Helsinki 2006. Protestoi 9.9.

321 posts, 17 pages, 129,753 views

Avatar
#241 • • Annakins Guest

Apo, 12.9.2006 18:45:
---
Annakins, 12.9.2006 16:35:
Musta on hirveän mielenkiintoista, että niin kovin monen mielestä Suomessa menee niin kauhean huonosti ja kaikki on ihan perseellään, että on vaan ihan pakko muuttaa jonnekin muualle. Kertokaa mulle missä menee paremmin ku täällä? Siis ihan kaikki asiat mukaan laskettuina.
---

Näin töissäkäyvänä IT-alan asiantuntijana ja terveenä, hyvinvoivana veronmaksajana pitää todeta että esim Saksassa saisin tuplaten palkkaa ja maksaisin vähemmän veroja. Keskusteluun liittyvänä pointtina siis se että Suomi ottaa niin kovaa vauhtia mallia muiden maiden huonoista piirteistä että alkaa oikeasti mietityttämään miksi on täällä kärsimässä tasapäistävästä kukkahattutäti-demokratiasta, korkeista veroista ja typeristä laista kun muualla voisi saada enemmän rahaa hankaluuksien määrän pysyessä samalla tasolla.

Rahattoman opiskelijan, työttömän, vanhuksen näkökulmasta asia ei ehkä vielä ole ihan näin, mutta esim. vanhusten hoito on ajettu niin alas "meidän" hyvinvointiyhteiskunnassa että hirvittää. Esimerkiksi jalkaleikkauksesta toipuvalle isoisälle lääkäri määräsi fysioterapiaksi "liikuttelun sängystä noston ja sänkyyn viennin yhteydessä". Sängystä isoisä nostetaan kerran päivässä ja siitä voi päätellä fysioterapian määrän.

Mä viittasin lähinnä niihin ihmisiin, jotka valittavat, että kun sossusta ei saa rahaa ja poliisit on sikoja ja Suomi on niin kamala poliisivaltio ja eihän täällä voi elää kun kaikki on niin perseestä. En suinkaan koulutettuihin ja menestyviin ihmisiin, joiden lähtö Suomesta on jo nyt aika harmillista (ns. brain drain).
thebbo

Posts: 346

#242 • • thebbo free spirit

Annakins, 13.9.2006 11:15:

Poliisit on sikoja ja Suomi on kamala poliisivaltio vaikka kuinka olisit koulutettu ja menestyvä ihminen. Vai eikö täällä Suomen ihmemaassa laki olekaan sama kaikille tulotasoon ja koulutusasteeseen katsomatta?

--
Vittu tähän on nyt tultu paljon spekulaatioit on kuultu vähän on tiedetty vitusti enemmän on luultu paskaa puhuttu huhuttu yksityiskohtiin juututtu, mut totuus puuttuu mikää ei edelleenkää oo muuttunu

leenuliinu

Posts: 1,022

#243 • • leenuliinu Kenen kaveri

Annakins, 13.9.2006 11:15:

Mä viittasin lähinnä niihin ihmisiin, jotka valittavat, että kun sossusta ei saa rahaa ja poliisit on sikoja ja Suomi on niin kamala poliisivaltio ja eihän täällä voi elää kun kaikki on niin perseestä. En suinkaan koulutettuihin ja menestyviin ihmisiin, joiden lähtö Suomesta on jo nyt aika harmillista (ns. brain drain).

Sossustahan juuri Suomessa SAA rahaa, ja sieltä sitä hakevat tuskin ovatkaan minnekään lähdössä.

--
Local Underground Helsinki

SPRAIT! @ mbar 18.01.2014 ja 15.03.2014

marpa

Posts: 100

#244 • • marpa

Mila, 13.9.2006 09:50:
----
No, ollaan ainakin saatu työporukan kera huumoria pariksi päiviksi niistä hipeistä jotka luulevat saavuttavansa tuolla mesoamisella jotain. Kuinkahan suuri osa noista "anarkisteista" on ns. "menestyviä" yksilöitä. Ja kyllä, vihjaan täysin tietoisesti siihen että "menestyksellä" ja älykkyydellä on vahva korrelaatio. Ja ei, en aio määritellä mitä tarkoittaa elämässä menestyminen. Kyllä sä hippi tiedät mitä mä tarkoitan.
----

Mielestäsi siis käsitteet "hippi" ja "anarkisti" ovat toistensa synonyymejä? Lisäksi merkillinen on teoriasi menestyksen ja älykkyyden korreloinnista sekä näiden molempien määreiden puutteesta "hippi/anarkisti"-kategoriaan kuuluvilla.

