulta hoksaamatta koska se oli niin saamarin päivänselvä!!!!!
Posts: 751
Posts: 1,495
Safe
http://www.imdb.com/title/tt1656190/
Ihan perus Jason Statham-pläjäys. Aivot narikkaan ja silleen.
http://www.imdb.com/title/tt1656190/
Ihan perus Jason Statham-pläjäys. Aivot narikkaan ja silleen.
Posts: 1,495
Posts: 1,495
Posts: 493
Posts: 510
WES ANDERSON: MOONRISE KINGDOM
Elokuvan alkupuoli oli sellaista langanpääryöppyä, että mitähän kaikkea tästä seuraa, mutta ihan loppuun asti kiinnostavuutta ei kaikilla osa-alueilla riittänyt. Siksi tälle(kin) elokuvalle oli eduksi sen siedettävä lyhyys, puolisentoista tuntia.
Oli se kuitenkin hauskimmasta päästä niistä elokuvista, joiden aikana en ole nauranut kertaakaan ääneen, ja sen vinkeä kaurismäkeläis-anderssonilainen* yleisilme vetosi tällaiseen kummakuvien ystävään.
Saamari, kun lipsahti alkuteksteissä liian nopeasti ohi Devo-yhtyeen toisen nokkamiehen Mark Mothersbaugh'n nimi, siis että mitä tekemistä sillä kaverilla oli tämän elokuvan kanssa - meinaan vaan, kun Moonrise Kingdomin rillipäinen pikkuheeba oli juuri sen näköinen, jollainen Mothersbaugh olisi saattanut olla vuonna 1965. Tältä hän näytti runsas vuosikymmen myöhemmin:
(* Tämä kahden s:n Andersson on tietysti ruotsalainen kummakuvamaakari Roy Andersson, jonka työtahti on pikkuriikkisen hitaampi kuin amerikkalaisen yhden s:n kollegansa.)
Elokuvan alkupuoli oli sellaista langanpääryöppyä, että mitähän kaikkea tästä seuraa, mutta ihan loppuun asti kiinnostavuutta ei kaikilla osa-alueilla riittänyt. Siksi tälle(kin) elokuvalle oli eduksi sen siedettävä lyhyys, puolisentoista tuntia.
Oli se kuitenkin hauskimmasta päästä niistä elokuvista, joiden aikana en ole nauranut kertaakaan ääneen, ja sen vinkeä kaurismäkeläis-anderssonilainen* yleisilme vetosi tällaiseen kummakuvien ystävään.
Saamari, kun lipsahti alkuteksteissä liian nopeasti ohi Devo-yhtyeen toisen nokkamiehen Mark Mothersbaugh'n nimi, siis että mitä tekemistä sillä kaverilla oli tämän elokuvan kanssa - meinaan vaan, kun Moonrise Kingdomin rillipäinen pikkuheeba oli juuri sen näköinen, jollainen Mothersbaugh olisi saattanut olla vuonna 1965. Tältä hän näytti runsas vuosikymmen myöhemmin:
(* Tämä kahden s:n Andersson on tietysti ruotsalainen kummakuvamaakari Roy Andersson, jonka työtahti on pikkuriikkisen hitaampi kuin amerikkalaisen yhden s:n kollegansa.)
Posts: 1,180
the imaginarium of dr. parnassus. ei kai voi muuta sanoa ku et ihan pimee. :D
Posts: 1,972
FRONTIÈRE(S) a.k.a. FRONTIER(S)
(2007)
Vasta alle kymmenen kokopitkää uransa aikana tehtailleen ranskalaisohjaajan esikoinen ei herätä suuria tunteita puoleen tahi toiseen. Verenjanoinen väkivaltavisio olisi saattanut nousta kulttiarvoon arvaamattomaan jos filmauksen käsikirjoituksesta olisi välitetty edes ohikiitävän hetken ajan, ja jälkituotanto toteutettu säntilistä tyylitajua myötäillen. Tällaisenaan elokuva onnistuu tappamaan lähinnä ennalta-arvattavalla perus juostaankarkuunkusethousussajahuudetaanaivanvitusti tylsyydellä, jota ei ainakaan edesauta se seikka ettei yksikään tuotantoon palkatuista näyttelijöistä ole (ilmeisen selvästi) istunut tunnilla, kun dramaturgian perusteista on keskusteltu.
