En usko että sulle oikein meni viestin pointti koko vakavuudessaan perille. En siis kuvaillut mitään normaalia ihastuksen aiheuttamaa pientä lepatusta rinnassa ja sitä skidiä pykivää fiilistä kun tietää olevansa ihastunut muttei pääse sanomaan siitä. Kuvailin tilannetta, jossa hiljaa tunteistaan pysyminen aiheuttaa vakavaa hallaa mielenterveydelle (siihen pisteeseen, että sitä on hyvin lähellä itsetuhoista) ja välillisesti kaiken kattavasti muuhunkin elämään.
"Vikisemistä" (voi helvetti mikä termi tähän tilanteeseen) tai ei, niin kyllä musta on huomattavasti parempi pullauttaa hommat pihalle kun hautoa niitä loputtomiin itsekseen "yleisen hyvän" nimissä. Jos siinä sitten menee ystävyyssuhteita pilalle, niin se on harmillista ja hattumaista, mutta mieluummin se kuin yksi nimi lisää tilastoihin.
Kyse ei siis nyt todellakaan ole siitä vetääkö tunteiden kohde herneen nenäänsä niistä kuullessaan. Sääli jos vetää, mutta muutama pala palkokasvia on aivan mitätön juttu esim. vuosikausia kestävän lamauttavan masentumisen rinnalla.
En usko että sulle oikein meni viestin pointti koko vakavuudessaan perille. En siis kuvaillut mitään normaalia ihastuksen aiheuttamaa pientä lepatusta rinnassa ja sitä skidiä pykivää fiilistä kun tietää olevansa ihastunut muttei pääse sanomaan siitä. Kuvailin tilannetta, jossa hiljaa tunteistaan pysyminen aiheuttaa vakavaa hallaa mielenterveydelle (siihen pisteeseen, että sitä on hyvin lähellä itsetuhoista) ja välillisesti kaiken kattavasti muuhunkin elämään.
"Vikisemistä" (voi helvetti mikä termi tähän tilanteeseen) tai ei, niin kyllä musta on huomattavasti parempi pullauttaa hommat pihalle kun hautoa niitä loputtomiin itsekseen "yleisen hyvän" nimissä. Jos siinä sitten menee ystävyyssuhteita pilalle, niin se on harmillista ja hattumaista, mutta mieluummin se kuin yksi nimi lisää tilastoihin.
Kyse ei siis nyt todellakaan ole siitä vetääkö tunteiden kohde herneen nenäänsä niistä kuullessaan. Sääli jos vetää, mutta muutama pala palkokasvia on aivan mitätön juttu esim. vuosikausia kestävän lamauttavan masentumisen rinnalla.
Pointti tuli selväksi. Ymmärrän mitä tarkoitat. Olen itsekin tuntenut joskus samoin.
Sinä et ymmärrä mitä minä tarkoitan. Minä puhun tästä esimerkistä joka minun kohdalleni sattui. Puhun vastaavan kaltaisesta tilanteesta. Esitin myös päinvastaisen skenaarion.
Jos sulla on ystävä johon olet ihastunut, mitä hyödyt siitä, että kerrot hänelle tunteistasi ja hän vetää palkokasvia sieraimeensa? Mitä hyödyt siitä, että menetät ihastuksesi kohteen ehkä ainiaaksi? Juuri tätä asiaa minä en ymmärrä. En myöskään ymmärrä miten ystävän mahdollinen suututtaminen ja menettäminen auttaisi masennukseen. Ehkä sitten pointti ei mene vakavuudessaan perille, mutta eipä munkaan pointtini tunnu menevän.
koo, 29.5.2006 21:41:
Jos sulla on ystävä johon olet ihastunut, mitä hyödyt siitä, että kerrot hänelle tunteistasi ja hän vetää palkokasvia sieraimeensa? Mitä hyödyt siitä, että menetät ihastuksesi kohteen ehkä ainiaaksi? Juuri tätä asiaa minä en ymmärrä. En myöskään ymmärrä miten ystävän mahdollinen suututtaminen ja menettäminen auttaisi masennukseen. Ehkä sitten pointti ei mene vakavuudessaan perille, mutta eipä munkaan pointtini tunnu menevän.
