Psyykkinen sairaus = tabu ?

Posts: 3,137

#41 • • 2004 serotonot Paul Easy

Jone:
---
serotonot:
Sulle sanoisin että way to go Jone jos oikeasti ajattelet samalla tavalla.

---

Rehellisesti sanoen mun pitää perehtyä kirjoitteluunne paremmin että osaan sanoa tosta juuta tai jaata.

Sun olis todella syytä tehdä se, ennen kuin arvostelet mielipiteitäni kyseisen herran ajatuksista.

Jone:
---
serotonot:
Jätkä on muutenkin kunnostautunut eri mieltä olevien ihmisten nimittelyssä, joten minusta sinä et ole paras mahdollinen henkilö kyseistä asiasta huomauttamaan

---

Omasta mielestäni siinä on hienoinen ero esitänkö väitteen siitä että joku henkilö on jotain (esim. olet sairas ja vastenmielinen) vai kerron mitä mieltä olen henkilöstä (esim. olet mielestäni sairas ja vastenmielinen). Tää on niitä kohtia kun yksi sana välissä muuttaa koko asian.

Eikö me kirjoiteta aina omia mielipiteitämme tänne? Pyrin kyllä myös perustelemaan miksi näin ajattelen ja kuten olen jo useamman kerran aiemmin kirjoittanut, olen pahoillani jyrkistä sanoistani, mutta ne olivat ainoat jäljellä olevat kuvaamaan omaa mielipidettäni kyseisen herran aatoksista

Jone:
...ja ei, en edes yritä väittää etten kirjoittaisi loukkaavasti silloin kun mua ei oikeastaan vois vähempää kiinnostaa mitä recieving endissä oleva ihminen siitä ajattelee. Kuitenkin tällaisissa tapauksissa käyttäymispoliisit (jonka osan itse äsken otin hetkiseksi), esimerkiksi sinä, hyvin kärkkäästi ryntäävät paikalle.

Olet tuossa oikeassa, ja siksi pyrinkin viimeiseen asti välttämään henkilökohtaisuuksia, mutta toivon että perehdyt topicin teksteihin ja kerrot sen jälkeen näetkö sanoilleni parempaa oikeutusta. Itse kuitenkin pyrin perustelemaan sen mistä ajatukseni johtuu mainitsin että olen tätä mieltä vain jos kys. henkilö OIKEASTI tarkoittaa mitä sanoo

Jone:
Ei ehkä olla kummatkaan ihan siinä asemassa et omien sanojemme jälkeen voidaan muilta hyvää käytöstä olettaa.

Koitetaan olettaa sitä myös itseltämme :) Mutta ei tukoteta tätä(kin) topicia tällä iänikuisella väittelyllä, jookos :) tehdään se vaikka privaatisti tai perustetaan sitä varten erillinen topic.

[muokattu 27.5.2004 23:33]

Posts: 8,258

#42 • • 2004 Jone Archibald Haddock

serotonot:
syytökset masentuneiden itseaiheuttamastaan tilasta ovat jo mielestäni todella törkeitä ja tarpeettomia. Sen sijaan jos JustinSane oikeasti ajattelee niin seison edellisessä postissani olevien sanojen takana täysin

Oletko sitä mieltä että vaikkapa nyt masennukseen sairastuneen ihmisen tila ei voi koskaan olla hänen itsensä (...ja vieläpä tietoisesti) aiheuttama?

Posts: 3,137

#43 • • 2004 serotonot Paul Easy

Jone:
---
serotonot:
syytökset masentuneiden itseaiheuttamastaan tilasta ovat jo mielestäni todella törkeitä ja tarpeettomia. Sen sijaan jos JustinSane oikeasti ajattelee niin seison edellisessä postissani olevien sanojen takana täysin

---

Oletko sitä mieltä että vaikkapa nyt masennukseen sairastuneen ihmisen tila ei voi koskaan olla hänen itsensä (...ja vieläpä tietoisesti) aiheuttama?

En todellakaan, mutta silti hän mielestäni ansaitsee hoitoa ja kuuntelijaa jotta hän voi kyseisestä tilasta parantua. Luepa silti jooko koko topic äläkä yritä kääntää vaan väkisin vastaan, ku tää on kerrankin oikeasti aika vakava aihe

Posts: 8,258

#44 • • 2004 Jone Archibald Haddock

serotonot:
Luepa silti jooko koko topic äläkä yritä kääntää vaan väkisin vastaan, ku tää on kerrankin oikeasti aika vakava aihe

Will do. Palataan astialle kun saan aikaiseksi.

Posts: 822

#45 • • 2004 JustinSan Nullius in verba

Huh huijaa, hirmu kinat tullu väärinymmärryksestä. Tarkennettakoon siis, että tuolla setin koossapitämisellä viittasin lähinnä siihen, että ei löydä muita vaihtoehtoja kuin itsemurhan. en siis tarkoittanut, että sairaus itsessään olisi itseaiheutettua, onko typerämpää väitettä kuultu? vaikka onhan sekin mahdollista, esim. psykedeeleillä saa helpositikkin itsensä ties mihin masennustiloihin, tai sitten muilla epäterveellisillä elämäntavoilla. eli käytännössä ei osaa tarpeeks ajoissa pysähtyä kelaamaan asioiden seuraamuksia, jolloin IMO kerjätään ongelmia itselleen.

ihan oikeasti, en keksi mitään tekopyhempää kuin väittää, että ihan oikeasti potee tuskia siitä sinulle ventovieraita ihmisiä kuolee.

kuulostaa lähinnä hyvin kyynisen masentuneen ihmisen puheilta;

kyyninen? kyllä kiitos. masentunut? ei löydy diagnoosia ainakaan, itseasiassa mulla menee helvetin hyvin, kiitos kysymästä. hoitoon? en koe tarvetta, en ole vaaraksi itselleni tai ympäristölleni (ellei joku anna mulle jotain pelkästään ihmisiin kohdistuvaa täsmäasetta

