#2861
•
•
Amma Hapanimelä. On-Off. Kennurupoliisi tungelissa.
kilobitti:
Puhut viisaasti*joo*
Saisko kolmena kappaleena ja allekirjotuksen kera?
Silti en ole täysin samaa mieltä, johtuen lähinnä siitä näkemyserosta että mun on vaikea mieltää (tai en ainakaan haluaisi) minkäänsortin hyväksikäyttösuhdetta _toimivaksi_ suhteeksi. Mut juu, toisille se riittää, ja jos molemmat ovat tyytyväisiä niin mikä siinä. Onhan meitä joka lähtöön...
Nimenomaan meitä on niin joka ikiseen lähtöön. Toisaalta en väittänyt, että hyväksikäyttösuhde toimisi, mutten kyllä toisaalta väitä etteikö se voisi toimia. Se riippuu siitä, mille pohjalle suhde on rakennettu; rakkaudelle, välittämiselle tms. vai jollekin materialle.. Toimii, jos on toimiakseen.
Mitäs mieltä olette muuten Miljonääri-Joe-ohjelmasta (vai mikä sen nimi olikaan)?
Mun mielestä se meni jotenkin vähän käänteisesti kieputtaen taittaen voltilla ympäri koko idea, koska miksi ne naiset muuten lähtis siihen mukaan kuin rahan perässä? Jos jonkun ohjelman kautta haluaa etsiä itselleen paria, niin onhan olemassa myös sellaisia juttuja, joissa ei mainita rahasta mitään..
Posts: 2,383
#2862
•
•
Amma Hapanimelä. On-Off. Kennurupoliisi tungelissa.
Olipa kiva kattoa, kun telkkarissa n. 13-vuotiaat puhui vakavasti ihastumisesta, rakkaudesta, parinmuodostuksesta..
Amma:
---
Mitäs mieltä olette muuten Miljonääri-Joe-ohjelmasta (vai mikä sen nimi olikaan)?
Mun mielestä se meni jotenkin vähän käänteisesti kieputtaen taittaen voltilla ympäri koko idea, koska miksi ne naiset muuten lähtis siihen mukaan kuin rahan perässä? Jos jonkun ohjelman kautta haluaa etsiä itselleen paria, niin onhan olemassa myös sellaisia juttuja, joissa ei mainita rahasta mitään..
Pari kertaa tuli sitä sivusilmällä seurattua tästä koneen äärestä, enpä pahemmin pitänyt. Mutta tohon että miksi ne naiset on lähteny siihen.... Luulisin että se raha on ollut suurin syy lähteä koko leikkiin kun eihän ne kai tienneet mitään siitä äijästä noin muuten. Ja varmasti toinen yhtä iso syy on ollut älytön julkisuuden kaipuu. Pitäny saada se oma \15 minutes of fame\.
Amma:
Olipa kiva kattoa, kun telkkarissa n. 13-vuotiaat puhui vakavasti ihastumisesta, rakkaudesta, parinmuodostuksesta..
Noh, älä nyt tuomitse teinejä. Mikä voisi olla ihanampaa kuin rakastunut 13-vuotias? Vielä vailla suhteista tulleita haavoja, valmis rakastamaan ja luottamaan sumeilematta. Mutta tosissaan, mitä vanhemmaksi tulee sen varovaisemmaksi käy, ja sitä enemmän usein myös pelkää ja alistuu pelkoonsa.
Posts: 2,383
#2865
•
•
Amma Hapanimelä. On-Off. Kennurupoliisi tungelissa.
kei:
Mikä voisi olla ihanampaa kuin rakastunut 13-vuotias? Vielä vailla suhteista tulleita haavoja, valmis rakastamaan ja luottamaan sumeilematta. Mutta tosissaan, mitä vanhemmaksi tulee sen varovaisemmaksi käy, ja sitä enemmän usein myös pelkää ja alistuu pelkoonsa.
Totta joka sana. Että kun ne 13-vuotiaat vaan tietäis mitä lienee edessä.. No, kaipa tää on nimenomaan sitä opettelua ja elämää.
Kuilu puhuu puhdasta asiaa. En kuitenkaan usko, että edes kuilun ehdottamaa yleistystä voidaan tehdä. Aikuistuminen liittyy nähdäkseni enemmän siihen, miten menetyksiin suhtautuu, kuin siihen, miten paljon on hävittävää.