Minut sinä määrittelisit varmaankin hipiksi ja retorista linjaasi seuraten olisin siis myös anarkisti (jännä juttu, itse en ole aivan näin ajatellut!). Kuinka sitten on mahdollista, että opiskelen yliopistossa erinomaisin arvosanoin sekä lisäksi teen työtä reilun puolentoista tuhannen euron kuukausipalkalla? Ja kyllä ihmis-, ystävyys- ja perhesuhteiden puolellakin menee oikein hyvin.

Siis missä suhteessa olen vailla älyä tahi menestystä elämässä?
hiski

Posts: 287

#245 • • hiski Screen/Further

Mila, 13.9.2006 09:50:
Poliisi ei toiminut mielestäni oikein. Missä oli kyynelkaasu?

No, ollaan ainakin saatu työporukan kera huumoria pariksi päiviksi niistä hipeistä jotka luulevat saavuttavansa tuolla mesoamisella jotain. Kuinkahan suuri osa noista "anarkisteista" on ns. "menestyviä" yksilöitä. Ja kyllä, vihjaan täysin tietoisesti siihen että "menestyksellä" ja älykkyydellä on vahva korrelaatio. Ja ei, en aio määritellä mitä tarkoittaa elämässä menestyminen. Kyllä sä hippi tiedät mitä mä tarkoitan.

Sivulliset uhrit ovat tietenkin valitettava asia joita tulee väistämättä kun lähestytään nollatoleranssia. Mielestäni tässä tapauksessa poliisi kuitenkin toimi oikein ottaen huomioon anarkistien lupauksen aiheuttaa kaaosta ennen tapahtumaa. Mielummin overkill kuin underkill. Poliisi ei voinut varmuudella tietää kuinka suureksi mielenosoittajien lukumäärä tulisi.

Ainiin. Mellakoivat hipit ylittävät huvittavuudessaan vain vaivoin katkerat hipit, jotka uhkailevat muutavansa maasta pois koska Suomestakin on tullut poliisivaltio.

Onks nää taas jotain Vanhasen isän juttuja? :o
Jusna666

Posts: 1,447

#246 • • Jusna666 Diablo

marppa, 13.9.2006 12:53:
Kuinka sitten on mahdollista, että opiskelen yliopistossa erinomaisin arvosanoin sekä lisäksi teen työtä reilun puolentoista tuhannen euron kuukausipalkalla? Ja kyllä ihmis-, ystävyys- ja perhesuhteiden puolellakin menee oikein hyvin.

Siis missä suhteessa olen vailla älyä tahi menestystä elämässä?

Eihän tolla yliopisto opiskelulla ole mitään tekemistä älyn kanssa..
Mut propsit siit että duunissa oot menestyny noin hyvin. *piis*

--
Sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille

BEAT!!

Posts: 55

#247 • • BEAT!! Support your local pub

mikkihiiri, 13.9.2006 10:42:
---
BEAT!!, 13.9.2006 10:34:
Maailma muuttui huomattavasti parempaan suuntaan kun erikoisesti pukeutuneet alaikäiset, nuoret ja muutaman takavuosihipit hilluivat päihtyneenä Helsingin kaduilla. Onneksi he viestittivät medialle tärkeitä mielipiteitään heiluttelemalla keskisormea ja huutamalla "haistakaa vittua". Valitettavasti virkavalta korjasi nämä "vapauden puolustajat" talteen, vaikka toisten omaisuuden tuhoamisessa ei pitäisi olla mitään vikaa?

---

Oletko sä ollenkaan lukenut tätä threadia vai tulitko muuten vain julistamaan Totuutta? Kenen mielipiteet edes ovat sitten tärkeitä? Tekeekö virkavalta koskaan mielestäsi virheitä?

Olen tomaatti enkä näinollen osaa lukea.

--
Hirosima 45
Tshernobyl 86
Windows 95

BEAT!!

