--- NIGHTMARE (The Full Uncut & Unrated Version) - Painajainen
a.k.a. Nightmares in a Damaged Brain
a.k.a. Blood Splash
a.k.a. Schizo
(1981)
---
Katotko sä muuta kuin jotain ihan uberhämärää kamaa?
---
Luetko sä yllä mainitun "uberhämäräksi"? :D
Joskus aikoinaan kun Ichi The Killer julkaistiin ja kaveri se hommas ja halus ihan ehdottomasti näyttää sen niin sen jälkeen olen kyllä ollut sitä mieltä etten oikeen hämmästy enää mistään. Mutta väärässä kyllä olin siinnäkin.
Ei, ei, ei en ollenkaan....tulin vaan siihen tulokseen aasian miehet on hiukan päästä vialla...ei Battle Royale ja Odotionkaan ole ihan täyspäisiä mutta mitäs sen väliä. =D
Mutta mikä on vieläkin hyvä leffa on Takeshi Kitanon Brother.
---
---
---
cut
---
Mutta mikä on vieläkin hyvä leffa on Takeshi Kitanon Brother.
Kitano on paikoin yliarvostettu jos minulta kysytään, mutta kyllä esim. Violent Cop ja Sonatine sekä Hana-Bi paikkansa pitävät, puhuttaessa miehen parhaimpien tuotantojen kärkikastista. Sokea Samurai on myös mielenkiintoinen, ja samalla erillainen, vaikka muistuttaakin erehdyttävästi Philip Noysen ohjaamaa Sokea raivo -elokuvaa, jota Rutger Hauer tähditti Terrance O'Quinn vierellä vuonna '89.
Frank Hennenlotterin kulttileffa on metafora ohjaajan omalle läpikäydylle heroiiniaddiktiolle. Kenenkään muun päästä ei tällaista edes voisi odottaa syntyvän, joskin ennakkoasetelmat ei sellaisenaan sido tuotantoa turmioon. Pienestä budjetistaan huolimatta, on ohjaajan onnistunut luoda visuaalisesti mielenkiintoinen yleisilme minimalistisilla, mutta mieleenpainuvilla kikoilla, jotka synnyttävät tyylikkäitä maisemia mielen romahtamisen vastapainoksi. Sen enempää elokuvaan tällä kertaa paneutumatta, todettakoot sen profiloituvan Hennenlotterin parhaaksi tuotannoksi, vaikka alkupään Basket Case ja sitä seuranneet kaksi jatko-osaa ovatkin eittämättä ne joista mies parhaiten muistetaan. Katso jos käsiisi saat...
Psykologisen kauhun moderni klassikko lepää lähes yksinomaan toisen pääosanesittäjänsä, filmaushetkellä 11 vuotiaan, lahjakkaan lapsinäyttelijä Haley Joel Osment harteilla, jonka tulkinta valtavaa henkistä kuormaa kantavasta yhdeksän vuotiaasta, yksinhuoltaja äitinsä kanssa asuvasta, piinatusta pikkupojasta, on vakuuttavinta mitä valkokankailla oli elokuvan ilmestyttyä koettu yli pariin vuosikymmeneen. Kuvatun kätketty symboliikka, tiivis dramaturgia, ja tinkimätön henkilöohjaus ovat osaltaan ensiarvoisen tyylikkäästi toteutettu. Myös mestarillisia piirteitä omaava pääkuvaus, josta vastaa okulaarivelho Tak Fujimoto (Bad Lands - Julma maa, Cocoon: The Return - Paluu nuoruudenlähteelle, The Silence of the Lambs - Uhrilampaat) sekä seesteinen lavastus ja aidosti mielenkiintoiset kuvauskohteet joista kumpuava innovatiivisuus heijastuu juuri Fujimoton kyvyssä tallentaa filmillle individualistinen, lähes omaksi kokonaisuudekseen loittoneva tarina rakennuksista ja kaduista hektisenä historian humuna, ihastuttavat vähintään yhdenvertaisina. Raskaasta aiheestaan huolimatta, on kerronta kuitenkin poikkeuksellisen rauhallista ja odottavaa, mikä kylvää jo ennestään tyyniin hetkiin hallitsematonta jännitystä, nostaen lyhyet shokkimomentit juuri oikealle aaltopituudelle todentaakseen tilanteiden läpikuultavan läsnäolon olevan kaikkea muuta kuin ennalta-arvattavaa... vai kykeneekö joku käsi sydämmellään väittämään tienneensä Bruce Willisen kohtalon, kameran zoomatessa miehen kasvoihin, Osmentin lausuessa lähes legendaariseen asemaan nostetut vuorosanansa?
