Erittäin kivat cross-genre -bileet. Olihan siellä vähän lämmintä ja musa kuului hieman läpi mutta eivät nämä jutut maailmaa kaada kun muu kokonaisuus on kunnossa.
Aikaa tuli vietettyä pääasiassa stroboareenalla (Dixon ja Alke <3) ja WCDJ- stagella. Kiitos Haba, Lauri ja Tommi sekä taustajoukot onnistuneista bileistä. :) Pienenä kritiikkinä voisi mainita, että vaikka stageja on N kappaletta niin olisi ihan kohtuullista että jokaisella olisi DJ:n lisäksi vähintään ns. stage manager joka huolehtisi muun muassa siitä. että innokkaat (ja päihyneet) fanit eivät häritse DJ:n työskentelyä.
Johan oli taas kekkerit! Ensialkuun ei olisi kyllä ikinä uskonut, että CTRL taipuu tuollaiseen suoritukseen tilallisuudeltaan, mutta ihan hyvin meni. Aivan järkyttävän kuuma kyllä oli ja aivan liikaa ihmisiä!!!
Lisäksi pistää mietityttämään, että milloin noi mestat tajuaa palkata tälläisiksi illoiksi enempi henkilökuntaa töihin baaritiskeilleen!??
Ei ole kauhean hauskaa venata yhtä drinksua se 30min kurkku kuivana!
Iloisempana asiana oli, että näki taas kerran wanhoja tuttuja sekä tutustui pariin uuteenkin kivaan ihmiseen! niille kaikille!
Jäi varmaan ulkopuolelle itkee sitä etteivät viitsi maksaa 6+narikkaa (huvittavaa sinänsä, eihän se ole summa eikä mikään).
Tai sitten poke ovella kysy et olisko jotain esim. kelakorttia henkkareiden lisäksi, niinkuin mulle kävi. Pääsin kuitenkin sisälle hetken vakuuttelun jälkeen et on ne mun paperit, eikä kenenkään muun. Sinänsä hauskaa, koska mut kyl tunnistaa siitä kuvasta, vaikka onkin hieman vanhempi otos.
Miinuksia:
-Jonot, sekä sisään että baaritiskeillä
-Ei paikkana oikein natsannut, tosi ctrl-mäinen fiilis koko ajan
-Kuumuus, hienhaju
Yhteenvetona loistava ilta, tosin kotiinlähdön aikaan mäkin edessä riitaa haastaneet idiootit olivat omiaan pilaamaan muuten lähes täydellisen fiiliksen.
No, he olivatkin klaukkalasta, annettakoon heille anteeksi.
sanoisin että kaikinpuolin mahtavasti onnistunnet 3 organisaation bileet.. minulla oli hauskaa.. oli hikinen ja koseta ilmapiiri mikä on hyvä, wcdj.org ruletti.. siellä vissiin fiilisteltiin eniten.. suuret kiitokset kaikille jotka mahdollisti tapahtuman.. toivottavasti nähdään tälläistä tulevaisuudessakin.
Huh huh...hienot bileet oli!! Mut tosiaan liikaa oli arenoita ja oli ihan sairaan kuuma!! *lääh* ...mut kyl oli yhet hauskimmista ja hienoimmista nileistä mis ite oon eksyny..
..ainut vaa et jäi häirtsee joku keltapaitane tyttö...kenelle muka nauroin.. ..sori vaa sille jos näytin nauravalta..hymy suul mul vaa oli koko aja.. ..ja raveisha pitäiski mennä hymy suul ku siitä nauttii..
Ihan mahtibileet*jiihaa* Ei mitään valittamista.. Paljon ihania ihmisiä ja tosi ihanaa musiikkia*sydän* Sasha F:n ja Proteuksen takia on pohkeet kipeet nyt. Kiitos!
Oli kivaa, kiitos järkkäreille hyvistä bileistä
Mä tykkäsin vaikka isona miinuksena oli se hirvee päänsärky, joka mulle tuli kahen aikaan ja sit vähän pienempänä miinuksena se, et saleja oli tohon paikkaan liikaa.
Oli kyl kivaa... järjestelyt toimi, ainoot miinukset huonosta ilmastoinnista & hitaasti toimineesta baarista, mistä nyt tietenkään ei voi syyttää järkkäreitä. Muuten kyllä oli ihan 10 bileet....