Mitä enemmän häviää, sen tarkemmin varjelee sitä, mitä on jäljellä? Ei. Ei tuokaan kuulostaa kauhean hyvältä...
kuilu:
Rakastunut X vuotias? Yksinolemisen- ja rakkaudettomuudenpelko ei oo sidottu ikään.
Tota mäkin yritin ajaa takaa. Tunteet ne on teinillä, ihan samalla lailla kuin kuusikuukautisella vauvalla.
Kuinka paljon niitä haavoja pitää olla ennen ku saa puhua vakavasti rakkaudesta?
mun sydän on yhtä isoo arpikudosta, mä TIEDÄN
Parempi ois jos ei tulisi. Rupihan kutisee ja kihelmöi, kunnes repeää tai sen repii irti. Toisinaan sen kivun tunteminen saa arvostamaan sitä kun ei satu, tai tuntuu peräti hyvältä. Onko ihminen sitten vaan niin pahvi ettei se arvosta jotain ennen kuin menettää sen?
Rakkaus on ihmeellistä, kuten taas kerran voidaan todeta. Tällä kertaa outous ilmenee näennäisesti rakkaudessa epäonnistuneiden parempana asiantuntijuutena? (tuntijuutena, viddu, kotiis siitä keulimaa!) Vai eiko hän, joka elää elämänsä onnellisena ensimmäisen rakkautensa kanssa loppuun asti, tiedä rakkaudesta mitään?
Mistä tietää että tietää? Mut se joka elää ensirakkautensa kanssa saattaa hyvinkin olla se onnellisin. Joku muu saa kertoo millaista se sit olisi.
Vois ehkä muotoilla toisin? Mitä aikuisemmaksi tulee, sitä enemmän on hävittävää?
Niin kyllä.
RAKKAUS. Onko se ihmisen perustarve, rakastaa ja tulla rakastetuksi? Ensin syö juo nukkuu käy paskalla ja sit rakastaa? Vai rakastaako se vaan siksi että se on oppinut että niin kuuluu tehdä? Että se on jotain tavoiteltavaa?
Saa antaa oman kaksisenttisensä Rakkauden orjat ry:n keräykseen.
Tää saattaa olla nyt vaan öinen ajatus, ehkä mun pitäis olla jo nukkumassa....
Selittäkääs joku mulle toi käsite hävittävää.... Kuinka niin on jotain hävittävää? Ei mun mielestä rakkauden suhteen ole mitään hävittävää, vain voitettavaa. (tyhmä sana toi voitettavaa tässä yhteydessä) Niin siis voihan sen rakkauden hävittää, mutta mitä muuta? Ehkä oon vain jotenkin outo tai lapsellinen, enkä ajattele tossa asiassa tarpeeksi pitkälle.... Mutta en mä ainakaan koe että siinä vois mitenkään hävitä mitään. Satuttaa kyllä itsensä voi, ja välillä varmasti satuttaa, itsensä sekä toista. Mutta silti.... No, toi on vaan mun mielipide....
silencio:
Tää saattaa olla nyt vaan öinen ajatus, ehkä mun pitäis olla jo nukkumassa....
Selittäkääs joku mulle toi käsite hävittävää.... Kuinka niin on jotain hävittävää? Ei mun mielestä rakkauden suhteen ole mitään hävittävää, vain voitettavaa. (tyhmä sana toi voitettavaa tässä yhteydessä) Niin siis voihan sen rakkauden hävittää, mutta mitä muuta? Ehkä oon vain jotenkin outo tai lapsellinen, enkä ajattele tossa asiassa tarpeeksi pitkälle.... Mutta en mä ainakaan koe että siinä vois mitenkään hävitä mitään. Satuttaa kyllä itsensä voi, ja välillä varmasti satuttaa, itsensä sekä toista. Mutta silti.... No, toi on vaan mun mielipide....
Tässä taitaa olla kyse ihan puhtaasti kieleen vakiintuneesta epämääräisyydestä. Jos ihminen sanoo, ettei hänellä ole mitään hävittävää, niin hän voi viitata silloin esim. siihen, että ei haittaa, vaikka sattuisikin. Häviämisellä tarkoitetaan siis vähän yleisemmin sitä, että jonkun käy huonosti. Toisaalta rakkaudessa häviäminen voidaan käsittää myös niin, että ei tavoita niitä mahdollisia päämääriään (esim. pitkäkestoinen tai onnellinen suhde)... Tosin on tuo kritiikkikin ihan paikallaan. Rakkaudessa kun kaikki tavallaan on vain ylimääräistä bonusta normaalieloon verrattuna, niin ei siinä sinällään häviä mitään - kaikki mitä saa on kotiin päin (paitsi titenkin se mahdollinen eron - tai muu - tuska ).
