siveys:
Lähden ehkä tämänsuuntaisesta lähtökohdasta: Ihminen itse ei ole itselleen vain väline. Kaikki muu ja kaikki muut on.
Eli ihminen on väline mihin? Omien tavoitteden saavuttamiseen? Oman nautinnon tavoittelemiseen?
siveys:
Tavallaan mä poljen kuntopyörää tarjotessani teille vaikkapa ylemmyydentunnetta selittäessäni ilmiselvästi vääriä näkemyksiäni. Luonnollisesti selittäessäni näkemyksiäni ja yrittäessäni lukea vastauksianne saatan jossakin vaiheessa tämän prosessin päätteeksi tajuta, että olin jossain ajatellut päin vittua ja korjattuani ajatusmaailmaani jatkan elämääni vielä entistäkin arvokkaampana välineenä muille ihmisille.
No ollaanpas sitä nyt alentuvia. Kyse ei ole ehkä siitä, että ajattelet päin vittua, vaan siitä, että lähdet täysin epäinhimillisistä lähtökohdista. Sellaisista, joissa ihmisillä on toisilleen vain välinearvoa, ja jossa hyödyttömät yksilöt voidaan terminoida. Ei tollasta logiikkaa vastaan voi mitään väitelläkään, koska tollasesta ajatusmaailmasta löytyy aina joku absurdi ratkaisu joka ongelmaan, l. turhan orpolapsen tappaminen.
siveys:
Kaikenkaikkiaan katson henksilökohtaisesti olevani yhteiskunnalle hyödyllinen yksilö ja nään minussa vielä paljon potentiaalia, joten en pelkää, että mikään kollektiivinen taho tulisi ja sanoisi, että Olemme todenneet, että sinä olet yhteiskunnalle välittömäksi vaaraksi ja poistamme sinut.
Minä olen ihan tyytyväinen siihen, että minulla on välinearvoa läheisilleni ja tuttavilleni tuodessani heille hyvää mieltä tai jonkinlaista rahallista tai henkistä apua.
Jos haluat maksimoida välinearvosi, niin ensi kerralla kun sulla on vapaa-aikaa, niin mulla ois pihassa yksi auto odottamassa vahausta.
siveys:
Hei eivät ehkä halua nimetä minua välineeksi, mutta oman näkemykseni mukaan minä sitä heille olen - ja he ovat sitä minulle, vaikken sitä aktiivisesti jokapäiväisessä elämässäni ajattelekaan.
Hyvä kuulla että sun ystäväs ei sentään suhtaudu suhun omien tarkoitusperiensä tyydyttämiseen suunniteltuna välineenä.
siveys:
Ihminen on paljon monimutkaisempi olento, joten siitä on vaikeampi muiden olla yksimielisesti sitä mieltä, että se varmasti on kyvytön paahtamaan.
Oletetaan vaikkapa taas ääriesimerkki - ihminen on halvaantunut niin, että ei pysty liikuttamaan mitään osaa kehostaan ja lääkärit ovat varmoja, että tämä ei koskaan tästä muutu, mutta ihminen kuitenkin voidaan pitää elossa ulkoisilla laitteilla.
Emme tällaisessa tilanteessa voi vieläkään voi olla varmoja, että tämä ihminen ei paahda ennenkuin olemme kysyneet hänen läheisiltään onko tämän henkilön elämän ylläpitö tärkeä heidän henkiselle hyvinvoinnilleen.
Mutta jos omaiset ovat sitä mieltä, että on parempi ottaa johdot irti ja antaa halvaantuneen nukkua pois rauhassa niin silloin näin pitäisikin tehdä sen sijaan, että kulutettaisiin lisää ihmisten verovaroja, joilla voitaisiin palkata kouluun uusi tuntiavustaja ja lääkäreiden aikaa, joka voitaisin käyttää muiden ihmisten hoitamiseen.
Tai näin ainakin minun mielestäni pitäisi tehdä.
Väistit kysymykseni pointin aivan täydellisesti. En tarkoittanut, missä tilanteessa ihmisestä tulee tarpeeton, vaan sitä, onko sillä mitään merkitystä, onko ihminen tarpeeton, ja voiko ihminen koskaan olla tarpeeton. Sanoisin että ei, koska ihmisellä on omat tarpeensa, joten tarpeetonta ihmistä ei ole. Ihminen luo itse itselleen tarpeen omaan olemassaoloonsa. Jos ajattelet, että ihminen on vain väline muille ihmisille, et varmaankaan ymmärrä mitä tarkoitan. Ihminen on itsenäinen, ajatteleva ja minätietoinen yksikkö, joka on myös itseensä kohdistuva toimija. Tossa mielessä jokaisella ihmisellä on itselleen välinearvoa, jos halutaan viskellä tuota sanaa ympäriinsä. Jos muut eivät tarvitse ihmistä tai hänen elämäänsä, yleensä ainakin ihminen itse tarvitsee itseään, mm. elääkseen ja ollakseen ihminen. Se on sellanen aika perustarve, you know.
No, kuitenkin.
Otat eutanasiakysymyksen välinearvoajattelun tehokkuuden esimerkiksi? Aika rohkeaa. Miten läheisten hyvinvoinnille voi olla tärkeää se, että pidetään yllä illuusiota elossa olevasta kuolleesta ihmisestä? Vaikka läheiset katsoisivat, että lähes kuolleen ihmisen elintoimintoja pitää pitää yllä, taitaa päätös hoidon mielekkyydestä olla lääkäreitten päätettävissä, ja lääkärit luojan kiitos pääasiassa ajattelevat mikä on parasta
potilaalle, ei ihmisille, jotka hyötyvät potilaasta välineenä. Tällaisessa tilanteessa potilaalle inhimillisintä olisi vetää töpseli seinästä, jos mitään mahdollisuutta parantua ei ole. Lopputulos olisi sama kuin sinun hypoteesissani, mutta teon syyt olisivat aivan toiset, ja inhimillisemmät.
Verovarojen laskeskelu tällaisessa tilanteessa on ihan sekundäärinen juttu, kun mietitään ihmisen henkeä koskevia toimenpiteitä.