Posts: 55

#248 • • BEAT!! Support your local pub

phanatic, 12.9.2006 18:00:
---
CM, 12.9.2006 16:59:
---

Luit juuri ajatukseni.. Minulla on jostain mielikuva, että ainut maa, jossa poliisi olis ehkä toiminut lepsummin, on Ruosi, jossa poliisi olis itse todnäk ottanut pahasti turpiin näiltä riehujilta. En sitten tiedä mistä tuokin mielikuva on tullut *nauru*

---

Siellähän poliisi ampui kovilla mielenosoittajia kohti tässä taannoin.

Mahtoiko kyse olla siitä mellakasta, jossa poliisia heitettiin mm. katukivillä?

--
Hirosima 45
Tshernobyl 86
Windows 95

Avatar
#249 • • Edited Mila Guest

marppa, 13.9.2006 12:53:
Mielestäsi siis käsitteet "hippi" ja "anarkisti" ovat toistensa synonyymejä?
Siis missä suhteessa olen vailla älyä tahi menestystä elämässä?

Eivät ole. Mutta anarkistit ovat keskimääräistä useammin hippejä. Ja toisinpäin.

Se mitä sanoin oli tietenkin yleistystä. Josta johtuu tietenkin se, että sä olet todennäköisesti poikkeus.

Väittelyä siitä mikä on korrelaatio hippeyden, anarkistiuden, tyhmyyden ja menestyksen välillä (ja kuinka merkittävä se korrelaatio on) ei voida vetää perustuen faktatietoon -tieteelliseen tutkimukseen)-koska sitä ei olla tehty. Tietenkään. Näin ollen tämän jälkeen kun olen vetänyt vastuun itseltäni siitä mitä suollan suustani, tyydyn sanomaan että "se on mun mielipide!!".

Mielestäni tämä ei ole sama asia kuin Vanhasen isän sepustukset, sillä hipeillä on täysin vastaavat kouluttautumismahdollisuudet kuin ei-hipeilläkin.
Avatar
#250 • • Edited Annakins Guest
[OT]

leenuliinu, 13.9.2006 12:38:
---
Annakins, 13.9.2006 11:15:

Mä viittasin lähinnä niihin ihmisiin, jotka valittavat, että kun sossusta ei saa rahaa ja poliisit on sikoja ja Suomi on niin kamala poliisivaltio ja eihän täällä voi elää kun kaikki on niin perseestä. En suinkaan koulutettuihin ja menestyviin ihmisiin, joiden lähtö Suomesta on jo nyt aika harmillista (ns. brain drain).

---

Sossustahan juuri Suomessa SAA rahaa, ja sieltä sitä hakevat tuskin ovatkaan minnekään lähdössä.

No nii-i. Mutta harvinaisen usein olen kuitenkin törmännyt ihmisiin, jotka valittavat, että Kela on niin hidas ja kamala eikä sieltä ikinää saa mitään ja samassa lauseessa viittaavat siihen miten asiat on muualla paremmin.

thebbo, 13.9.2006 12:18:
---
Annakins, 13.9.2006 11:15:
Mä viittasin lähinnä niihin ihmisiin, jotka valittavat, että kun sossusta ei saa rahaa ja poliisit on sikoja ja Suomi on niin kamala poliisivaltio ja eihän täällä voi elää kun kaikki on niin perseestä. En suinkaan koulutettuihin ja menestyviin ihmisiin, joiden lähtö Suomesta on jo nyt aika harmillista (ns. brain drain).

---

Poliisit on sikoja ja Suomi on kamala poliisivaltio vaikka kuinka olisit koulutettu ja menestyvä ihminen. Vai eikö täällä Suomen ihmemaassa laki olekaan sama kaikille tulotasoon ja koulutusasteeseen katsomatta?

Sanoinko mä jossain välissä, että lait olis eri? Viittasin vain siihen, että ensin mainitsemillani ihmisillä lähdön syyt ovat eri kuin koulutetuilla ihmisillä.

PS. Mun mielestä Suomi ei todellakaan ole poliisivaltio, ei lähelläkään. Mielipiteeni perustan sille, että olen asunut kahdessakin maassa, joissa valvonnan taso on ihan eri luokkaa kuin täällä.
[/OT]
hiski

Posts: 287

#251 • • hiski Screen/Further
Suosittelen lukemaan tämän päivän HS:n mielipidesivulta (C4) kirjoituksen "Poliisin otteet mielenosoituksessa ylimitoitettuja". Kirjoittaja on selkeä, uskottava ja esittää asiansa ilman fanaattisuutta. Kaiken kaikkiaan imo paras mielipidekirjoitus lauantain tapahtumista tähän mennessä.
toma

Posts: 2,009

#252 • • toma Tototoototo
Tein juuri kantelun näkemistäni mielestäni perusteettomista pidätyksistä / kiinniotoista. Suosittelen kaikkia muitakin jotain nähneitä tekemään samoin. Asiallinen, mahdollisimman seikkaperäinen ja totuudenmukainen kuvailu näkemästään on paras.