)

ja kyllä, olen ehdottomasti sitä mieltä, että ihminen on pahin mahdollinen vitsaus mitä tämä planeetta on ikinä kohdannut ja vilpittömästi olisin valmis hankkiutumaan meistä kaikista eroon. minun nähdäkseni ihminen ei ole tuonut tällä planeetalle yhden ainutta hyvää asiaa, ne vähätkin korjaavat asiat olisivat tarpeettomia jos meitä ei olisi ikinä ollutkaan. että näin. live with it

ei kannata ottaa henkilökohtaisesti, mä vihaan kyllä teitä kaikkia ihan tasapuolisesti, mutta en mä rupea teitä yksitellen listimään, liian vaivalloista

Posts: 3,137

#46 • • 2004 serotonot Paul Easy

JustinSane:
Hoitoon? en koe tarvetta, en ole vaaraksi itselleni tai ympäristölleni (ellei joku anna mulle jotain pelkästään ihmisiin kohdistuvaa täsmäasetta

Olethan sä silloin vaaraksi ympäristöllesi, koska ihmisen tappamiseen on useampiakin täsmäaseita

JustinSane:
[muu teksti]

Jos ihminen on paha ja niistä pitäisi päästä eroon, niin mikset aloita itsestäsi. Ei, en sano tätä haukkumalla vaan ihan mielenkiinnosta kysymällä, että jos ideologiasi on tuollainen, mikset näytä esimerkkiä? Eihän tuo kuulosta kovinkaan loogiselta että ajattelet että ihmisten pitäisi kuolla ja silti olet itse elossa.

Just can't get it

eihän tossa sun jutussa ole sitten mitään logiikkaa

Mut joo. jos koitetaan pysyä tuossa aiheessa, se kun on, kuten aiemminkin sanoin, melko vakava

[muokattu 28.5.2004 00:43]

Posts: 8,258

#47 • • 2004 Jone Archibald Haddock

serotonot:
Jos ihminen on paha ja niistä pitäisi päästä eroon, niin mikset aloita itsestäsi. Ei, en sano tätä haukkumalla vaan ihan mielenkiinnosta kysymällä, että jos ideologiasi on tuollainen, mikset näytä esimerkkiä? Eihän tuo kuulosta kovinkaan loogiselta että ajattelet että ihmisten pitäisi kuolla ja silti olet itse elossa.

En malta olla kirjoittamatta, vaikka offtopicia onkin:
Save the planet, kill yourself-ideologian mukaan koko lajimme tulisi kadota tämän pallon päältä. Yksittäisen ihmisen itsensä eliminointi on tragedia, mutta koko lajimme kuolema olisi epäitsekkäin ja parhain ihmisten päähänpisto ikinä. Jos JustinSane on siis sitä mieltä ettei yksittäisten ihmisten kuolemilla ole merkitystä, niin siinä näkemyksemme eroavat. Mun mielestäni kun just niillä sitä merkitystä on, mutta silti IMO meidän kaikkien pitäis kuolla pois mahdollisimman pian ilman että lajimme jatkuisi enkä kokisi tota tragediana vaan ilon päivänä.

Mut jatketaanko tosta jossain muualla jos on tarpeen?

[muokattu 28.5.2004 00:48]

Posts: 3,137

#48 • • 2004 serotonot Paul Easy

Jone:
---
serotonot:
Jos ihminen on paha ja niistä pitäisi päästä eroon, niin mikset aloita itsestäsi. Ei, en sano tätä haukkumalla vaan ihan mielenkiinnosta kysymällä, että jos ideologiasi on tuollainen, mikset näytä esimerkkiä? Eihän tuo kuulosta kovinkaan loogiselta että ajattelet että ihmisten pitäisi kuolla ja silti olet itse elossa.

---

En malta olla kirjoittamatta, vaikka offtopicia onkin:
Save the planet, kill yourself-ideologian mukaan koko lajimme tulisi kadota tämän pallon päältä. Yksittäisen ihmisen itsensä eliminointi on tragedia, mutta koko lajimme kuolema olisi epäitsekkäin ja parhain ihmisten päähänpisto ikinä. Jos JustinSane on siis sitä mieltä ettei yksittäisten ihmisten kuolemilla ole merkitystä, niin siinä näkemyksemme eroavat. Mun mielestäni kun just niillä sitä merkitystä on, mutta silti IMO meidän kaikkien pitäis kuolla pois mahdollisimman pian ilman että lajimme jatkuisi.

Mut jatketaanko tosta jossain muualla jos on tarpeen?

Teenpä tästä aiheesta kokonaan uuden topicin, ni jatketaan täällä tästä aiheesta

Posts: 2,892

#49 • • 2004 Dementation wednesday?

lostgone:
ps. Mistähän johtuu, että moni ?hyvä kuuntelija/ystävä? aloittaa vuoronsa sanoilla: ?mä tiedän miltä susta tuntuu. Kun minä..? evvk-

Hyvä kuuntelija ei koskaan, siis koskaan, sano että tiedän miltä susta tuntuu ja sitten ala kertoa omaa juttua. Se osoittaa sen, että ihminen ei ole hyvä kuuntelija jos hän tekee em. tavalla. Itsekin sorrun joskus moiseen, mutta yleensä olen hyvä kuuntelija, eli kun toinen kertoo jotakin, odotan hetken aikaa hiljaa luoden kuitenkin kuvaa, että ymmärrän, sanomatta mitään. Silloin toinen lähes aina jatkaa juttuaan, kun toinen ei keskeytä. Ja tällöin toinen saa todella joskus kerrottua sen mikä oikeasti painaa mieltä.