Hyötyisin sen, että mahdollisesti vakavansorttinen ongelma vaihtuisi toiseen. Senhän joutuu sitten itse kukin punnitsemaan kumpi noista ongelmista on vakavampi - itsekseen hautominen ja sen seuraukset vai asiasta kertominen ja sen seuraukset. Veikkaan että tämä on asia, jota ystäväsikin on mielessään punninnut ennenkuin päätyi mihin päätyi. Ystävän menettäminen on harvinaisen paskamaista ja sitä tuskin kukaan haluaa, mutta jos se on "pienempi paha", niin kyllä sen valitsemiseen johtanut fiilis on silloin ollut kaliiberiltaan jo jotain sietämättömän vittumaista.
Mä olen ihastunut yhteen ystävääni, jopa kahteen eri otteeseen, juuri tuolla tavalla. Mutta ollaan edelleen ystäviä kun sittemmin pääsin solmuistani eroon, ja hän oli aikoinaan lempeä niiden suhteen. Kyllä sekin on ihan mahdollista.
Ihastumisessa ei ole mitään pahaa. Siinä on, jos sen takia vetää itsensä täysin jojoon, testattu on.
koo, 29.5.2006 21:41:
Jos sulla on ystävä johon olet ihastunut, mitä hyödyt siitä, että kerrot hänelle tunteistasi ja hän vetää palkokasvia sieraimeensa? Mitä hyödyt siitä, että menetät ihastuksesi kohteen ehkä ainiaaksi? Juuri tätä asiaa minä en ymmärrä. En myöskään ymmärrä miten ystävän mahdollinen suututtaminen ja menettäminen auttaisi masennukseen. Ehkä sitten pointti ei mene vakavuudessaan perille, mutta eipä munkaan pointtini tunnu menevän.
No eikös Jone tuohon jo vastannut? Ihastuminen saattaa olla valtava taakka ihastuneelle ja asiasta kertominen täten oman mielenterveyden kannalta hyvinkin tärkeää. Etenkin nykyisin näkyvästi yleistä huoletonta suhde-elämää voi olla helvetin raastavaa seurata sivusta nk. ystävänä. Siinä vaiheessa kun tuosta ihastumisesta kerrotaan, on homma voinut edetä jo siihen pisteeseen, että ihastunut osapuoli ei yksinkertaisesti ole kykeneväinen jatkamaan ystävyyttä entiseen tyyliin. Jos siis tunnustuksen jälkeen saa pakit ja homma karahtaa kokonaan kiville, ei menetys ole lopulta välttämättä kummoinen, vaikka pahalta se epäilemättä tuntuukin.
Itse en ymmärrä miksi ihmeessä ystävyyssuhteita pitäisi vaalia kuin salaista tietoa reitistä Shangri-Lahan. Ystäviä tulee ja menee menee pitkin elämää. Tuurilla ystävyydet kestävät vuosia, ehkä vuosikymmeniä, mutta siitä ei ole mitään takeita. Jos pitää parisuhdetta ihmissuhteiden arvoikkaimpana muotona, kuten allekirjoittanut tekee, niin miksi ihmeessä sitä ei ottaisi riskiä, jos tuntuu siltä että mahdollisuuksia saattaisi olla? Omakohtaisen kokemuksen perusteella voin sanoa, että joskus se tunnustus saattaa jopa lähentää, vaikka vastakaikua ei tulisikaan.
Sinun henkilökohtaisessa tapauksessasi en itse kuitenkaan olisi sanonut mitään. Varatut ihmiset jätetään minun moraalikoodistoni tekstin mukaan selkeästi rauhaan. Jos ystävän leikkiminen olisi käynyt liian tuskalliseksi niin olisin vain kylmettänyt välit vähitellen.