Persoonallinen, vakuuttava, vaikuttava.
Hyvin oli jännitystä saatu suomalaiseenkin elokuvaan ja ei loppunkukkaan niinku ekaks ajatteli.
Miinusta näistä suomalaisista kun ei meinaa puuheesta saada selvää ½ .
kykeneekö joku käsi sydämmellään väittämään tienneensä Bruce Willisen kohtalon, kameran zoomatessa miehen kasvoihin, Osmentin lausuessa lähes legendaariseen asemaan nostetut vuorosanansa?
Arvostelusi oli hieno ja leffa on hyvä...
...mutta kyllä - voin väittää seuraavaa käsi sydämellä.
Arvasin loppuratkaisun tai siis "sen jutun" aikanaan ennen leffan puoltaväliä.
Se söi kyllä vähän tämän leffan arvosanasta mun kohdalla.
kykeneekö joku käsi sydämmellään väittämään tienneensä Bruce Willisen kohtalon, kameran zoomatessa miehen kasvoihin, Osmentin lausuessa lähes legendaariseen asemaan nostetut vuorosanansa?
---
Arvostelusi oli hieno ja leffa on hyvä...
...mutta kyllä - voin väittää seuraavaa käsi sydämellä.
Arvasin loppuratkaisun tai siis "sen jutun" aikanaan ennen leffan puoltaväliä.
Se söi kyllä vähän tämän leffan arvosanasta mun kohdalla.
Kiva jos tykkäsit, vaikka hetken mielijohteesta nuita rustailenkin.
Kah!? No, oot aika kurko jos/kun "arvaajien" joukkoon lukeudut. Toisaalta, kun tietää miten tuo tässä tapauksessa onnistuu samalla pilaamaan ohjaajan trademarkiksi muodostuneen lopputwistin niin ymmärtänet miksen onnittele vaan päinvastoin, hykyrrellen ja käsiä hieroskellen, tuudittaudun elokuvan ensinäkemän aikaansaamaan olotilaan, joka em. osalta oli autuaan tietämätön jo 12-vuotta sitten.
---
kun tietää miten tuo tässä tapauksessa onnistuu samalla pilaamaan ohjaajan trademarkiksi muodostuneen lopputwistin...
Silloin en vielä osannut odottaa Shyamalan-lopputwistiä mutta jokin siinä haiskahti nopeasti ja arvaus osoittautui oikeaksi. Myöhemmin mm. The Village meni multa pilalle kun arvasin senkin siinä 40 min kohdalla. Unbreakablen twist tuli yllärinä, Signsissa se taas oli tyhmä ja loput Shyamalanin tuotannosta eivät oikein toimi mulle kuinkaan.
---
kun tietää miten tuo tässä tapauksessa onnistuu samalla pilaamaan ohjaajan trademarkiksi muodostuneen lopputwistin...
---
Silloin en vielä osannut odottaa Shyamalan-lopputwistiä mutta jokin siinä haiskahti nopeasti ja arvaus osoittautui oikeaksi. Myöhemmin mm. The Village meni multa pilalle kun arvasin senkin siinä 40 min kohdalla. Unbreakablen twist tuli yllärinä, Signsissa se taas oli tyhmä ja loput Shyamalanin tuotannosta eivät oikein toimi mulle kuinkaan.
The Village teki samat itselle kuin myös Särkymätön, joskaan tuo ei sillä haavaa liiemmin häirinnyt, koska kokonaisuus piti kyllästymisen loitommalla. Lady in the Water vajosikin jo sitten alemmas kuin valaan paska, eikä odotukset ole jaksanu nousta piiruakaan vuodesta '06. After Earth lienee sekin tuhoon tuomittu, ellei sitten taivas aukene, ja isä ja poika Smith opi näyttelemään?
Näin tän tokaa kertaa, ja oli ihan hauska et olin unohtanut jo suurimman osan. Kiehtova, osin vähän ahdistava, mutta loppujen lopuksi sydäntä lämmittävä henkilökuva.
