Posts: 529
Vanhojen fiilisten turhaksi jääneenä poistin avautumiseni, maailma hymyilee nykyään
Posts: 677
Jooh, samanlaista on liikkeellä.
vaikka on ulkomailla ni on kaikki nii nollassa et hyvä ku jaksaa kouluun raahautua aamusin, monet tunnit o kyl jääny väliin sen takia ettei vaa yksinkertasesti vois vähempää kiinnostaa. Ja vaikka vois keksii jotai tekemistä ni ei vaa haluu keksiä koska ei riitä energiaa siihen. Ja jos jotku kutsuu jonneki ulos niin ennemmin istuu sisäl yksin himas ku lähtee ulos ja pitää olla sosiaalinen. tääl tosin on tapahtunu kaikkee tyhmää minkä takia on ehkä johtanu tohon. Mut jooh, koti ois kiva. Onneks ei enää kauaa, huh.
vaikka on ulkomailla ni on kaikki nii nollassa et hyvä ku jaksaa kouluun raahautua aamusin, monet tunnit o kyl jääny väliin sen takia ettei vaa yksinkertasesti vois vähempää kiinnostaa. Ja vaikka vois keksii jotai tekemistä ni ei vaa haluu keksiä koska ei riitä energiaa siihen. Ja jos jotku kutsuu jonneki ulos niin ennemmin istuu sisäl yksin himas ku lähtee ulos ja pitää olla sosiaalinen. tääl tosin on tapahtunu kaikkee tyhmää minkä takia on ehkä johtanu tohon. Mut jooh, koti ois kiva. Onneks ei enää kauaa, huh.
Posts: 634
Nyt yritäs piristyy....ei se oo kuin elämää......kyl sulle aurinko paistaa se vain on tällä hetkellä kaikille pilvessä.....et nyt tarvitaan vaan pusi pusi 
ja hali hali 
ja vielä kerran nami nami *nam*
Mut mie en osaa oikein muuta neuvoa antaa sulle kuin positiivinen asenne....vaik se välillä tuntus olevan vaan esitystä tai hymyily jo sattuu niin sun on vain pakko yrittää...mulla oli sellanen masis viime syksynä että mua vain nukutti, enkä halunnu mennä minnekkään ja ahdistus vain ei kadonnu...syynä mulle oli se, et tuli uusi kaupunki opiskelun takia ja siel ei ollu kuin yksi ystävä jota tuli nähtyä vain aina silloin tällöin kun hänellä oli aina jotaa muuta....tai jos ei ollu niin ei sitä kauheasti innostanut aina mun seurassa olla ja kyl mie ymmärsin et hänen elämänsä ei ole mulle omistettu...mut omat luokkalaisista ei kestää ollu oikein sellasta symppistyyppiä ainakaan alussa joten en mie missää liikkunu tai jos liikuin en mie kenenkää juttusille menny tai vastaavaa....mie pidin kaikki tuskat ja ajatukset sisälläin.....mie tuli kolmeksi viikoksi kipeäksi että lämpö nous aamun 36,7 melkein 38 asteeseen eikä se ollu kuumetta enkä tuntenu kuin illalla voimattomuutta.....mut se vain oli sellasta tuskaista....mut en mie tiiä mikä siihen auttoi.....se vain meni onneksi sitten ohitse.....kävin jollain tavoin ulkona ettei tullu mökkihöperöksi tai vastaavaa...eli musta tärkeintä olis se ettet jää vain nurkkiin pyörimään....vaan saisit muuta ajateltavaa edes hetkeksi, tai voisit pyytää edes jotain hetkeksi kävelemään ulos....se tekee hyvää....ja yrittää keksiä mielekästä tekemistä....ja kesällähän sitä löytää kaikenlaista näppärää aktiviteettia......se vain menee ohi aikanaan se vain ehkä viesti keholta että sun kannattas vähän löysätä vauhtia jos oot ollu kiireinen ja stressi lisää taakkaa.....vähän joku ilta jotaa hyvää syötävää...ehkä hyvä leffa....tai sit hakee musiikista ystävää eli sellasta rentouttavaa kaunista mikä rauhottaisi.....eli sun kannattaa selata oma cd kokoelmasi läpi jos sieltä löytyisi vaikka jokin unohdettu laulaja, bändi tai dj.....mut jos on vain joku jolle luottaa omaa asiaansa ja ajatuksiaan se auttaa mielettömästi....tai sit jakaa näin jonkun klubbarilaisen kanssa asioita ehkä he kertovat jotain minkä jo tiedät mutta näin saat siitä varmuuden ja suuntaat kurssisi sen mukaan.....mutta jos koettaisit hymyillä 14 kertaa päivässä niin kohta tuo sää hymyilee varmasti kanssasi....sun kannattaa uskoa parempaan huomiseen se auttaa pitkälle kun mieli on hieman kevyempi....mutta uskon että täällä löytyy sulle tuki ja turva, kunhan pyydät niin ei me toista klubbarilaista pulaan jätetä.........kyllä tämä tästä usko pois *lohduttaa*
