Psyykkinen sairaus = tabu ?

JustinSane:
Toinen asia mikä pistää miettimään on nykyisen nuoret / teini-ikäiset, joille ihan tutkimustenkin mukaan määrätään aivan helvetisti psyykelääkkeitä nykyään. Mielestäni on aiheellista kysyä, että voiko nykynuoriso sitten helvetin paljon huonommin, vai onko ilmapiiri vain muuttunut siihen suuntaan, että lääkkeitä sekä määrätään, että halutaan, hanakammin kuin aiemmin?

Minä uskon, että nuoriso voi huonommin. Alkaa kasvaneet luokkakoot, lakkautetut nuorisotilat, lakkautetut iltapäiväkerhot, leikatut mielenterveyshiodot ym. kantamaan hedelmää. Jolloin ongelma ei ole se, että nuoriso on masentunut ja syö lääkkeitä. Se on vain oire.

Lostgone kirjoitti:

Eli väitän, että valtaosa sairauksista ja sairaista on kuvitteellista ja liioiteltua ja näin myös valtaosa määrätyistä lääkkeistä on tarpeettomia.
Valtaosan ihmisten hoitoon riittäisi se, että heillä olisi joku joka välittää tai näyttäisi edes siltä. Mieluiten joku ulkopuolinen, jonka kanssa voi puhua asioista.(katso ps.)
Mielestäni on hyvä, että mediassa tuodaan esille näitäkin asioita, mutta ne ei välttämättä aina anna oikeaa kuvaa, esim. 90-luvulla yht äkkiä kaikilla tangokuninkaallisilla oli burnout koska muillakin oli.

Tämä on tavallinen asenne, johon itse masennusta sairastaneena olen törmännyt usein. Mielestäni näin sanoo vain ihminen joka ei koskaan ole ollut masentunut tai joka pelkää masennuksen herättämiä tunteita sisällään. Jostain syystä juuri masennus tuntuu olevan yksi vaikeimpia sairauksia käsitellä. Usein kuultuja ulkopuolisen kommentteja ovat : ”piristy nyt”, ”kyllä se siitä”, ”älä liioittele” ja ”sä vaan säälit iseäsi/kerjäät huomiota”. Eli kielletään ongelma joko vähättelemällä sitä tai hyökätään masentunutta vastaan.

Oma teoriani on , että kyseessä voi olla vain ymmärtämättömyys tai haluttomuus ymmärtää. Masennus on pelottava, raskas ja vaikea asia psyykkisesti käsiteltäväksi, joten uskon että moni näennäisen neutraalisti tai torjuvasti siihen suhtatuva tekee niin suojellakseen itseään. Kun isäni sai tietää masennuksestani ja itsemurhayrityksistä, oli hänen reaktionsa järkytyksen lisäksi myös jonkinlainen häpeä ja minun syyllistämiseni: ”kuinka sä oot voinu edes ajatella mitään sellasta? Vaikka mulla ois ollu miten vaikeaa, ei mulla oo koskaan tullut mieleenkään tehdä mitään sellasta.”

Paitsi omilta masennuksen tuntemuksiltaan, uskon ihmisten (etenkin hyvin läheisten, vanhemmat, ystävät jne.) suojautuvan syyllisyydeltä siitä, etteivät ole huomanneet mitään, ottaneet masentunutta tosissaan tai kyenneet olemaan kylliksi hyviä ja tärkeitä estääkseen masentuneen itsetuhoisuutta tai itsemurhayrityksiä. Pintaan nousee siis myös viha. Tärkeää olisi antaa sijaa niille tunteille, joita masennus herättää, koska muuten koko asian käsittely ja sen kanssa ”sinuiksi” tuleminen jää puolitiehen. Ja tämä ohje sopii niin masentuneelle itselleen kuin tämän lähipiirillekin.

Huomionhakuisuus voi pitää paikkansakin siinä mielessä, että jos on paha olla, toivoo usein sisällään asiaan muutosta, mutta omien voimien ollessa vähissä siihen tarvitaan apua. Jos tällaiset avunpyynnöt torjutaan, käy helposti niin että masentunut vetäytyy entistä enemmän kuoreensa eikä uskalla enää kertoa tunteestaan muille. Ja koska paha olo ei tunnetusti katoa sitä sisällä hautomalla, voi ”tyypillisestä teinimasennuksesta” tullakin krooninen depressio. Siinä sitten temppuillaan lääkityksen ja osastojen kanssa tai käydään vuosia psykoterapiassa.