Posts: 3,137

#50 • • 2004 serotonot Paul Easy

Dementation:

Hyvä kuuntelija ei koskaan, siis koskaan, sano että tiedän miltä susta tuntuu ja sitten ala kertoa omaa juttua. Se osoittaa sen, että ihminen ei ole hyvä kuuntelija jos hän tekee em. tavalla. Itsekin sorrun joskus moiseen, mutta yleensä olen hyvä kuuntelija, eli kun toinen kertoo jotakin, odotan hetken aikaa hiljaa luoden kuitenkin kuvaa, että ymmärrän, sanomatta mitään. Silloin toinen lähes aina jatkaa juttuaan, kun toinen ei keskeytä. Ja tällöin toinen saa todella joskus kerrottua sen mikä oikeasti painaa mieltä.

Erittäin hyvin sanottu! Tosin jos kyseessä on vertaistuki, niin mielestäni kuuntelija voi omista kokemuksistaan kertomalla antaa puhujalle pientä toivonkipinää, siitä että kuuntelijakin on samantyylisestä tilanteesta selvinnyt. Jos kuitenkin kuuntelija ns. varastaa shown kuten sinun esimerkissäsi, ei hänestä hirvittävästi ole hyötyä

Posts: 822

#51 • • 2004 JustinSan Nullius in verba

serotonot:
---
JustinSane:
Hoitoon? en koe tarvetta, en ole vaaraksi itselleni tai ympäristölleni (ellei joku anna mulle jotain pelkästään ihmisiin kohdistuvaa täsmäasetta
---

Olethan sä silloin vaaraksi ympäristöllesi, koska ihmisen tappamiseen on useampiakin täsmäaseita

En minä ole ainakaan kuullu vielä yhdestäkään jolla saisi kaikki satavarmasti hengiltä vahingoittamatta palloa, mutta jos sulla on jotain parempaa tietoa niin please do tell

eli siis en halua tipoittain tappaa, vaan kaikki kerralla ennenkuin kukaan kerkee edes huomaamaan. tai itseasiassa paras vaihtoehto olis yhdessä kirjassa esitetty bioase joka tekee kaikista steriileitä: kukaan ei kuole, uusia ei vain synny

---

JustinSane:
[muu teksti]

---

Jos ihminen on paha ja niistä pitäisi päästä eroon, niin mikset aloita itsestäsi. Ei, en sano tätä haukkumalla vaan ihan mielenkiinnosta kysymällä, että jos ideologiasi on tuollainen, mikset näytä esimerkkiä? Eihän tuo kuulosta kovinkaan loogiselta että ajattelet että ihmisten pitäisi kuolla ja silti olet itse elossa.

Just can't get it eihän tossa sun jutussa ole sitten mitään logiikkaa

Koska idea on teoreettinen ja minulla ei ole käytännön mahdollisuuksia toteuttaa sitä, kuolemani olisi lähinnä turha menetys koska jälleen olisi yksi ihminen vähemmän kuka ajattelee tän pallon parasta.
Ihmiset yksilöinä saattavat olla hyvinkin mielenkiintoisia tapauksia, mutta ihminen lajina on lähinnä huono läppä. En siis halua missään sadistisessa/verenhimoisessa mielessä lahdata kaikkia vaan lähinnä rationaalisen edistyksen ja helvetin kauniin planeetan nimissä

kumpi on oikeasti pelottavampaa; se, että sanon ajatukseni ääneen, vai se, että olen oikeassa?

Mut joo. jos koitetaan pysyä tuossa aiheessa, se kun on, kuten aiemminkin sanoin, melko vakava

Kannatan.

Posts: 822

#52 • • 2004 JustinSan Nullius in verba

Ja tahdon tuosta itsemurhaaiheesta tarkentaa, että minulle ei todellakaan olisi yhdentekevää jos se henkilö olisi joku lähipiiristäni, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että minulle täysin ventovieraiden ihmisten kuolemalla ei juurikaan ole minulle painoarvoa. Varsinkin jos se kuolema on lähinnä jotain nyky-yhteiskunnan lieveilmiöitä, ihmisiä kun kuolee jatkuvasti muutenkin, ja ihan tahtomattaankin.

Posts: 2,892

#53 • • 2004 Dementation wednesday?

Ohoh...

Tässä keskustelussa on paljon provoja ollut, mutta en nyt viitsi tarttua niihin.
Eli menen suoraan asiaan.

Olen samaa mieltä, että lääkkeitä jaetaan liian helpoilla, mutta apua pitäisi jakaa paljon helpomminkin. Kenellekään ei pitäisi sanoa että kaipaat vain huomiota/sääliä, sillä jos henkilö moista kaipaa, hänen myös sitä pitäisi saada, jotta tauti ei ainakaan pahenisi.

Jokaisen itsetuntoa kannattaisi myös yrittää tervehdyttää kaikin mahdollisin keinoin.
Ja huomatkaa, että tervehdyttää, ei pönkittää, sillä on vahingollista jos ihminen uskoo itsestään aivan liikoja. Pudotus saattaa silloin olla liian kova.

Masennusta on varmasti trendinkin takia, mutta kukaan jolla on kaikki hyvin, ei viitsi moista esittää. Eli jos on tarve esittää \?mielisairasta\?, niin silloin on jo jollain asteella psyykkisesti sairas ja tarvitsee apua. Ellei ammattilaisen, niin edes kanssaihmisten.

Itselläni on maanisdepressiivisiä oireita. On ollut jo hyvin kauan, joiden seurauksena on vuosien mittaan esiintynyt loogisesti masennusta, maniaa, itsetuhoisuutta, uniongelmia ja niiden kautta paljon muita sairauksia. Kun sitten minulla todettiin epilepsia, jouduin ottamaan jatkuvan lääkityksen sen hoitoon. (Mieliala lääkkeitä en koskaan huolinut, kun en halunnut olla aina jossain aineissa, nyt tilanteesta tuli pakko.)

