Isovanhemmat

ite vietän paljon aikaa vaarin kans, varsinki nytte ku silt uusittii polvet nii se ei pysty liikkuu pahemmin vielä..
Tosi mielenkiintoista on kuunella millast oli ennen, ja muutenki hauskaa jutella asioist koska jos jollain nii vanhuksilla on elämänkokemusta, tänään katottii yht tauluu joka on maalattu vuonna 1 ja 2, taulus oli tölikän joku vanha puutalo ja ympärilla paljon puita, ei uskois kuinka autio Helsinki ennen ollu..seuraavaks meen hakee vaarille jonkun paketin postist ja meen taas rupattelee sen kans lisää kaikkee

Ainii ja vaari opetti mulle vakavan huumorintajun :)

purrr-:
Millaiset välit teillä on isovanhempienne kanssa?

Molemmat vaarit on kuolleet (olin aika pieni); kummankaan mummon kanssa en ole puheväleissä - toinen mummoista on isän puolelta sukua jonka kanssa ei olla koskaan oikein oltu tekemisissä, äidin puolen mummo taas on oikeasti yksi maailman itsekkäimmistä ja ilkeimmistä henkilöistä

(ps. Kaikille stressistä ja kiireestä ruikuttajille tiedoksi: me päästään niiiin paljon helpommalla kuin sodan aikainen sukupolvi, tai, voisi sanoa että sotien aikaiset sukupolvet. OIlaan kiitollisia siitä).

(PS: Helpommalla ehkä päästään, mutta ma luulen että ihmisten onnellisuuden ja onnettomuuden määrä on tavallaan vakio - kun on vähemmän niin on myös vähemmästä onnellinen, ja kun ei kaveri komeile uusilla cyberdogin housuilla niin itsellekään niitä ei niin tee mieli hankkia. Ihmisten omat ongelmat on aina niille itselleen suurimpia, riippumatta siitä kuinka huonosti muilla menee tai on mennyt.)

nuorempana vietin paljonkin, mutta nyt ei ole ollut moneen vuoteen aikaa käydä mummolassa.
kyllähän me nähdään aina pari kertaa vuodessa sukutapahtumissa. kyllähän niitä juttuja on tullut kuunneltua ja varsinkin mummon kertomukset hänen isoisänsä velmuiluista oli just luxxuxia.
varsinkin kun mummon isoisä oli paikkakunnan kovin huuliveikko.

esim:
"
ette usko poijjaat kun oltiin sanassa niin tuli kinaa munan koosta. pyydettiin (joku) nainen paikalle ja sanoin että kun laitetaan lerssit pöydälle ja muori lyö kaulimella pöydän toiseen reunaan pikkuhiljaa edeten niin kyllä se pisin löytyy...

..en viitsi nyt kertoa kenellä oli pisin mutta ai että kun sattui
"

ja näähän oli aika ROHKEITA kertomuksia siihenaikaan (1800 loppu)

Elossa on isänäiti ja äidinisä. Papan kanssa ei olla valitettavasti kauheasti tekemisissä, ei tosin missään riidoissakaan. Hyvä tyyppi, järki leikkaa kuin partaveitsi ja seuraa aktiivisesti maailman tapahtumia.

Mummo puolestaan... Ollaan hyvin paljon tekemisissä, viikoittain vähintään. Perusluonteeltaan todella sydämellinen, kiltti ja mukava ihminen. Muutamien viime vuosien aikana alkanut jonkinasteinen dementoituminen kuitenkin on muuttanut mummoa melkoisesti. Niitä samoja vanhoja juttuja ei vaan enää _ihan oikeasti_ jaksaisi kuulla, koska ne jutut on aina täysin samat. Mummo ei ilmeisesti vaan muista kertoneensa ne jo ziljoonaan kertaan ennenkin. Henkilöt, jotka kertovat haluavansa kuulla isovanhemmiltaan tarinoita heidän lapsuudestaan, eivät ilmeisestikään tarkoita dementoituneita isovanhempia... Ymmärrän toki, että alkava dementia on mummole todella ikävä asia ja henkinen koettelemus, koska hän on vielä niin hyvässä kunnossa että kykenee asumaan yksin ja tajuaa oman sairautensa ja sen vaikutukset elämäänsä ja muiden elämään. Toisinaan vaan toivon, en itsekkäästi vaan mummoni elämänlaatua ja parasta ajatellen, että hän ei enää ehtisi nähdä sitä aikaa kun on täysin toisten ihmisten "armoilla".