Varmasti on siis totta että monien masentuneiden asiat saataisiin raiteilleen sillä että joku kuuntelisi ja välittäisi. Mutta silloin jos tällaista ihmistä ei jonkun elämässä ole, tilapäisesti tai pysyvästi, tarvitaan terapeutti, eli henkilö, joka työkseen kuuntelee ja osoittaa myötätuntoa ja mielenkiintoa masentuneelle.
Loppuun vielä lisään että masnnus on tunne ja hyvin henkilökohtainen sellainen. Kukaan ei voi tietää, mitä toinen ihminen tuntee sisällään, joten ollaan kiltimpiä ja myötätuntoisempia toisillemme, se saattaa nimittäin tehdä jos ei ihmeitä niin ainakin ihmeen paljon!

Ja lisäänpä tähän vielä, että psyykenlääkkeistä ei mulla ole kokemusta, vaan masennukseni oli nk. traumaperäistä, joten sitä hoidettiin psykoterapialla. Kokemukseni ja mielipiteeni masennuksesta kirjoitin myös tältä pohjalta. Masennus voi tietysti olla hyvinkin erilaista riippuen henkilöstä, joten kirjoitin vain siitä osasta, joa on minulle tuttu.

phanatic:
---
JustinSane:
Tosiasia kuitenkin on, että sairastelen huomattavan paljon vähemmän kuin muut.

---


Ketkä muut?

anteeksi, olin unohtanut sanan ”monet” tuosta välistä eli kokonaisuudessaan tuossa olisi kuulunut lukea ”vähemmän kuin monet muut”
Selkiskö vai pitääkö selittää tarkemmin empiirisiin havaintoihin perustuvaa tutkimustani jota olen toteuttanut katsomalla ympärilleni?

[muokattu 27.5.2004 21:14]

JustinSane:
anteeksi, olin unohtanut sanan ”monet” tuosta välistä eli kokonaisuudessaan tuossa olisi kuulunut lukea ”vähemmän kuin monet muut”
Selkiskö vai pitääkö selittää tarkemmin empiirisiin havaintoihin perustuvaa tutkimustani jota olen toteuttanut katsomalla ympärilleni?

Tuo on silti melko epärelevantti kommentti. Se että sinä et sairastele ei johdu siitä että sinä et syö lääkkeitä. Päinvastoin et joudu syömään lääkkeitä koska et sairastele. Toki antibiootteja lääkärit määräävät melkoisesti liikaa, mutta sanopa diabeetikolle, sydänsairaalle, aids-potilaalle tai muille että turhaan he lääkkeitä syövät.

JustinSane:

En tietääkseni puhunut missään vaiheessa postiani spesifisesti Suomesta? Mutta kuitenkin, kyllä, suomessakin hoidetaan jopa kymmenvuotiaita lapsia rauhoittavilla, tiedän aiheesta parikin tapausta. Jenkeissähän tuo ilmiö taas pyörii jo ihan toisessa mittakaavassa.

Ja olen myös ajatellut, että ”koulunkäyntiä haittaava keskittymishäiriö voi hoitamattomana myös ”vetää vituiks” skidin koko tulevaisuuden”.

Näinkö paljon olet perehtynyt aiheeseen? Keskittymishäiriöitähän ei missään tapauksessa hoideta rauhoittavalla lääkityksellä vaan stimulantilla, mm amfetamiinijohdannaisilla, jotka parantavat keskittymishäiriöisen keskittymiskykyä ja näin ollen mahdollistaa esim tunnilla opetuksen seuraamisen. Siitä olen edelleen samaa mieltä että amerikassa kyseistä hoitomenetelmää käytetään hyvin eksessiivisesti, mutta tietyissä tapauksissa tuo kyseinen lääkitys voi hyvinkin olla tärkeä osa hoitoa, jossa nuoren keskittymishäiriötä parannetaan ja samalla paranemisen aikana annetaan lääkityksen avulla mahdollisuus keskittymiseen jo ennen paranemista. Näin siis ihannetilanteessa, tosiasiassahan asia ei ole aivan näin, kuten olen jo tässä kirjoituksessa, kuten aiemmissakin tuonut esiin.