Ainoa tähti myönnetään myötähäpeän nimissä yksinomaan gorelle, mikä kuitenkaan ei oikeuta filmin kokonaiskieltoa tahi minuuttimäärältään laajamittaista sensurointia kuten Aasian ja Saksan esimerkit onnettomasti osoittavat. Jenkeissä jo lipputulojenkin kannalta lähes surmanluodiksi luonnehditulla NC-17 -leimalla lyöty, löylytetty ja löysään hirteen hylätty, hopeakiekkojulkaisuissakin flopannut muka kauhuilu, osoittaa jälleen todeksi faktan vaikeudesta toteuttaa genreä kumartaville hyvin kuvattu sekä mielenkiintoa ylläpitävä mysteeri. Todella heikko esitys, joka erkaannuttaa katsojassaan pienimmänkin eskapismin pilkkeen.
(2007)
Vasta alle kymmenen kokopitkää uransa aikana tehtailleen ranskalaisohjaajan esikoinen ei herätä suuria tunteita puoleen tahi toiseen. Verenjanoinen väkivaltavisio olisi saattanut nousta kulttiarvoon arvaamattomaan jos filmauksen käsikirjoituksesta olisi välitetty edes ohikiitävän hetken ajan, ja jälkituotanto toteutettu säntilistä tyylitajua myötäillen. Tällaisenaan elokuva onnistuu tappamaan lähinnä ennalta-arvattavalla perus juostaankarkuunkusethousussajahuudetaanaivanvitusti tylsyydellä, jota ei ainakaan edesauta se seikka ettei yksikään tuotantoon palkatuista näyttelijöistä ole (ilmeisen selvästi) istunut tunnilla, kun dramaturgian perusteista on keskusteltu.
Ainoa tähti myönnetään myötähäpeän nimissä yksinomaan gorelle, mikä kuitenkaan ei oikeuta filmin kokonaiskieltoa tahi minuuttimäärältään laajamittaista sensurointia kuten Aasian ja Saksan esimerkit onnettomasti osoittavat. Jenkeissä jo lipputulojenkin kannalta lähes surmanluodiksi luonnehditulla NC-17 -leimalla lyöty, löylytetty ja löysään hirteen hylätty, hopeakiekkojulkaisuissakin flopannut muka kauhuilu, osoittaa jälleen todeksi faktan vaikeudesta toteuttaa genreä kumartaville hyvin kuvattu sekä mielenkiintoa ylläpitävä mysteeri. Todella heikko esitys, joka erkaannuttaa katsojassaan pienimmänkin eskapismin pilkkeen.
Posts: 1,972
THE EXPENDABLES
(2010)
Todella lapsellinen veto Stallonelta. Uskomattoman pöljä jopa amerikkalaiseksi toimintaelokuvaksi. Muutama hulvaton hetki ei lupaa edes esileikkiä, itse aktista puhumattakaan. Jatko-osa jääköön suosiolla myytäväksi muille höynäytettäville. Säälittävää...
FORBIDDEN WORLD - Kielletty maailma
a.k.a. Mutant
(1982)
Yli 400 elokuvaa tuottaneen, ja siinä sivussa lähes 60 lisää ohjanneen elävän legendan Roger Cormanin tuottama Alien-jäljitelmä on noin parinkymmenen päivän kuvaussession, vaivaisen miljoonan budjetin ja mm. herran aiempia sci-fi filmausten jämiä kuvamateriaalissaan "lainaava" ulkoavaruuden kauhukekkeri. Tätä katsoessa ei voi välttyä mielikuvalta siitä miten hillittömän hauskaa tekijöillään on kuvausten keskellä ollut, puutteistaan huolimatta. Kaikesta välittyy rakkaus genreen, ja tekemisen meininki heijastuu viimeistään katseen kohdentuessa avaruusaseman seinissä käytettyjen paikallisen pikaruokaketjun syömäastioiden kirjoon, joka toimii uskottavammin kuin se junan vessa.