ja hali hali ja vielä kerran nami nami *nam*Mut mie en osaa oikein muuta neuvoa antaa sulle kuin positiivinen asenne....vaik se välillä tuntus olevan vaan esitystä tai hymyily jo sattuu niin sun on vain pakko yrittää...mulla oli sellanen masis viime syksynä että mua vain nukutti, enkä halunnu mennä minnekkään ja ahdistus vain ei kadonnu...syynä mulle oli se, et tuli uusi kaupunki opiskelun takia ja siel ei ollu kuin yksi ystävä jota tuli nähtyä vain aina silloin tällöin kun hänellä oli aina jotaa muuta....tai jos ei ollu niin ei sitä kauheasti innostanut aina mun seurassa olla ja kyl mie ymmärsin et hänen elämänsä ei ole mulle omistettu...mut omat luokkalaisista ei kestää ollu oikein sellasta symppistyyppiä ainakaan alussa joten en mie missää liikkunu tai jos liikuin en mie kenenkää juttusille menny tai vastaavaa....mie pidin kaikki tuskat ja ajatukset sisälläin.....mie tuli kolmeksi viikoksi kipeäksi että lämpö nous aamun 36,7 melkein 38 asteeseen eikä se ollu kuumetta enkä tuntenu kuin illalla voimattomuutta.....mut se vain oli sellasta tuskaista....mut en mie tiiä mikä siihen auttoi.....se vain meni onneksi sitten ohitse.....kävin jollain tavoin ulkona ettei tullu mökkihöperöksi tai vastaavaa...eli musta tärkeintä olis se ettet jää vain nurkkiin pyörimään....vaan saisit muuta ajateltavaa edes hetkeksi, tai voisit pyytää edes jotain hetkeksi kävelemään ulos....se tekee hyvää....ja yrittää keksiä mielekästä tekemistä....ja kesällähän sitä löytää kaikenlaista näppärää aktiviteettia......se vain menee ohi aikanaan se vain ehkä viesti keholta että sun kannattas vähän löysätä vauhtia jos oot ollu kiireinen ja stressi lisää taakkaa.....vähän joku ilta jotaa hyvää syötävää...ehkä hyvä leffa....tai sit hakee musiikista ystävää eli sellasta rentouttavaa kaunista mikä rauhottaisi.....eli sun kannattaa selata oma cd kokoelmasi läpi jos sieltä löytyisi vaikka jokin unohdettu laulaja, bändi tai dj.....mut jos on vain joku jolle luottaa omaa asiaansa ja ajatuksiaan se auttaa mielettömästi....tai sit jakaa näin jonkun klubbarilaisen kanssa asioita ehkä he kertovat jotain minkä jo tiedät mutta näin saat siitä varmuuden ja suuntaat kurssisi sen mukaan.....mutta jos koettaisit hymyillä 14 kertaa päivässä niin kohta tuo sää hymyilee varmasti kanssasi....sun kannattaa uskoa parempaan huomiseen se auttaa pitkälle kun mieli on hieman kevyempi....mutta uskon että täällä löytyy sulle tuki ja turva, kunhan pyydät niin ei me toista klubbarilaista pulaan jätetä....
.....kyllä tämä tästä usko pois *lohduttaa*
Samoja fiiliksiä todellakin on ollut ja on tälläkin hetkellä. Pahinta vielä se että oon puhunu liikaa tekeväni vielä itsarin ja jotain muuta teinimäistä. Mut emt, tähän ei kai auta ku ´se et ottaa härkää sarvista ja lähtee ulos. Itellä menny vähän liikaa ryyppäämiseks ja kaikeks yleiseks sähellykseks. Itkeminen on kyllä paras lääke, mut ei sitäkään saa tehdä liikaa. 
