Klubituslaisilla lapsia?

Miinapiina, 15.5.2007 08:50:

mun 1vee ja 6kk herätti mut vähän aikaa sit niin, et oli käynyt hakee roskiksesta suodatinpussin täynnä puruja ja heitti sen mun sänkyyn.

hauskaa tosin ei varmaan sillä hetkellä... mut mut ainakin tää juttu sai nauramaan

violet_angel, 12.6.2007 14:30:

hauskaa tosin ei varmaan sillä hetkellä... mut mut ainakin tää juttu sai nauramaan

no joo, monetkaan tempaukset ei juuri "sillä" hetkellä paljoo naurata, mut kyl ne sit myöhemmin hymyilyttää

on nuo vaan niin mainioita

Miinapiina, 14.5.2007 21:59:

-klips-

Tosi ihanasti kirjoitettu, tuli ihan tuoreella äiti-ihmisellä tippa linssiin kun tuota luki. Niin se vaan on, ettei sitä voi etukäteen mitenkään aavistaa, kuinka valtaisaa rakkaus omaa lasta kohtaan on. Se ihan oikeasti sattuu! On ihmeellistä, että pieni ihminen on ollut täällä vasta hetken aikaa, ja silti sitä rakastaa nin paljon, enemmän kuin mitään muuta.

Vaikka välillä väsyttää, eikä aikaa omiin juttuihin tai parisuhteen hoitamiseen juurikaan ole, niin tuskin olen koskaan ollut näin onnellinen. Kyllä lapsi/lapset tuo niin paljon iloa elämään, että sen takia jaksaa vaikka mitä.

Hurjasti onnea uusille tuleville vanhemmille, teillä on ihanat ajat edessä

Edit: Luinpa minäkin tämän ketjun kokonaan läpi, ja aika mielenkiintoisia perusteluja ihmisiltä löytyi siihen, etteivät lapsia halua. Itsellä ainakin mielipide muuttunut monestakin asiasta äitiyden myötä, asioihin suhtautuu ihan eri tavalla, kun kyseessä on oma lapsi.

Kirsikka, 14.6.2007 23:57:

Tosi ihanasti kirjoitettu, tuli ihan tuoreella äiti-ihmisellä tippa linssiin kun tuota luki.

Tää nyt on vaan yksinkertaisesti pakko sanoa just tähän topikkiin.

Reino (7viikkoa) löysi tänään (vihdoin) tiensä pipan ja cjetin kotiin.

cjet, 21.7.2007 20:05:
Reino (7viikkoa) löysi tänään (vihdoin) tiensä pipan ja cjetin kotiin.

Woujee! Onnea kaikille kolmelle!

Yks 1,5v ipana löytyy.

Olen jo useamman kerran miettinyt miten kommentoisin aiheeseen.

En välttämättä halua lapsia ollenkaan, hyvin mahdollista on tietenkin, että mieleni tulee muuttumaan, mutta tällä hetkellä ja lähitulevaisuudessa tämä ei kuitenkaan tule olemaan ajankohtaista. Miksi? Mulla on omasta mielestä siihen parikin kelpoista syytä:

1. Nykyisellä miehelläni on kaksi pientä lasta, 2- ja 4-vuotiaat. He ovat meillä joka toinen viikonloppu ja minusta tämä on suhteellisen ahdistavaa. Tavallaan hyväksyn heidät ja tavallaan en. Tämän johdosta vietänkin lähes kaikki viikonloput toisessa kodissani, Tallinnassa. Heillä ei ole minkäänlaista kasvatusta, käytöstavatkin ovat minimaaliset. Tulen toisesta kulttuurista missä lapset eivät ole enne (siihen aikaan, kun itse olin junnu ja osittain kyllä vieläkin) SAANEET huutaa täyttä kurkkua keskellä ruokamarkettia ja itkeä "äiti, mä tahdon tuota" tai riehua ruokapöydässä tai juosta ja räyhätä pitkin kämppää ja heittää leluja lattialle niitä rikkoen, ihan kuin ne eivät olisi minkään arvoisia. He ovat jo nyt ikäisikseen saaneet liian paljon ilman sen eteen mitään tekemättä, että he eivät arvosta mitään mitä heille annetaan.
Mä kannatan ehdottomasti kurittavaa kasvatusta ja sellaista, jossa lapselle laitetaan rajat. Tiedän, että hyvin moni ihminen täällä mitä luultavimmin on minun kanssani eri mieltä, mutta mä en halua enkä aio tästä alkaa väittelemään. Näin minut on kasvatettu ja näin minäkin sitten joskus sen oman mahdollisen yhden lapseni kasvatan.