JustinSane:
---
Oikeesti, propsit sulle, en tiedä teitkö sen vahingossa vai, et mutta onnistuit löytämään hivenen trollailevasta postistani sen pointin ja riistit minulta hyvät väännöt Njoo, ehkä selitän kantani nyt neutraalimmin.

Kyllä mä sen ihan tahallaan tein. Samanlaisiin ihmisen huonoon oloon väliinpitämättömästi suhtautuviin ihmisiin olen joutunut monivuotisen masennukseni aikana törmäämään niin useasti, etten jaksa tuollaisesta enää provosoitua, vaan pyrin sivistämään siitä, kuinka vaikea tauti masennus on jo diagnoosista lähtien.
Eli minun mielestäni on olemassa kaksi ”sairautta”.

JustinSane:
Sinua tuntematta ja sen tarkemmin sun henkilökohtaisiin juttuihin puuttumatta, mutta kuitenkin selostuksesi perusteella, uskoisin, että sinulla on hyvinkin voinut olla se ”oikea tauti”.

Kiitos diagnoosista

JustinSane:
Kun taas toisaalta on olemassa tämä juuri kuvailemasi ”trendimasennus”. Joka on siis juuri se ”tauti” mikä minua nimenomaan vituttaa. Eli siis periaatteessa on olemassa joukko ihmisiä jotka ovat ”pilanneet masennuksen maineen”. Siis juuri tuohon sinun kuvailemaasi malliin, että muutaman viikon on ollut paskat vibat niin juostaan tohtorilta debislääkkeitä kiljumaan.

Eli siis uskon, että on olemassa ihan oikea sairaus, joka johtuu joko siitä aivokemiasta tai sitten jostain muusta, mutta joka kuitenkin on ihan oikea sairaus joka vaatii hoitoa.
Mutta sitten taas toisaalta on olemassa tämä ilmapiiri jossa lähdetään heti lääkkeitse hoitamaan ihan normaalejakin mielialavaihteluita. Ja sitten on tietysti olemassa myös nää huomionkipeät idiootit. Kun masennustahan voi juuri sen enigmaattisen luonteen ansiosta ”feikata” kuka tahansa / virheellinen diagnoosi on enemmän kuin helppo tehdä.

Tästä olen edelleen osittain samaa mieltä, mutta en silti ole suoraa valmis tuomitsemaan toisen ihmisen pahaa oloa, koska en voi tietää täysin miltä hänestä tuntuu. Jos jonkun elämä on ollut ns. ruusuilla tanssimista, voi pienikin kolhu siihen aiheuttaa jo suuremman särön, joten jos joku ihminen kertoo pahasta olostaan pyrin aina mielummin auttamaan, kuin lyömään maanrakoon esimerkiksi väittämällä häntä ”huomionkipeäksi idiootiksi”, koska jos ihminen hakee huomiota, hän yleensä myös tarvitsee sitä, vaikka se sinusta kuinka tuntuisi feikkaamiselta. Eikö kuitenkin ole niin että se, että ihminen hakee huomiota kertoo jotain tämän ihmisen sen hetkisestä suhtautumisesta itseensä ja itsensä hyväksymisestä?

JustinSane:
Toinen asia mikä pistää miettimään on nykyisen nuoret / teini-ikäiset, joille ihan tutkimustenkin mukaan määrätään aivan helvetisti psyykelääkkeitä nykyään. Mielestäni on aiheellista kysyä, että voiko nykynuoriso sitten helvetin paljon huonommin, vai onko ilmapiiri vain muuttunut siihen suuntaan, että lääkkeitä sekä määrätään, että halutaan, hanakammin kuin aiemmin?
Siis helvetti, se on rankkaa kasvaa ja angsti on kuulunut murrosikään olennaisena osana jo hyvän tovin, melkein pelottaa minkälainen tulevaisuus on edessä kun tää viinan kanssa psygelääkkeet nappaillu pumpulipääsukupolvi ”pääsee puikkoihin”.