Posts: 213
Posts: 111
Posts: 7,969
Posts: 1,394
Posts: 844
Elwira:
Ei... siis mulla on ollut monta tälläistä paivää. SE on kumma että silloin puhelin soi kun on oikeesti kavereiden saada tukkaa pätkästyy tai meikkii ym. Mä tunnen sillon oloni hyväksikäytetyksi... ja osalle sanonutkin ettei natsaa enään. Poiminut joukosta oikeat ystävät ja muille antanut monoa. Masentaa vaan välillä kuin ihmiset ovat niin saamarin pinnallisia ja ajattelevat usein itseään eikä välttämättä ymmärrä että toisella on paha olla.
Olen huomannut, että lokkimaiset ja hyväksikäyttävät kaverit ovat nimenomaan juuri niitä, joita on tarttunut matkaan juuri klubeilta. en tietenkään tarkoita, että kaikki ovat sellaisia. olen saanut muutaman oikean ystävänkin bileistä.
kuitenkin valitettavan moni osoittautuu epäluotettavaksi ja pidemmälle mentäessä röyhkeys vaan koko ajan kasvaa.
olen ollut valitettavan kiltti ja hyväuskoinen, mutta nyt alkaa todellinen karsinta. en aio kokea päivääkään ahdistusta enää raukkamaisten kavereiden vuoksi.
ahdistus on inhottava tunne. sen unohtaminen ei valitettavasti onnistu ja siitä keskusteleminenkin on joskus hankalaa, kun kaveritkin ovat mitä ovat. kunnon fyysinen rasitus auttaa toisissa tapauksissa, mutta sekin on ihan yksilöllistä.
toivottavasti aurinko alkaa paistaa jokaisen elämään... edes aluksi pilven takaa pilkistäen...
-vedänhenkeävälilläetteiahdistauhuu
Posts: 12
Posts: 2,472
vakava aihe, jos ihminen tosissaan on masentunut. Jos oikeasti kaikki ns. kaverit pitää yhteyttä ainoastaan tiettyjen asioiden takia, kannattaa miettiä minkä asioiden takia ihmisiin on alkujaan tutustunut ja mitkä on niiden motiivit siihen kaveruuteen. Asioissa on kuitenkin aina vähintään kaksi osapuolta; kaveri ja sinä. Mieti olisitko kenties voinut itse antaa väärän kuvan muille ihmisille, siitä, mitä haluat kaveruuden olevan. Joskus joillakin ihmisillä on taipumus antaa itsestään aivan täysin vastakkainen kuva mitä haluaisi, vaikkei sitä itse tiedostaisikaan, jokin tietty käyttäytymismalli, joka itsestä on ok, saattaa muista vaikuttaa pahalta. Se taas ei ainakaan edesauta syvempien ihmissuhteiden solmimista. Kannattaa aina lähteä etsimään vastausta ensin itsestään, sitä kautta yleensä ratkeaa ne muutkin ongelmat kun yhden saa kohdalleen.
Hyvä vanha sääntö: kohtele ihmisiä niinkuin haluaisit heidän kohtelevan sinua ja hymyile, niin maailma hymyilee kanssasi.
Voimia sulle fallen*hali*
Hyvä vanha sääntö: kohtele ihmisiä niinkuin haluaisit heidän kohtelevan sinua ja hymyile, niin maailma hymyilee kanssasi.
Voimia sulle fallen*hali*
Posts: 634
ja mulla edelliseen vielä kun en ehtiny kirjoittaa...mul on tälläkin hetkellä mesessä ahdistunut....mun ja porukoiden aallot ei oikein kohtaa ainakaan isän kanssa....se kapinoi mua vastaan tosi rankasti...en ymmärrä edes miksi.....mä yritän rakentaa ulkorakennukseen uutta varastotilaa missä vois verstaan tapaan tehdä töitä....mä en saa minkäänlaista tukea ja oon nyt joutun sanoo aikas suoraa ja pahasti isälle päin näköä totuuksia jotka se kieltää.....ja oon sanonu ja kovaa...et tuntuu et räjähtää kun toi rakentaminen tarvis sen toisenkin mut se käy nyppii jotaa rehuja eli voikukkia jostaa mullasta vaik ne on kasvan siin viime ja tänä kesänä eikä oo ollu mikään kiire paitsi just nyt kun mä tarvisin apua.....mul hajoo pää mut en kehtaa lähtee pois mihinkään muuallekaan kun työpaikka tässä lähellä ja muutenkin niin helppoo täs asuu tää kesä mut mua vaan ahdistaa tää koko systeemi.....kun se järki ei mee päähän niin se ei vaan mee vaik kuinka vääntäis rautalangast....mie ymmärrän et ite kapinoin tälläst työtä ja muuta vastaan kun olin 15-16v ei mua silloin kiinnostan nää mut nyt ens vuonna 50v äijä kapinoi mulle.....musta vähän ongelmallista.......sit mul on paljon muutakin ajateltavaa......