2. Olin aika vastuullisessa roolissa siskoni ollessa pieni (n.6 vuotta nuorempi), vahemmat vuorotöissä. Siskoni on kehitysvammainen ja periaatteessa tarhasta hakemiset, ruuanteko, koulun kotitehtävät jne. olivat aika pitkälti minun vastuullani. Koen siis ehkä jollain tavalla, että onhan minulla ollut jo se yksi lapsi. Jostain tämä voi kuulostaa naurettavalta, mutta näin minä tunnen.

Tässä siis minun perusteluni miksi en mitä luultavimmin tulisi lapsia hankkimaan. 100% varmasti tätä ei voi tietenkään koskaan sanoa, mutta tällä hetkellä mielessä pyörivät opiskelut seuraavaksi 3-6 vuodeksi ja työuran jäädyttäminen samaksi ajaksi, joten tähän väliin en ainakaan toivo ns. ylimääräistä vastuuta.

Kate, 26.7.2007 10:40:
---

Sääli, että koet miehesi lasten käynnit ahdistaviksi. =/ En kuitenkaan menisi yleistämään heidän käytöstapojaan koko kansaan. Sääli myös, että kasvatuksessa tärkeintä on sinusta kuritus. Rajat pitää olla, tottakai, mutta ne ovat asetettavissa muunkinlaisella kasvatustyöllä.

Toivon, että joskus vielä pääset tekemisiin onnellisen perheen kanssa, jossa lapsilla on normaalit rajat. Selllaisiakin todistetusti on olemassa!

Kate, 26.7.2007 10:40:
-fiksua tekstiä :)-

Todella hyviä huomioita asiasta sulla :) Itse olen saanut onneksi uusioperheen, jossa lapsi(4v.) enimmäkseen tottelee aikuisia. Sinänsä helpotus. Itse en omia lapsia edelleenkään halua, ja uskon, etten tule ikinä haluamaankaan. Tuo pikkuneiti riittää :)

edit. Olen myös Josben kanssa samaa mieltä noista asioista, ilman fyysistä kuria voi kasvattaa lasta aivan mainiosti. Ja onneksi tosiaan kaikki suomalaiset lapset eivät ole täysin kurittomia.

mä ja rakas avopuolisoni ollaan edelleen samoissa lähtökuopissa kun aiemmin tän lasten hankinnan suhteen. Itse asiassa tilanne on muuttunut hieman varmempaan suuntaan. Enää ei eletä silleen "ehkä parin vuoden päästä jos tuntuu siltä" nyt ajatukset on lähinnä "ei. ellei sitten joskus 40-vuotiaana päässä napsahda ja halutaankin".