Sähköposti lienee helpoin tapa. Oikeusasiamiehen kanslian sähköpostiosoite on [email protected].

--
In science one tries to tell people, in such a way as to be understood by everyone, something that no one ever knew before. But in poetry, its the exact opposite. -P.A.M. Dirac

tbo

Posts: 935

#253 • • tbo budhisattva

Mila, 13.9.2006 09:50:
Poliisi ei toiminut mielestäni oikein. Missä oli kyynelkaasu?

Täähän oli siis vitsi.

No, ollaan ainakin saatu työporukan kera huumoria pariksi päiviksi niistä hipeistä jotka luulevat saavuttavansa tuolla mesoamisella jotain. Kuinkahan suuri osa noista "anarkisteista" on ns. "menestyviä" yksilöitä. Ja kyllä, vihjaan täysin tietoisesti siihen että "menestyksellä" ja älykkyydellä on vahva korrelaatio. Ja ei, en aio määritellä mitä tarkoittaa elämässä menestyminen. Kyllä sä hippi tiedät mitä mä tarkoitan.

No mut hei, kyllä säkin olisit sen kokoomuksen jäsenkirjankin kanssa sitä kyynelkaasua saanu, ei päässy silläkään läpi poliisimuurista. Mut mitä sviduu, kyllähän Kunnon Suoraselkäinen Kansalainen tietää ettei lähde mihinkään hipinretkujen mielenosotukseen tai muuten vaan kävele lauantai-iltana maan pääkaupungin keskustassa.

ja todellakin, "älykkyydellä" ja "menestyksellä" on korrelaatio. Useimmat niistä tyypeistä jotka on mun tuttavapiirissäni päätyny sinne uraputkeen ja ovat "menestyneet", ovat aika sietämättömän rasittavaa jengiä (=kiireisiä, kireitä, kapeakatseisia, stressaantuneita), kun taas ne, jotka ovat tajunneet, että elämässä on muitakin asioita kuin rahankerääminen tai titteli ovat melkosen lepposaa porukkaa (=rentoja, lämminhenkisiä ja lempeitä).

Sivulliset uhrit ovat tietenkin valitettava asia joita tulee väistämättä kun lähestytään nollatoleranssia. Mielestäni tässä tapauksessa poliisi kuitenkin toimi oikein ottaen huomioon anarkistien lupauksen aiheuttaa kaaosta ennen tapahtumaa. Mielummin overkill kuin underkill. Poliisi ei voinut varmuudella tietää kuinka suureksi mielenosoittajien lukumäärä tulisi.

No mut sähän varmaan diggaatkin maksella niitä kuluja mitä syntyy kun 200 poliisia laitetaan paimentamaan 20 riehujaa. Se kun on mukavan halpaa hommaa, ja sitäpaitsi niille hipeille ihan vitun oikein.

--
-tbo
--
*support your local underground heroes*

tbo

Posts: 935

#254 • • Edited tbo budhisattva

BEAT!!, 13.9.2006 10:34:
Valitettavasti virkavalta korjasi nämä "vapauden puolustajat" talteen, vaikka toisten omaisuuden tuhoamisessa ei pitäisi olla mitään vikaa?

Montaks omaisuutta lauantaina tuhottiin?

ed: ai mut joo, sähän oli tomaatti etkä osannu lukee, joten unohda koko juttu.

--
-tbo
--
*support your local underground heroes*

Aziz Combat Fighter

Posts: 6,592

#255 • • Aziz Combat Fighter

tbo, 13.9.2006 16:50:
---
BEAT!!, 13.9.2006 10:34:
Valitettavasti virkavalta korjasi nämä "vapauden puolustajat" talteen, vaikka toisten omaisuuden tuhoamisessa ei pitäisi olla mitään vikaa?

