Mitkä ovat tärkeimmät asiat elämässäsi?

308 posts, 16 pages, 162,206 views

MusmaXimus

Posts: 84

#41 • • MusmaXimus -plik-
Tärkeää elämässäni on saada eri elämän osa-alueet tasapainoon, jokaiselle osa-alueelle riittävästi aikaa ja panostusta elämäntilanteen mukaan, mitään niistä kuitenkaan kokonaan unohtamatta. Kuten työ/koulu, perhe, kaverit, huvi/vapaa-aika ja nyt ihan vähän aikaa sitten uusia ”sarakkeita” elämääni on tullut poikaystävä ja minäitse. Koulun sain omaksi yllätyksekseni viikko sitten ihan ajallaan käytyä. Minulla on mukava kesätyöpaikka ja kun töistä pääsee niin työasiat jäävät työpaikalle. Poikaystäväni myötä olen oppinut mitä on oikeasti rakastaa ja välittää toisesta. Olen oppinut aivan uusia asioita itsestäni ja sen myötä arvostamaan perhettäni kuin myös rakastamaan heitä eritavalla kuin aikaisemmin. Olen oppinut erottamaan todelliset ystäväni kavereista ja turhista ihmisistä elämässäni. Minulla on neljä todella hyvää ystävää, joita rakastan koko sydämestäni ja joita tahtoisin suojella kaikelta pahalta, yksi näistä on poikaystäväni. Kavereita ja hyviä tyyppejä matkan varrella on myös löytynyt monia. Ennen todelliset ystävät piti osaksi erottaa huvista monien tyhmien syiden takia mutta nyt ystävät ja huvi ovat sama asia. Mikä parasta poikaystäväni ei ole velvollisuus se on elämän tapa. Ei tarvitse miettiä lähdenkö kavereideni kanssa ulos rällästämään vai poikaystäväni ja hänen kavereidensa kanssa. Kaikelle riittää aikaa ja olen oppinut ajattelemaan myös hiukan itseäni ja sanomaan ei.
On myös tärkeää iloita pienistä asioista ja muistaa että omaan elämänlaatuunsa pystyy itse vaikuttamaan. Moni asia on asenteesta kiinni.
Posiitivinen mieli ja asenteella eteenpäin.*plur*

--
Hiekkaa

MusmaXimus

Posts: 84

#42 • • MusmaXimus -plik-
Jep..biletys on edelleen lähellä sydäntäni mutta oon oppinu arvostamaan muitakin asioita ja todella joutunu painaan sitä jarrua. Välillä oli vaan vaikaata löytää syytä jarrutella, paljon helpompaa oli unohtaa ja antaa mennä.
Sillon vain tietyn tyyppinen konemusa oli kuunneltavaa mutta nyt musiikkimaku on laidasta laitaan,,rakastan musiikkia ja sillä on suuri merkitys elämässäni,,,silti ei ole kiksun voittanutta..*joo*

[muokattu 24.5.2004 20:12]

--
Hiekkaa

Pikku Manna

Posts: 35

#43 • • Pikku Manna
1:yksinkertaisesti:R-U-O-K-A!ah mikä voikaan olla ihanampaa kuin syöminen:)
2:oma kulta*sydän*
3:seksi*hih* tietenkin oman murun kanssa.
4:eläimet
5:musiikki sitä on ihan jokaiseen päivään masennukseen iloisuuteen ja hulluuteen ja hyvä niin*piis*
eipä nämä nyt tärkeys järjestyksessä tulleet mutta pääasia että kumminkin tuli kerrottua.
anthocyan

Posts: 1,511

#44 • • anthocyan Kohti valoa...

ini:
Jep..biletys on edelleen lähellä sydäntäni mutta oon oppinu arvostamaan muitakin asioita ja todella joutunu painaan sitä jarrua. Välillä oli vaan vaikaata löytää syytä jarrutella, paljon helpompaa oli unohtaa ja antaa mennä.
Sillon vain tietyn tyyppinen konemusa oli kuunneltavaa mutta nyt musiikkimaku on laidasta laitaan,,rakastan musiikkia ja sillä on suuri merkitys elämässäni,,,silti ei ole kiksun voittanutta..*joo*

[muokattu 24.5.2004 20:12]



Niin mulle tapahtui vähän samalla tavalla... Mut onneks tajusin poikaystävän ansiosta painaa jarrua, muuten olisin luultavasti vieläkin menossa ilman huolta mistään asioista. Koska kyllä se vastuu pitää kuitenkin tietyistä asioista kantaa, ei voi vaan olla ajattelematta mitään... Ja olen Pygmin kanssa samaa mieltä, että jokaisella on vapaus elää kuten haluaa. Ei tarvitse ottaa itteensä, jos toinen sanoo kuinka hän itse elää.