Epilepsia lääkkeet joita syön jatkuvasti, aamuin illoin, niin ovat käyttötarkoitukseltaan myös täsmälääkkeitä maanisiin kohtauksiin kohtauksen tullessa käytettynä. Tämä siis aiheutti sen (Kun lääketehdas ei osannut olettaa, että sellainen marginaaliryhmä olisi, jolla on sekä epilepsia että maanisdepressiivisiä oireita.), että maanisia kohtauksia en enää koskaan saa, kun minulla on nelinkertainen lääkitys niihin jatkuvasti. Mutta sen sijaan masennuskohtaukset ovat sitäkin raskaampia, kun fiilistä latistetaan niidenkin aikana. Eli lääkkeiden syönti ei ole laisinkaan aina kivaa, ja lopettaisin heti jos voisin ilman riskiä siitä, että voin huonolla tuurilla jopa menehtyä kohtauksen tullessa.

Näiden muiden ongelmien lisäksi sitten tulee paljon muita sivuoireita, kuten tunteiden muuttuminen paljon enemmän \?mitä väliä\? - suuntaisiksi ja muistihäiriöitä etc.
Eli en minä söisi lääkkeitä, ellei olisi pakko, mutta en myöskään tuomitse niitä jotka syövät. Masennukseen en kuitenkaan aio lääkkeitä huolia, vaikka sekin olisi mahdollista, sillä sitten olisin loputtoman syvällä lääkekuopassa. Mutta jos joku sanoo että sairaus on oma valinta, niin painukoon helvettiin!

*kivatsulle*

Posts: 2,493

#54 • • 2004 lostgone

terraluna:
Lostgone kirjoitti:

---
Eli väitän, että valtaosa sairauksista ja sairaista on kuvitteellista ja liioiteltua ja näin myös valtaosa määrätyistä lääkkeistä on tarpeettomia.
Valtaosan ihmisten hoitoon riittäisi se, että heillä olisi joku joka välittää tai näyttäisi edes siltä. Mieluiten joku ulkopuolinen, jonka kanssa voi puhua asioista.(katso ps.)
Mielestäni on hyvä, että mediassa tuodaan esille näitäkin asioita, mutta ne ei välttämättä aina anna oikeaa kuvaa, esim. 90-luvulla yht äkkiä kaikilla tangokuninkaallisilla oli burnout koska muillakin oli.
---

terraluna
Tämä on tavallinen asenne, johon itse masennusta sairastaneena olen törmännyt usein. Mielestäni näin sanoo vain ihminen joka ei koskaan ole ollut masentunut tai joka pelkää masennuksen herättämiä tunteita sisällään.

Niin. Minulla menee hyvin, on aina mennyt ja tulee aina menemään. Elämäni on ihqua ja happyhappyjoyjoyta tukehtumiseeni asti.

Tai mitäpä jos et tekisi yleistystä ilman tuntemista,tuskin pidät itsekään sellaisesta.

Jostain syystä juuri masennus tuntuu olevan yksi vaikeimpia sairauksia käsitellä. Usein kuultuja ulkopuolisen kommentteja ovat : piristy nyt, kyllä se siitä, älä liioittele ja sä vaan säälit iseäsi/kerjäät huomiota. Eli kielletään ongelma joko vähättelemällä sitä tai hyökätään masentunutta vastaan.

Huomautan, että puhumme vähän eri aiheestä. Sinä puhut täysin oikeutetusti kokemastasi masennuksesta ja kuinka \sairastavan\ näkökulman kautta tilanteen ja muiden toiminnan ympärillään voi nähdä ja kokea. Minulla ei ole tuohon kauheasti vastaan väitettävää (pikemminkin lisättävää), mutta itse tarkoitin miten ihminen yleistyksenä ei tunnu pystyvän käsitellä tilaansa ja on koko ajan enemmän sortuva hakemaan helppoa ratkaisua tilanteeseensa. Elämmekö liian kiinni itsessämme ettemme osaa katsoa kokonaisuutta?

Oma teoriani on , että kyseessä voi olla vain ymmärtämättömyys tai haluttomuus ymmärtää. Masennus on pelottava, raskas ja vaikea asia psyykkisesti käsiteltäväksi, joten uskon että moni näennäisen neutraalisti tai torjuvasti siihen suhtatuva tekee niin suojellakseen itseään.

Ihminen rakentaa usein käsityksensä heijastamalla tilanteen itsensä kautta. Jos tilanne on aikaisemmasta poikkeava ja näin ei ole välttämättä suoraa toimintamallia tilanteeseen, helposti käytetään omia puolustusmekanismeja.

Viittasin aikaisemmalla jälkikirjoituksella tilanteeseen, jossa ystävät näkevät aikaisemmat kokemuksensa verrattavaksi tilanteessa olevaan ja puhuvat näin omasta tilanteesta tyhmyyttään tai itsekeskeisyyttään ja varastavat toiselta oikeuden käydä lävitse tilannettaan. Ovatko he siis oikeita ystäviä?

Mutta sama tilanne toisin päin, mitä jos olemmekin itse liian kiinni omassa tilanteessamme emmekä voi nähdä toisten mielipiteitä oikeuttamisen arvoisina vaihtoehtoina. Koska he eivät toimi odottamallamme tavalla, näemmekö ympäristömme toiminnan vääränä? Mitä jos he tarjoavatkin toiminnallaan ratkaisua ns. solmukohtaan, mutta emme hyväksy sitä koska se ei ole meistä

Kun isäni sai tietää masennuksestani ja itsemurhayrityksistä, oli hänen reaktionsa järkytyksen lisäksi myös jonkinlainen häpeä ja minun syyllistämiseni: kuinka sä oot voinu edes ajatella mitään sellasta? Vaikka mulla ois ollu miten vaikeaa, ei mulla oo koskaan tullut mieleenkään tehdä mitään sellasta.