Lene, 29.5.2006 23:12:
--- Epailija, 29.5.2006 21:56:
Itse en ymmärrä miksi ihmeessä ystävyyssuhteita pitäisi vaalia kuin salaista tietoa reitistä Shangri-Lahan. Ystäviä tulee ja menee menee pitkin elämää. Tuurilla ystävyydet kestävät vuosia, ehkä vuosikymmeniä, mutta siitä ei ole mitään takeita. Jos pitää parisuhdetta ihmissuhteiden arvoikkaimpana muotona, kuten allekirjoittanut tekee, niin miksi ihmeessä sitä ei ottaisi riskiä, jos tuntuu siltä että mahdollisuuksia saattaisi olla.
---
"Miksi ihmeessä parisuhteita pitäisi vaalia kuin salaista tietoa reitistä Shangri-Lahan. Parisuhteita tulee ja menee pitkin elämää. Tuurilla parisuhteet kestävät vuosia, ehkä vuosikymmeniä, mutta siitä ei ole mitään takeita. Jos pitää ystävyyttä ihmissuhteiden arvoikkaimpana muotona, kuten allekirjoittanut tekee, niin miksi ihmeessä sitä ottaisi riskin, jos tuntuu siltä, ettei mahdollisuuksia ole."
Perustuen Klubitukselle postattuihin ja lukemiini juttuihin kummaltakin edelliseltä kahdelta naiskäyttäjältä olen jotenkin taipuvainen uskomaan, että Lenellä on hyvät perusteet ja tarvittava määrä elämänkokemusta esittämänsä mielipiteen taustalla. Valitettavasti sama ei päde tähän nuorempaan painokseen - en hetkeäkään usko, että sun ajatukset asiasta ovat samanlaiset kuin Lenellä vaikka kuinka niin väittäisit.
Jos sopii, niin todistaisitko että olen väärässä antamalla tähän threadiin ihan ihka omaa näkemystäsi asiasta muutaman perättäisen kappaleen verran?
Jone, 30.5.2006 10:10:
Jos sopii, niin todistaisitko että olen väärässä antamalla tähän threadiin ihan ihka omaa näkemystäsi asiasta muutaman perättäisen kappaleen verran?
Mä oon varmaan tässäkin omituinen ihminen, sillä en jaksa ymmärtää tätä 'ystävvys loppuu, jos jotain tunteita tulee' jne.
Aina tietenkään tuloksena ei ole onnellinen parisuhde eikä välttämättä välit aina pysy hyvinä, mutta tälläinenkin mahdollisuus todella on. Ystävyys VOI jatkua, vaikka toisella osapuolella olisikin tunteita (ja niistä ihan suoraan kertoisi) ja luulenkin, että tuohon kaatuvat ystävyyssuhteet ovat useimmiten niitä, jotka ovat enemmänkin kaveripohjalla ja näin ollen katuisivat joka tapauksessa johonkin.
Kertominen ei varmaan ole aina helppoa ja muistan itsekin teini-ikäisenä 'kituneeni' monta vuotta tuollaisen ihastuksen kourissa. Itsetunto oli tuolloin aika pohjamudissa ja tietysti ajattelin, että eihän se nyt minusta voisi kiinnostunut olla. Vuosia myöhemmin sain tietää, että tuo paras ystäväni ajatteli samoin musta.-) No mutta siis ystäviä oltiin aina ja varmasti parempi, ettei kumpikaan edes avannut suutaan, sillä ite en ainakaan ollut millään tapaa kypsä seurustelemaan. Kuitenkin, jos tuossa tilanteessa jompi kumpi olisi suunsa avannut, ei välit varmastikaan olisi siihen kaatuneet. Mutkia matkaan olisi varmaan tullut hieman enemmän, mutta ei TODELLINEN ystävyys kaadu siihen, että toisen tunteissa onkin jotain syvempää.