---

Montaks omaisuutta lauantaina tuhottiin?

ed: ai mut joo, sähän oli tomaatti etkä osannu lukee, joten unohda koko juttu.

eipä keritty tuhota koska mellakointi estettiin ennalta.

Onhan tossa paljon moitittavaa tossa itse tilanteessa ja sen hoidossa, mutta toisaalta - kolikon kääntöpuolena voidaan ajatella mitä olisi seurannut, jos poliisi ei olisi puuttunut tilanteeseen lainkaan, tai puuttunut vasta henkilö- ja omaisuusvahinkojen tapahduttua.

Aika helvetin vaikea sanoa juuta tai jaata tohon. Siinä mielessä itse olen kohtuullisen tyytyväinen, että lauantaista selvittiin aika pienin vaurioin. Muutama aiheeton kiinniotto tietenkin tapahtui (ja iso liuta aiheellisia mutta ei siitä kukaan jaksa puhua), ja paikalle "sattumalta" joutuneiden liikkumisvapautta rajoitettiin.

Sitä mä vaan ihmettelen, etteikö ihmiset tajua että jos paikassa X on tuhatmiljoonaa mellakkapoliisia ja riidanhaluisia anarkisteja, ettei sinne kannata mennä "vaan kattelemaan" koska siinä voi jäädä vähän jalkoihin ja esim. aiheetta kiinniotetuksi.

Tietty sirkus kiinnostaa ja laadilaa, mutta itse en henkilökohtaisesti kokenut minkäänlaista sortoa poliisin toimesta, koska olin itse malmilla lauantai-iltana. Jos olisin keskustusa-alueella liikkunut, olisin kiertänyt poliisit kaukaa.

Mut turha sitä on jeesustella tosta, koska joku kuitenkin tokaisee että "kansalaisella on oikeus liikkua missä tahansa" eikä sitä käy kiistäminen. Niin on. Poikkeustilanteessa tosin voi käyttää pelisilmää tai sitten jäädä jalkoihin. Jälkeenpäin voi onneksi kannella ja poliisin toimet tutkitaan, mutta mitä nyt tota sivusta oon seurannut niin eipä tossa kovin ihmeellisiä ylilyöntejä sattunut. Poliisi pisti aisoihin mellakkaa yrittävät nuoret, that's it. Eipähän sattunut samanlaista saatanan sirkusta kun makasiineilla, jonka jälkeen näitä mielenilmauksia on ilmestynyt aika tiuhaan tahtiin. Ehkä tuolla anarkistipiireissä on innostuttu makasiinien tunaroinnista niin, että on ajateltu poliisin olevan voimaton "suurten massojen" edessä.

Ainakin sellanen harhaluulo purettiin tehokkaasti, ja toivottavasti jatkossa noi suuntaavat poliittisen vaikuttamisensa rauhanomaisiin mielenosoituksiin ja systeemin sisältä vaikuttamiseen. Pullojen heittelyllä on aika hankala tehdä ulkomaanpolitiikkaa.
Karski

Posts: 6,049

#256 • • Edited Karski Pomon kätyri

Ana-5000, Ehkä tuolla anarkistipiireissä on innostuttu makasiinien tunaroinnista niin, että on ajateltu poliisin olevan voimaton "suurten massojen" edessä.

Ainakin sellanen harhaluulo purettiin tehokkaasti, ja toivottavasti jatkossa noi suuntaavat poliittisen vaikuttamisensa rauhanomaisiin mielenosoituksiin ja systeemin sisältä vaikuttamiseen. Pullojen heittelyllä on aika hankala tehdä ulkomaanpolitiikkaa.

Mä taas luulen, että just tällaset ylilyönnit tulee
johtaan yhä väkivaltaisempiin konfrontaatioihin.
Tähän asti tollaset kombatantimmat ääriliikkeet
(ks. esim. black flag) on ollu suomessa melko
latentteja, mutta kun poliisin puolelta ollaan nyt
tiukennettu otetta, niin myös aktivistipuolella ollaan
herätty siihen että poliisin kanssa pääsee rähisemään
myös Suomessa. Eli tavallaan se, että poliisi on alkanut
toimia, kuin nämä tahot olisivat uhka, on osaltaan
luonut itsessään tätä uhkaa. Seuraavan kerran
mukana on varmasti vielä enemmän jengiä paremmin
varustautuneena taistelemassa "totalitaristista
sortokoneistoa" vastaan nyt kun se on heille sellaisena
konkretisoitunut.