Tommi, Haba & Lauri.. kiitos että sai olla mukana järkkäämässä noinkin onnistuneita bileitä :)
*plur*aivan mahtavat bileet*plur*
Kuuma oli, mutta siihen on totuttu jo mooooonissa bileissä Kiitos ihanalle prinsessa-Lauralle seurasta*hali* Hieman vitutti, kun yritti polkkapuolella tanssia ja ihmiset tönivät töykeästi baaritiskille mennessään*hmph*
Kiitoksia kaikille, mulla oli niiiiiiiiiiin ihanan hauskaa*jiihaa* Lisää tällaista!!!!
En viihtynyt, tosin vikaa enemmän omissa mieltymyksissä kuin bileissä. Mistään ei löytynyt yhtään hiljaista nurkkaa, jossa olisi voinut huutamatta keskustella kaverin kanssa, mikä otti päähän. Areenoiden musiikit kuului päällekkäin, joissain paikoin jopa kolme eri musiikkia yhdistyi ja tulos kaunis kakofonia. Kuumakin oli. Mut minkäs teet jos on sitruuna pillussa syntynyt kuten mä, ja haluaa vaan pousailla siiderilasi kädessä :P Onneks lähdettiin aikaisin pois.
Saara:
--- Jaspa:
edit: AINIIN!!1 MISSÄ OLI PISSIKSET?!?!?!
---
Jäi varmaan ulkopuolelle itkee sitä etteivät viitsi maksaa 6+narikkaa (huvittavaa sinänsä, eihän se ole summa eikä mikään).
Tai sitten poke ovella kysy et olisko jotain esim. kelakorttia henkkareiden lisäksi, niinkuin mulle kävi. Pääsin kuitenkin sisälle hetken vakuuttelun jälkeen et on ne mun paperit, eikä kenenkään muun. Sinänsä hauskaa, koska mut kyl tunnistaa siitä kuvasta, vaikka onkin hieman vanhempi otos.
Sääli.. kyl sinne ois muutama semmonenkin saanut tulla. Ihan vaan pitää paikan mainetta ja nostalgia fiiliksien takia..Eiks tonne maksa normaali iltanakin 5egee sisään? Ei pitäis euron korotus iskämaksaa-jengissä paljon tuntua.
Mä muuten oli varmaan ekaa kertaa _ajoissa_ paikan päällä. Kokemus sekin
ILMAA!!!
hyvät bileet kerrassaan ei loppunu musiikkivaihtoehdot*hih*
mut se oli kyll vähän outoa et vessaanki oli tyrkätty kaiuttimet*ding*
ja ihmisiä ei koskaan ole liikaa*iloinen*
Oli varsin mainio idea järjestää tuommoinen ja toimi se hyvin. Huoneet oli merkattu hyvin ja jokaisessa huoneessa näkyi you are here ettei eksynyt väärään paikkaan. Harmi vain että oli niin ahdasta mutta en yhtään ihmettelekään että paikka oli pakattu. Toivon mukaan joku päivä noissa paikoissa olisi tarpeeksi tehokas ilmastointi
Silti, vaikka oli kuuma, tuli hiki vain seistessä, bileet olivat mainiot ja todella suuret plussat siitä että sai kuulla muutakin kuin kiksua ja polkkaa
Oli kyllä aikamoinen kaaos, sen voi sanoa
Kylläpä oli kuuma. Ja jano. Ja happi meinas loppua kesken Mut kivaa oli siitä huolimatta! Vaikkei hirveesti himottanut tanssimaan mennä, viihdyin loistavasti kaikkien ihkujen tyyppien kanssa sivummalla rupettelemassa Musiikkia en keskittynyt lain kuuntelemaan paitsi siinä tilassa missä yleensä on joku rokkipuoli. Siitä mä dikkasin Oli kyl ihanaa kun WC:ssäkin sai fiilistellä Fiilistely siinä toisessa vessassa ei onnistunu millään lailla kun toinen pönttökin oli revähtänyt irti Kukahan sen oli käyny räjäyttämässä
Yhteenvetona bileet onnistu musta oikeen loistavasti, ainoot miinukset löytyy sit sieltä ravintolan puolelta, eli hitaat (ja vähäiset) baarimikot ja ilmastointi. CTRL oli kyllä taiottu aiiikalailla erinäköseks.
Lähdettiin kotiin melko aikasin, siinä yhden aikaan, mut oli kyl ihan hurjaa lähtee kun ulkona oli vielä ainakin 50 ihmisen jonot.
Dänkjuu Tommi ja muut järkkärit
Ainiin yks lisäys. Oli musiikki kyl heti alussa jo tosi lujalla ku tarvi korvatulppia. Onneks otin mukaani, olis muuten ollu varmaan tosi tuskallinen olo.