Kai se on joku yleismaailmallinen painostus mikä sai alunperin mut ajattelemaan lasten hankinnan olevan "must" listalla, vaikka en ole ikinä ollut henkilökohtaisesti kiinnostunut lasten hankinnasta/lasten kanssa puuhailusta. Mielessä vaan pyöri kaikenlaisia sekavia ajatuksia "täytyyhän sitä nyt lapsi hankkia ennenku on 30 v." mutta en oikeasti näiden ajatusten lisäksi kuunnellut omaa itseäni ollenkaan. Onneksi aloin kuuntelemaan ja puhuttiin tästä yhdessä kullan kanssa.
Lopputulos on kuta kuinkin se, että eletään tämä pieni pätkä täällä maailmankaikkeudessa vain itsellemme, yhdessä. Tuli suorastaan helpottunut olo kun saatiin yhdessä sanottua tuo asia ääneen, mikä ikään kuin sinetöi sen.
Kuitenkaan ei pois suljeta ajatusta, että mulla pillerit pettää joskus (mitä ne tosin ei ole tehneet viimeisen 10 vuoden ajalla) tai että tosiaan mieli saattaisi muuttua joskus tosi paljon myöhemmin. Silloin eletään tilanteen mukaan.
Nyt tuntuu vain ihanalta ajatukselta jatkaa näin, vain me kahdestaan Tai no, onhan meillä noi kaksi karvariiviötä, joiden hoitamisessa ja rakastamisessa on juuri sopiva määrä puuhaa. Heidän kanssaan oleminen on helpottavaa, terapeuttista. Ehkä juuri heidän kanssa saan tyydytettyä sen jonkin sisälläni olevan pienen hoivausvietin.

Jospe, Pirpeli, ei, en missään nimessä halua yleistää koko kansaan kasvattamattomuutta. Mulle on vaan tainnut käydä niin, että lähipiirissä olevat lapset ovat kaikki olleet suhteellisen samanlaisia. Tarkoitan siis samanlaisuudella kasvatusta ja käytöstä, toisaalta, vanhemmistahan se kasvatus lähtee ja tuntuu, että nykyään lapset laitetaan tarhaan hyvin nopeasti ja hyvin pienenä.

Meillä kasvattaminen on hieman hankalalla pohjalla (vaikka minun roolini on siinä pienempi, minä en ole enkä koskaan tule olemaan heidän äiti tai varaäiti), koska mies ja hänen entinen puoliso eivät tule toimeen. He eivät siis kunnolla pysty keskustelemaan mistään. Meillä miehen kanssa on suhteellisen sama linja siitä, että miten meillä ollaan ja miten meillä toimitaan. Välillä tuntuu (ja olen näin itseasiassa myös isovanhempien puheesta ja käynneistä ymmärtänyt), että lapset saavat äitinsä luona tehdä lähes mitä lystää, samalla, äiti ei voi tehdä yhtään liikettä, ilman ettei joku roikkuis jalassa. Tämä heijastuu myös meillä ollessa. He eivät osaa leikkiä keskenään, jos 10 minuuttia ovat keskenään omassa huoneessa, niin huomionkipeä 4-vuotias on taas "häiriköimässä" ja kinumassa sitä ja tätä ja tota....


Eiköhän tämä avautuminen jo riitä :)

Kate, 26.7.2007 12:37:
Tarkoitan siis samanlaisuudella kasvatusta ja käytöstä, toisaalta, vanhemmistahan se kasvatus lähtee ja tuntuu, että nykyään lapset laitetaan tarhaan hyvin nopeasti ja hyvin pienenä.

en nyt oikeen kässää tota pointtia... et ku lapset laitetaan tarhaan pienenä...
mitä sitten? mun lapset on molemmat menneet tarhaan 11 kuukauden ikäisinä, ja silti mä oon kuitenkin loppupelissä se, kuka ne kasvattaa. tarha tukee mun kasvatustyötä, jonka vuoksi siellä käydään kasvatuskeskusteluja. vanhemmalla lapsella (3vee ja 10kk) on kyllä käytöstavat kohillaan, osaa pyytää ja kiittää ja muutenkin sellasta mainitsemaasi kaupassa huutamista ei tapahdu. miro pyytää ja jos ei saa, niin tyytyy siihen. välillä tietty harmittaa jos ei saa jotain, mutta KOSKAAN ei oo tarvinnut kaupassa tapella.
melkein sama pienemmän kanssa (1vee 8kk), hyvin huomaa kasvatuksensa tuloksen, kun vertaa esimerkiksi vaikka nuihin vallattomiin ja kurittomiin naapurin ipanoihin....