Kuten phanatic postissaan jo totesti, nyky-yhteiskunnassa nuoret voivat koko ajan huonommin, johtuen juuri erilaisista taloudellisista supistuksista koulutuksen ja sairaanhoidon eri aloilla. Jos olisit itse ikinä syönyt esim. SSRI-lääkkeitä, tietäisit että se ei ole maailman mukavinta touhua. Pari ensimmäistä viikkoa voi esiintyä huimausta, pahoinvointia, tärinää ja muita ikäviä tiloja. Toisekseen lääkkeet lyövät eräänlaisen limitterin päälle, ettei paha olo pääse niin vakavaksi. Toisaalta tämä on hyvä, mutta kun se limitteri on toisessakin päässä, se aiheuttaa sen että asiat joista ennen hyppi riemusta, ovat lääkityksessä olevalla lähinnä ”jee”-tyylisiä läpihuutojuttuja. Toisin sanoen ei tunnu pahalta, muttei hyvältäkään. Lisäksi ainakin miehillä lääkitys aiheuttaa libidon heikkenemistä ja ainakin oma seksielämäni oli suoraan sanottuna hyvinkin vituillaan koko sen ajan minkä lääkkeitä söi.

Eri asia ovat sitten rauhottavat, mutta kunnallisessa terveydenhuollossa niiden määräämisestä varsinkin nuorille ollaan edelleen melko tarkkoja, jopa jossain määrin liian. On nimittäin melkoisen raskasta kuulla erilaisia syytteleviä kyselyitä, kun kertoo lääkärille, että jatkuvasti ahdistaa niin paljon että kengän nauhojen aukeaminen aiheuttaa parin tunnin itku-/ahdistuskohtauksen ja lääkärin suhtautuminen asiaan on selkeästi negatiivinen, johtuen lääkkeiden väärinkäyttömahdollisuudesta. Toki ymmärrän että lääkärin on tehtävä näin, mutta tällä koitan selittää sitä sinulle, ettei se lääkkeiden syönti ja reseptien uusiminen masentuneelle ole mitään maailman hauskinta puuhaa.

Lopuksi toivoisin, niin sinulta kuin muiltakin, sitä että jos joku tuttunne valittaa, että on paha olo, koittakaa jutella hänen kanssaan. Kun ihminen on masentunut, hänellä on niin huono olo itsestään ettei hän koe olevansa oikeutettu vaivaamaan toisia ongelmillaan. Näin ollen olisi elintärkeää, että tällaista henkilöä lähestyisi ystävä halunaan kuunnella. Ja kyllä, tämä koskee myös ns. ”trendimasentuneita”, koska siitäkään ei välttämättä ole pitkä matka ”oikeaan” masennukseen

Rakkautta ja ymmärtämystä toivottaen
serotonot

phanatic:

Tuo on silti melko epärelevantti kommentti. Se että sinä et sairastele ei johdu siitä että sinä et syö lääkkeitä. Päinvastoin et joudu syömään lääkkeitä koska et sairastele. Toki antibiootteja lääkärit määräävät melkoisesti liikaa, mutta sanopa diabeetikolle, sydänsairaalle, aids-potilaalle tai muille että turhaan he lääkkeitä syövät.

En myöskään missään vaiheessa mielestäni missään vaiheessa sanonut, että kaikki lääkkeet ovat perseestä? Mielestäni sanoin vain, että itse en niitä käytä.

Ja tahtoisin myös muistuttaa, että sinä tähän tartuit, minä vain korjasin kirjoitusvirheen aiheuttaman sekaannuksen.

serotonot:

---
[teksti]

Joo, monessa kohtaa samoilla linjoilla ollaan kyllä.
Ehkä mun asenne johtuu osittain, siitä, että olen nähnyt & kokenut kaikenmoista ”mukavaa” eloni aikana, ehkä enemmän kuin on yhdelle ihmisenalulle hyväksikään ja luulenpa tietäväni jotain siitäkin fiiliksestä kun ”mennään alas ja lujaa”.
Mutta silti oon onnistunut pitämään itseni ”kasassa” koko matkan ajan.
Olen myös tavannut ihmisiä kenellä ihan oikeasti on mennyt aivan vitun huonosti, siis niinkuin todella perseilleen ihan jo pelkästään olosuhteiden & tapahtumien vuoksi. Sitä väistämättäkin muuttuu vähän asenteelliseksi ja jonkin teinin vikinä siitä ”ku on nii huono olla” saattaa tietyissä tilanteissa kuulostaa lähinnä naurettavalta. (ja ei, tämä ei todellakaan viittaa kehenkään tähän keskusteluun osallistuneeseen)
Mutta joo, eihän se kivaa ole, voimia ja jaksamista kaikille. It's an insane world we're living in