4*tähti* / 5
Bonuksena Moulin Rouge
Katsoin kun tuli telkasta, näin tokaa kertaa. Tälläkään kerralla en oikein välittänyt - viimeksi odotukset oli korkealla ja ehkä sen vuoksi petyin enemmänkin. Pitkäveteistä jaarittelevaa tarinankerrontaa laulun kautta ja ärsyttävää sirkusmaista sekoilua. Sinänsä kyllä ihan hauskasti (tosin joissain kohdissa hyvin väkinäisesti) saatu tuohon kyseisen ajan poppibiisejä sovitettua, ja kyllä Nicole Kidman oli kauniina.
Jo 70-luvulla ohjaajauransa tv-tuotantojen parissa aloittaneen, ja paremmin toimintaelokuvissa (mm. Under Siege - Kaappaus merellä, Fugitive - Takaa-ajettu, Above the Law - Nico) kannuksensa ansainneen Andrew Davisin toistaiseksi viimeisin työ, on 66-vuotiaan veteraaniohjaaja/tuottaja/kuvaaja/käsikirjoittajan eittämättä parhaimpiin lukeutuva filmaus ja samalla kantaaottava kunnianosoitus rannikkovartioston miehille ja naisille, jotka uhraavat henkensä, jotta muut saisivat elää. Tunnetasolla suorastaan hämmästyttävän hyvin katsojansa saavuttava - tai sanottaisiinko pikemminkin ottava - teos onnistuu ohjaajansa realisminnälän riuduttamana yltämään loppua kohden varsin eeppisiin mittoihin, jossa perinteisestä sankarisiluetista riisutaan kenties se oleellisin tavalla mikä synnyttänee myös kritiikkiä tuttua ja turvallista halajavien riveissä. Molemmat pääosanesittäjät niin Ashton Kutcher nuorena märkäkorva Jake Fisherinä kuin tätä tinkimättömällä ammattitaidolla piinaava kouluttaja/meripelastajalegenda Benn Randallia hyisesti, joskin hienostuneen jämerästi tulkitseva Kevin Costner suoriutuvat kumpainenkin kunniakkaasti tahoillaan, vaikka viimeksi mainitun vahva henkilödraama sekä sivussa mureneva rakkaustarina sävyttääkin roolihahmoon samaistumista huomattavasti syvemmällä tasolla kuin paikoin kaikessa kokemattomuudessa yli-itsevarmaa innokkuutta uhkuvan nuoren miehen maailmankatsomus, joka kuitenkin on samalla kuin peilikuva Randallista miesten keskinäisen vastakkainasettelun vakiossa. Kerronnallisesti selkeä kokonaisuus ei ensiasetelmista huolimatta luisu toimintaelokuville tavanomaiseen sudenkuoppiin kuten keskinkertaiseen mantraan "maailmasta ilman meitä sankareita" tahi tylsän teennäiseen toistoon tapahtumien todenperäisyydestä, vaan pyrkii laajempaan ymmärrykseen syistä ja seurauksista niiden aallonharjalla kuitenkaan ratsastamatta, mikä helposti kulminoituu tämän tyyppisten tuotantojen akilleen kantapääksi, erityisesti amerikkalaisen (c)ineman kohdalla. Juonen johdonmukainen asettelu onkin Davisille tällä kertaa tärkeämpää kuin vartin välein vähäjrkisempänä välittyvä adrenaliinidroppi, ja jännitteitä rakennetaankin onnistuneesti koko kuvauksen mitalla, jolloin uhkakuvat syntyvät enemmän niiden kokonaisvaltaisesta tajusta kulisseissa kummittelevaa kuolemaa kohtaan, kuvan ja äänen yhtäaikaisesta hyökkäävyydestä, graafisen esityksen sekä katsojan mielikuvituksen liitosta kuin kehystarinaltaan vajaavaisen videonikkaroinnin viiveestä.
Palkitseva kokonaisuus kautta linjan, jota kannattelee kaiken kukkuraksi Alaskan kuvankauniit postikorttimaisemat.
Posts: 1,495
#6776
•
•
KeijoK Member of L.I Groovecommunity | 1845 Celebrity Ale
Underworld Awakening
Alkaa ainakin mulle nyt nää jatko-osat riittää.....montakohan sataa näitäkin vielä on tulossa....