Pahoitteluni, että tungen nenäni tänne mihin en kuulu..
silencio:
Tää saattaa olla nyt vaan öinen ajatus, ehkä mun pitäis olla jo nukkumassa....
Selittäkääs joku mulle toi käsite hävittävää....
Minä ainakin käsitän sen niin, että sinulla on jotakin hävittävää esim. rakkaudesta, jos rakkauden aiheuttamien ilmiöiden takia saatat päätyä huonompaan tilaan kuin mistä lähdit.
Eli jos on pohjalla eikä voi mennä enää alaspäin ei ole mitään hävittävää, mutta jos on tyytyväinen elämäänsä ja sitten menee rakastumaan, menettää rakkkaansa, masentuu ja elämällä ei tunnu enää olevan mitään merkitystä eikä osaa tuntea iloa tarpeeksi pitkään aikaan niin voidaan nähdä, että kyseinen yksilö on menettänyt rakastumisensa johdosta.
Toisaalta asiaa voidaan tarkastella siltä näkökulmalta, että mikäli rakastut johonkin ihmiseen ja tämän seurauksena jätät ns. muut vaihtoehdot kokeilematta niin silloin menetät mahdollisesti paljon paremman ihmisen, jota et nykyisen huonon vaihtoehdon jätettyäsi enää a) tapaa tai b) voi muusta syystä X saada.
Tällaisten asioiden spekulointi on kuitenkin usein varsin mieletöntä kun tulevaisuutta ja sen käänteitä on varsin vaikea ennustaa. Lisäksi tällaisten spekulaatioiden yhteydessä täytyy olla erittäin hyvin selvillä siitä mikä itseä liikuttaa ja kuinka paljon. Esim. täytyy olla varsin tietoinen siitä kuinka paljon kipua ja tuskaa voi kärsiä jonkin hyvän asian takia voidakseen edelleen sanoa päässeensä ns. \plussan puolelle\ - tässäkin kuitenkin on hyvin suuria yksilöllisiä eroja.
Niinpä, kai se on yksilöllistä. Voi olla että olen vain yltiöpäisesti positiivinen. Ainakin oman kokemuksen perusteella voin sanoa että olen joskus (ei niin kauankaan sitten), joutunut pettymään todella pahasti ja tuntenut ennen kokematonta tuskaa. Silloin olisin saattanut olla toista mieltä kuin nyt. Mutta kuitenkin kun kaiken olen viimein loppuun asti käsitellyt mielessäni niin olen sitä mieltä että mitään hävittävää ei ole. Ehkä olen liiankin hyväuskoinen tässä asiassa. Tai voihan tämä kaikki olla vain mielen puolustusmekanismeja, että väkisin uskoo siihen että jotain vielä parempaa on joskus tulossa. Kuitenkin koen että kaikesta tuskasta huolimatta olen selvinnyt \voittajana\. Koen ainakin olevani vahvempi ihminen kuin ennen.
Ja entäpä jos ei pelkää sitä että voi hävitä jotain, vaan heittäytyy joka kerta täysillä pitelemättä siihen vuoristorataan joka on odotettavissa? Ja jos se toinenkin osapuoli tekisi niin? Eikö kuitenkin olisi mahtavaa rakastaa hetki täysin pidättelemättä ja pelkäämättä, vaikka menettäisikin sen jossain välissä. Mulla on vähän sellainen olo tosta häviämis ajatuksesta ja menettämisestä, että siihen liittyy tietyllä tavalla jotain omistamiseen liittyvää. Ei varmasti kaikilla mutta se on kai aika yleistä ihmissuhteissa, halu omistaa toinen, ainakin jossain määrin.....
silencio:
Selittäkääs joku mulle toi käsite hävittävää.... Kuinka niin on jotain hävittävää? Ei mun
Itse tälläisenä tylsänä materialistina käsitän tuon siten, että mikäli on esimerkiksi laillisesti sitova parisuhde, niin eron hetkellä saattaa hävitä esimerkiksi osan talostaan ja ylipäätänsä varallisuudestaan, ellei ole tehty ns. avioehtoa tai onnistuttu muuten vaan sopimaan asioista. Lähinnä yhdistän tuon hävittävän nimenomaan materiaan, ellei sitten esim. toinen osapuoli satu kuolemaan.