Seuraan omaa polkuani, mutta välillä kuuntelen myös muita, koska haluan oppia heidän virheistään. Turha toistaa niitä virheitä itse... Tosin on sitä jotain tullut tehtyä kantapäänkin kautta.

--
"If we open a quarrel between the past and the present, we shall find that we have lost the future." -Winston Churchill-

keijukainen

Posts: 1,599

#45 • • keijukainen kiksumurmeli
Oma kulta, ystävät, perhe, musiikki ja työ

--
*seepla*

Avatar
#46 • • Kirsikka Guest
Poikaystävä, vanhemmat, pikkusisko. Tällä hetkellä ratsastus (ja erityisesti vuokraheppani) on mulle tärkeää. Muutenkin ylipäätään se, että on jotakin josta pitää ja jonka parissa viettää mielellään aikaa (mulla tällä hetkellä juuri tuo ratsastus ja terraarioharrastus...). Se, että on onnellinen.
anthocyan

Posts: 1,511

#47 • • anthocyan Kohti valoa...

Kirsikka:
Poikaystävä, vanhemmat, pikkusisko. Tällä hetkellä ratsastus (ja erityisesti vuokraheppani) on mulle tärkeää. Muutenkin ylipäätään se, että on jotakin josta pitää ja jonka parissa viettää mielellään aikaa (mulla tällä hetkellä juuri tuo ratsastus ja terraarioharrastus...). Se, että on onnellinen.



Aika siistii! Ratsastaminen on kyl ihanaa ja siit on kyl mulle tullu ihan elämäntapa *iloinen* Meil on ollu täs heppa jo 9 vuotta.. Et kyl siin ajas oppii kauheesti... Se on mulle kyl tosi lähellä sydäntä, ja etenkin esteratsastus! *plur* Kiva et on kohtalotovereita! *vink*

--
"If we open a quarrel between the past and the present, we shall find that we have lost the future." -Winston Churchill-

kiiki

Posts: 491

#48 • • kiiki hankala

climate:
Huh huh, jos tietäisin mitkä ovat tärkeimpiä asioita elämässäni niin olisin varmasti paljon onnellisempi ja vakaampi ihminen. Varsinkin viimeaikoina on tuntunut siltä että alkaa häviämään käsitys siitä mikä on oikeasti tärkeätä ja mikä ei ole tärkeätä. En tiedä onko se mitään vakavaa, vai kuuluuko muutos asiaan kun elämässä kehittyy... *ding* ...mutta jotenkin epävarmalta on viimeaikoina tuntunut jos multa on kysytty mitkä ovat asioita joita arvostan elämässä *ding*

Tiedän kyllä asioita joista nautin, mutta vaikeaa sanoa ovatko ne sittenkään niitä oikeasti tärkeitä asioita: matkustelu, uuden oppiminen, muutos/vaihtelu, ihmiset, eläimet, musiikki, kesä... näitä tavanomaisia juttuja siis *hymy*



mä voisin lainata tästä joka sanan... *ding* kiitos että säästit mut kirjottamisen vaivalta! *hymy*
Avatar
#49 • • Helmy Guest
Syöminen, ystävät, tanssi. Joskus tosi harvoin paneminen *hymy* *vink*
Avatar
#50 • • Nancy Guest
1. Perhe- varskin äippä ja isosisko
2. Ystävät- eteenkin ne pitkäaikaiset sellaiset
3. Terveys
4. Taloudellinen tasapaino- isä opetti et ”sukan varressa” on aina hyvä olla vähän ylimäärästä...*hihu*
5. Rakkaus...*sydän*
anthocyan

Posts: 1,511

#51 • • anthocyan Kohti valoa...

climate:
Huh huh, jos tietäisin mitkä ovat tärkeimpiä asioita elämässäni niin olisin varmasti paljon onnellisempi ja vakaampi ihminen. Varsinkin viimeaikoina on tuntunut siltä että alkaa häviämään käsitys siitä mikä on oikeasti tärkeätä ja mikä ei ole tärkeätä. En tiedä onko se mitään vakavaa, vai kuuluuko muutos asiaan kun elämässä kehittyy... *ding* ...mutta jotenkin epävarmalta on viimeaikoina tuntunut jos multa on kysytty mitkä ovat asioita joita arvostan elämässä *ding*

Tiedän kyllä asioita joista nautin, mutta vaikeaa sanoa ovatko ne sittenkään niitä oikeasti tärkeitä asioita: matkustelu, uuden oppiminen, muutos/vaihtelu, ihmiset, eläimet, musiikki, kesä... näitä tavanomaisia juttuja siis *hymy*