Kaikissa tilanteissa suunsa avaaminen ei kuitenkaan kovin järkevää ole. Jos jompi kumpi osapuoli on varattu, saadaan tuolla tunnustuksella usein aika monelle ihmiselle paha mieli ja varsinkin, jos tunteet ovat asteella ihastus, olisi varmasti reilumpaa kaikkia kohtaan pitää päänsä kiinni. Tietysti, jos kyseessä on Jonen kuvailema järjetön rakastuminen, voi puhuminen olla se ainoa vaihtoehto.
Eihän ne helppoja juttuja ole, mutta en silti ymmärrä tätä yleistä käsitystä (varsinkin naisten keskuudessa), että jos joku josta ei itse ole kiinnostunut ihastuu suhun, on se verrattavissa lähes veriseen loukkaukseen? Ystävät yleensä tykkää toisistaan ja tässä tapauksessa se toinen tykkääkin susta vähän enemmän.. Loukkaantumisen aihe oli?
Mulla on lähes kaikki tommoset kaverisuhteiden vakavaksitekemis-yritykset päätyneet epäonnistuneeksi. Mutta ei yksikään kaveruus/ystävyyssuhde ole siitä kyllä kärsinytkään, päinvastoin, on tullut enemmän ihmisiä keihin luottaa, ja ketkä luottaa. Ei siitä ystävyyden/kaveruuden pitäisi mennä poikki,vaan vahventua.
Jone, 30.5.2006 10:10:
Perustuen Klubitukselle postattuihin ja lukemiini juttuihin kummaltakin edelliseltä kahdelta naiskäyttäjältä olen jotenkin taipuvainen uskomaan, että Lenellä on hyvät perusteet ja tarvittava määrä elämänkokemusta esittämänsä mielipiteen taustalla. Valitettavasti sama ei päde tähän nuorempaan painokseen - en hetkeäkään usko, että sun ajatukset asiasta ovat samanlaiset kuin Lenellä vaikka kuinka niin väittäisit.
Jos sopii, niin todistaisitko että olen väärässä antamalla tähän threadiin ihan ihka omaa näkemystäsi asiasta muutaman perättäisen kappaleen verran?
Mä en missään vaiheessa väittänyt, että mun ajatukset asiasta on samat, kuin Lenellä, vaan mun vastaus Epailijan postaukseen olisi ollut samanmoinen, ei tosin yhtä kekseliäästi lainattu.
Mä en myöskään missään vaiheessa ole väittänyt, saatika itse ajatellut, että sä olet väärässä, sulla vain sattuu olemaan vastakkainen näkökanta tähän asiaan. Sä olet itse ollut joskus ihastunut ystävääsi, mä en, joten mä en tiedä miltä se tuntuu. Mun ystävä on joskus ihastunut muhun, en tiedä onko sulla käynyt samoin, mutta jos ei, niin sä et voi tietää, miltä musta tuntuu.
Kysymys kun kuitenkin oli kuitenkin mun henkilökohtaisista tunteista tätä ko. asiaa koskien.
Vaikka miten te argumentoisitte, niin se ei saa mun harmistumista tän ystävän menetyksestä katoamaan. Sä myös ilmeisesti olet mieltänyt, että pidän tätä herraa nyt maailman hirveimpänä paskiaisena, mikä ei myöskään pidä paikkaansa. Hän on varmasti yksi rakastettavimmista ihmisistä, ketä oon tuntenut ja siksi myös on hankalaa menettää hänet näiden yksipuolisten tunteiden vuoksi. Ja niinkuin olen edellä maininnut, mä EN tietoisesti vaikuttanut meidän ystävyyden romuttumiseen, tän jätkän tunteet vaan sai hänet muuttamaan käytöstään mua kohtaan radikaalisti.
Se, että mä en jaksa lähteä sun provosoiviin postauksiin on yksinkertaisesti se, ettei sun mielipitees nimenomaan mun iästä/elämänkokemuksesta kiinnosta mua yhtään. Kun sun ensimmäinen mielipitees musta/mun mielipiteistä on, etten tiedä yhtään mistään mitään, koska oon niin nuori, niin se kertoo jo sen, ettei mun kannata vastata näihin mitään takaisin, ennenkuin täytän sen hyväksyttävät 25 -vuotta, jolloin mulla saa olla omia (eriäviä) mielipiteitä asioista. Silloinhan mulla on jo elämänkokemusta tarpeeksi esittääkseni niitä!
