Elämä on liian lyhyt surullisena olemiseen... No ei vaan, kyllähän se sattuu, jos menettää jonkun, jonka varaan on ajatellut rakentavansa koko tulevaisuuden.
Oon kyllä huomannut nyt kun olen seurustellut, että mitkään hauskanpitojutut ei kiinnosta enää ollenkaan. En jotenkin näe enää niissä mitään pointtia, elämä junnaa vaan paikoillaan.
Mutta joo, kyllä mua tässäkin mietityttää se, kuinka suhde kestää sellaisen 7 kk:n erillään olon... Olisiko parempi erota, pitää taukoa vai uhrautua suhteen edessä ja jäädä puolison luo? Ei kyllä liity sinkkuluukkuun varsinaisesti, mutta itsehän kirjoitan vain tänne...
Elämä on liian lyhyt surullisena olemiseen... No ei vaan, kyllähän se sattuu, jos menettää jonkun, jonka varaan on ajatellut rakentavansa koko tulevaisuuden.
Oon kyllä huomannut nyt kun olen seurustellut, että mitkään hauskanpitojutut ei kiinnosta enää ollenkaan. En jotenkin näe enää niissä mitään pointtia, elämä junnaa vaan paikoillaan.
Mutta joo, kyllä mua tässäkin mietityttää se, kuinka suhde kestää sellaisen 7 kk:n erillään olon... Olisiko parempi erota, pitää taukoa vai uhrautua suhteen edessä ja jäädä puolison luo? Ei kyllä liity sinkkuluukkuun varsinaisesti, mutta itsehän kirjoitan vain tänne...
Paha tohon on vastaa mitään tietämättä tarkempia tietoja. Joillakin tuollainen voi toimia mutta itse en varmaan pystyisi tuohon. Jossei sitten sumplisi jonkun järkevän systeemin niin että näkisi kuitenkin vähintään kerran kuukaudessa. Tietysti tuo välimatka voi olla aika pitkä niin se vaikuttaa sitä mut jos oikeasti elää tällä hetkellä elämänsä parasta aikaa ja uskoo omaan suhteeseensa niin kannattaa ehdottomasti kokeilla. Huomaat kuitenkin vasta sitten myöhemmin mitä olet menettänyt josset anna edes sille mahdollisuutta.
Itsellä pari viikkoa takana tätä sinkkuilua eikä fiilis ole yhtään sen parempi vieläkään. Tilannetta ei tietenkään helpota että asun vieläkin yhteisessä asunnossa (koska vuokramarkkinat ovat täysin kuralla eikä ole varaa ostaa omaa (puhumattakaan niiden markkinoiden kuralla olemisesta)) ja välillä fiilis vaihtelee paljonkin. Koittanut hukuttaa murheet viinaan mutta siitä ei ole mitään hyötyä. Alkoholi auttaa hetkellisesti saamaan ajatukset pois mutta jossain vaiheessa se lähtee käsistä ja juo vain suruun. Sitten juokin niin paljon että seuraavat 2 päivää ovat täysin morkkiksessa elämistä ja itsetuhoisten ajatusten pohtimista. Vaikeinta tässä on varmaan se yksinäisyys ja sitten ihan vaan se että tajuaa että homma on oikeasti tässä, mitään tietä takaisin ei enää ole.
Varmaan sitten kun saa kämppäasiat sumplittua niin pystyy pikkuhiljaa kasaamaan omaa elämäänsä jälleen.
Ja vieläkin listoilla. On se ihme kun ei kolahda. Tänään viimeksi rautakaupassa yksi tyttö katsoi minua pitkään ja hymyili mutta ei sitten sanonut mitään.
Itse olen muutamalle mennyt juttelemaan, mutta eivät saa sanotuksi mitään tai sitten häkeltyvät tilanteesta.
No, ehkä vielä joskus joku kiinnostuisi minustakin niin ei olisi yksipuolisia nämä ihastukset/kiinnostuksen nostattaminen.