Entä mitä jos isäsi pelkäsi ja puolustautui välittömällä tavalla, ilman että tajusi sen loukkausta sinua kohtaan? Ja tottakai, helppoahan mun on täällä viisastella,mutta en uskoisi sen tuntuneen tai tuntuvan vieläkään hyvältä.

Paitsi omilta masennuksen tuntemuksiltaan, uskon ihmisten (etenkin hyvin läheisten, vanhemmat, ystävät jne.) suojautuvan syyllisyydeltä siitä, etteivät ole huomanneet mitään, ottaneet masentunutta tosissaan tai kyenneet olemaan kylliksi hyviä ja tärkeitä estääkseen masentuneen itsetuhoisuutta tai itsemurhayrityksiä. Pintaan nousee siis myös viha. Tärkeää olisi antaa sijaa niille tunteille, joita masennus herättää, koska muuten koko asian käsittely ja sen kanssa sinuiksi tuleminen jää puolitiehen. Ja tämä ohje sopii niin masentuneelle itselleen kuin tämän lähipiirillekin.

Minusta ihmisen tunnepuolella on merkkejä refleksitoiminnasta ja oman itsensä toiminnan hyvänä pitäminen on osa tätä. Elikkäs välitön syyllisyyden tunteminen olisi minusta hyvin harvinainen toiminto*poks*
Jännä ettet vihasta puhuessasi viittaa sen mahdollisesta yhteydestä pelkoon.

Vihahan monesti on se keino millä pelkoa torjutaan.

Toisen ihmisen kokema masennus ja itsetuhoisuus herättää minusta turhan monesti ihmisissä pelkoa, koska sen vaikutusta arvioidaan oman tilanteensa vakauden säilyttämiseen. Eli jotkut \ystävät\ katoavat hädän hetkellä

Huomionhakuisuus voi pitää paikkansakin siinä mielessä, että jos on paha olla, toivoo usein sisällään asiaan muutosta, mutta omien voimien ollessa vähissä siihen tarvitaan apua. Jos tällaiset avunpyynnöt torjutaan, käy helposti niin että masentunut vetäytyy entistä enemmän kuoreensa eikä uskalla enää kertoa tunteestaan muille. Ja koska paha olo ei tunnetusti katoa sitä sisällä hautomalla, voi tyypillisestä teinimasennuksesta tullakin krooninen depressio. Siinä sitten temppuillaan lääkityksen ja osastojen kanssa tai käydään vuosia psykoterapiassa.

Yleisesti, eikö ihminen pysty käsittelemään enää tunteitaan itse ja eikö voi olla enää muita tuntemuksia kuin everlasting happyhappyjoyjoy?

Turhan helposti laitetaan omaltakin taholta olotila masennukseksi eli sairauden piikkiin, ei haeta enää itse vastausta ongelmiin, vaan olla sairaita pienemmästäkin synkistelystä.
Ja Huom! en väitä etteivätkö ihmiset voi olla sairaita tai vasta ajautumassa tilanteeseen.

Varmasti on siis totta että monien masentuneiden asiat saataisiin raiteilleen sillä että joku kuuntelisi ja välittäisi. Mutta silloin jos tällaista ihmistä ei jonkun elämässä ole, tilapäisesti tai pysyvästi, tarvitaan terapeutti, eli henkilö, joka työkseen kuuntelee ja osoittaa myötätuntoa ja mielenkiintoa masentuneelle.

Kyllä, mutta terapeutin tehtäväksi näkisin olla tukena ja ohjaavanakin hahmona, mutta muutokseen tarvitaan itse ihmistä ja muut toimenpiteet ovat vaihtoehtoisia tai tilanteesta vaihtelevia(ja tässä en huomioinnut lääkkeitä).

Ulkopuolista suosisin käytettävän sen takia, koska heillä ei ole sitoutumista tilanteeseen muitten ihmisten kautta, eli monasti vieraalle puhuu helpommin kuin ystävillen.

Kukaan ei voi tietää, mitä toinen ihminen tuntee sisällään, joten ollaan kiltimpiä ja myötätuntoisempia toisillemme, se saattaa nimittäin tehdä jos ei ihmeitä niin ainakin ihmeen paljon!

Posts: 2,477

#55 • • 2004 bubbelgum ~sylikissa~

Hmm.. Alotusviestissäni sanoin että en vielä halua ottaa kantaa tähän keskusteluun, vaan katsoa mihin se johtaa.. Ja ensin vaikutti siltä että väittämäni olisi ollut oikeassa, ja juuri kukaan ei halunnut/uskaltanu(?) ottaa tähän topicciin kantaa.. Mutta hetken kun anto muhia niin syntyhän sitä keskustelua.. Tosin niin posteja lukiessani, en voinut olla huomaamatta että ne jotka tähän keskusteluun ottivat kantaa olivat ainakin suurin osa henkilöitä joilla oli omakohtasia kokemuksia psyykkisistä sairauksista. Eli onko tämä aihe sittenkin vielä liian vaikea ”terveiden” ihmisten käsiteltäväksi?

Siinä muutama lisäkysymys jotta päästäisin takasin topicin alkuperäiseen tarkoitukseen, eli pohtimaan ihmisten asenteita kyseisiin ongelmiin..

Ja sitten voisin tuoda oman näkökulmani tähän keskusteluun, sen perusteella mitä olen itse kokenut, ja mitä käyn tälläkin hetkellä läpi..