Tällaisia viitteitä poliisin otteiden ja aktivistien toiminnan
välisestä vuorovaikutussuhteesta on nähty ennenkin.
Poliisi onkin tässä nyt se taho, jonka pitäisi käyttää
pelisilmää ja mitoittaa toimintansa vastaamaan
sitä todellista uhkaa jonka ääriliikkeet muodostavat.
Ylimitoitetut resurssit ja uhkakuvien maalailu pikemminkin
vahvistavat ääriliikkeiden asemaa. Ja juuri poliisilla
on asemansa puolesta vastuu siitä, että se EI vastaisi
provokaatioon provosoitumalla.

--
Paid by the Alliance
to slay all the giants.

Aziz Combat Fighter

Posts: 6,592

#257 • • Aziz Combat Fighter

Karski, 13.9.2006 17:51:

Hankala tilanne. Toisaalta siis poliisin pitäisi tavallaan "antaa siimaa" organisoituneille riehujille, jotta he eivät koventaisi otteitaan. Tavallaan pitäisi siis antaa jengin pistää paikkoja pikkasen paskaks ja vähän heitellä pulloilla ohikulkijoita päähän, ja poliisin pitäisi sitten puuttua tilanteeseen mahdollisimman lievästi ja hellästi, ettei vaan riehujille tule sellainen kuva, että täällähän pääsee tappelemaan.

Mä en tavallaan ihan ymmärrä tollaista ajatusmallia. Toisaalta kannatan ehdottomasti kansalaisten oikeuksia osoittaa mieltään ja kokoontua lain puitteissa, mutta ennalta ilmoitettu mellakka ja sekasorron aiheuttaminen pitää imho kyetä pysäyttämään ajoissa, mielummin ennen kuin mitään tapahtuu.

En suoraan sanottuna usko, että suomesta niin aggressiivisia ja poliittisesti motivoituneita anarkisteja edes löytyy, että he haluaisivat tätä väkivaltaisempaa konfrontaatiota virkavallan kanssa. Smash ASEM onnistui anarkistien puolesta täydellisesti, koska nyt päästään alleviivaamaan sitä, miten poliisin tehokkaat toimet jättivät jalkoihinsa myös ns. viattomia sivullisia. Tästä voidaan kerätä kierroksia ja lehtiotsikoita, kanteluita ja valituksia maailman tappiin asti ja saatiin seuraavaa riehuntaa varten varmasti aivan loistavia julistevalokuvia.

Varsinkin tavallisen kaduntallaajan reaktio isoon liutaan mellakkapoliiseja pelaa anarkistien eduksi. Mikäli tilanteessa olisi käytetty merkittävästi lievempiä taltutuskeinoja, otsikot huutaisivat varmaankin POLIISI VOIMATON ANARKISTIEN MIELIVALLAN EDESSÄ ja tutkimuspyyntöjä tehtäisiin siitä, miksei poliisi puuttunut mellakkaan josta oltiin jo tiedotettukin etukäteen. Tää on sillä tavalla pattitilanne, että kävi miten kävi, riehujat voittavat.

En tosin usko, että tästä sen enempää aletaan aseistautumaan tai sotimaan poliisia vastaan, varsinkin kun "motivaatio" tälle kahakalle oli täysin ulkopoliittinen. Kuinka moni suomalainen anarkisti oikeasti haluaa pistää henkensä tai terveytensä tulilinjalle kiinan maanviljelijöiden puolesta? En usko että kovinkaan moni. Anarkistienkin joukossa on vahva luottamus suomalaiseen systeemiin, paradoksaalisesti uskotaan siihen että poliisin käsittelyssä saa vain muutaman mustelman, hyviä otsikoita ja valokuvia sekä edistystä omalle asialle, mikä tuntuisi oikeastaan olevan systeeminvastaisuus ja tästä näkyvimpänä esimerkkinä poliisitoiminnan vastustaminen.

Ymmärrän hypoteesisi, mutten siihen näissä puitteissa usko.
Karski

Posts: 6,049

#258 • • Edited Karski Pomon kätyri

Ana-5000, 13.9.2006 18:03:
Hankala tilanne. Toisaalta siis poliisin pitäisi tavallaan "antaa siimaa" organisoituneille riehujille, jotta he eivät koventaisi otteitaan. Tavallaan pitäisi siis antaa jengin pistää paikkoja pikkasen paskaks ja vähän heitellä pulloilla ohikulkijoita päähän, ja poliisin pitäisi sitten puuttua tilanteeseen mahdollisimman lievästi ja hellästi, ettei vaan riehujille tule sellainen kuva, että täällähän pääsee tappelemaan.