Maanantaina sain tietää et mun 91v mummissa on syöpä ja sil on kuukausi elin aikaa ellei sitä leikata...no se pääs torstaina kotiin sairaalasta ja se löydettiin perjantaina pyörtyneenä kotoaan....oli kai vaistonnu et loppu on lähellä, kun oli sanonu pojalleen, mun enolle, et voi kun ihanaa et pääsee VIELÄ KERRAN omaan kotiin.......no se kiidätettiin sairaalaan ja se oli melkein päivän tajuton....se oli sit heränny vuoteelta....repiny kaikki letkut irti ja kiivenny sen vuoteen kaiteen yli ja tippunu lattialle.....en tiiä mursiko hän siinä vaiheessa lonkkansa vai kaatuessaan ovella uudestaan.......vai oliko ryöminyt sinne siitä lattialle.....mä en vaan uskalla mennä enää kattoo sitä kun näin sen vielä hetki sitten niin pirteenä, terävänä ja elämänmyöteisenä hymyilevänä ihanan mumminani.....
......
Olis edes lähteny ilman tuskia täältä kerralla....nyt se on varmaan päässy just leikkauksesta kun se lonkka leikattiin mut siihen kasviin ne ei koske.....mä vaan en kestä elää ilman häntä.....mua on masentan tää jo pitkään kun kuulee et se on kaatunu jossaa ja satuttan ittensä ja kaikkee....mä en vaan jaksa....
Yrittää vaan elää omaa elämäänsä eikä ajatella häntä....se on niin vaikeaa....se luopuminen toisesta....ja sit mun pitäs pystyy tukee äitiä joka on aivan romahtamaisillaan.....mä en vaan jaksa....isäst ei oo mihinkään.....se on nytkin vaan töissä kuulemma.....sille on jotenkin työ tärkeämpi kuin perhe....tekis lyödä se ihminen takasin maan pinnalle....
Maanantaina sain tietää et mun 91v mummissa on syöpä ja sil on kuukausi elin aikaa ellei sitä leikata...no se pääs torstaina kotiin sairaalasta ja se löydettiin perjantaina pyörtyneenä kotoaan....oli kai vaistonnu et loppu on lähellä, kun oli sanonu pojalleen, mun enolle, et voi kun ihanaa et pääsee VIELÄ KERRAN omaan kotiin.......no se kiidätettiin sairaalaan ja se oli melkein päivän tajuton....se oli sit heränny vuoteelta....repiny kaikki letkut irti ja kiivenny sen vuoteen kaiteen yli ja tippunu lattialle.....en tiiä mursiko hän siinä vaiheessa lonkkansa vai kaatuessaan ovella uudestaan.......vai oliko ryöminyt sinne siitä lattialle.....mä en vaan uskalla mennä enää kattoo sitä kun näin sen vielä hetki sitten niin pirteenä, terävänä ja elämänmyöteisenä hymyilevänä ihanan mumminani.....
......Olis edes lähteny ilman tuskia täältä kerralla....nyt se on varmaan päässy just leikkauksesta kun se lonkka leikattiin mut siihen kasviin ne ei koske.....mä vaan en kestä elää ilman häntä.....mua on masentan tää jo pitkään kun kuulee et se on kaatunu jossaa ja satuttan ittensä ja kaikkee....mä en vaan jaksa....
Yrittää vaan elää omaa elämäänsä eikä ajatella häntä....se on niin vaikeaa....se luopuminen toisesta....ja sit mun pitäs pystyy tukee äitiä joka on aivan romahtamaisillaan.....mä en vaan jaksa....isäst ei oo mihinkään.....se on nytkin vaan töissä kuulemma.....sille on jotenkin työ tärkeämpi kuin perhe....tekis lyödä se ihminen takasin maan pinnalle....
Posts: 2,472
Laugh and the whole world laughs with you. Cry and you will cry alone. Onpa lohdullista.
Tarkoitus ei ollut aivan tuo..loppua en ole ilmeisesti kuullut ennen.
