toma:
Hmm.. Onko lapsi ihminen sanan varsinaisessa merkityksessä? Voiko lapsen kohdalla puhua käyttäytymismalleista ja pidättyneisyydestä, vai toimiiko hän vain vaistojensa vankina?
Minun näkemykseni mukaan lapsi oppii jo hyvin varhaisessa vaiheessa käyttäytymismalleja, joilla voi kontrolloida ympäristöään. Luonnollisesti lapsi ei niitä itse tiedosta, mutta ei tiedosta moni aikuinenkaan.
Pelko lienee vauvalla noissa mainitsemissasi reaktioissa aika pitkälti ajavana voimana, eikä pelko mielestäni ole hyväksi kenellekään.
Pelko pitää hengissä. Valintoihin vaikuttaa runsaasti tekijöitä, joita emme tunne. Koska emme tunne näitä tekijöitä emme kykene mitenkään älykkäästi evaluoimaan niitä (ja inhimillinen evaluointikyky tuppaa muutenkin olemaan vähän niin ja näin), joten on varsin hyödyllistä, että ihminen ottaa myös nämä tuntemattomat vaaratekijät huomioon pelon muodossa.
Tietysti on tilanteita, joissa tilanteen vakavuutta ja mahdollisten haittojen osuutta räikeästi yliarvioidaan, jolloin pelko ei ole laajuudessaan perusteltua, mutta en minä sitä täysin turhaksi ja pelkästään haitalliseksi asiaksi menisi tuomitsemaan.
Toki suureksi osaksi, ja suurella osalla, kyse on euforian ja hyvän olon tunteen tavoittelusta. Mutta onko siinäkään mitään niin pahaa (muuta kuin keinotekoinen laillisuusstatus).?
Itse näen, että ihminen on varsin adaptiivinen olento ja jos ihmisen tunteiden tasapainoa järkyttää merkittävästi (oli se sitten aineilla tai muilla tavoin) niin lopulliset seuraukset saattavat sopeutumisreaktion jälkeen olla varsin ikävät, vaikka kyse olisikin ollut vain euforian ja hyvän olon tunteen tavoittelusta.
Joillekin satunnainen tai edes pitkäaikainen aineiden käyttö ei aiheuta ongelmia, mutta joillekin se aiheuttaa. Itse pelkään aikaisempien sopeutumiskokemusteni perusteella kuuluvani jälkimmäiseen ryhmään, joka osin selittää kielteisen asennoitumiseni omakohtaisia huumekokeiluja kohtaan. Tässä on hyvä esimerkki minun mielestäni terveestä pelosta, joka johtuu sellaisen tiedon puutteesta, jota minun on mahdotonta ennalta saada. Tästä pelosta tulisi minulle ongelma jos olettaisin, että voisin aineiden avulla saavuttaa jotakin haluamaani, mutta koska olen varsin tyytyväinen elämääni, enkä näe voivani saavuttaa aineiden avulla mitään merkittävää, ohjaa tämä pelko minua olemaan ottamatta turhia riskejä.
Hmm. Mielestäni spontaanius on nimenomaan määritelmällisesti luontaista ja pakottamatonta käytöstä, pidättyneisyys taas ei. Mutta tässä voi olla kyse henkilökohtaisista ominaisuuksistakin; olen ollut hyvin pitkään erittäin sulkeutunut ja sisäänpäinkääntynyt, josta olen pikkuhiljaa päässyt eroon positiivisten kokemusten ja itseluottamuksen karttumisen kautta.
Tässä taidamme nyt verrata omenoita appelsiineihin
Pidättyväisyyden voi nähdä tietynlaisena käyttäytymismallina, samalla tavalla kuin esimerkiksi avoimen lähestymisen. Spontaanius taas nimenomaan tarkoittaa luontaista ja pakottamatonta käytöstä, joka voi noudattaa mitä tahansa käyttäytymismallia.
Eli käytännössä siis: Tilanteessa X pidättäytyvä ihminen alkaa spontaanisti esim. evaluoimaan tilannetta ja miettimään erilaisten toimintamallien seurauksia ennen toimintaansa, kun taas samassa tilanteessa avoin ihminen lähtee spontaanisti juttelemaan jollekin ihmiselle käyttämättä sen kummemmin aikaa mahdollisten seurausten pohtimiseen ja tilanteen tarkkailuun.
Minun mielestäni ei voida mitenkään sanoa, että kaikille ihmisille olisi luontaista omaksua jälkimmäisenkaltaisia avoimia käyttäytymismalleja, jolloin ei voida ilman arvokeskustalua sanoa, että avoimesti ja välittömästi toimiva ihminen olisi "vapautunut" joistakin käyttäytymismalleista.
Minäkin olen käynyt läpi prosessin, jonkaa seurauksena olen "päässyt eroon" sulkeutuneisuudesta ja sisäänpäinkääntyneisyydestä, ja ollut varsin tyytyväinen uuteen tilaani ja uusiin välittömiin ja avoimiin toimintamalleihini, mutta olen sittemmin todennut, että lopulta saan kuitenkin enemmän irti siitä miten tällä hetkellä toimin. Toimintamallini eivät tuolloin olleet mitenkään väkinäisiä tai ahdistavia, vaan nimenomaan spontaaneja, mutta kuitenkin lopulta olen huomannut, että se mitä nyt olen tuottaa minulle
paremman olon.
Psykoaktiiviset aineet tuntuvat tarjoavan sellaisille, jotka niitä kykenevät käsittelemään ja integroimaan muuhun maailmankuvaansa, merkittäviä helpotuksia matkalla.
Saattaa pitää paikkaansa - en kuitenkaa niele tuota ihan purematta
En missään nimessä sano, että psykoaktiivisten aineiden aiheuttamat kokemukset olisivat olleet näiden ihmisten kehityksessä täysin mitättömiä tekijöitä, mutta epäilen, että paljon aineiden käyttöä merkittävämpiä tekijöitä ovat olleet uudet tuttavuudet ja uudet kulttuurit, joissa keskustelua ja itsenäistä ajattelua arvostetaan hieman enemmän kuin perinteisessä lätkäjengin saunaillassa.