En missään vaiheessa sanonut, että poliisin pitäisi
pukeutua pehmeisiin pupujussitossuihin. Legitiimi
väkivaltakoneisto tarvitsee toimiakseen myös
uskottavuutta. Uskottava toiminta edellyttäisi
kuitenkin myös voimavarojen mitoittamista kohdattavan
uhkakuvan mukaan, ja lauantain toiminta ei
mitenkään vastannut sitä reaalista uhkaa jonka
muutama kymmenen ääriliikeaktivistia olisivat
täydessä vauhdissakaan muodostaneet.

En tosin usko, että tästä sen enempää aletaan aseistautumaan tai sotimaan poliisia vastaan, varsinkin kun "motivaatio" tälle kahakalle oli täysin ulkopoliittinen. Kuinka moni suomalainen anarkisti oikeasti haluaa pistää henkensä tai terveytensä tulilinjalle kiinan maanviljelijöiden puolesta? En usko että kovinkaan moni. Anarkistienkin joukossa on vahva luottamus suomalaiseen systeemiin, paradoksaalisesti uskotaan siihen että poliisin käsittelyssä saa vain muutaman mustelman, hyviä otsikoita ja valokuvia sekä edistystä omalle asialle, mikä tuntuisi oikeastaan olevan systeeminvastaisuus ja tästä näkyvimpänä esimerkkinä poliisitoiminnan vastustaminen.

Mä näkisin, että tässä nimenomaan on nyt annettu
bensaa sen porukan liekkiin, joka tulee muutaman
vuoden sisällä keräämään enemmän substanssia
ja tilaisuuden tullen aiheuttamaan kahinoita poliisin
kanssa lähes itsetarkoituksellisesti, päästäkseen
ottamaan matsia väkivaltakoneiston kanssa.
Tästä on jo viitteitä muutamilla keskustelualueilla,
ja tämä asenne on suomessa saanut muutaman
vuoden aikana jalansijaa.

Samoin tällainen julkisuus tulee vetämänä aktivisti-
ryhmiin myös entistä enemmän sellaista jengiä,
jolle ideologia on toissijaista, mutta hyvä rähinä
käy aina. Ja tätä porukkaa riittää.

Ymmärrän hypoteesisi, mutten siihen näissä puitteissa usko.

Mä taas olen melko varma, että seuraavien 5 vuoden sisällä
tällaisia välikohtauksia tullaan näkemään lisää, ja
olen jo aiemmin ennakoinut tätä kehityssuuntaa
keskusteltuani asiasta muutamien tällaisten ääriliikeaktivistien
kanssa. Samoin aiemmat esimerkit tällaisista
vuorovaikutussuhteista ovat melko vakuuttavia,
vrt. esimerkiksi median, kirkon ja poliisin saatananpalvoja-
jahdin aiheuttama 'saatananpalvontabuumi' 90-luvun alussa,
jossa medianäkyvyys, poliisin ja kirkon toiminta sekä
otollinen kulttuuri-ilmapiiri ruokkivat alun perin
varsin mitätöntä ilmiötä.

--
Paid by the Alliance
to slay all the giants.

Aziz Combat Fighter

Posts: 6,592

#259 • • Aziz Combat Fighter

Karski, 13.9.2006 18:18:
En missään vaiheessa sanonut, että poliisin pitäisi
pukeutua pehmeisiin pupujussitossuihin. Legitiimi
väkivaltakoneisto tarvitsee toimiakseen myös
uskottavuutta. Uskottava toiminta edellyttäisi
kuitenkin myös voimavarojen mitoittamista kohdattavan
uhkakuvan mukaan, ja lauantain toiminta ei
mitenkään vastannut sitä reaalista uhkaa jonka
muutama kymmenen ääriliikeaktivistia olisivat
täydessä vauhdissakaan muodostaneet.