Mutta siitä kyllä tunnistaa ystävän, jos voi itkeä yhdessä. Ihmiset, joiden kanssa on nauranut, saattaa unohtaa, muttei koskaan niitä joiden kanssa on itkenyt. Koira on hyvä ystävä, sille ei koskaan tarvitse olla muuta kuin oma itsensä, sitä kautta myös oppii paljon siitä millainen itse on ja pystyy helpommin olemaan sellainen muillekin ihmisille. Tunteiden näyttäminen on jesh.
Posts: 634
Posts: 1,875
Posts: 3,206
... nostan jalat ylös.
Auttaa ihan aina*joo*
Auttaa ihan aina*joo*
Pari päivää sietämätöntä kipua, josta aiheutuen valvomista, ruokahaluttomuutta ja sitäkautta myös sietämätöntä ahdistusta. Kummasti sitä poissulki kaiken muun pois tieltään ja ainoana tavoitteena oli kivun poissaaminen.
Eli ensimmäinen asia, jolla lohduttautua ahdistuksen saapuessa kylään: (asia, jonka jokainen tietää mutta harvempi muistaa)
-Paskemminkin voisi olla ;)
Eli ensimmäinen asia, jolla lohduttautua ahdistuksen saapuessa kylään: (asia, jonka jokainen tietää mutta harvempi muistaa)
-Paskemminkin voisi olla ;)
Posts: 2,493
fallen angel:
Hmm... Ilmeisesti ainoo ulospääsy tähän mun paskaan oloon on se etten enää tee palveluksia.. ..kenellekkään. Ainakaan ihan hetkeen. Saattaa ihmiset vähän ihmetellä, mutta sille ei sitten voi mitään.
Nooooh, ainakin puhelinlasku pienenee kun ei tarvii soitella kenellekkään.
Pysy liikkeessä, mutta ota tilaa, ota aikaa, ota sitä mikä on sinulle omaa.
Aika monesta ahistavasta tekijästä pääsee eroon q kysyt itseltäsi, että mitä mikäkin sinulle itsellesi antaa.
Posts: 15,721
ahistus.. mä sairastin sitä ja välillä sairastan edelleen... kunnes opin miettimään asioita uudella näkökulmalla.
viime puolvuotinen on ollu mulle henkinen helvetti joka on ollu yhtä vuoristorataa mutta nyt olen toivottavasti päätepysäkillä.
Mä olen alkanu miettii uudella tavalla joka on auttanu mua tähän päivään nousemaan kokoajan enemmän ylös ja ylös ja nytten osaan ajatella paljon selkeemmin ja rauhallisemmin kuin moniin kuukausiin, ehkä jopa vuosiin.
mun suurimmat muutokset.
-mä olen lakannu pitämästä puhelintä äänellisenä.. jos jollakin on jotain asiaa se osaa laittaa viestin känään taikka klubbariin..
-mä olen alkanu miettii omaa elämää ja en keskity kokoajan auttelemaan muita.. otan nyt aikaa itteleni ja autan itteeni joka on tuonu uskomattomia tuloksi just viime aikoina.
-mä olen jättäny jotain bileitä väliin enkä käy missä mun odotetaan käyvän.. meen sinne minne musta tuntuu hyvälle.
-nykyään vietän hetkiä ihan yksinääni ja mietin, millaisen kuvan annan ittestäni muille. eli irrottaudun omasta minästä ja katson itteeni kuin tuntematon ja arvioin itteeni.
-purin siihen että en ole ylimielinen muille, miksi olisin? toiset osaa rakentaa hyvin taloja, toiset osaa soittaa hyvin musiikkia, toiset osaa tehhä vaatteita ja toiset taas on hyviä jalkapallossa. miksi nostaisin itteni jonkun yläpuolelle? kaikki ollaan ihmisiä jotka osaa jotain.. turhaa siitä isoo numeroo tehhä.
-mä otan nykyään aika rauhallisesti, tykkään luonnosta ja keskityn lukemiseen ja ittensä oppimiseen, jos joku muu on puhunu musta pahaa niin mietin mikä ajoi sen siihin pisteeseen että se puhu musta sillee, jos se käytti mua hyväkseen se sitten käytti ei käytä toiste, en jaksa enää keskittyy tommoisiin pieniin seikkoihin kun ne on korjattavissa mahdollisimman pienillä jutuilla.