Mulla ei ole ollut yhtään isovanhempaan elossa 5 -vuotiaasta eteenpäin . Ja varsinkin pienenä kärsin tästä paljon, kun kaikki kavaerit puhui aina isovanhemmistaan ja kävivät heillä kylässä..Nykyisinse nyt ei enää oikeastaan niinkään vaivaa..

mummi asuu brasiliassa ni ei ihan hirveen usein kyl tuu nähtyä.
ja toivottavasti paranee, muuten joudun täs lähtee käymään siellä.
ja siis vaikka ei mulla mitään sitä matkaa vastaan ole, en halua että syynä on se että mummi siirtyis ajasta ikuisuuteen..
se on asunu siellä aina. ja tuskin se suomeen ikinä muuttaa. parin vuoden välein se on reissannu tänneppäin käymään. oli nytkin kesällä. emmä ees muista muita isovanhempia koskaan omistaneeni..

huoh.

enskerralla mummin pitäis tuoda mun serkku kyläileen tänne..
enskerralla..

:'(

mummilla on kyl maailman ärsyttävimpiä tapoja huudella ihan ihme asioita keskellä hirveetä ihmisvilinää.
jotkut ehkä tietää mitä tarkotan :D ...........
viime kesän vierailulle tosin olin onneks laihtunu ni ei tullu huomauttelua..
mummi usein saa myös kaverit itkemään, minkä takia en ehkä hirveen monelle oo sitä esitelly.
ja se kuorsaa ihan älyttömästi. ja sen tekemä kanakeitto on niinku oksettavinta.. ja se osaa vaan nuoruus ajoiltaan yhdestä biisistä yhden säkeistön jota se hoilottelee aamu viidestä siihen että sä varmasti oot heränny.. ja..

mun mummi.

ompas plur. ihanaa.
toivottavasti kaikki kääntyy viel hyväksi.

Mulla on kaikki isovanhemmat elossa ja vanhin niistä onkin vasta 75-vuotias. Kummatkin mummit on saman ikäsiä ja tulivat mummeiksi 43-vuotiaina kun minä synnyin. Olen vanhin kaikista lapsenlapsista. Itse asiassa viimeinen isoisovanhemmista kuoli tuossa pari vuotta sitten ku olin 21.

Kun kaikki isovanhemmat on vielä niin nuoria, voi niille jutella vielä ihan normaalisti eikä ne esim. makaa vanhainkodissa mitään tajuamatta. Tuun kaikkien kans toimeen hyvin ja näen niitä muutaman kerran vuodessa. Esim. tänä syksynä kävin äidin äidin kans kahestaan marjassa. Oon sen tykönä yötäki silloin tällöin.

Kaikki neljä vielä hengissä, suht terveitä ja järki täysin tallella. Ihmeellistä sinänsä. Oltiin aika tiiviisti yhteyksissä kun olin lapsi ja asuttiin samassa kaupungissa, sittemmin yhteydenpito harventunut ja nykyisin niitä näkee parista kerrasta muutamaan vuodessa. Ilahtuvathan ne aina kun menee käymään mutta kun ei sitä vaan "ehdi".

Kuolleita kaikki olleet jo tovin

Äidin puoli on täyttä paskaa.. voi hyvä jumala.. ainiin se ämmä, mummi tais kuolla joskus öö puolen vuoden sisäl. en muista millon, eikä kiinnostakkaan. Vaari siltä puolelta on vaan limanen vanha kyläpervo joka sietäisi hirteen.
(saatiko sitten mutsi tullut niihin.)

Isän puolelta olen kerran vaari nähnyt, sillä on oma lentäkenttä, lentokoneita ja jo varmaan 40:ttä vuotta uusi perhe.
Isän puolen mummin kanssa olen väleissä. mukava ihminen, joka tosin "unkoon tultuaan" muuttui hankalaksi ja kapeakatseiseksi. Mukava mummo. Aina voi mennä kylään juomaan teetä

Elossa on ollut mun elinaikanani vain mun isän äiti ja äitin isä Valitettavasti se viimeinenkin isovanhempi poistui keskuudestamme jo kaksi vuotta sitten, joten ihan vailla ollaan.

Yksi mummo(tosin puolikas sekin) on elossa. Välit ovat hyvät, vaikka hän ei minulle olekaan varsinaisesti sukua. Silti hän on minun mummi ja minä olen hälle rakas lapsenlapsi.