Eli, itse sairastan kroonista masennusta ja paniikkihäiriötä. Nämä kaksi taudinkuvaa kävelee mulla käsikkäin. Ja oon kutakuinkin jo ala-asteikäisestä asti kärsinyt masennuksesta.. Olen itsekkin joskus pohtinut sitä että olenko silloin ala-aste ja ylä-aste ikäisenä ”oikeasti” ollut masentunut, vai onko se vaan ollut osa sitä nuoresta aikuseksi kasvamista.. Mutta olen tullut siihen tulokseen, että oli asia silloin kummin päin vaan, niin sillä ei enää ole merkistystä.. Alkoi mun oireet sit mistä syystä tahansa niin ne johti kuitenkin siihen, että nyt olen ihan ”oikeasti” sairas..

Kuten sanoin, niin kärsin siis kahdesta erilaisesta taudinkuvasta, jotka mulla kävelee käsikkäin.. Eli elämäni on ollut noin 16-vuotiaasta asti samaa oravanpyörää.. Aina kun elämässäni tulee vaikeempia tilanteita ja enemmän stressiä, alan kärsiä masennuksen oireista uudestaan.. Ja jos vaikea tilanne pitkittyy, kehittyy masennus vähitellen ahdistukseen, ja jopa paniikkiin.. Ja tuo paniikkihäiriö, ja paniikkikohtaukset omalta osaltaan taas ovat niin raskaita että ne syventää mun masennusta entisestään..

Olen vuosien mittaan kokeillut ja joutunut käymään läpi monia eri hoitokeinoja. Aluksi mut ohjattiin ainoastaan terapiaan, eikä lääkärin juttusille ollenkaan.. Se hoitomuoto auttoi hetkellisesti, mutta ei kestänyt kauakaan kun oireeni tulivat takaisin.. Sillä hetkellä en itse edes vielä tiennyt mikä mua vaivas ja päässä liikku mitä hirveimpiä kauhukuvia siitä mikä sairaus mulla mahollisesti vois oireiden perusteella olla. Myöhemmin (siinä vaiheessa olin sairastanut jo pari vuotta) kun sain lopultakin diagnoosin lääkäriltä niin koitettiin hoitomuotona terapiaa ja lääkehoitoa. Mutta hyvin nopeesti se muuttu siihen että terapia jäi pois, ja ainoastaan lääkehoito jäi jäljelle..

Ja noista lääkkeistä voisin sanoa sen verran, että mulla on sekä huonoja että hyviä kokemuksia niistä.. Jotku lääkket mitä söin, pahens mun oloa vielä entisestään, ja kärsin monista eri sivuoireista jotka teki elämän toisella tavalla kun pelkästään sairauden takia hyvin sietämättömäks.. Jotku lääkkeet taas veivät miltei kaikki tunteet pois. Ok, mä en enää kärsiny pelkotiloista tai masennuksesta, mutta en kyllä tuntenu juuri mitään muutakaan. Ja toisaalta niin sit kun lopultakin löyty se mulle sopiva lääke, niin elämä alko olemaan jotenkin edes siedettävää.. Ja jakso taas keskittyy hoitamaan niitä jokapäiväsiä ruutineita, jotka aiemmin oli tuntunut ylivoimasen raskaalta..

Eli mä en tuomitse lääkkeitä ja niiden käyttöä, koska olen itse sen todennut, että niistä voi olla apua.. Mutta tuomitsen sen, että ihmiselle annetaan vaan lääkkeitä ja jätetään se varsinainen hoito pois.. Koska sen takia että esim. mulle on näin tehty. Niin olen taas samassa tilanteessa nyt, kun olin pari vuotta sitten.. Olen jäänyt kokonaan sairaslomalle töistä, enkä kykene itse hoitamaan asioitani.. Heti kun tulee vähän enemmän stressiä ahdistun ja paniikkikohtaukseni tulee takasin..

Tällä kertaa onneksi tunnistin itse jo alkuvaiheessa omat oireeni ja osasin hakeutua hoitoon ajoissa ennen kun tilanne meni ihan sietämättömäksi.. Ja tällä kertaa onneksi tulen saamaan sitä hoitoa, mikä on mulle tarpeellista. Lopultakin.

Mutta väkisin sitä alkaa ihmettelään, että kuinka paljon helpommalla minä ja toki yhteiskuntakin olisi päässyt, jos olisin heti alkuun saanut asianmukaista hoitoa, eikä sairauttani olisi vähätelty.. Nyt olen elänyt 6 vuotta saamatta yhtäkään koulua käytyä loppuun, tai yhtäkään työpaikka pidettyä.. Koska sairauteni on aina palannut ja estänyt toimintani yhteiskunnassa.

Tällä hetkellä mulla on edessäni pitkä ja vaikee tie parantumiseen. Se tulee vaatimaan lääkehoitoa, se tulee vaatimaan terapiaa, se tulee vaatimaan sairaalahoitoa ja se tulee vaatimaan hidasta kuntoutusta. Ja sen hoidon lopputuloksena on että mulla ehkä joskus vielä on mahdollisuus toimia ”kokonaisena” ja terveenä ihmisenä yhteiskunnassa..