Kuten Cormanin tuotannoissa poikkeuksetta, löytyy tästäkin tissejä ja väkivaltaa, joskin varsin maltilla suhteutettuna. Toisin kuin vaikkapa pari vuotta aiemmin teattereita terrorisoinut Luigi Cozzi:n ohjaus Contamination a.k.a. Toxic Spawn, joka lienee surutta suorin aidanalitus (joskin myös verisin, 'video nasty') Alien-maailman mytologiaan tahi ehkä paremmin parin valovuoden päähän mainitusta, onnistuu Kielletty maailma em. poiketen ajoittain jopa pysähtymään peruskysymysten äärelle mm. kyseenalaistamalla jumalaa leikkivän ihmisen tarpeellisuuden maailmankaikkeudessa, kuitenkin vältellen turhaa sortumista liiallisiin ylilyönteihin muutoin mieleenpainuvan dialogin päällekkäisyyksissä. Corman oli henk.koht. vaikuttamassa alkuperäisen (huumoririkkaamman) dialogin muutoksiin editointivaiheessa, ja lopullinen leikkaus osoitti arvonsa synkän sanoman todentuntuisuutena. Wanhan koulukunnan tieteistylytys ajalta ennen cgi-tehosteiden ylivaltaa ja sielutonta rahastusta, vaikkakin toki rip-off-hengessä.
Jenkkitraileri
Aavistuksen synkkäsävyisempi Saksalainen traileri
Edit. Shout! Factor (R1) kahden dvd:n julkaisu
(2010)
Todella lapsellinen veto Stallonelta. Uskomattoman pöljä jopa amerikkalaiseksi toimintaelokuvaksi. Muutama hulvaton hetki ei lupaa edes esileikkiä, itse aktista puhumattakaan. Jatko-osa jääköön suosiolla myytäväksi muille höynäytettäville. Säälittävää...
FORBIDDEN WORLD - Kielletty maailma
a.k.a. Mutant
(1982)
Yli 400 elokuvaa tuottaneen, ja siinä sivussa lähes 60 lisää ohjanneen elävän legendan Roger Cormanin tuottama Alien-jäljitelmä on noin parinkymmenen päivän kuvaussession, vaivaisen miljoonan budjetin ja mm. herran aiempia sci-fi filmausten jämiä kuvamateriaalissaan "lainaava" ulkoavaruuden kauhukekkeri. Tätä katsoessa ei voi välttyä mielikuvalta siitä miten hillittömän hauskaa tekijöillään on kuvausten keskellä ollut, puutteistaan huolimatta. Kaikesta välittyy rakkaus genreen, ja tekemisen meininki heijastuu viimeistään katseen kohdentuessa avaruusaseman seinissä käytettyjen paikallisen pikaruokaketjun syömäastioiden kirjoon, joka toimii uskottavammin kuin se junan vessa.
Kuten Cormanin tuotannoissa poikkeuksetta, löytyy tästäkin tissejä ja väkivaltaa, joskin varsin maltilla suhteutettuna. Toisin kuin vaikkapa pari vuotta aiemmin teattereita terrorisoinut Luigi Cozzi:n ohjaus Contamination a.k.a. Toxic Spawn, joka lienee surutta suorin aidanalitus (joskin myös verisin, 'video nasty') Alien-maailman mytologiaan tahi ehkä paremmin parin valovuoden päähän mainitusta, onnistuu Kielletty maailma em. poiketen ajoittain jopa pysähtymään peruskysymysten äärelle mm. kyseenalaistamalla jumalaa leikkivän ihmisen tarpeellisuuden maailmankaikkeudessa, kuitenkin vältellen turhaa sortumista liiallisiin ylilyönteihin muutoin mieleenpainuvan dialogin päällekkäisyyksissä. Corman oli henk.koht. vaikuttamassa alkuperäisen (huumoririkkaamman) dialogin muutoksiin editointivaiheessa, ja lopullinen leikkaus osoitti arvonsa synkän sanoman todentuntuisuutena. Wanhan koulukunnan tieteistylytys ajalta ennen cgi-tehosteiden ylivaltaa ja sielutonta rahastusta, vaikkakin toki rip-off-hengessä.
