Vprobe, 1.9.2006 20:54:
---
Ana-5000, 1.9.2006 20:46:
Nii siin on se pieni ero et akupunktio on invasiivinen hoitokeino josta on havaittuja positiivisia kiistämättömiä tuloksia. Reiki on kätten yllä levittelyä. Se, että ne perustuu samaan epätieteelliseen teoriaan ei tarkota että ne molemmat toimii siksi. Se tarkottaa sitä että akupunktio toimii siitä huolimatta. Reikihän ei tunnetusti toimi, paitsi plaseboefektillä.
---
No minä tiedän ihmisiä jotka ovat mm. löytäneet todellisen persoonallisuutensa reikin kautta. Yksi näistä on mm. avopuoliso ja hän ei olisi avopuolisoni ilman reikiä. Uskon siihen, että ympäröivän maailmankaikkeuden tieteellisellä tutkimimsella päästään lähemmäksi lopullista totuutta, mutta tiede ei tähänkään päivään mennessä ole pystynyt selittämään ihmisen henkisyyttä/tietoisuutta joten se ei suinkaan selitä kaikkea, sen ei myöskään tarvitse selittää sitä toimiiko vai eikö reiki toimi. Se mikä sun silmiis vaikuttaa plasebolta, voi olla jollekin täyttä todellisuutta. Molemmilla on asiasta oma uskomuksensa, niin sinulla, minulla kuin hänellä. Voihan oikean, tieteellisesti toimivaksi todistetun lääkkeenkin vaikutuksen kumota negatiivisella asenteella (plasebo), niin miksi sama ei voisi toimia myös toisinpäin? Kyse on loppupeleissä vaan asenteesta ja siitä haluaako parantua vai ei.
Mut kuten sanoin tossa jo aiemmin, en jaksa aloittaa asiasta uudempaa väittelyä, usko on henkilökohtainen asia, joku uskoo 100% tieteeseen, joku vaan 50%, joku ei ollenkaan, joku on kreationisti, joku hindu, niin se vaan menee, oikeaa absoluuttista totuutta on hankala määritellä ja väitän että tiede ei tule koskaan pääsemään siihen :)
Pöhkö. Kuvailit just täysin plasebovaikutuksen. Plasebovaikutushan siis tarkoittaa vaan sitä, että reiki ei toimi. Hoito saattaa silti yksilölle toimia metodista huolimatta, ja tätä kutsutaan plasebovaikutukseksi. Ihan samalla tavalla et jos otat kalkkitabletin ja se auttaa sun päänsärkyys niin vaikutus on plaseboa, eikä se tarkoita että kalkki vei sun päänsärkys pois. Se ei myöskään tarkoita sitä, etteikö se kyseinen pilleri vienyt sun päänsärkyäs pois, koska sehän vei. Plasebo yksinkertaisesti tarkoittaa sitä, että uskot jonkun toimivan niin lujasti, että se toimii. Ihmiskehon kummallisuuksia.
Ja tiedehän ei väitä selittävänsä kaikkea koskaan, mutta tiede voi kyllä ihan lonkalta sanoa, että reiki ei toimi millään tieteellisellä mittapuulla. Sen takia sitä ei voida tarjota legitiiminä hoitokeinona, koska reikin toimivuus on ihan potilaan omasta uskosta kiinni, toisin kuin esim. lääkehoidon (poikkeuksin).
Ja joo, ei munkaan (entinen) avovaimo ois ollu mun avovaimo ilman reikiä :P