Mutta joo.. Tarkoitukseni ei ollut alunperin tuoda omia kokemuksiani näin esille. Koska en edelleenkään halua että tämä keskustelu kääntyy muhun, vaa nimenomaan siihen miten ihmiset ja yhteiskunta reagoi psyykkisesti sairaisiin ihmisiin.. Mutta kun luin yllä olevia postauksia koin jotenkin että mun kokemuksista ja niiden kertomisesta voisi ehkä olla apua jollekkin ihmiselle joka itse pohtii näitä asioita. Ja se voisi ehkä avata myös muutaman tietämättömän silmät. Toki tiedän että jotkut ihmiset tulee tämän luettuaan katsomaan mua eri tavalla.. Ehkä säälimään, ehkä tuomitsemaan.. Mutta olen siihen varautunut. Oon eläny tän asian kanssa jo niin monta vuotta että tiedän, että jotku ihmiset ei ikinä opi käsittelemään tätä, ja tiedän että jotku ihmiset jotka on ollut mun kavereita, ei tämän jälkeen välttämättä osaa eikä jaksa mua tukee, ja olla enää mun kavereita, vaan ne vähitellen siirtyy eteenpäin omissa elämissään..

Vaikka tämä joidenkin mielestä on aihe joka ei kuuluisi yleiseen forumiin, niin mä en millään tapaa kadu sitä että täällä näitä asioita kerron. Enkä häpeä kertoa että mulla on vaikeeta elämässäni. Mä oon sairas enkä sille asialle voi mitään muuta, kun tehä parhaani parantumiseni osalta, ottamalla vastaan sen hoidon mikä mulle kuuluu, ja minkä lopultakin näin 6 vuoden kärsimisen jälkeen oon saamassa..

Posts: 3,137

#56 • • 2004 serotonot Paul Easy

orbitch:
Hei buble.. ei sun tarvi pyydellä anteeks sitä että kerrot asioista. Sun omakohtaiset kokemukset auttaa muita ymmärtämään psyykkisesti sairaita ihmisiä. Olen itsekin huomannut että vieläkin on kummallisia paatuneita käsityksiä jopa siitä että pyykkisesti sairas = hullu, psykopaatti, tyhmä, yksinkertainen, helvetin arvaamaton..

Jep. olihan tässäkin topicissa Keniron harhaluulo siitä että hullut vain suljetaan laitoksiin jossa he eivät parane. Tuo koko ajatushan on kuin jostain vanhasta elokuvasta. Ikävä kyllä tuollaisiakin luuloja näyttää vielä olevan.

orbitch:
Ja olis oikeesti hienoa jos noi puheet loppuis vihdoinkin ja mieleltään voisi sairastua menettämättä naamaansa, tai että ei leimaantuisi joksikin aivan ihmeelliseksi kummajaiseksi. Ja se että uskallat kertoa ja haluat kertoa on hyvä juttu itsesikin kannalta. Näytät olevan kuitenkin aika vahva ja sinut sairauden kanssa, kun pystyt kertoon siitä.. ja se jos mikä vie kohti parempaa*joo* Tseppiä ja voimia taistella*hali*

Sen mitä olen psyykkisistä sairauksista huomannut, on se että usein sairastuneen itsensä on aluksi vaikeampi hyväksyä sairastuminen itseltään, kuin lähipiirin. Tämä tietysti riippuu myös psyykkisestä sairaudesta ja lähipiiristä, mutta omat kokemukseni kaveripiiristäni tukevat tätä väitettä. Kaikki hullut kaverini ovat olleet sairastumisen ja paranemisensakin jälkeen vähintään yhtä hyväksyttyjä jäseniä kys. sosiaaliseen piiriin.

Posts: 1,270

#57 • • 2004 terraluna Agentti

Lostgone:

Niin. Minulla menee hyvin, on aina mennyt ja tulee aina menemään. Elämäni on ihqua ja happyhappyjoyjoyta tukehtumiseeni asti. Tai mitäpä jos et tekisi yleistystä ilman tuntemista,tuskin pidät itsekään sellaisesta.

Sanoin että mainitun kaltainen asenne on mielestäni ihmisillä jotka JOKO eivät koskaan ole olleet sanottavasti masentuneita, joten eivät ymmärrä tunnetta (vrt. yritä selittää mikä on meri sellaiselle joka ei ole sitä koskaan nähnyt: ”se on sellanen.. iso ja öö.. sininen”). TAI suhtautuvat kielteisesti suojellakseen itseään asian herättämiltä ikäviltä tunteilta, mikä sinällään kertoo että ihmisen psyykkiset suojautumisrefleksit toimivat. Niiden ylläpitäminen on kuitenkin väsyttävää, joten jos joutuu elämään masentuneen läheisyydessä, on luultavasti ennen pitkää pakko muuttaa suhtautumistaan. Tarkoitukseni ei ollut siis loukata ja väittää tuntevani sinut ja elämäsi olevan ruusuilla tanssimista.

Ihminen rakentaa usein käsityksensä heijastamalla tilanteen itsensä kautta. Jos tilanne on aikaisemmasta poikkeava ja näin ei ole välttämättä suoraa toimintamallia tilanteeseen, helposti käytetään omia puolustusmekanismeja.

^Tästä puhuinkin jo ylempänä, enkä moiti psyykkisestä puolustautumisesta ketään. Masennus itsessäänkin on mielestäni eräänlainen puolustusreaktio, tapa reagoida johonkin vaikeaan elämäntilanteeseen, muutokseen yms. Kuitenkin jos joutuu jatkuvasti torjumaan jotain asiaa johonkin puolustusmekanismiin turvautuen, se kääntyy helposti itseään vastaan. Sen sijaan ohimenevissä tilanteissa ne usein helpottavat oloa.

Mutta sama tilanne toisin päin, mitä jos olemmekin itse liian kiinni omassa tilanteessamme emmekä voi nähdä toisten mielipiteitä oikeuttamisen arvoisina vaihtoehtoina.

Tämä lähestyy jo kysymystä siitä, voiko toista koskaan ymmärtää. En uskalla sanoa varmaa mielipidettä tähän.