Jenkkitraileri
Aavistuksen synkkäsävyisempi Saksalainen traileri
Edit. Shout! Factor (R1) kahden dvd:n julkaisu
Posts: 1,972
REAR WINDOW - Takaikkuna
(1954)
Jos joku haluaa tietää, millaisia Hitchcockin elokuvat ovat, "Takaikkuna" on loistava esimerkki. Se kuvaa Hitchcockia täydellisesti, ja paljastaa mestarin teknisen erinomaisuuden unohtamatta rakenteellisesti(kin) ainutlaatuisen innovatiivista tapaa kertoa tarinaa. Keskeisinä teemoina ovat tirkistely, syyllisyys, suhteet, seksuaalisuus... useimmat elämän realiteetit kuvattuna yhdestä huoneistosta käsin aikansa kunnianhimoisimassa lavasteissa. Se on eittämättä myös Hitchcockin "testamentti" edustaen ohjaajan elokuvataitoja (vähättelemättä) parhaimmillaan, eli taitoaan hyödyntää subjektiivista näkökulmaa, jota on usein kuvailtu Hitchcockin tyylin ytimeksi. Suoremmin ilmaistuna voidaan sanoa herran uskomattoman kyvyn asettaa yleisö hahmojensa kenkiin olevan se mikä teki - ja tekee täst'edeskin - Hitchcockista Hitchcockin. Inspiroivaksi ylistetty ohjaajanero oli ideoiltaan niin visuaalinen kuin elokuvallinenkin ja tunsi rikoshistoriaa hyvin mikä kulminoituu mainiosti tavassaan olla askeleen kaksi muita edellä. Hitchcock käytti Takaikkunassa Tri. Crippenin tarinaa, mikä oli kuuluisa englantilainen tapaus, jossa mies rakastuu sihteeriinsä, surmaa vaimonsa ja hautaa tämän takapihalle. Sitten hän nousee sihteerinsä kanssa laivaan paetakseen ja pukee naisen merimieheksi. Myöhemmin kapteenin kerrotaan ihmetelleen miksi nuo kaksi merimiestä olivat olleet niin hyvää pataa keskenään.
Takaikkuna perustuu novelliin "It Had To Be Murder" vuodelta 1942. Sen kirjoitti Cornell Woolrich, oikealta nimeltään William Irish, jonka useat kirjat on myös filmatisoitu. Takaikkunaan Hitchcock otti John Michael Hayesin sovittamaan käsikirjoituksen, joka oli tehnyt häneen vaikutuksen "Epäilyksen varjo" (Shadow of a Doubt, 1943) tuntemuksellaan. Hayes kirjoittikin Hitchcockille neljä elokuvaa: Rear Window - Takaikkuna (1954), To Catch a Tief - Varkaitten paratiisi (1955), (loistava!) The Trouble With Harry - Mutta... Kuka murhasi Harryn? (1955) sekä The Man Who Knew Too Much - Mies joka tiesi liikaa (1956). Takaikkuna poikkeaa kirjasta täysin. Se on sijoitettu Manhattanille. Novellista myös puuttuu tyystin elokuvalle keskeinen romanssi. Eroista huolimatta filmatisointi on erinomaisuudessaan omaa luokkaansa, ja juuri se mistä katsojat yli sukupolvien Hitchcockissa pitävät on hänen kykynsä käsitellä karmaisevia asioita, synkimpiä pelkoja mitä hillittömimällä huumorilla höystettynä.
Hitchcock omasi myös sen hienon piirteen - kuten suuret ohjaajat yleensä - mutta etenkin Hitchcock, että kamera oli aina oikeassa paikassa ja perustellusta syystä. Kameran asema ei koskaan ollut satunnainen eikä milloinkaan huoleton. Se oli aina perusteltu. Tässäkin valossa tarinan visuaalisuus on vangitsevaa mikä kahlitsee kantsojan kaikkitietävän elkein ensin syleilyynsä vain vapauttaakseen tämän hetkeä myöhemmin viskellen ilmoille tukun villejä olettamuksia, joihin oikeaa vastausta vain aniharva edes aavistaa. Edustettuina ovat Hitchcockin töiden keskeiset teemat niin hänen brittiläiseltä kuin amerikkalaiselta kaudeltaan. Miehen ja naisen näkökantojen räikeä yhteensopimattomuus niin kuin ne on länsimaisessa kulttuurissa mielletty. Miehellä on mielipiteensä, naisella omansa. Sen lisäksi on romanttinen rakkaus, mitä sivuhahmot kaipaa ja vastanaineet odottavat ja jota Grace Kellyn tulkitsema Lisa toivoo. Hitchcock on kuitenkin hyvin skeptinen romanttisen rakkauden suhteen eikä James Stewartin rooli rampautuneena valokuvaaja J.B. "Jeff" Jeffries:ä edesauta itseään huomattavasti nuoremman Lisan avioaikeita rakkauttaan kohtaan, joka toisinaan on kiinnostuneempi naapureidensa edesottamuksista kuin omistaan.
