Jos leffaversio putosi, niin suosittelen lukemaan alkuperäisteoksen, ellet jo ole moista tehnytkin. Nimittäin aikalailla vielä leffaa parempi - paljon diipimpi ja moniulotteisempi.
Toinen yhtälailla onnistunut filmatisointi Alan Mooren sarjakuvista on V for Vendetta, jonka alkuperäisteosta suosittelen myös, jos leffa toimi (sama juttu kuin Watchmenin kanssa: sarjis käsittelee huomattavasti diipimmin ja moniulotteellisemmin aihetta). Oikeastaan olin kovin yllättynyt kuinka nämä kaksi leffaa olivat niin hyvin kuitenkin filmatisoitu siitä huolimatta, että molemmat tarinat ovat sarjakuvina pitkälti sellaisia, ettei niitä pystyisi edes kovin herkästi uskomaan toteutettaviksi missään muussa muodossa. Suosittelen.
---
Jos leffaversio putosi, niin suosittelen lukemaan alkuperäisteoksen
Toinen yhtälailla onnistunut filmatisointi Alan Mooren sarjakuvista on V for Vendetta, jonka alkuperäisteosta suosittelen myös, jos leffa toimi (sama juttu kuin Watchmenin kanssa: sarjis käsittelee huomattavasti diipimmin ja moniulotteellisemmin aihetta). Oikeastaan olin kovin yllättynyt kuinka nämä kaksi leffaa olivat niin hyvin kuitenkin filmatisoitu
Itseasiassa jos aivan tarkkoja ollaan niin mainitsemaasi viittaan, kun kirjoitin: "Lähestymistavaltaan sekä tyyliltään alkuperälleen uskollinen", jonka ehkä huomasitkin?
Mitä tulee V:n vastaavaan niin sitä en ole lukenut. Allekirjoittaneelle elokuvat ohittaa järjestyksessään selvästi jälkeenjäävän kirjallisuuden jo syystä, että henk.koht. koen painetun sanan suht kuolleeksi, vaikka suhteessa surkeasti toteutettuja tuotantoja lieneekin enemmän kuin kirjamaailman vastaavissa..
Itseasiassa jos aivan tarkkoja ollaan niin mainitsemaasi viittaan, kun kirjoitin: "Lähestymistavaltaan sekä tyyliltään alkuperälleen uskollinen", jonka ehkä huomasitkin?
Taisi mennä taas lukeminen ns. valikoivasti, eli oon jotenkin hypännyt ton lauseen yli. :)
Oikein jätte hyvä leffa ja daniel craig oli ihan sopiva cowboy ja oh sen pers. <3 :D suosittelen kyllä katsomaan tämän ja syömään popcornia ja hyvä äänentoisto myös *wink wink* ja chaps pers..<3
Laatukauhua jälleen kerran alusta loppuun. Oon digannu kaikista osista tähän mennessä ja tää vie koko homman viel astetta kovemmalle levelille. Hypin ilmaa varmaan kymmenen kertaa leffan aikana, hikoilin ja voin pahoin. Ei voi paljo muuta hyvältä kauhulta toivoa. Suosittelen kattomaan yksin pimeessä ja volat täysillä. Ainut huono puoli on se, et näitten jälkeen kaikki muu kauhu tuntuu lähinnä amatöörien touhulta.
Täysin kontekstin ulkopuolella elokuva on varmaan melko sekava, mitä on tapahtunut ennen, miten tähän on päädytty, jne jne, eihän siitä puutu kuin muutama tuotantokausi välistä mitä suomessa ei ole koskaan näytetty, kahvilla ollaan siis jos niitä ei koskaan ole nähnyt. Muutenkin idioottimaista näyttää elokuvia kronologisen järjestyksen ulkopuolelta jos niitä ei sellaiseksi ole tarkoitettu, ne ei vaan toimi.