Yleisesti, eikö ihminen pysty käsittelemään enää tunteitaan itse ja eikö voi olla enää muita tuntemuksia kuin everlasting happyhappyjoyjoy? Turhan helposti laitetaan omaltakin taholta olotila masennukseksi eli sairauden piikkiin, ei haeta enää itse vastausta ongelmiin, vaan olla sairaita pienemmästäkin synkistelystä.

Jos ihminen ei pysty käsittelemään tunteitaan, ei seurauksena voi olla muuta kuin vaikeuksia. Vaikeasti käsiteltävät tunteet tai tuntemukset eivät ole aina niitä, joita pidetään yleisesti negatiivisina, vaan lukkoja voivat olla esim. seksuaaliseen mielihyvään liittyvät tunteet. En usko että kukaan tieten tahtoen haluaa olla onneton, joten jos ongelmiin ei löydy vastausta, se tuskin on viitseliäisyydestä kiinni. Olla masentunut ja tuntea itsensä masentuneeksi ovat kaksi eri asiaa. Ensin mainittu ei kykene selviytymään tunteidensa ja ongelmiensa kanssa itsenäisesti, jälkimmäinen kokee tilapäisesti samanlaisia tunteita, mutta ei ole jatkuvasti masentunut, sillä kykenee itsekin selvittämään ongelmiaan.

Kommentoimatta jättämistäni osuuksista olen pitkälti samaa mieltä kanssasi.

Posts: 2,493

#58 • • 2004 lostgone

terraluna:
Lostgone:
---
TAI suhtautuvat kielteisesti suojellakseen itseään asian herättämiltä ikäviltä tunteilta, mikä sinällään kertoo että ihmisen psyykkiset suojautumisrefleksit toimivat. Niiden ylläpitäminen on kuitenkin väsyttävää, joten jos joutuu elämään masentuneen läheisyydessä, on luultavasti ennen pitkää pakko muuttaa suhtautumistaan

(Selitän tämän yksilömuodossa selkeyden takia), eli jos tilanne onkin että masentunut onkin sokaistunut eikä hyväksy että toisen kriittinen käsitys johtuukin suhtautumisesta (tämän masentuneen) yksilön tilanteeseen eikä masennukseen yleensä. (vrt. lopussa tulevaan jakoon)

Valittaako kukaan koskaan turhasta mistään vai onko aina toisessa vika, jos ei ymmärrä

Vai onko kriittisyys väärin masennuksen yhteydessä, eli olisiko se suoraan puolustautumista ilman että siinä olisi jotain muutakin*täh*
(Ton kyllä voi nyt ymmärtää väärin turhan helposti*eiei*)

Tämä lähestyy jo kysymystä siitä, voiko toista koskaan ymmärtää. En uskalla sanoa varmaa mielipidettä tähän.

Harrastan vissiin liikaa näitä

Jos ihminen ei pysty käsittelemään tunteitaan, ei seurauksena voi olla muuta kuin vaikeuksia. Vaikeasti käsiteltävät tunteet tai tuntemukset eivät ole aina niitä, joita pidetään yleisesti negatiivisina, vaan lukkoja voivat olla esim. seksuaaliseen mielihyvään liittyvät tunteet. En usko että kukaan tieten tahtoen haluaa olla onneton, joten jos ongelmiin ei löydy vastausta, se tuskin on viitseliäisyydestä kiinni.

Jos vastaukseksi nähdäänkin liian helposti lääkitys eli kriittisyys omaan tilaansa katoaa. Näin pieni ongelma on ratkaistu aivan liian suurella kauhalla ja jatkossa muutkin ongelmat vaativat suurempia ratkaisukeinoja.

Olla masentunut ja tuntea itsensä masentuneeksi ovat kaksi eri asiaa. Ensin mainittu ei kykene selviytymään tunteidensa ja ongelmiensa kanssa itsenäisesti, jälkimmäinen kokee tilapäisesti samanlaisia tunteita, mutta ei ole jatkuvasti masentunut, sillä kykenee itsekin selvittämään ongelmiaan.

Ongelmaksi näkisin sen, ettei yleisesti näissä nähdä eroa. Ja monasti ne jotka tuntevat itsensä masentuneeksi, ovat myös ne jotka saavat turhaan lääkkeitä ja vievät helpon hyvän olon takia liikaa huomiota ja resursseja niiltä jotka ovat masentuneita. Mutta se rajan vetäminen..ei tunnu toimivan*eiei*

Kommentoimatta jättämistäni osuuksista olen pitkälti samaa mieltä kanssasi.

Kuin myös*joo*
Ja edelleenkin pidän masennusta vakavana sairautena, josta ei ole helppoa tietä ulos.

Posts: 822

#59 • • 2004 JustinSan Nullius in verba

Ihan mielenkiinnosta haluaisin kysyä masennuksesta kärsineiltä/kärsiviltä ja miksei muiltakin, että mitkä on teidän mielestä masennuksen oireet ja / tai tunnusmerkit?

Joku linkki aiheeseen olisi tervetullut myös jos joltain sellainen irtoaisi.

Posts: 3,137

#60 • • 2004 serotonot Paul Easy

JustinSane:
Ihan mielenkiinnosta haluaisin kysyä masennuksesta kärsineiltä/kärsiviltä ja miksei muiltakin, että mitkä on teidän mielestä masennuksen oireet ja / tai tunnusmerkit?

Joku linkki aiheeseen olisi tervetullut myös jos joltain sellainen irtoaisi.

linkki vaikka tossa
hakukoneillakin tosin saa ihmeitä aikaan

Eräitä vahvimpia tunnusmerkkejä ovat aloitekyvyttömyys, saamattomuus, tietysti yleinen paha olo, ahdistuneisuus, unihäiriöt, syömättömyys tai ylensyönti. Tarkkoja oireita on edes vaikea sanoa koska tuo(kin) tauti on niin yksilöllinen.

[muokattu 29.5.2004 12:54]