Aikansa suurimpien tähtien teennäisyys loistaa poissaolollaan eikä Hitchcockin kenties sensuellein saavutus (toisen pääosanesittäjänsä, kuvankauniin Grace Kellyn esittely yleisölle) ole milloinkaan näyttäytynyt näin kauniina, eikä vähiten kiitos ylellisen restauroinnin sekä kunniaa alkuperäiselle kuvasuhteelle tekevä anamorfinen 1.66:1 laajakuvaviimeistely. Teos toi Hitchcockille neljännen Oscar® -ehdokkuuden parhaasta ohjauksesta, ja nykyään elokuvaa pidetään yhtenä hänen vaikuttavimmista elokuvataiteellisista jännityselokuvistaan huolimatta faktasta, että kuvauksiin käytettiin vain yhtä kulissia Paramountin näyttämöllä 18. Elokuvasta on tehty myös tv-remake vuonna 1998, jota tuolloin tähditti edesmennyt Christopher "Superman" Reeves, josta näyttelijä nappasi Screen Actors Guild Award -palkinnon ja Golden Globe® -ehdokkuuden.
On elokuvia, ja sitten on elokuvia...
TRAILER
(1954)
Jos joku haluaa tietää, millaisia Hitchcockin elokuvat ovat, "Takaikkuna" on loistava esimerkki. Se kuvaa Hitchcockia täydellisesti, ja paljastaa mestarin teknisen erinomaisuuden unohtamatta rakenteellisesti(kin) ainutlaatuisen innovatiivista tapaa kertoa tarinaa. Keskeisinä teemoina ovat tirkistely, syyllisyys, suhteet, seksuaalisuus... useimmat elämän realiteetit kuvattuna yhdestä huoneistosta käsin aikansa kunnianhimoisimassa lavasteissa. Se on eittämättä myös Hitchcockin "testamentti" edustaen ohjaajan elokuvataitoja (vähättelemättä) parhaimmillaan, eli taitoaan hyödyntää subjektiivista näkökulmaa, jota on usein kuvailtu Hitchcockin tyylin ytimeksi. Suoremmin ilmaistuna voidaan sanoa herran uskomattoman kyvyn asettaa yleisö hahmojensa kenkiin olevan se mikä teki - ja tekee täst'edeskin - Hitchcockista Hitchcockin. Inspiroivaksi ylistetty ohjaajanero oli ideoiltaan niin visuaalinen kuin elokuvallinenkin ja tunsi rikoshistoriaa hyvin mikä kulminoituu mainiosti tavassaan olla askeleen kaksi muita edellä. Hitchcock käytti Takaikkunassa Tri. Crippenin tarinaa, mikä oli kuuluisa englantilainen tapaus, jossa mies rakastuu sihteeriinsä, surmaa vaimonsa ja hautaa tämän takapihalle. Sitten hän nousee sihteerinsä kanssa laivaan paetakseen ja pukee naisen merimieheksi. Myöhemmin kapteenin kerrotaan ihmetelleen miksi nuo kaksi merimiestä olivat olleet niin hyvää pataa keskenään.
Takaikkuna perustuu novelliin "It Had To Be Murder" vuodelta 1942. Sen kirjoitti Cornell Woolrich, oikealta nimeltään William Irish, jonka useat kirjat on myös filmatisoitu. Takaikkunaan Hitchcock otti John Michael Hayesin sovittamaan käsikirjoituksen, joka oli tehnyt häneen vaikutuksen "Epäilyksen varjo" (Shadow of a Doubt, 1943) tuntemuksellaan. Hayes kirjoittikin Hitchcockille neljä elokuvaa: Rear Window - Takaikkuna (1954), To Catch a Tief - Varkaitten paratiisi (1955), (loistava!) The Trouble With Harry - Mutta... Kuka murhasi Harryn? (1955) sekä The Man Who Knew Too Much - Mies joka tiesi liikaa (1956). Takaikkuna poikkeaa kirjasta täysin. Se on sijoitettu Manhattanille. Novellista myös puuttuu tyystin elokuvalle keskeinen romanssi. Eroista huolimatta filmatisointi on erinomaisuudessaan omaa luokkaansa, ja juuri se mistä katsojat yli sukupolvien Hitchcockissa pitävät on hänen kykynsä käsitellä karmaisevia asioita, synkimpiä pelkoja mitä hillittömimällä huumorilla höystettynä.