Alkaa ainakin mulle nyt nää jatko-osat riittää.....montakohan sataa näitäkin vielä on tulossa....
Beckinsale on tiettävästi antanut ainakin ymmärtää olevansa vähintäänkin kiinnostunut mahdollisen viidennen osan filmatisointia ajatellen, ja jos vanhat merkit kutinsa pitää niin ei liene vaikeaa vetää johtopäätöstä tulevasta.
Posts: 510
#6778
•
•
•
EditedHendryk Sen verran, että sapiens
Aku Luohimies: VUOSAARI
Voi olla, että hyvin käsikirjoitettu elokuva on jo puoliksi tehty, mutta puolinaiseksi se varmaan jääkin ilman osaavaa ohjaajaa, ja Louhimies on kyllä tässä osannut hommansa. Varmaan kannattaa kiitoksia ja kehuja lähettää myös leikkaajalle siitä hyvästä, että melkein kymmenestä erillisestä tarinasta, jotka sivuavat toisiaan hyvin vähän tai eivät välttämättä ollenkaan, on saatu rakennettua ehjästi etenevä kokonaisuus. Vähän tylymmin tämän voisi sanoa niin, että eri ihmiskohtaloiden kurimukset jyrkkenevät Vuosaaressa tasatahtia kohti loppu/väliratkaisujaan. Joihinkin tarinoihin loppu tuo helpotusta, mutta etenkin tapa jolla Max-koiraansa kiintyneen pojan tarina ratkeaa jää painamaan mieltä.
Vuosaaressa asuu näemmä paljon yh-perheitä, ja melkein kaikissa seurattavissa tarinoissa onkin mukana eri ikäisiä lapsia, alkaen jostakin nelivuotiaasta ja päätyen jo omillaan räpiköiviin nuoriin aikuisiin. Lapsinäyttelijät ovat aina ja etenkin suomalaisissa elokuvissa riskitekijä, mutta Louhimiespä ei olekaan laittanut elokuvansa nuorimpia lapsia "näyttelemään", vaan on saanut heidät esiintymään luontevasti kameran edessä. No, luontevasti ärrä-vikaa myöten, mikä tietysti aiheuttaa kotimaisille elokuville muutenkin tyypillistä epäselvää replikointia, mutta onneksi elokuvan alalaita on pakkoruotsitettu.
Karut ja karuhkot tarinat käänteineen ovat Vuosaaressa arkisen uskottavia eikä niitä kuorruteta millään väkinäisillä sensaatioilla. Aseellinen apteekkiryöstö, alaikäinen pornoelokuvassa ja sahattu haulikko lapsen kädessä saattavat parilla sanalla ilmaistuna kuulostaakin kohuotsikoilta, mutta kun tapahtumaketjut kerrotaan uskottavasti, myös kohokohdat ovat uskottavia.
Yli kahden tunnin venyvä kesto on harvalle elokuvalle perusteltu ja vielä harvemmalle eduksi, mutta Vuosaaressa riittää perusteita joka minuutille. Se on vankan ammattitaitoinen taidonnäyte joka osa-alueellaan ja sellaista elokuvallista ajankuvaa, johon tullaan palaamaan monessa yhteydessä, myös ei-elokuvallisissa, vielä 30 vuoden päästäkin.
"But you realize that every time you suit up, everytime we go out, it's life or death, you roll the dice. And you deal with it. You recognize that, don't you?"
Hurjan raskas leffa katsoa. Olisi helppo vaan sanoa että 'taas yksi sotaleffa', mutta joku tästä teki todentuntuisemman. Ehkä se oli se vähän heiluva kamera josta tuli dokumenttifiilis; ehkä se oli ne näyttelysuoritukset jotka tekivät kaikista hahmoista todellisia; ehkä se oli se idolisoimaton, kumartelematon näkökulma sotaan. Sotaan, josta kukaan ei selviä täysjärkisenä.
Oli tämä kai oman tyylilajinsa paras mitä olen ikinä nähnyt, mutta sen verran raskasta katsottavaa että en tiedä haluaisinko suositella tätä kenellekään.
En anna tällä kertaa tähtiä.
Posts: 1,495
#6780
•
•
KeijoK Member of L.I Groovecommunity | 1845 Celebrity Ale