Must tuntuu et tää muutos, mitä koet, kuuluu elämään. Oon ainakin jutellu hyvin monen kaverin ja ystävän kanssa kyseisestä asiasta silloin kuin koin samalla tavalla ja sain kyllä paljon vastakaikua. Mut kyl mä uskon, että sunki kohdalla tää helpottuu aikanaan. Toivon, et mulle käy samoin... Onhan tää olotila tasaantunu paljo, mut etenki välivuoden aikana olin ihan pihalla mun elämästä. En tienny yhtään, mikä oli tärkeetä, mitä haluun ja mitä tuun tekeen tulevaisuudes. Mut opiskelupaikan ja poikaystävän myötä tilanne on tasaantunu, ja tasaantuu täst varmaan viel lisää ku pääsee muuttaan pois himasta ja itsenäistyyn täysil. *hymy* Kyl se siit!

--
"If we open a quarrel between the past and the present, we shall find that we have lost the future." -Winston Churchill-

Skrapa

Posts: 157

#52 • • Skrapa
Nää ei ole tärkeys järjestyksessä..
Perhe (etenki mutsi ja isosisko)
Kaverit (ilman sekois :P)
Rakkaus (”elämän suola”)
Terveys
ja ihanat muistot..

--
No more pain, I'm floating away..

ZaZa

Posts: 262

#53 • • ZaZa
perhe
ystävät... iih kaikki rakaat, joita ilman en selviäis.. *hali* *pus*
musiikki
ja tietysti se on tärkeetä et on terve ja katto pään päällä...

--
Mä otan vastaa sen mitä mulle suodaan
En väistä vastuuta, mä kuljen suoraan
Elämä on kuitenki biatch kunnes kuollaan

calidris

Posts: 18

#54 • • calidris
Oma kulta*sydän*, perhe, ystävät, terveys, koulu ja työ... Siinä kait ne tärkeimmät..*hymy*
anthocyan

Posts: 1,511

#55 • • anthocyan Kohti valoa...

calidris:
Oma kulta*sydän*, perhe, ystävät, terveys, koulu ja työ... Siinä kait ne tärkeimmät..*hymy*



*hih* *hali*

--
"If we open a quarrel between the past and the present, we shall find that we have lost the future." -Winston Churchill-

Avatar
#56 • • RINY Guest
Tärkeimpiä asioita... hmmm.. ne kai muuttuvat ajanmyötä mut varmaan sellanen yks asia mikä on aina ainakin itelleni tärkeetä on se et on terve ja onnellinen. Ystävät tulee kai hyvänä kakkosena ja kolmosena perhe. :)
Kuini

Posts: 165

#57 • • Kuini Vajakki
Pohdiskelin tässä mun elämän tärkeitä asioita... Pitkän harkannan jälkeen mun pitää laittaa mun pikkuveli maailman tärkeimmäksi ihmiseksi ja asiaksi. Nyt iän myötä sitä on oppinut katsomaan vähän eri kulmasta. Enää ei pidä vain tylsänä ja onnettomana ääliönä. Samaa voi sanoa siitä mua kohtaan. Me ollaan oikeasti opittu puhuu myös ”vakavasti” Ja se käy aina katsomassa, että mulla on kaikki hyvin... *sydän*

--
*plurplurplurplurplurplurplurplur*

Tiikerriii

Posts: 1,113

#58 • • Tiikerriii Tj
tää on helppo oma kihlattu,koiranpentumme,perhe,ystävät,terveys ja raha
*sydän*

--
RÄYH!!!!

MaSari

Posts: 1,986

#59 • • MaSari space jammer
Oon oppinu arvostamaan terveyttä enemmän ku tarpeeks.. Jos ei ite oo kunnossa niin ei pysty hoitaa muitakaan asioita. Sitä mä siis pidän tärkeimpänä asiana. Ne muut tärkeät asiat on omalla kohdallani Samuli, perhe, onnellisuus, elämänilo, musiikki, tanssiminen(vähemmässä määrin nykyään mutta on silti tärkeä), hyvän koulutuksen saaminen ja hyvää työpaikkaan pääseminen (jos sellasta edes on).*hihu*

[muokattu 27.5.2004 10:43]

--
minä kellotan sinuaaa.. *nuotti*

Elsa F

Posts: 2,763

#60 • • Elsa F Koululainen :)
Tärkeitä on perhe, ystävät, koulutus, työ, terveys, urheilu ja se että saa virikkeitä niin että pää ei tylsisty.*hih*

Tunnen itseni niin onnelliseksi monesti, kun saadaan kavereiden kanssa kokoonnuttua yhteen. Silloin voin vaan istua hiljaa ja fiilistellä niitä ihmisiä, vaikka muuten olen aika kova höpöttämään.*sydän*

[muokattu 27.5.2004 11:26]

--
On parempi sytyttää kynttilä kuin kiroilla pimeyttä.