Ehdottomasti rakkain isovanhempani kyllä on ollut äidin isä, joka kuoli tuossa vuonna 1999. Vielä nykyisinkin tulee kyllä voimakas ikävä pappaa, erityisesti silloin kun miettii mitä minun elämässäni on hänen kuolemansa jälkeen tapahtunut ja sitä, kuinka paljon olisin halunnut hänen olevan osa tiettyjä tiettyjä elämäni aikaisia tapahtumia. Kotoa poismuutot, poikaystävät, minun oman elämäni alku, ylioppilasjuhlat ja kaikki muu sellainen pieni.,

Toinen ukki kuoli kun olin 4. Muistan vain, että hän aina soitti meille viulua Mummo porskuttaa siltä puolelta yhä eteenpäin ja on kovin surullinen kun ehdi käydä tervehtimässä niin usein kuin tahtoisin

Toinen ukki oli yli kuukauden nyt vuode osastolla ja tuntuu todella pahalta katsoa sen kunnon ja mielen heikkenemistä, ukki kun oli ennen vitsi miehiä ja juttua riitti Vähän aikaa sitten näin sen ensimmäistä kertaa itkevän, kun se oli niin huonona Ei ollut itku kaukana itselläkään... En tiedä onko siitä enää eläjäksi ja sen kanssa tässä nyt eletään Ei voi kun odottaa ja katsoa, mihin suuntaan tila menee... (Neljän Ruusun Veri-biisi yhdistyy tällä hetkellä vahvasti tähän tilanteeseen, liian aikaisin ...hiljaa lasken seppeleen nukkuvan isäni arkun luo, en turhaan pelkää kuolemaa, minutkin lopulta luoksesi tuo... )

Mummo tältä puolelta on taas aina ollut varsinainen persoona Eikä aina niin positiivisessa mielessä En osaa edes selitää...

Ollaan siskon kanssa ainoat lähisukulaiset samassa kaupungissa viimeksi mainittujen kanssa ja voitte vaan arvata, miten paljon niiden asioilla saa juosta (koulun ja työn lisäksi) Stressiä välillä pukkaa ja tuntuu, etten jaksa, mutta rakastan silti

Minun äidinpuoleinen vaari potki mutsin ulos talostaan mutsin ollessa 15 enkä edes tiedä onko elossa vielä. Mutsin äiti asuu Lahdessa ja onhan se ihan mukava, mutta melkomoinen hössöttäjä.

Faijan puolelta vaari kuoli viitisen vuotta sitten, ja jos jotain vaarilta opin, älä tee hulluna duunia. Vaari oli WSOY:llä duunissa kirjansitojana ja sai jossain vaiheessa sydärin ollessaan vuorossa. No hänpä ei sitten jäänyt laakereilleen lepäämään, koska "töitä miehen on tekemän" eikä edes muuttanut elintapojaan (poltti kuin korsteeni ja oli aika viinaan menevä) eli palasi melkein saman tien duuniin. Sai sitten toisen sydärin ja lääkärit ilmoitti hänen elävän laina-ajalla... No 10 vuotta hän kitkutteli ja eräänä päivänä lähti kävelylle ja myöhemmin samana päivänä löydettiin maastosta. Mutta ollessaan terve, vaari oli kyllä kova äijä. Kerran kuulemma lähti ulkohuussiin paskalle, mutta olikin laittanut sukset jalkaansa (pitkissä kalsareissa!!!!) ja palasi vasta kolmen päivän jälkeen(!) hirveessä kännissä.

Mummi taas on aika moralisti ja vankasti sitä mieltä, että ennen oli paremmin ja vielä on syvästi uskovainen ja raittiusintoilija. Muuten ihan mukava.

Isovanhempien luona en ole käynyt ainakaan puoleen vuoteen.

Ja mitä nykypäivän helppouteen sekä siihen ettei saa valittaa tulee, sodan aikaisilla sukupolvilla oli kyllä aika kauheaa, mutta suurten katovuosien aikaisilla sukupolvilla 1800-luvun puolivälissä oli vielä kauheampaa. Tuhansia suomalaisia kuoli nälkään ja monet joutuivat kiertelemään ja kerjäämään. Aikalaiset kertovat "useiden satojen nälkiintyneiden ihmisten joukoista teiden varsilla pyytämässä ruokaa".

Valitettavasti en ole isänisää koskaan tavannut, hän kuoli vähän ennen mun syntymää. Isänäiti on sen sijaan edelleen elossa, ikäväkyllä ei nähdä kuin pari kertaa vuodessa kun hän asuu useamman tunnin ajomatkan päässä. Hänen kohdallaan puhutaan ehkä jonkin sortin standardi mummusta, kun sinne menee on pöytä täynnä ruokaa. Tältä mummilta löytyy muuten parhaat karjalanpiirakat mitä on olemassa.