Itse täysin SG-hurahtaneena pidän tästä aina vaikka sen onkin jo nähnyt lähemmäs kymmenen kertaa.
staroja putoo tasan
ens viikonlopun Continuum toimii vielä lujempaa, saa nähä joutuuko sille antaan ekaa kertaa melkein viis staraa, lähellä ollaan.
LONE WOLF McQUADE - Yksinäinen susi McQuade
(1983)
Chuck Norris stereotyyppisenä sankarisheriffinä elokuvassa, joka lukeutuu toimintatähden parhaimpiin ja samalla kenties mieleenpainuvimpiin/muistettavimpiin roolisuorituksiin. Sen suurempaa "elämystä" pian kolmen vuosikymmenen paremmalle puolelle päivittyvä, pintapatinaa hilseilevä nyrkkisirkus ei tämän päivän turtuneelle yleisölle tarjonne, mutta kasarifaneille ehkä sitten sitäkin enemmän. Leffan legendaarinen alku on verrattain westerniä parhaimmillaan siinä missä lopun kliseisen kurosawamainen kaksintaistelukin, jonka pääpahiksena potkuja jakelee itse David "Kun-Fu Kill Bill" Carradine. Yhden ilmeen testosteronitylyilyn vakauttavana vastapainona naiskauneudesta vastaa retrotuhkimo Barbara Carrera, joka tallentuu filmille vähintään yhtä seksikkäänä miestennielijänä kuin samana vuonna valmistuneen Bond-rymistelyn Never Say Never Again - Älä kieltäydy kahdesti kuvauksissa, jossa naisen kauneus kukoisti ennennäkemättömän edustavana. Yksinäinen susi on juuri sitä mitä tämän tyyppisiltä pätkiltä voi odottaakkin, ilman sen suurempaa sitoutumista keskusteluun moraalista tahi sen puutteesta. Ja niinhän se vain on, että: "Guns don't kill people, Chuck Norris kills people!"
Tämä elokuvan myötä menetti Renny Harlin päätähden ensimmäisessä kokopitkässään Born American a.k.a Artic Heat - Jäätävä polte, jonka sittemin paikkasi Norrisin oma poika Mike.
Aika hieno! Voisin hyvin kuvitella et tää ois tehty ensin anime-leffaks, ei ihan perinteinen länsimainen elokuva. Upean maalaileva, kauniisti kuvattu, hienosti kudottu tarinan eri kerroksia yhteen... Ja moneen kertaan meni oikein kylmiä väreitä kun kuvaus musiikkeineen kokonaisuutena oli niin kaunista.
Tästä ei oikein paljoa enempää voi sanoa spoilaamatta leffan jujua! Voin suositella tätä about kaikille, mutta voin kuvitella että joillekin tämäntyyppinen hitaanlainen ja melko symbolinen kerronta voi olla pitkäveteistä.
Merry Stripper teki juuri niin taitavan roolityön pääministeri Margaret Thatcherina kuin oli etukäteen luvattukin, mutta kokonaisuutena elokuva jäi aika hahmottomaksi ja pirstaleiseksi. Muistoihinsa vajoilevan ex-pääministerin mieleen palautui elämän kohokohtia ja kriisihetkiä aika summittaisesti ja toisiinsa liittymättömästi - kirjoittaja ja ohjaaja olivat päästäneet itsensä liian helpolla alzheimeroivan päähenkilönsä mummoturinan varjolla. Olisin myös kaivannut enemmän, tai yleensä minkään laista taustoitusta esiin putkahdelleille poliittisten piirien pelureille, jotka selvästi oli maskeerattu elävän elämän esikuviensa näköisiksi ja jotka varmasti olivat briteille tuttuja. Monesta ei mainittu edes nimeä.
Entä mikä ihmeen pommi-isku se oli, jossa Denis Thatcherin kengät menivät ja sanoivat: "Hauki"? Oliko se epäonnistunut täsmäisku vai sattuiko pääministeripari vain olemaan nurkilla, kun IRA (tai itse asiassa kuka?) räjäytti pankin/poliisiaseman/kasarmin/Ross McWhirterin*? On vähän ärsyttävää, kun historiallista elokuvaa tehdään suurelle yleisölle niin, että leikitään kaikkien katsojien tietävän kaikki perusfaktat, vaikka siinä vain tekijät huijaavat - kuten jo sanoin - itsensä pääsemään vähällä.