JustinSane:

Joo, monessa kohtaa samoilla linjoilla ollaan kyllä.
Ehkä mun asenne johtuu osittain, siitä, että olen nähnyt & kokenut kaikenmoista ”mukavaa” eloni aikana, ehkä enemmän kuin on yhdelle ihmisenalulle hyväksikään ja luulenpa tietäväni jotain siitäkin fiiliksestä kun ”mennään alas ja lujaa”.
Mutta silti oon onnistunut pitämään itseni ”kasassa” koko matkan ajan.

Toi nyt on ihan sama juttu kuin se että toisella flunssa paranee itsestään, toisella kääntyy poskiontelontulehdukseksi. Vittuiletko sä niillekin?

JustinSane:
Olen myös tavannut ihmisiä kenellä ihan oikeasti on mennyt aivan vitun huonosti, siis niinkuin todella perseilleen ihan jo pelkästään olosuhteiden & tapahtumien vuoksi. Sitä väistämättäkin muuttuu vähän asenteelliseksi ja jonkin teinin vikinä siitä ”ku on nii huono olla” saattaa tietyissä tilanteissa kuulostaa lähinnä naurettavalta. (ja ei, tämä ei todellakaan viittaa kehenkään tähän keskusteluun osallistuneeseen)

Mistä sä voit tietää vikiseekö se teini vai onko sillä oikeasti paha olo? Mulla alko masennus teini-iässä eikä se ole kunnolla parantunut edelleenkään. Luultavasti juuri johtuen samanlaisesta suhtautumisesta teini-iän pahaan oloon. Toi sun ikävä asenne vaan paistaa tosta niin pahasti läpi etten voi olla sanomatta siitä, olen pahoillani.

JustinSane:
Mutta joo, eihän se kivaa ole, voimia ja jaksamista kaikille. It's an insane world we're living in

No sitäpä. Ja ymmärtämystä muiden pahaa oloa kohtaan vaikka se olisikin sun mielestä vain ”teinin vikinää siitä ku on niin huono olla” saattaa olla että sen pahan olon huomioimatta jättämisen takia se teini jättää tän maailman ennen aikojaan ja sekö sitten on hyvä juttu?

JustinSane:
Olen myös tavannut ihmisiä kenellä ihan oikeasti on mennyt aivan vitun huonosti, siis niinkuin todella perseilleen ihan jo pelkästään olosuhteiden & tapahtumien vuoksi. Sitä väistämättäkin muuttuu vähän asenteelliseksi ja jonkin teinin vikinä siitä ”ku on nii huono olla” saattaa tietyissä tilanteissa kuulostaa lähinnä naurettavalta.

Onni ja ahdistus on suhteellista. Se joka ei ole paljoa kärsinyt voi ahdistua jostain sinulle mitättömästä asiasta yhtä paljon kuin joku muu isänsä tappamisesta.

serotonot:

---
[see above]

Olen aika monessa suhteessa täydellinen ihmisvihaaja. Jos minulle annettaisiin mahdollisuus päättää jok'ikisen sielun vaellus tällä planeetalla, vastaisin silmääkään räpäyttämättä kyllä.
Jos joku ei pysty pitämään settiään kasassa niin se on kyllä sitten kovin valitettavaa, mutta omapa on valintansa. ei ehkä niin hirveästi hetkauta. Ihmiset on muutenkin ikuisesti uusiutuva luonnonvara.

Ikävä asenne? Kyllä.
Huono ihminen? Luultavasti.

JustinSane:
Jos joku ei pysty pitämään settiään kasassa niin se on kyllä sitten kovin valitettavaa, mutta omapa on valintansa.

Omapa on valintansa? Eli jos joku ei osaa kävellä, omapa on valintansa? Vai päteekö tämä vain henkisiin ongelmiin?

JustinSane:

Olen aika monessa suhteessa täydellinen ihmisvihaaja. Jos minulle annettaisiin mahdollisuus päättää jok'ikisen sielun vaellus tällä planeetalla, vastaisin silmääkään räpäyttämättä kyllä.