Mitä tulee taas henkiseen puoleen, niin en usko sillä tasolla olevan mitään hävittävää. Rakkautta kun voi syntyä jopa tyhjästä.
Osittain samaa mieltä. Sitä saattaa kokea että on on hävittänyt jotain itsestään kun tulee satutetuksi. Myöhemmin tunne katoaa jos ei jää sitä loputtomiin kelaamaan ja siirtyy elämässään eteenpäin....
Musta tämä on vaarallista ajattelua ja yleistä nykyaikana. Että uskotaan, että asiat voivat olla aina vain paremmin ja paremmin. Koskaan ei pysähdytä ja loppujen lopuksi huomataan, että asiat eivät ole yhtään sen paremmin tai sillä ei ole vaikutusta. Puolustusmekanismi tosiaan, harhaanjohtava sellainen. Eikö riittäisi, että ajattelisi, että kaikki tulee vielä olemaan hyvin? Tarkoitti se sitten mitä tahansa.
Saatoit ymmärtää vähän väärin tarkoitukseni. En tarkoittanut että pitää kokoajan toivoa parempaa ja parempaa. Tarkoitin sitä, että voi ajatella niin, kun on tilanteessa että on esim. tullut jätetyksi, että ehkä hän ei sitten loppujen lopuksi ollutkaan se oikea, ainakaan ainoa oikea. Ehkä tosiaan puolustusmekanismi, mutta mielestäni ei vaarallinen missään nimessä. Ja ehkä se riittää että ajattelee että kaikki tulee olemaan hyvin, ehkä se on jopa melkein sama asia. En mä suhteessa ollessani mieti että jotain/jokin parempi on vielä tulossa.
Aistisin tässä vääränlaisia syitä rakastaa. Rakkauden rakastamista lähinnä. Mutta ehkä se muutakin voisi olla? Ehkäpä kokeilen tuota ensi kerralla. Tosiaan, miksi pelkäisi toisen menettämistä, kun se on lähes väistämätöntä.
Miten niin väistämätöntä? Vääriä syitä rakastaa? No eikös rakastamisessa ole suuri osa sitä että rakastaa myös sitä rakastamisen tunnetta? Jos se olisi paska tunne niin miksi koskaan rakastuisi? Tää on tietty vain mun ajatus, mutta miksi pitäisi pelätä? Pelko on mielestäni suurin syy moniin ihmisten ongelmiin, muuallakin kun rakkaudessa ja ihmissuhteissa. Tietysti kaikkihan jotain pelkää. En ainakaan usko että rakastan/rakastaisin vain sen tunteen ja huuman takia. En koe mitään erityistä pakkoa päästä rakastamaan, mutta en todellakaan pelkää tarttua hetkeen ja tilaisuuteen, jos sellainen kohdalle sattuu. Sitä ei voi tosiaan koskaa tietää kuinka käy. Mutta jos pelkää ottaa selvää niin ei voi koskaan tietää....
Musta se on täysin normaalia, että ihmiset haluavat pitää kiinni tutuista ja turvallisista asioista - oli ne sitten esineitä, eläimiä tai ihmisiä. Kyse on jostain syvällisemmästä ilmiöstä/ongelmasta kuin vain itsekkäästä halusta omistaa toinen.
Pitää kiinni ja omistaa ovat kaksi täysin eri asiaa.
Ja pitää sanoa tähän lopuksi että en tarkoita että nämä ajatukset pitäisi hyväksyä tai että kenenkään muun pitäisi yrittää ajatella/elää näin. Itse teen niin, muuten en osaa olla. Ja suht onnellinen olen noin pääpiirteittäin.
Lisäys: Siitä vuoristoradasta.... Sellainenhan rakkausuhde on joka tapauksessa, päättyi se sitten miten tahansa tai jatkuu vaikka elämän loppuun asti.
Siitä oikeasta puhuminen on toinen aihepiiri, joka saa mut varpailleen. Itse kun ei sellaiseen oikein usko. Tai ehkä sen sitten uskoo, kun joskus yhtäkkiä siltä tuntuu, että toinen on se oikea. Ainakin silloin.