Lene, 29.5.2006 23:12:
"Miksi ihmeessä parisuhteita pitäisi vaalia kuin salaista tietoa reitistä Shangri-Lahan. Parisuhteita tulee ja menee pitkin elämää. Tuurilla parisuhteet kestävät vuosia, ehkä vuosikymmeniä, mutta siitä ei ole mitään takeita. Jos pitää ystävyyttä ihmissuhteiden arvoikkaimpana muotona, kuten allekirjoittanut tekee, niin miksi ihmeessä sitä ottaisi riskin, jos tuntuu siltä, ettei mahdollisuuksia ole."
Ehkä se olen vain minä, mutta musta on jotenkin kieroutunutta pitää elämänkumppaniaan vähemmän arvokkaana kuin ystäviä. Toisaalta suora vertailu on vähän hankalaa kun ystävillä ja elämänkumppaneilla on yleensä vähän eri roolit elämässä. Tosin ideaalitilanteessahan elämänkumppani on samalla se paras ystävä, eikö?
Muutama kysymys tuohon loppuun liittyen: Entä jos tuntuu siltä, että mahdollisuuksia on? Kannattaako silloin ottaa riski? Jos ei, niin tuomitsetko tuossa nyt itsesi aloittamaan suhteita vain sellaisten kanssa, jotka eivät ole vielä tulleet tarpeeksi tutuiksi, jotta heitä voisi kutsua ystäviksi?
Uskoisin, että useimmat täällä puhuvat vähän vakavammasta asiasta kuin pelkästä himosta. Silti: Entä jos frendistä tulisi vitun hyvä panofrendi?
JA voi tullakin ja tottakai kandee silloin riskeeraa.
Jos sitten jossain vaiheessa elämää se frendiys katoaa ni onhan se sääli. Mutta elämäntilanteet muuttu ja vaihtuu ja kavereita menee ja tulee. Hyvän ja todella luotettavan kaverin kanssa häröily noinkin on ihan jees imoh. Siinä ei oo sellasia vaateita / odotuksia tms hankaluuksia.. Eikä tarvi pelätä saavansa mitn paskaa.
Mut toisaalta jos tietäis et toisesta tulis hyvä panofrendi ni mikäs riskeeraus se sit olis?
Hyvän ja todella luotettavan kaverin kanssa häröily noinkin on ihan jees imoh. Siinä ei oo sellasia vaateita / odotuksia tms hankaluuksia.. Eikä tarvi pelätä saavansa mitn paskaa.
Kyllä tarvitsee. Eiköhän se ole enemmän sääntö kuin poikkeus, että tuollaisissa tilanteissa toisen tunteet syvenevät, mikä taas johtaa kaikenlaiseen "paskaan".
fine, 30.5.2006 19:50:
siis toi oli vaan likainen ilmaisu.. pointti oli et eeei se vaaan toimi!
Ok, mutta onhan täälläkin siitä toimivuudesta ainakin yksi kertonut omakohtaisen malliesimerkin. Sunflower on päässyt vihamiespohjalta kaveripohjan kautta avioliiton onnelliseen satamaan. Kyllä se minusta kuulostaa toimivalta ja riskinoton arvoiselta.
Toimii, mut riippuu toki persoonista. Eihän se kaikilla toimi, niin ku ei toimi välttämättä muutkaan suhteet. Mun mielestä jopa aikaisempi kaveruus tai ystävyys on hyvä pohja muutenkin seurustelulle. Molemmat tuntee toisensa ja tietää millainen ihminen toinen on. Eipä tule paljoa varmaan niitä yllätyksiä sitte myöhemmin.
Neiti varasti mun ajatukset.
Eipä tule paljoa varmaan niitä yllätyksiä sitte myöhemmin. 