fallen angel:
Hmm... Ilmeisesti ainoo ulospääsy tähän mun paskaan oloon on se etten enää tee palveluksia.. ..kenellekkään. Ainakaan ihan hetkeen. Saattaa ihmiset vähän ihmetellä, mutta sille ei sitten voi mitään.
Nooooh, ainakin puhelinlasku pienenee kun ei tarvii soitella kenellekkään.
Huh, mä en uskaltaisi tehdä tuota, voisi nimittäin hyvinkin käydä niin ettei jäisi ketään jäljelle. Itse kyllä tuen kavereita heikkoinakin hetkinä tiettyyn rajaan asti, mutta omista kavereistani suurin osa tai itseasiassa varmaan kaikki ovat sellaisia joita nähdään hyvinä päivinä tai palveluksia vaihtaessa.
Mikäs tässä nyt ollessa, kun mieliala on kesän ansiosta korkealla ja hyviä päiviä tuntuu riittävän, mutta enpä tiedä kuinka pohjalle mennään sitten kun ikävät fiilikset iskee, esim. tuossa syksyllä (muutto opiskelujen takia uudelle paikkakunnalle jne).
Zarabel:
...mä laitan tutun levyn soimaan, istun sohvan nurkassa, vierellä pieni ystävä, itken pois sitä pahaa oloa...
Jos mulla on rakkaushuolia, niin en kyllä pysty yhtään kuuntelemaan tuttuja biisejä, joihin saattaa liittyä joitain muistoja...
Hassua on kuinka esim. leffoissa riutuva rakkaus esitetään niin hienoja juttuna; päähenkilö esim. maleksii pitkin katuja, musa soi, ja se on niin hienoa se rakkaus vaikka sattuu. Ja pa**at, siinä ei paljon musat soi kun sydämeen sattuu.
ahdistaa kun ihminen on niin tyhmä..vaikka rakastaa toista ihmistä enemmän kuin mitään muuta, pitää silti mennä satuttamaan sitä ja varmistamaan yhteisen elämän hajoaminen..mix ihminen tekee toiselle sen mitä itse pelkää eniten???
Mizfir:
ahdistaa kun ihminen on niin tyhmä..vaikka rakastaa toista ihmistä enemmän kuin mitään muuta, pitää silti mennä satuttamaan sitä ja varmistamaan yhteisen elämän hajoaminen..mix ihminen tekee toiselle sen mitä itse pelkää eniten???
-Kuuntelen huutomusiikkia
-Haluan olla rauhassa
-Jos en saa olla rauhassa, vittuilen, kuittailen ja teen selväksi etten kaipaa seuraa
Ehkä paras lääke mulle tohon ahdistukseen on se et lähden ulos kävelemään. Saa ihan rauhassa kelailla/olla kelailematta kaikkia juttuja. Lisäks raikas ulkoilma aina piristää, ainakin pikkasen.
Täällä ahdistukseen ja pahaan oloon auttaa totaalinen hiljaisuus tai vaihtoehtoisesti rauhallinen, klassinen (pianopainotteinen) musiikki.
Toisaalta joskus kun tuntuu että seinät kaatuu päälle, niin jonnekin puistoon yksikseen nurmikolle makaamaan ja silmät kiinni. Ja kuuntelee maailman menoa.
...käyttäydyn normaalisti. vain harvat ihmiset sen musta huomaa. sisimmässä kuitenki manaan kaikki helvettiin, varsinki ne jotka on ahdistuksen takana. jos oon yksin ni useimmiten päädyn nukkumaa koska se helpottaa aina hetkeks. herääminen onki sitte vaikeeta koska tekis mieli nukkuu niin kauan kunnes asiat on taas hyvin. ite oon huomannu että ku ahistaa, en osaa hakea apua kavereilta tai jos haen, en kerro todellista syytä tai niitä todellisia tunteita jotka mun sisällä sillä hetkellä on. parhaiten ahdistus ehkä katoaa ku lähtee vaa pitää kavereitten kanssa hauskaa. (kiitos tästä kuuluu varsinkin eräälle ihanalle ihmiselle jonka seura aina piristää ) välillä kuitenki ahistaa niin paljon ettei keino auta, jolloin päädytään taas nukkumiseen. jos mikää näistä ei tehoo ni viimestään pään hakkaaminen seinää saa ahistuksen pois ja tuo pääkivun esille.
fallen angel:
Olo on ollut jo jonkun aikaa kun vasaroidulla paskalla... Frendejä ei tunnu olevan, ainakaan kun niitä tarvitsisi, peilikuvakin vaan heittää sentterillä, luovuus nollassa jnejne. Yleinen vitutus. Onko teillä ollut samoja fiiliksiä, ja jos on niin miten ihmeessä näistä pääsee eroon? Yksinäisyys on välillä varsin musertavaa, ja tuntuu ettei ketään juurikaan kiinnosta nähdä minua... Ellei sitten ole kyseessä jotain mitä voisin heille tehdä (vaatteita, hiusväännöksiä tai jotain muuta..)
Harmituskismitys on jo niin pitkällä että pakko sitä on jotenkin purkaa... Räyhään siis tänne.. Suonette anteeksi.
Sitä on liikkeellä... Kaverit soittelee ku kellekää muulle ei käy ja ne kehtaa viä mainita siitä. Peilit kierrän kaukaa ja avopuoliso joutuu kärsimään ku masentaa. Tulee vahingossa purettuu siihen kaikki oma paha olo. Oon kyllä huomannu, et liikunta auttaa aika pitkälle. Ku rupee kunnolla vituttaa ni eiku pitkälle kidutuslenkille, kyllä siinä ainaki hetkeks unohtuu murheet.