Sillä kun sanoin ainakaan ainoa oikea, tarkoitin juuri sitä että voi olla enemmän kun yksi oikea. Saattaa tietysti olla että joku voi onnistua missaamaan niistä jokaisen.
Pelko on varmasti tärkein ihmisten kokemista tunteista eloonjäämisen kannalta. Ja miksei sitten muissakin asioissa jonkinlainen suojamekanismi. Siihen on aina syynsä, miksi ihminen pelkää. Kivun tunne toinen tärkeä tuntemus. Fyysinen varoittaa vaarasta. Psyykkinen? Jaa'a. Varmaan liittyy läheisesti siihen, että ihminen on sosiaalinen eläin. Yksin jääminen on uhka eloonjäämiselle, tai oikeastaan se on ollut kohtalokas seuraus. Rohkeuskaan ei muuten ole sitä, ettei pelkää mitään vaan pelkojensa voittamista.
Joo, olet ihan oikeassa että pelko on yksi todella tärkeä tunne. Mutta tuntuu että nykyihmisillä on noi vaistot niin pahasti hukassa että pelätään kaikkea ihan turhaa, kun on niin vähä asioita mitä tarvitsee pelätä. Tai ainakaan kannattaa pelätä koska suuri osa asioista joissa on oikeasti paljon pelättävää, ovat sellaisia joihin ei voi välttämättä vaikuttaa. Ja jos liikaa kaikkea pelkää, ei kyllä tule mitään kokemaankaan. Ja kun ihminen on tosiaan sosiaalinen eläin, niin eikö se ole vähän niinkin, että jos etukäteen ihmissuhteita pelkää ja ajattelee että tulee sattumaan kuitenkin, tulee jäämään ihan takuuvarmasti yksin kun ei uskalla ottaa selvää toisesta ihmisestä. Kipu varoittaa vaarasta, totta. Mutta ei kai nyt sitä kipua silloin tunne kun on rakastunut, tai rakastaa toista ja kaikki on suhteessa hyvin? Mitä järkeä sitä mahdollisesti tulevaa kipua on etukäteen käydä pelkäämään? Ei sitä kipua välttämättä tule, kaikki voi mennä hyvinkin. Voi olla että jos sitä liikaa pelkää ja kelaa etukäteen, niin juuri sillä saa sen sitten kohdalleen tulemaan. Mitenkö niin? Sen takia kun pelätessään kaikkea, käy helposti sitomaan toista liikaa ja käyttäytyy muutenkin niin että ajaa pois luotaan.
Ja todellakin rohkeus on pelkojensa voittamista. Esim. sitä että voittaa pelkonsa rakastaa
hihhih rehvit on sovittu.. pitää vakoilla miten homma etenee (jos etenee) *hihittel*
aivan liian aikaista kyl sanoo mitää mut pitkän hiljasuuden jälkeen tää on aika hauskaa
Joopa joo, taas yksi oudohkon tapahtuman seurauksena järkätty treffi ja hyvin meni. Mut se vaan et muija ei oikeen napannu ja muutenki se oli kai alusta asti liikkellä vaan kaveri mielessä. Ei helvetti, mut en ymmärrä. Kaveri tyttöjä alkaa nyt oleen ihmeen paljon eikä haittaa yhtään, mutta kun se tärkein eli rakkauden tunne puuttuu mun elämästä. Prkl, nyt vi*uttaa ja tunnelman kruunaa mahdollisimman herkkä ja surullinen Secret Garden - Nocturne
Kyse oli aikuistumisesta ja sen mukana tulevasta häviämisestä.
Ahaa. Siinä tapauksessa ymmärrän paremmin mitä tarkoittaa että jotain häviää.
Jos oot noin varovainen jo mielipiteittes esiintuomisessa, ni... ;)
Jos viittaat tohon toi on vain mun mielipide, niin tarkoitin sillä sitä että, se on vain mun mielipide. Ei yhtään parempi kuin jonkun toisen, eikä yhtään huonompikaan.
Itse kun ei sellaiseen oikein usko. Tai ehkä sen sitten uskoo, kun joskus yhtäkkiä siltä tuntuu, että toinen on se oikea. Ainakin silloin.
rehvit on sovittu.. pitää vakoilla miten homma etenee (jos etenee) *hihittel*