Englantilainen tapakulttuuri on aina kiinnostavaa. (Paitsi ei kyllä aina...) Kiinnitin itse huomiota sellaiseen kohtaukseen, jossa pääministeri Thatcher pahoitteli kanssaan keskustelevalle naiselle väsymystään ja kysyi haittaisiko se, jos hän istuutuisi. Tietenkään se ei haitannut, ja samalla kun Thatcher istuutui, nainen polvistui niin, ettei hän missään vaiheessa katsonut ylhäältä päin Thatcheriä (jolla on sivumennen sanottuna paronittaren arvonimi). Sen sijaan, kun pääministeri palaveerasi ison korkea-arvoisen sotilasjoukon kanssa - kaikki tietysti miehiä - hän istui, ja sotilaat olivat hänen edessään seisaallaan.
Ja jos on Merryl Streep moneen taipuva näyttelijä, niin sitähän on myös Denis Thatcheriä näytellyt Jim Broadbent. Nykyisin hän saa ikänsä takia jo aika paljon tällaisia papparooleja, mutta te jotka olette kahlanneet läpi Haruomi Potero -elokuvat muistanette hänet niistä. Itselle tulee ensimmäisenä mieleen Bridget Jones -leffojen "Tit Pervert" FitzHerbert sekä Mullin Ruusun mainio käppyräviiksinen seremoniamestari.
(*Ross McWhirter oli kiivas IRA:n vastustaja - joku voisi jopa sanoa että irlantilaisten vastustaja - ja kuoli itse asiassa IRA:n luoteihin eikä pommiin vuonna 1975. Hänen tunnetumpi perintönsä saattaa elää monen klubbarilaisenkin kirjahyllyssä, sillä hän ja hänen kaksosveljensä Norris olivat ne, joiden faktamanian ansiosta alettiin aikanaan julkaista Guinnesin Ennätysten Kirjaa.)
NIGHT of the CREEPS - Lötköjen yö
[Director's Cut]
(1986)
Fred Dekkerin esikoisohjaus on kulttimaineensa veroinen kasariklassikko, joka tarjoilee herkkusuille palan painikkeeksi pitopöytään hillittöntä tilannekomiikkaa, sci-fiä, kauhua ja kömelöitä zombeja sekä täyslaidallisen toinen toistaan tyylikkäämpiä kamerapanorointeja ja kuvakulmia, sivuuttamatta - jo budjettiinkin nähden - komeaa goreilua. Juoni itsessään on popcornia parhaimmillaan: hullujen humanoidien tieteellinen koe vesityy, kun kehityksen kärkeen kärkkyvä lajin edustaja altistuu kokeen mutaatiolle, ja kaappaa putkellisen äklöjä loisia mukaansa. Salainen säiliö sisältöineen päätyy "yllätys-yllätys" maan ilmakehään josta kohtalo kuljettaa yhden pirullisista parasiiteista pahaa-aavistamattomien kyyhkyläisten iltarientoja riivaamaan. Eletään vuotta 1959, eikä mikään ole koskaan ollut idyllisempää, eikä tämän jälkeen sen koommin ennallaan. Samaan aikaan kirveen kanssa poukkoileva paikallisen mielisairaalan asiakas jalkautuu parahiksi pikku blondia pilkkomaan ja jäljet jää historiaan. 27-vuotta myöhemmin mutaation saastuttaman nuorukaisen syväjäädytetty ruumis loijuu opiskelijakampuksen tiedekunnan kammiossa, johon tiensä löytää myös pari pintaliitopiiriin pyrkivää pimpsankipeää altavastaajaa. Pian onkin sitten piru irti, kun jäynäksi tarkoitetusta toilailusta kehkeytyy pahemman luokan painajainen, kryogeenisesti säilötyn fiftarifiilistelijän hiljalleen sulaessa. Ensimmäinen uhri (kammion valvoja) saa tuta ilkeiden iilimatoa muistuttavien etanoiden aikeista, mömmön muniessa jälkeläisensä nörtin nuppiin. Alkaa piinaava yö, kun yksi toisensa jälkeen saa sisäänsä seuralaisen, joka pysäyttää pulssin, pitäen uhrinsa kuitenkin verenkipeydestä vetreinä. Kaikki keinot on sallittuja näiden nilviäisten pysäyttämiseksi, ja leffa tarjoileekin runsasta asearsenaalia joihin lukeutuu niin liekinheitintä, haulikkoa kuin perinteisestä pistoolipaukuttelusta poikkeavaa ruohonleikkurin uusiokäyttöäkin. <-Kohtaus, mikä olisi jäänyt toteutumatta ilman sitkeää viimeistelyä jälkituotannon jatkoilla, kiitos Dekkerin.