Hitchcock omasi myös sen hienon piirteen - kuten suuret ohjaajat yleensä - mutta etenkin Hitchcock, että kamera oli aina oikeassa paikassa ja perustellusta syystä. Kameran asema ei koskaan ollut satunnainen eikä milloinkaan huoleton. Se oli aina perusteltu. Tässäkin valossa tarinan visuaalisuus on vangitsevaa mikä kahlitsee kantsojan kaikkitietävän elkein ensin syleilyynsä vain vapauttaakseen tämän hetkeä myöhemmin viskellen ilmoille tukun villejä olettamuksia, joihin oikeaa vastausta vain aniharva edes aavistaa. Edustettuina ovat Hitchcockin töiden keskeiset teemat niin hänen brittiläiseltä kuin amerikkalaiselta kaudeltaan. Miehen ja naisen näkökantojen räikeä yhteensopimattomuus niin kuin ne on länsimaisessa kulttuurissa mielletty. Miehellä on mielipiteensä, naisella omansa. Sen lisäksi on romanttinen rakkaus, mitä sivuhahmot kaipaa ja vastanaineet odottavat ja jota Grace Kellyn tulkitsema Lisa toivoo. Hitchcock on kuitenkin hyvin skeptinen romanttisen rakkauden suhteen eikä James Stewartin rooli rampautuneena valokuvaaja J.B. "Jeff" Jeffries:ä edesauta itseään huomattavasti nuoremman Lisan avioaikeita rakkauttaan kohtaan, joka toisinaan on kiinnostuneempi naapureidensa edesottamuksista kuin omistaan.
Aikansa suurimpien tähtien teennäisyys loistaa poissaolollaan eikä Hitchcockin kenties sensuellein saavutus (toisen pääosanesittäjänsä, kuvankauniin Grace Kellyn esittely yleisölle) ole milloinkaan näyttäytynyt näin kauniina, eikä vähiten kiitos ylellisen restauroinnin sekä kunniaa alkuperäiselle kuvasuhteelle tekevä anamorfinen 1.66:1 laajakuvaviimeistely. Teos toi Hitchcockille neljännen Oscar® -ehdokkuuden parhaasta ohjauksesta, ja nykyään elokuvaa pidetään yhtenä hänen vaikuttavimmista elokuvataiteellisista jännityselokuvistaan huolimatta faktasta, että kuvauksiin käytettiin vain yhtä kulissia Paramountin näyttämöllä 18. Elokuvasta on tehty myös tv-remake vuonna 1998, jota tuolloin tähditti edesmennyt Christopher "Superman" Reeves, josta näyttelijä nappasi Screen Actors Guild Award -palkinnon ja Golden Globe® -ehdokkuuden.
On elokuvia, ja sitten on elokuvia...
TRAILER
Posts: 1,972
THE BELIEVERS - Pahan riivaamat
(1987)
Kauhudraama ohjaajalta, joka mm. teki elokuvat Midnight Cowboy - Keskiyön cowboy (1969) sekä The Marathon Man - Maratoonari (1976). Vaivoin kolmen tähden arvoiseksi yltävä yritys juurruttaa karibialaista kulttiuskontoa New Yorkin hektiseen esikaupunkimiljööseen saa ensinalkuun varauksettoman innostuksen osakseen, mutta onnistuu polttamaan potenttiaalisuutensa pohjaan jo toisen näytöksen etkoilla. Jos kliseisen eläintenuhrauksen, tyhjät tuijotukset ja aivopestyt "satanistit" onnistuu sivuuttamaan, saattaa kuvatusta kyetä keskittymään myös vaimonsa menettäneen yksinhuoltajaisän - jonka roolista hienosti suorituu Martin Sheen - ja tämän pojan keskinäiseen kamppailuun (hengissä selviytymisen lisäksi) löytää pimeydestä toisensa, mikä lopulta pelastaakin muutoin tuloksettoman tematiikan täystuholta. Yksi monista vastaavista tuotannoista, jotka koki tylyn kohtalon Neil Jordan klassikon Angel Heart - Noiduttu sydän ilmestyttyä teattereihin. The Believers:n tappioksi tosin sillä erotuksella, että nämä kaksi kohtasivat katsojat lähes samaan aikaan. Syystä tahi toisesta, ei Pahan riivaamat ole yhäkään nähnyt päivänvaloa kotimaisena dvd-julkaisuna. Vanhan videolain aikaan elokuvasta sensuroitiin liki kaksi minuuttia vet:n raaistavaksi luokittelemaa sisältöä.