Kate
Meillä kasvattaminen on hieman hankalalla pohjalla (vaikka minun roolini on siinä pienempi, minä en ole enkä koskaan tule olemaan heidän äiti tai varaäiti), koska mies ja hänen entinen puoliso eivät tule toimeen. He eivät siis kunnolla pysty keskustelemaan mistään. Meillä miehen kanssa on suhteellisen sama linja siitä, että miten meillä ollaan ja miten meillä toimitaan. Välillä tuntuu (ja olen näin itseasiassa myös isovanhempien puheesta ja käynneistä ymmärtänyt), että lapset saavat äitinsä luona tehdä lähes mitä lystää, samalla, äiti ei voi tehdä yhtään liikettä, ilman ettei joku roikkuis jalassa.

toi on tosi ikävää, jos miehesi ja lasten äiti ei osaa keskustella keskenään. tuollaisessa tilanteessa, jossa lapset ovat myös joskus teillä, olisikin syytä sopia yhteiset pelisäännöt, jota noudatetaan molemmissa paikoissa. jos ei sopia pysty (ja toisessa paikassa saa tehdä mitä vaan), käy noin kuin kirjoititkin, ja se ei ole mukavaa kenellekään. ei edes lapsille, sillä onhan se aika outoa, että yhdessä paikassa saa tehdä mitä huvittaa, ja toisessa paikassa onkin säännöt, siinä menee pikkuihminen vallan sekaisin.

Kate
Tämä heijastuu myös meillä ollessa. He eivät osaa leikkiä keskenään, jos 10 minuuttia ovat keskenään omassa huoneessa, niin huomionkipeä 4-vuotias on taas "häiriköimässä" ja kinumassa sitä ja tätä ja tota....

mutta täytyy myös muistaa, että tuossa iässä vaikka ikäeroa ei paljoa ole, niin 2- ja 4-vuotias on kuitenkin ihan eri tasolla. ei 2-vuotias osaa leikkiä vielä isompien leikkejä, mistä saattaa vanhempi lapsi turhautua. ei pidä olettaa että tuon ikäiset olisivat vain omassa huoneessa leikkimässä.

meillä kyllä nuo kaksi viihtyy hyvin keskenään, mutta ei ne siellä huoneessa jaksa kauaa olla, ravaavat sit ympäriinsä. ei pidä vaatia liikoja pieniltä lapsilta.

ja jos lapset ovat teillä joka toinen vloppu, niin en ihmettele yhtään huomionkipeyttä. onhan se ihan eri tilanne kuin lasten normaali arki, ja onhan sitä isää mukava nähdä ja silloin sitä huomiotakin hakee eri tavalla kuin jos asuisivat teillä jatkuvasti.

Eilen 11.8 syntyi poika 12.04 3,550 50cm

yace, 12.8.2007 11:13:
Eilen 11.8 syntyi poika 12.04 3,550 50cm

oi kun ihana pikkuinen, paljon onnea!!!!

yace, 12.8.2007 11:13:
Eilen 11.8 syntyi poika 12.04 3,550 50cm

ai on se jo saanu silmätkin auki oon ihan in lööv

yace, 12.8.2007 11:13:
Eilen 11.8 syntyi poika 12.04 3,550 50cm

Onnea Jake ja perhe! Kaikkea hyvaa teille!!!

yace, 12.8.2007 11:13:
Eilen 11.8 syntyi poika 12.04 3,550 50cm

Onnea täältäkin vaikkei tunnetakkaan :)
..perästä tullaan hyvinkin malttamattomina

Pitänee tännekkin vielä hehkutella että saatiinpas mekin omamme
2.11.07 syntyi tyttö 20.27, painoi 2640g ja oli 48,5cm pitkä..
poika 20.46, painoi 2505g ja oli 46cm pitkä..
Tää on jotain niiiiin uskomatonta

..vieläköhän löytyis joku topic mihin ihkutella ja hehkutella