Tohon haluaisin sulta vähän perusteluja. Sun ihmisviha nimittäin kuulostaa lähinnä hyvin kyynisen masentuneen ihmisen puheilta.

JustinSane:
Jos joku ei pysty pitämään settiään kasassa niin se on kyllä sitten kovin valitettavaa, mutta omapa on valintansa.ei ehkä niin hirveästi hetkauta. Ihmiset on muutenkin ikuisesti uusiutuva luonnonvara.

Väitätkö oikeasti että noin?!? Väität että valitsin itse sairastua masennukseen mikä on toistaiseksi enemmän tai vähemmän pilannut koko nuoruuteni? Sä kuulostat todella vaikeasti mielisairaalta tapaukselta ja toivon lämpimästi että sinäkin saat tuohon joku päivä hoitoa. En tarkoita tuota pahalla tai haukkumalla vaan oikeasti. Tuollainen suhtautuminen muihin ihmisiin tuhoaa tämän maapallon, ei ihminen itse. Uskallan väittää ettet saa noiden ajatusten taakse maailmassa kovinkaan montaa ihmistä. Ainakin todella toivon niin. Tuo on nimittäin typerintä mitä olen lukenut mistään pitkään aikaan.

JustinSane:
Ikävä asenne? Kyllä.

ei pelkästään ikävä vaan sairas. Tuohonkin tosin luultavasti saat apua jos vain ymmärrät sitä hakea

JustinSane:
Huono ihminen? Luultavasti.

En ole mikään sanomaan kuka on huono ihminen mutta todella pelottava ja vastenmielinen kirjoittamiesi asioiden perusteella olet.

Anteeksi että menin tavoistani poiketen aika vahvasti henkilökohtaisuuksiin, mutta sanomisesi osui minuun aika henkilökohtaisesti

[muokattu 27.5.2004 23:10]

”Pelottava” - ”Vastenmielinen” - ”Sairas.”

Way to go Serotonot.

JustinSanen about 8 kesäisestä jollain tasolla tunteneena (kyseessä on siis pikkuveljeni ystävä) voin vahvasti väittää ettei mikään noista osu kohdalleen. Mun näkökulmastani kyseessä on yksi fiksuimmista ja ajattelukykyisimmistä jäbistä jota mulla on ilo tosta ikäluokasta tuntea. Lisättäköön ansiolistaan vielä se, että miehellä on munaa avata suunsa ja esittää sangen synkkiäkin mielipiteitä (olen muuten hyvin monista, esim. tosta savetheplanetkillyourselfistä, vieläpä piirulleen samaa mieltä) asioista, vaikka on mitä todennäköisimmin etukäteen varsin tietoinen siitä ettei niiden esittämisellä omaa suosituimmuuskäyrää kauheasti nostella.

Toi kaikki on paljon vähemmän ”pelottavaa”, ”vastenmielistä” ja ”sairasta” kuin mitä ko. miehen ikäluokka keskimäärin edustaa kaikessa pliisuudessaan ja ajattelemattomuudessaan.

[muokattu 27.5.2004 23:20]

Jone:
”Pelottava” - ”Vastenmielinen” - ”Sairas.”

Way to go Serotonot.

JustinSanen about 8 kesäisestä jollain tasolla tunteneena (kyseessä on siis pikkuveljeni ystävä) voin vahvasti väittää ettei mikään noista osu kohdalleen. Mun näkökulmastani kyseessä on yksi fiksuimmista ja ajattelukykyisimmistä jäbistä jota mulla on ilo tosta ikäluokasta tuntea.

Vaikka tunnet ihmisen, niin satuitko lukemaan mitä kyseinen herra väitti. Ymmärrän hyvin että puolustat kaveriasi mutta voitko todella väittää että seisot hänen sanojensa takana.

