Posts: 510
Timo Vuorensola: IRON SKY
Olihan taas varsin reikäpäinen tekele, mutta jotenkin tästä ei kuitenkaan jäänyt semmoista linssiin pissittyä oloa kuin tuosta edellä lyttäämästäni Käpinää Woodsissa -elokuvasta.
Syitä voi olla muutamakin. Ensinnäkin Iron Sky ei turhia selittele. Natseilla on ollut 40-luvulta asti tukikohta kuun pimeällä puolella, ja sillä hyvä. Siitä lähdetään. Ei mitään joutavia läpätyksiä niin kuin Käpinän lopussa, kun rautalangasta kyhätty juonikuvio pitää jotenkin hahmottaa katsojille. I. S. ei myöskään sorru kulkemaan yhtä paljon efektit edellä, vaikka räjähdyksiä ja kliffaa asearsenaalia viliseekin valkokankaalla pieneen budjettiin nähden aika tavalla. Myös Laibachin ja Ben Watkinsin musiikki kuulostaa isolta ja huolella tuotetulta. Hahmojakin oli viitsitty hieman tyypittää, eivätkä näyttelijätkään ole ihan mitä tahansa tohloppeja. Ja okei, tietysti Iron Skyn etuna on sekin, ettei avaruusnatsielokuvia ole tehty ihan yhtä paljon kuin kauhupökäleitä, joten genressä on vielä liikkumavaraa ennen kuin kaikki alkaa siinäkin toistaa itseään.
Se jäi hieman harmittamaan, että Iron Skyn huumori on vähän liian ilmeistä, eikä omaan makuuni järin hassunhauskaa. Natsien valkonaamaksi tohtoroima musta astronautti ei oikein repäise, eikä varsinkaan Sarah Palinin näköinen USA:n presidentti, jos moiset ideat eivät kehity mihinkään. Ainoan varsinaisen ääninaurun päästin muistaakseni siinä kohdassa, kun YK-kokouksessa heitettiin yksi maaliin osunut Suomi-piikki. (Elokuvan näytöksessä oli helteisenä toukokuun iltapäivänä alle 20 katsojaa, joten sekin saattoi vaikuttaa naurutaseeseeni, sillä sehän tunnetusti parhaiten nauraa, joka tiiviissä ryhmässä nauraa.)
Elokuvan yleisfiilis on kuitenkin sillä tavalla rento, että sen uskoo syntyneen pingottamatta. Hyvä, että tämä projekti saatiin valmiiksi vastoinkäymisistään huolimatta.
Olihan taas varsin reikäpäinen tekele, mutta jotenkin tästä ei kuitenkaan jäänyt semmoista linssiin pissittyä oloa kuin tuosta edellä lyttäämästäni Käpinää Woodsissa -elokuvasta.
Syitä voi olla muutamakin. Ensinnäkin Iron Sky ei turhia selittele. Natseilla on ollut 40-luvulta asti tukikohta kuun pimeällä puolella, ja sillä hyvä. Siitä lähdetään. Ei mitään joutavia läpätyksiä niin kuin Käpinän lopussa, kun rautalangasta kyhätty juonikuvio pitää jotenkin hahmottaa katsojille. I. S. ei myöskään sorru kulkemaan yhtä paljon efektit edellä, vaikka räjähdyksiä ja kliffaa asearsenaalia viliseekin valkokankaalla pieneen budjettiin nähden aika tavalla. Myös Laibachin ja Ben Watkinsin musiikki kuulostaa isolta ja huolella tuotetulta. Hahmojakin oli viitsitty hieman tyypittää, eivätkä näyttelijätkään ole ihan mitä tahansa tohloppeja. Ja okei, tietysti Iron Skyn etuna on sekin, ettei avaruusnatsielokuvia ole tehty ihan yhtä paljon kuin kauhupökäleitä, joten genressä on vielä liikkumavaraa ennen kuin kaikki alkaa siinäkin toistaa itseään.
Se jäi hieman harmittamaan, että Iron Skyn huumori on vähän liian ilmeistä, eikä omaan makuuni järin hassunhauskaa. Natsien valkonaamaksi tohtoroima musta astronautti ei oikein repäise, eikä varsinkaan Sarah Palinin näköinen USA:n presidentti, jos moiset ideat eivät kehity mihinkään. Ainoan varsinaisen ääninaurun päästin muistaakseni siinä kohdassa, kun YK-kokouksessa heitettiin yksi maaliin osunut Suomi-piikki. (Elokuvan näytöksessä oli helteisenä toukokuun iltapäivänä alle 20 katsojaa, joten sekin saattoi vaikuttaa naurutaseeseeni, sillä sehän tunnetusti parhaiten nauraa, joka tiiviissä ryhmässä nauraa.)
Elokuvan yleisfiilis on kuitenkin sillä tavalla rento, että sen uskoo syntyneen pingottamatta. Hyvä, että tämä projekti saatiin valmiiksi vastoinkäymisistään huolimatta.
Mitähän ne seuraavaksi mahtaa keksiä?