Äidin puolelta on elossa, sekä "nanna" että "pappa" tapaan heitä niin usein kuin mahdollista. Koska nanna ja pappa asui aikaisemmin statissa oon viettäny pienestä iästäni todella suuren osan heidän kanssaan ja sitä mukaa kiintynyt todella vahvasti heihin. Olin vielä viime toukokuussa espanian möksällä viikon kolmisteen näiden kahden ihanan ihmisen kanssa keskellä ei mitään. . Nyt onkin viikon kohokohta edessä isänpäivänä kun näen su heidät pitkästä aikaa, palasivat espaniasta ihan viikko pari sitten enkä ole sitämyöten heitä nähnyt melkeen pariin kuukauteen.

Yksi kappale ihania isoisovanhempia löytyy vielä myös, äidinisänäiti. 92v asuu yksin tukhomassa, järki pelaa kuin partaveitsi ja hän seuraa edelleen maailman tapahtumia. Yritetään kultsin kanssa käydä häntä tapaamassa mahdollisimman usein. Ikävää vaikkakin jo suotavaa hänellä alkaa ikä painamaan jo niin että koskaan ei tiedä onko se tapaaminen viimeinen kerta. Aina kun siellä menee käymään täytyy aina varmistaa ettei me oikeasti tarvita ruokaa tai herkkuja, vaan riittää että hän on paikalla. Silti siellä on joka kerta vaikka mitä herkkuja. On aina yhtä mahtavaa mennä sinne ja saada halaus heti ovella ja sitten keskustella vaikka mistä, todella mielenkiintoista on kuunnella asioiasta useamman vuoden takaa.

Ihania ihmisiä kaikki

Isän puolelta en oo ikinä tavannu mun isovanhempia, ne on ollu kuolleena tosi kauan.. en tiedä niistä juurikaan mitään, nimet ja syntymäajat on ylhäällä, mut muuta en tiedä.. Isä ei oo koskaan vaivautunu kertoon niistä mitään, mut enpä mä isänkään kanssa kovin hyvissä väleissä oo..

Äidin puolelta on vaari elossa ja se on tosi mahtava heebo!! tuun sen kans mielettömän hyvin juttuun ja sille voi puhua ihan mitä vaan.. se kyllä jaksaa kuunnella ja auttaa mua.. mummu kuoli ku olin pieni ja en muista siitä melkein mitään.. kyllä mulle on riittäny ihan pienestä pitäen, että omistan vaan yhden isovanhemman, vaikka muilla niitä on/on ollu neljä..

toivottavasti vaari ei kuole pitkäään aikaan, ku se on tosi tärkee ihminen mun elämässä.. ja mulle olis tosi tärkeetä, että saisin joskus tulevaisuudessa antaa sen käsivarsille mun ensimmäisen lapsen.. sit vois sanoo vaarille, että tässä on sun tyttärentyttärentytär/poika...

Mun kaikki isovanhemmat o jo kuollu
äidin isää en koskaa nähny
mut äidin äiti oli kyl sellanen supermummo ja tosi ihana <3
paisto lettuja ja sen luokse sai mennä iha millon vaan

Isoäitini sanoi kerran eläessään mulle et miten sä viitsit sinne serenaan mennä kun siellä on niin paljon pilluja ja persreikiä Sit toinen kerta oli kans et kun oli eka mimmi niin et hyi sua niin vaari tokas siihen et perkele pitäähän sitä pojan harjotella ennen kun ketään eukkoa ottaa riesaks loppuelämäkseen
Vaari jaksaa viel porskuttaa ja valaa mulle viisauksiaan, mummo ei valitettavasti sitä enään tee
Toiset isovanhemmat eivät paljoon viisauksia jakele

Herätetäänpäs henkiin "ikivanha" topic...

Nyt kun olen muuttamassa Suomesta pois, rupeaa omia läheisiään ajattelemaan vieläkin enemmän...
Ja on oikein sydäntä kirpassu että mitä jos.. Jossittelu ei auta, mutta onhan ne rakkaat vielä jäljellä olevat isovanhemmat täällä kun palaan...?

Isänisäni kuoli pari vuotta takaperin, mutta muut isovanhemmat ovat elossa -toistaiseksi...

Ehdoton ykkönen on äidinäiti, mummu, joka asuu tuossa muutaman kymmenen kilometrin päässä.
Taidanpa hakea mummun huomenna päivällä ulos syömään (vielä kun ne jalatkin kantaa...)
Mummulle rullat tukkaan ja menoks!

Mummu ja muutkin isovanhemmat!