Ymmärrän että suivaannuit noista sanoista, mutta kyseinen herra sanoi asioita jotka oikeasti satuttivat minua ja varmasti monia muitakin masennuksesta kärsiviä/kärsineitä
Sitä paitsi minä olen oikeasti tuota mieltä siitä mitä hän sanoi, enkä voinut enää pukea ajatuksiani muilla sanoilla. Siksi sitä postissani anteeksi pyysinkin

Sulle sanoisin että ”way to go Jone” jos oikeasti ajattelet samalla tavalla. Jätkä on muutenkin kunnostautunut eri mieltä olevien ihmisten nimittelyssä, joten minusta sinä et ole paras mahdollinen henkilö kyseistä asiasta huomauttamaan

silti vielä kerran anteeksi raju kielenkäyttöni

[muokattu 27.5.2004 23:20]

Jone:
Toi kaikki on paljon vähemmän ”pelottavaa”, ”vastenmielistä” ja ”sairasta” kuin mitä ko. miehen ikäluokka keskimäärin edustaa kaikessa pliisuudessaan ja ajattelemattomuudessaan.

Mun mielestä on pelottavaa ja vastenmielistä, että joku pitää sairauksia ihmisen omana valintana. Ja että joku olisi valmis tuhoamaan ihmiskunnan silmääkään räpäyttämättä.
En ole saanut psykologisen alan koulutusta, joten en osaa sanoa onko se sairasta.

Mitä mieltä itse olet noista Justinin aatoksista?

Sellaista piti vielä sanoa että ymmärrän kyllä tuollaisen provosoivan asenteen koska se on hyvä tapa herättää keskustelua, mutta syytökset masentuneiden itseaiheuttamastaan tilasta ovat jo mielestäni todella törkeitä ja tarpeettomia. Sen sijaan jos JustinSane oikeasti ajattelee niin seison edellisessä postissani olevien sanojen takana täysin

serotonot:
Sulle sanoisin että ”way to go Jone” jos oikeasti ajattelet samalla tavalla.

Rehellisesti sanoen mun pitää perehtyä kirjoitteluunne paremmin että osaan sanoa tosta juuta tai jaata.

serotonot:
Jätkä on muutenkin kunnostautunut eri mieltä olevien ihmisten nimittelyssä, joten minusta sinä et ole paras mahdollinen henkilö kyseistä asiasta huomauttamaan

Omasta mielestäni siinä on hienoinen ero esitänkö väitteen siitä että joku henkilö on jotain (esim. ”olet sairas ja vastenmielinen”) vai kerron mitä mieltä olen henkilöstä (esim. ”olet mielestäni sairas ja vastenmielinen”). Tää on niitä kohtia kun yksi sana välissä muuttaa koko asian.

...ja ei, en edes yritä väittää etten kirjoittaisi loukkaavasti silloin kun mua ei oikeastaan vois vähempää kiinnostaa mitä recieving endissä oleva ihminen siitä ajattelee. Kuitenkin tällaisissa tapauksissa ”käyttäymispoliisit” (jonka osan itse äsken otin hetkiseksi), esimerkiksi sinä, hyvin kärkkäästi ryntäävät paikalle.

Ei ehkä olla kummatkaan ihan siinä asemassa et omien sanojemme jälkeen voidaan muilta hyvää käytöstä olettaa.

phanatic:
Mun mielestä on pelottavaa ja vastenmielistä, että joku pitää sairauksia ihmisen omana valintana.

Väitän, että on olemassa ihmisiä, joiden kohdalla ihan oikeasti on juuri näin. He toki ovat sairaista pieni vähemmistö, eikä siten mielestäni voida sanoa yleisellä tasolla että sairaudet ja sairastumiset ovat yksilön oma valinta.

phanatic:
Ja että joku olisi valmis tuhoamaan ihmiskunnan silmääkään räpäyttämättä.

IMO toi on about tervein ajattelukanta koko pallon päällä. MIelestäni ihmiset ovat tän pallon pahanlaatuinen syöpäkasvain ja lajina lajien joukossa se pahin peto ja mahdollisen korkeamman tahon pahiten epäonnistunut kokeilu.

phanatic:
En ole saanut psykologisen alan koulutusta, joten en osaa sanoa onko se sairasta.

Jos erityisesti jälkimmäisen ajatuksen kannattaminen tekee ihmisestä sairaan, niin kirjoittakaa munkin nimeni siihen listaan sitten ja lyökää leima otsaan. Tässä tapauksessa voidaan kuitenkin sitten sanoa, että valitsen ihan mielelläni olla sairas ja olen sitä mieluummin kuin terve.