-mä viihdyn kotona tosi hyvin ja tosi harvoin jaksan enää lähtee pois täältä, kavereita ja ystäviä kummiskin tapaan viikonloppusin missä liikunki niin arkipäivät on mulle sitä omaa kultasta aikaa.
elämä on mysteeri.. ja jos et ole masentunu niin et sitten voi myöskään kokea sitä ilon tunnetta kun se aikanaa tulee.. miksi edes aina pitäis olla iloinen.. luulisi että sekin olisi puuduttavaa.. meillä ihmisillä on vain tapana valitella heti pienistämmistäkin jutuista... mäkin olen jopa syylistyny siihin... mut ihminen oppii kokoajan.. minäkin olen tehny tuhat ja sata virhettä, mutta niitä käsittelemällä oppii ja niin pystyy jatkaa paljon paremmin eteenpäin minne onkaan matkalla.
eli käsittele ne ongelmat itsesi kanssa, ei se auta jos joku tulee viereen sanomaan no voi voi kun sulla on paha olla...
uskomatonta mutta totta, masennuksesta selvii parhaiten ittensä kanssa koska sä olet se joka voit itteesi vaikuttaa.
viime puolvuotinen on ollu mulle henkinen helvetti joka on ollu yhtä vuoristorataa mutta nyt olen toivottavasti päätepysäkillä.
Mä olen alkanu miettii uudella tavalla joka on auttanu mua tähän päivään nousemaan kokoajan enemmän ylös ja ylös ja nytten osaan ajatella paljon selkeemmin ja rauhallisemmin kuin moniin kuukausiin, ehkä jopa vuosiin.
mun suurimmat muutokset.
-mä olen lakannu pitämästä puhelintä äänellisenä.. jos jollakin on jotain asiaa se osaa laittaa viestin känään taikka klubbariin..
-mä olen alkanu miettii omaa elämää ja en keskity kokoajan auttelemaan muita.. otan nyt aikaa itteleni ja autan itteeni joka on tuonu uskomattomia tuloksi just viime aikoina.
-mä olen jättäny jotain bileitä väliin enkä käy missä mun odotetaan käyvän.. meen sinne minne musta tuntuu hyvälle.
-nykyään vietän hetkiä ihan yksinääni ja mietin, millaisen kuvan annan ittestäni muille. eli irrottaudun omasta minästä ja katson itteeni kuin tuntematon ja arvioin itteeni.
-purin siihen että en ole ylimielinen muille, miksi olisin? toiset osaa rakentaa hyvin taloja, toiset osaa soittaa hyvin musiikkia, toiset osaa tehhä vaatteita ja toiset taas on hyviä jalkapallossa. miksi nostaisin itteni jonkun yläpuolelle? kaikki ollaan ihmisiä jotka osaa jotain.. turhaa siitä isoo numeroo tehhä.
-mä otan nykyään aika rauhallisesti, tykkään luonnosta ja keskityn lukemiseen ja ittensä oppimiseen, jos joku muu on puhunu musta pahaa niin mietin mikä ajoi sen siihin pisteeseen että se puhu musta sillee, jos se käytti mua hyväkseen se sitten käytti ei käytä toiste, en jaksa enää keskittyy tommoisiin pieniin seikkoihin kun ne on korjattavissa mahdollisimman pienillä jutuilla.
-mä viihdyn kotona tosi hyvin ja tosi harvoin jaksan enää lähtee pois täältä, kavereita ja ystäviä kummiskin tapaan viikonloppusin missä liikunki niin arkipäivät on mulle sitä omaa kultasta aikaa.
elämä on mysteeri.. ja jos et ole masentunu niin et sitten voi myöskään kokea sitä ilon tunnetta kun se aikanaa tulee.. miksi edes aina pitäis olla iloinen.. luulisi että sekin olisi puuduttavaa.. meillä ihmisillä on vain tapana valitella heti pienistämmistäkin jutuista... mäkin olen jopa syylistyny siihin... mut ihminen oppii kokoajan.. minäkin olen tehny tuhat ja sata virhettä, mutta niitä käsittelemällä oppii ja niin pystyy jatkaa paljon paremmin eteenpäin minne onkaan matkalla.
eli käsittele ne ongelmat itsesi kanssa, ei se auta jos joku tulee viereen sanomaan no voi voi kun sulla on paha olla...
uskomatonta mutta totta, masennuksesta selvii parhaiten ittensä kanssa koska sä olet se joka voit itteesi vaikuttaa.
Posts: 173