Seurustelin erään viinafasistin kanssa useamman kuukauden. Hän päätti milloin ja kuinka paljon oli sopivaa juoda. Alkoholin käyttö ei saanut olla "säännöllistä" eli piti olla "viikkoja" jolloin ei juo, mutta ei kuitenkaan mitään säännöllisyyttä esim. joka toinen viikonloppu.
Tyttö joi toki itse, joskus enemmän, joskus vähemmän. Jos oli mennyt kaksi viikonloppua niin, että oli käytetty alkoholia kumpanakin, silloin piti jäädä väkisin kotiin kolmanneksi viikonlopuksi ja skipata esim. ystävän synttärit tai festarit (UMF05 ja Konefestari viime vuonna). Maalla ei saanut juoda olutta saunan jälkeen sillä "siinä ei olisi mitään järkeä". Syntyi järjetön riita siitä, että ostin 4 hengelle 3 litraa valkoviiniä viime vuoden juhannukseksi. (Olimme maalla 3 päivää.) Luonnolisesti sitä viiniä ei sitten juotu (sillä edellisenä viikonloppuna oli juotu 6-päkki kaljaa).
Tytön perheessä ei ollut ilmennyt minkäänlaista alkoholismia eikä tytön käyttäytymisessä mikään viitannut henkilökohtaiseen ongelmaan alkoholin kanssa (paitsi tietysti asenne).
Tyttö oli vakuuttunut, että alkoholi on syypää kaikkeen mahdolliseen pahaan, mutta joskus se pitää sallia itselle. Kuulema opiskeluaikana "rellestäminen" oli "normaalia", mutta vanhempana se ei ollut enää hyväksyttävää.
Sanomattakin on selvää, että meillä näkemykset poikkesivat alkoholin käytöstä lähes jokaisessa tilanteessa.
Yhteenveto: Fasismi asian kuin asian suhteen.
Myös mun syömiä ruokia saa pilkata ja katsoa inhoten, vaikka ei suostuisi edes maistamaan. Mitä jos mä tulisin osottelemaan sitä grillimakkaraa samalla tavalla? Olisin tiukkapipoinen vegefasisti.

Kun porukka kuulee et oonkin aina selvä, niin ne yleensä vaan kokee tarpeelliseks kertoa mulle jotain sellaista kuin "toi on hei tosi kunnioitettavaa" (mua ärsyttää ku ihmiset aina tolleen "antaa luvan" mun juomattomuudelle :D). Hämmentävän vastakohdakkaita reaktioita siis olen kokenut! Tosin en liiku hevipiireissä, ehkä se on ratkaisu...?