Ohjaajan viimeiseksi elokuvaksi jäi romanttinen hömppä The Next Best Thing, jonka Rubert Everett ja Madonna möhlivät ala-arvoisilla roolituksillaan. On suoranainen sääli, että niinkin suuren kunnioituksen osakseen kerännyt elokuvantekijä ja tuottaja kuin mitä John Schlesingerin oli, sortui vielä viimeisillä päivillään lähes mitäänsanomattomaan roskaan, jota kukaan ei oikeasti tahdo edes muistaa. Muistamisen arvoista sitä vastoin on herran alkutaipaleen filmografia, joka jätti lähtemättömän vaikutuksensa elokuvan historiaan tavalla, mikä erottaa tekijänsä edukseen muusta massasta.
Edit. TRAILER
(1987)
Kauhudraama ohjaajalta, joka mm. teki elokuvat Midnight Cowboy - Keskiyön cowboy (1969) sekä The Marathon Man - Maratoonari (1976). Vaivoin kolmen tähden arvoiseksi yltävä yritys juurruttaa karibialaista kulttiuskontoa New Yorkin hektiseen esikaupunkimiljööseen saa ensinalkuun varauksettoman innostuksen osakseen, mutta onnistuu polttamaan potenttiaalisuutensa pohjaan jo toisen näytöksen etkoilla. Jos kliseisen eläintenuhrauksen, tyhjät tuijotukset ja aivopestyt "satanistit" onnistuu sivuuttamaan, saattaa kuvatusta kyetä keskittymään myös vaimonsa menettäneen yksinhuoltajaisän - jonka roolista hienosti suorituu Martin Sheen - ja tämän pojan keskinäiseen kamppailuun (hengissä selviytymisen lisäksi) löytää pimeydestä toisensa, mikä lopulta pelastaakin muutoin tuloksettoman tematiikan täystuholta. Yksi monista vastaavista tuotannoista, jotka koki tylyn kohtalon Neil Jordan klassikon Angel Heart - Noiduttu sydän ilmestyttyä teattereihin. The Believers:n tappioksi tosin sillä erotuksella, että nämä kaksi kohtasivat katsojat lähes samaan aikaan. Syystä tahi toisesta, ei Pahan riivaamat ole yhäkään nähnyt päivänvaloa kotimaisena dvd-julkaisuna. Vanhan videolain aikaan elokuvasta sensuroitiin liki kaksi minuuttia vet:n raaistavaksi luokittelemaa sisältöä.
Ohjaajan viimeiseksi elokuvaksi jäi romanttinen hömppä The Next Best Thing, jonka Rubert Everett ja Madonna möhlivät ala-arvoisilla roolituksillaan. On suoranainen sääli, että niinkin suuren kunnioituksen osakseen kerännyt elokuvantekijä ja tuottaja kuin mitä John Schlesingerin oli, sortui vielä viimeisillä päivillään lähes mitäänsanomattomaan roskaan, jota kukaan ei oikeasti tahdo edes muistaa. Muistamisen arvoista sitä vastoin on herran alkutaipaleen filmografia, joka jätti lähtemättömän vaikutuksensa elokuvan historiaan tavalla, mikä erottaa tekijänsä edukseen muusta massasta.
Edit. TRAILER
Posts: 493
Posts: 463
Tim Burtonin Dark Shadows, pääosassa Johnny Depp. Suosittelen. Harvemmin epäonnistuvat kun yhdessä leffaa väsäävät.
http://www.imdb.com/title/tt1077368/
http://www.imdb.com/title/tt1077368/
Posts: 1,972
THE DEVIL INSIDE - Paholainen sisälläni
(2012)
Ai saatana taas, että teki mieli sahata reisi irti!!!
Mikrocineman muotoa myötäilevä pseudodokumentin perusteisiin puettu 'Manaaja rip-off' lienee lajityyppinsä huonoin saavutus alkaneen vuosikymmenen sisällä. On mahdotonta sanoa tarkalleenottaen missä vaiheessa kauhusta genrenä lakattiin aidosti välittämästä, mutta varmaa on, että enään hyvin harva ohjaaja osaa (pyrkii?) tosissaan saavuttamaan katsojakunnan vankkumattoman kunnioituksen teostensa taakse, ja lunastaa paikkansa kauhuelokuvan vuosisataisen historian aallonharjalla. Toinen kysymys kuuluukin: KUINKA TYHMÄNÄ KATSOJAA KYETÄÄN PITÄMÄÄN!?
