Tää lupausten pettäminen on tullu mulle tutuksi. Ollaan sovittu vaikka mitä kenen kanssa tahansa, jotenkin vaan se ei toteudu. Mä en ymmärrä miten vaikeeta se on pitää. Vaikka asia on sovittu jo aikoja sitten, miten juuri sille päivälle, sille hetkelle (kun vielä on sovittu kellonaika) sattuu tulemaan jotain muuta, ja mikä parasta, akkukin voi loppua juuri siinä kohtaa kun yrittää soittaa, tai kännykkä on jäänyt toisten housujen taskuun.
Itse näkee sen vaivan, että polkee tuolla paskasateessa 5km että näkee jotain kavereita, niin siitä vaan saa varmaan niin paljon sitä mielihyvää että tekee jotain muuta.
Toiset taas on niin rakastuneita että ei voi päästää toista silmistä hetkeksikään. Joka paikkaan mennään yhdessä, tehdään kaikki hommat yhdessä. Jos toisella on huutava tarve päästä toisen lähelle, otetaan samantien yhteyttä, jätetään silloinen kaveri paikalleen ja riennetään prinssin/prinsessan lailla auttamaan, joka päivä, joka minuutti, aina. Ulkomaailma unohtuu kokonaan siinä kohtaa. Viestiä vaan pukkaa joskus että "Sori etten vastannu, olin unohtanut, käykö joku toinen päivä" "Olin idiootti, anteeksi".
Parasta kyllä on se, kun ei laita vielä mitään takaisin. Tekosyyt ovat jo muutenkin niin naurettavia.
Omahyväisyys kyllä käy. Minä kun tarvitsen jotain apua, niin "En mä nyt kerkee", mutta kun taas katsoo tuotakin taas toisesta näkökulmasta, "Tuukko kyntään meidän pellon ja lypsäämään lehmät" niin ollaan niin mökömököjä jos ei mene. Sittenhän sitä puhelinsoittoa ei heru viiteen kuukauteen.
Joo, se on korvaamatonta.