Muutama kymmenen? Alunperin "mielenosoituksen" osaanottajamääräksi oli ilmoitettu yli tuhat ihmistä. Tähän suhteutettuna poliisien määrä oli ihan kohdallaan. Se, että paikan päälle saapuikin vain murto-osa siitä mitä oli aikaisemmin uhiteltu oli tuskin poliisin vika. Kiinniotettujakin oli yli sata, enkä usko että niistä suurin osa on vaan näitä Anselmin kaltaisia vahingossa jalkoihin jääneitä.

Karski, 13.9.2006 18:18:Mä näkisin, että tässä nimenomaan on nyt annettu
bensaa sen porukan liekkiin, joka tulee muutaman
vuoden sisällä keräämään enemmän substanssia
ja tilaisuuden tullen aiheuttamaan kahinoita poliisin
kanssa lähes itsetarkoituksellisesti, päästäkseen
ottamaan matsia väkivaltakoneiston kanssa.
Tästä on jo viitteitä muutamilla keskustelualueilla,
ja tämä asenne on suomessa saanut muutaman
vuoden aikana jalansijaa.

Katsotaan. Keskustelupalstoilla sanotaan paljon asioita, kun sinne on niin helppo kirjoittaa. Todellinen toiminta on sitten ihan eri asia.

Karski, 13.9.2006 18:18:
Samoin tällainen julkisuus tulee vetämänä aktivisti-
ryhmiin myös entistä enemmän sellaista jengiä,
jolle ideologia on toissijaista, mutta hyvä rähinä
käy aina. Ja tätä porukkaa riittää.

Riittääkö? Se jää nähtäväksi. Mä oon pikkasen käsittänyt, että noi perusriehujat on senverran yksinäistä ja antisosiaalista jengiä, ettei ne niin vaan lähde porukoihin mukaan. Mutta aika näyttää.

Karski, 13.9.2006 18:18:
Mä taas olen melko varma, että seuraavien 5 vuoden sisällä
tällaisia välikohtauksia tullaan näkemään lisää, ja
olen jo aiemmin ennakoinut tätä kehityssuuntaa
keskusteltuani asiasta muutamien tällaisten ääriliikeaktivistien
kanssa. Samoin aiemmat esimerkit tällaisista
vuorovaikutussuhteista ovat melko vakuuttavia,
vrt. esimerkiksi median, kirkon ja poliisin saatananpalvoja-
jahdin aiheuttama 'saatananpalvontabuumi' 90-luvun alussa,
jossa medianäkyvyys, poliisin ja kirkon toiminta sekä
otollinen kulttuuri-ilmapiiri ruokkivat alun perin
varsin mitätöntä ilmiötä.

Tosta saatananpalvontabuumista en osaa sanoa mitään. Aika näyttää miten käy. Kuten tossa myönsin, molemmin puolin tunaroitiin, mutta mun mielestäni tässä keskustelussa ei ole annettu hirveästi tilaa poliisille, on lähinnä päivitelty sitä miten kunnanvaltuutetut ja puoleiden aktiivit saavat pampusta hampaisiin ja miten pikkutyttöjäkin on kahlittu varpaista seiniin. Anarkisteja näissä puheissa on "muutama kymmenen" ja aina jaksetaan muistuttaa, että mitäänhän ei edes kerinnyt käymään.

Tällä jotenkin yritetään vetää mattoa poliisin toiminnan jalkojen alta. Vähän niinkuin pitäisi ensin vuotaa verta ennen kuin saa mennä väliin.

Pitää kuitenkin muistaa, että ennakolta ilmoitettiin että nyt rähistään ja paikalle tulee yli tuhat ihmistä. Poliisi mitoitti oletettavasti resurssinsa sen mukaan, ja nyt on hirveä poru siitä kun niillä resursseilla tukahdutettiin huomattavasti pienempi kalabaliikki.

Edelleen olisi mielenkiintoista tietää vaihtoehtonykyisyyden keskustelu mikäli Smash ASEM-porukan olisi annettu aloittaa "mielenosoituksensa" ja lähdetty puuttumaan tilanteeseen vasta ensimmäisten väkivalta- ja materiaaliuhrien jälkeen.
thebbo

Posts: 346

#260 • • thebbo free spirit

Karski, 13.9.2006 18:18:
Tästä on jo viitteitä muutamilla keskustelualueilla,
ja tämä asenne on suomessa saanut muutaman
vuoden aikana jalansijaa.

Passaa ihmeessä niitä viitteitä, vaikka privaviestillä jos ei muuten kehtaa.