Mikään muu ei enään suuremmin hämmästytä tässä sieluttomassa massariistossa missä perusteetonta perseilyä puolustellaan viihteen nimissä.
(2012)
Ai saatana taas, että teki mieli sahata reisi irti!!!
Mikrocineman muotoa myötäilevä pseudodokumentin perusteisiin puettu 'Manaaja rip-off' lienee lajityyppinsä huonoin saavutus alkaneen vuosikymmenen sisällä. On mahdotonta sanoa tarkalleenottaen missä vaiheessa kauhusta genrenä lakattiin aidosti välittämästä, mutta varmaa on, että enään hyvin harva ohjaaja osaa (pyrkii?) tosissaan saavuttamaan katsojakunnan vankkumattoman kunnioituksen teostensa taakse, ja lunastaa paikkansa kauhuelokuvan vuosisataisen historian aallonharjalla. Toinen kysymys kuuluukin: KUINKA TYHMÄNÄ KATSOJAA KYETÄÄN PITÄMÄÄN!?
Mikään muu ei enään suuremmin hämmästytä tässä sieluttomassa massariistossa missä perusteetonta perseilyä puolustellaan viihteen nimissä.
Posts: 510
Martin P. Zandvliet: DIRCH (a.k.a A Funny Man)
Tässäpä taas muistutus sellaisesta tosiseikasta, että elokuvataivaan kiintotähtien sijasta osuvimpia roolisuorituksia todennäköisemmin tekevät näyttelijät, joiden nimiä ei ole ennen kuullutkaan ja joiden naamoja ei välttämättä enää koskaan näe. Dirch muistuttaa myös siitä, että Skandinaviassa tehdään erinomaista draamaelokuvaa sekä siitä että vaikka tarinan tosielämän kohde - kuten tässä tanskalainen varieteekoomikko - ei olisi pätkän vertaa tuttu, niin taitavissa käsissä hänen elämänsä aukeaa katsojille yli valtionrajojen ja sukupolvien. (Tämmöiset meikäläisten Sibelius-pökäleet muutaman vuoden takaa eivät oikein taida aueta edes itsellemme.)
Käytän tässä yhteydessä tilaisuuden lällättää kaikille niille pakokauhuisille, joiden on ihan pakko viilettää kilpaa ulos elokuvateatterista sillä sekunnilla kun lopputekstit alkavat. Monessa elokuvassa, varsinkin nykyään, lopputekstien jälkeen on tarjolla jokin koukku tai yllätys. Niin oli tässäkin, vaikkei tämän tyyppiseltä elokuvalta sellaista olisi odottanutkaan. Ehkä tanskalaisille juttu oli tuttu, mutta minulle ei tietenkään, ja se antoi elokuvaan ihan uuden näkökulman.
Lällällää! Minäpä tiedän, tepä ette tiedä!
Tässäpä taas muistutus sellaisesta tosiseikasta, että elokuvataivaan kiintotähtien sijasta osuvimpia roolisuorituksia todennäköisemmin tekevät näyttelijät, joiden nimiä ei ole ennen kuullutkaan ja joiden naamoja ei välttämättä enää koskaan näe. Dirch muistuttaa myös siitä, että Skandinaviassa tehdään erinomaista draamaelokuvaa sekä siitä että vaikka tarinan tosielämän kohde - kuten tässä tanskalainen varieteekoomikko - ei olisi pätkän vertaa tuttu, niin taitavissa käsissä hänen elämänsä aukeaa katsojille yli valtionrajojen ja sukupolvien. (Tämmöiset meikäläisten Sibelius-pökäleet muutaman vuoden takaa eivät oikein taida aueta edes itsellemme.)
Käytän tässä yhteydessä tilaisuuden lällättää kaikille niille pakokauhuisille, joiden on ihan pakko viilettää kilpaa ulos elokuvateatterista sillä sekunnilla kun lopputekstit alkavat. Monessa elokuvassa, varsinkin nykyään, lopputekstien jälkeen on tarjolla jokin koukku tai yllätys. Niin oli tässäkin, vaikkei tämän tyyppiseltä elokuvalta sellaista olisi odottanutkaan. Ehkä tanskalaisille juttu oli tuttu, mutta minulle ei tietenkään, ja se antoi elokuvaan ihan uuden näkökulman.
Lällällää! Minäpä tiedän, tepä ette tiedä!