Lötköjen yö on kuitenkin kaikkea muuta kuin veripalttua gorehoundeille. Se on pirullisen viihdyttävä ja tunteikkaasti ohjattu ilman intohimotonta väkisinmakuuta ohjaajan ja näyttelijöiden välillä. Kaikesta välittyy tekijöidensä vilpitön rakkaus genreä kohtaan niin yksityiskohtien hiottuna harmoniana, henkilöohjauksen raikkaana ilmentymänä kuin itseään liian vakavasti ottamattomien otosten onnistumisena, joista mainittakoot mm. harvemmin esille nostettu animal horror, joka jokaisen mustin ja mirrin omistaja tulisi nähdä. Kauhun ja komedian liitto, mitä useimmat pitävät absurdina jo sellaisenaan, on harvojen hervottomien hallitsema. Tässä tapauksessa (luojalle kiitos) on em. onnistuttu säilyttämään hyvät puitteet paljon puhuvan kolmiodraaman jäädessä takavasemmalle dynaamisten one linereiden lyödessä liinat tiskiin heti tilanteen sen salliessa. Elokuvan edetessä raottuu myös muiden kuin pääosan esittäjien syy/seuraus tapahtumien kulkuun: miksi, miten, kuka? Taitava ohjaaja Dekker ei jätä katsojaa pohtimaan pelkästään näin yhdentekeviä asioita vaan kehittää jännitystä suht surutta myös loisten ihmisille tekemillä "holy shit" -hetkillä, jotka kaikesta huolimatta on riittävällä rohkeudella rakennettuja jääden johonkin puistattavan ja nauruhermoja säntillisesti stimuloivan välimaastoon vain kulminoituakseen kiitettäväksi kokonaisuudeksi kohtauksissa, jotka liian helposti ja väärissä käsissä jäisivät vaille sen kuumottavampaa, niille kuuluvaa, glooriaa.
Edit. Ohjaajan versio sisältää mm. sen ainoan oikean lopetuksen elokuvalle, joka jättää erinomaisen tyrkyn tehdä jatko-osa tälle rakastetulle klassikolle. Tästä vielä pientä lisäpotkua dir.cut tarkastelua varten.
Erittäin lyhyesti sillä tästä syntyisi sivukaupalla kehuttavaa kaikkine yksityiskohtineen... Steve McQueenin ja Dustin Hoffmanin ikimuistoisimmat roolit Franklin J. Schaffnerin visuaalisesti kuvan kauniissa vankidraamassa on kokemus, joka pakottaa katsojan kuuntelemaan sisintään, ja tarkastelemaan tapahtumia totutun tutun ja turvallisen kolmannen osapuolen ulkopuolelta. Elokuvan päällimmäiseksi teemaksi nousee havahduttaa yleisönsä luutuneista käsityksistä rangaistusvankien oikeudesta kärsiä tuomionsa ihmisinä eikä eläiminä, ja kysyä kovaan ääneen: MIKÄ ON TARPEEKSI!? Päähenkilöiden kokema suoranainen sadismi tuodaan iholle ilman näytettävään liitettävää ylimitoitettua fyysistä väkivaltaa tahi tyhjää vuoropuhelua. Kaikki on toteutettu filmillä samalla säntillisyydellä, ja orjallisella orientaatiolla riuduttaviin rutiineihin kuin minkä ikeessä aikalaisvangit elivät ja kuolivat yhteiskunnan hylkääminä. Elokuvan "hiljaisuus", joka ei jää pelkäksi kuvaukseksi eristyksestä, jossa McQueen tekee veret seisauttavimman tulkintansa, on läsnä leffan jokaisessa freimissa, ja pienen pienessä onnenkantamoisessa. Elokuva, joka ei kuole koskaan vaan kypsyy sukupolvesta seuraavaan yhtä arvokkaasti kuin miten matkansa tuli aloittaneeksi.
