JustinSane:
---
Oikeesti, propsit sulle, en tiedä teitkö sen vahingossa vai, et mutta onnistuit löytämään hivenen trollailevasta postistani sen pointin ja riistit minulta hyvät väännöt Njoo, ehkä selitän kantani nyt neutraalimmin.
Kyllä mä sen ihan tahallaan tein. Samanlaisiin ihmisen huonoon oloon väliinpitämättömästi suhtautuviin ihmisiin olen joutunut monivuotisen masennukseni aikana törmäämään niin useasti, etten jaksa tuollaisesta enää provosoitua, vaan pyrin sivistämään siitä, kuinka vaikea tauti masennus on jo diagnoosista lähtien.
Eli minun mielestäni on olemassa kaksi sairautta.
JustinSane:
Sinua tuntematta ja sen tarkemmin sun henkilökohtaisiin juttuihin puuttumatta, mutta kuitenkin selostuksesi perusteella, uskoisin, että sinulla on hyvinkin voinut olla se oikea tauti.
Kiitos diagnoosista
JustinSane:
Kun taas toisaalta on olemassa tämä juuri kuvailemasi trendimasennus. Joka on siis juuri se tauti mikä minua nimenomaan vituttaa. Eli siis periaatteessa on olemassa joukko ihmisiä jotka ovat pilanneet masennuksen maineen. Siis juuri tuohon sinun kuvailemaasi malliin, että muutaman viikon on ollut paskat vibat niin juostaan tohtorilta debislääkkeitä kiljumaan.
Eli siis uskon, että on olemassa ihan oikea sairaus, joka johtuu joko siitä aivokemiasta tai sitten jostain muusta, mutta joka kuitenkin on ihan oikea sairaus joka vaatii hoitoa.
Mutta sitten taas toisaalta on olemassa tämä ilmapiiri jossa lähdetään heti lääkkeitse hoitamaan ihan normaalejakin mielialavaihteluita. Ja sitten on tietysti olemassa myös nää huomionkipeät idiootit. Kun masennustahan voi juuri sen enigmaattisen luonteen ansiosta feikata kuka tahansa / virheellinen diagnoosi on enemmän kuin helppo tehdä.
Tästä olen edelleen osittain samaa mieltä, mutta en silti ole suoraa valmis tuomitsemaan toisen ihmisen pahaa oloa, koska en voi tietää täysin miltä hänestä tuntuu. Jos jonkun elämä on ollut ns. ruusuilla tanssimista, voi pienikin kolhu siihen aiheuttaa jo suuremman särön, joten jos joku ihminen kertoo pahasta olostaan pyrin aina mielummin auttamaan, kuin lyömään maanrakoon esimerkiksi väittämällä häntä huomionkipeäksi idiootiksi, koska jos ihminen hakee huomiota, hän yleensä myös tarvitsee sitä, vaikka se sinusta kuinka tuntuisi feikkaamiselta. Eikö kuitenkin ole niin että se, että ihminen hakee huomiota kertoo jotain tämän ihmisen sen hetkisestä suhtautumisesta itseensä ja itsensä hyväksymisestä?
JustinSane:
Toinen asia mikä pistää miettimään on nykyisen nuoret / teini-ikäiset, joille ihan tutkimustenkin mukaan määrätään aivan helvetisti psyykelääkkeitä nykyään. Mielestäni on aiheellista kysyä, että voiko nykynuoriso sitten helvetin paljon huonommin, vai onko ilmapiiri vain muuttunut siihen suuntaan, että lääkkeitä sekä määrätään, että halutaan, hanakammin kuin aiemmin?
Siis helvetti, se on rankkaa kasvaa ja angsti on kuulunut murrosikään olennaisena osana jo hyvän tovin, melkein pelottaa minkälainen tulevaisuus on edessä kun tää viinan kanssa psygelääkkeet nappaillu pumpulipääsukupolvi pääsee puikkoihin.
Kuten phanatic postissaan jo totesti, nyky-yhteiskunnassa nuoret voivat koko ajan huonommin, johtuen juuri erilaisista taloudellisista supistuksista koulutuksen ja sairaanhoidon eri aloilla. Jos olisit itse ikinä syönyt esim. SSRI-lääkkeitä, tietäisit että se ei ole maailman mukavinta touhua. Pari ensimmäistä viikkoa voi esiintyä huimausta, pahoinvointia, tärinää ja muita ikäviä tiloja. Toisekseen lääkkeet lyövät eräänlaisen limitterin päälle, ettei paha olo pääse niin vakavaksi. Toisaalta tämä on hyvä, mutta kun se limitteri on toisessakin päässä, se aiheuttaa sen että asiat joista ennen hyppi riemusta, ovat lääkityksessä olevalla lähinnä jee-tyylisiä läpihuutojuttuja. Toisin sanoen ei tunnu pahalta, muttei hyvältäkään. Lisäksi ainakin miehillä lääkitys aiheuttaa libidon heikkenemistä ja ainakin oma seksielämäni oli suoraan sanottuna hyvinkin vituillaan koko sen ajan minkä lääkkeitä söi.
Eri asia ovat sitten rauhottavat, mutta kunnallisessa terveydenhuollossa niiden määräämisestä varsinkin nuorille ollaan edelleen melko tarkkoja, jopa jossain määrin liian. On nimittäin melkoisen raskasta kuulla erilaisia syytteleviä kyselyitä, kun kertoo lääkärille, että jatkuvasti ahdistaa niin paljon että kengän nauhojen aukeaminen aiheuttaa parin tunnin itku-/ahdistuskohtauksen ja lääkärin suhtautuminen asiaan on selkeästi negatiivinen, johtuen lääkkeiden väärinkäyttömahdollisuudesta. Toki ymmärrän että lääkärin on tehtävä näin, mutta tällä koitan selittää sitä sinulle, ettei se lääkkeiden syönti ja reseptien uusiminen masentuneelle ole mitään maailman hauskinta puuhaa.
Lopuksi toivoisin, niin sinulta kuin muiltakin, sitä että jos joku tuttunne valittaa, että on paha olo, koittakaa jutella hänen kanssaan. Kun ihminen on masentunut, hänellä on niin huono olo itsestään ettei hän koe olevansa oikeutettu vaivaamaan toisia ongelmillaan. Näin ollen olisi elintärkeää, että tällaista henkilöä lähestyisi ystävä halunaan kuunnella. Ja kyllä, tämä koskee myös ns. trendimasentuneita, koska siitäkään ei välttämättä ole pitkä matka oikeaan masennukseen
Rakkautta ja ymmärtämystä toivottaen
serotonot