NIGHTMARE (The Full Uncut & Unrated Version) - Painajainen
a.k.a. Nightmares in a Damaged Brain
a.k.a. Blood Splash
a.k.a. Schizo
(1981)
Tämä onnistui ohittamaan allekirjoittaneen takavuosina kuin ihmeen kaupalla useampaankin otteeseen, joten nyt paljon odotetun 30-vuotisjuhlavarsion innoittamana, on vahinko vihdoin korjattu. 100 000 kappaleen rajoitettu dvd-painos on täysin ylihinnoiteltu, mutta arvotavaraa jo parin seuraavan vuoden sisällä. Code Red -tuplajulkaisu on paras mitä leffasta on koskaan levitetty! Puuta koputellen julistan olleeni fiksu viimeiseen saakka, ja välttäneeni kaikki sudenkuopat youtube trailereita myöden ja katsoneeni elokuvan startista stoppiin vasta kiekon käteen saatuani. Itsekuri kannatti, ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä, vaikkei tähtien myöntämisen osilta tällä haavaa aivan edes neljään yllettykään. Painajaisesta on vuosien saatossa liikkunut sellainen liuta leikattuja versioita, että se piti pitkään hallussa eräänlaista "torsokingi -titteliä", ja näiden versioiden vertailu edustikin hc-fanien keskuudessa aikoinaan ajanvietteen tähtihetkiä... aah, 'the good old times'. Video Nasty -leiman saarivaltiossa saatua leffasta lyheni noin kymmenen minuuttia, joskin promootio puolsi leikkamattomuuden puolesta, ja leffakansa koki suussaan muutakin kuin colan makua. Ennen videolakia Suomessa julkaistu versio painiikin sitten täysin omassa sarjassaan joten ei siitä surusta suurempia tällä kertaa. Siitäkin huolimatta, ettei tätä tulla ihan heti Anttiloissa näkemään (koskaan?) saa jokainen kaivaa taustatietonsa tästä parhaaksi kokemallaan tavalla. Tästä löytyy pieni info. Jos kuitenkin valikoit elokuvaelämyksesi kaikkein kriittisimpien kitinöiden tahi esim. imdb-pisteytyksen perusteella, suosittelen pitäytymään oman mukavuusalueesi sisäpuolella.
Posts: 1,495
#6758
•
•
KeijoK Member of L.I Groovecommunity | 1845 Celebrity Ale
--- NIGHTMARE (The Full Uncut & Unrated Version) - Painajainen
a.k.a. Nightmares in a Damaged Brain
a.k.a. Blood Splash
a.k.a. Schizo
(1981)
---
Katotko sä muuta kuin jotain ihan uberhämärää kamaa?
Luetko sä yllä mainitun "uberhämäräksi"? :D
Posts: 1,495
#6760
•
•
KeijoK Member of L.I Groovecommunity | 1845 Celebrity Ale
--- NIGHTMARE (The Full Uncut & Unrated Version) - Painajainen
a.k.a. Nightmares in a Damaged Brain
a.k.a. Blood Splash
a.k.a. Schizo
(1981)
---
Katotko sä muuta kuin jotain ihan uberhämärää kamaa?
---