Sain viimeviikonloppuna vihdoin kunnolla irtauduttua tosta eksästä. Sain itkettyä pariinkin otteeseen. eka omille ja sitten sen kavereille. Ja sain selvyyden moneen juttuun liittyen sen ja sen eksän juttuun, mikä on osin myös vaikuttanu tähän mun ja oman eksän juttuun ja myös ne pysty valottamaan lisää tän ihmisen persoonaa.
Oon myös jo silloin muuta viikko ennen eroa ruvennu miettimään sitä että vaikka me monella tavalla oltiin täydelliset yhdessä oli tiettyjä tapoja, joilla me ei sovittu toisillemme ollenkaan. Sitä kautta oon ruvennu toisaalta ymmärtämään paremmin miten tää oli vääjäämätöntä. Mua joskus silloin meidän alkuaikoina ihmetytti miks en pystyny näkemään mitään tulevaisuutta meille. En edes lyhyttä sellaista. Kuitenkin me hengattiin kuitenkin aika kauan yhessä.
Hyvät muistot siitä kuitenkin jäi ja tuo suhde kehitti mua paljon.
Saa nähä vaan mitä tapahtuu sitten, kun joudun sen ekaa kertaa näkemään. Epäilen, että sille saattaa olla vaikeempaa kohdata mua kun mulla sitä, koska se välttelee tunteita ja vaikeita asioita. Mun pitää hyväksyä se, että jotkut ihmiset ei myöskään välttämättä vaan voi jäädä ystäviksi.
Sain viimeviikonloppuna vihdoin kunnolla irtauduttua tosta eksästä.
famous last words.
mä luulen että sä pääset tosta oikeasti eroon vasta siinä vaiheessa kun et enää yritä päästä siitä eroon. jossain vaiheessa vain huomaat ettet enää ajattele edes koko asiaa vaan oot pystyny siirtymään elämässä eteenpäin.
itellä toi vaihe on vasta todella kaukana vaikka huomaankin katselevani jo muita naisia enkä ole enää täysin lamaantunut kuin pari viikkoa sit. kunhan nyt sais nää kämppäasiat hoitumaan niin vois oikeasti keskittyä siihen oman elämän uudelleenalkamiseen.
Mutta joo, kyllä mua tässäkin mietityttää se, kuinka suhde kestää sellaisen 7 kk:n erillään olon... Olisiko parempi erota, pitää taukoa vai uhrautua suhteen edessä ja jäädä puolison luo?
Tää on muuten mitetityttänyt minuakin! Tapasin viimeviikolla tytön, joka kertoi minulle ''en mie seurustele, minun poikaystävä on armeijassa'' tästä ihmeissäni ollessaan aloin kuulustelemaan häntä miksi hän ei pysty seurustelemaan henkilön kanssa, joka on armeijassa:
Kuuleman olisivat aivan liikaa erillään, ekä tyttö sitä kesatäisi samaan aikaan eräät ystäväni seurustelevat keskenään ja poika opiskelee Torniossa ja tyttö Rovaniemellä ja he ovat olleet 6kk yhdessä...
Nyt just tällä hetkellä en halua ketään naista säätään mun elämää, kuten opettaan työn haussa:
Nainen: "Ala soitteleen firmohin"..
Minä: "sitähän mä just teen.. mutta niihin paikkoihin tarvitsee työkokemusta"
Nainen: "Noi on UFO-juttuja.. Osta nyt itsellesi elämä hei"
Minä: "Opetat isääs paneen"
Mutta joo, kyllä mua tässäkin mietityttää se, kuinka suhde kestää sellaisen 7 kk:n erillään olon... Olisiko parempi erota, pitää taukoa vai uhrautua suhteen edessä ja jäädä puolison luo?
---
Tää on muuten mitetityttänyt minuakin! Tapasin viimeviikolla tytön, joka kertoi minulle ''en mie seurustele, minun poikaystävä on armeijassa'' tästä ihmeissäni ollessaan aloin kuulustelemaan häntä miksi hän ei pysty seurustelemaan henkilön kanssa, joka on armeijassa:
Kuuleman olisivat aivan liikaa erillään, ekä tyttö sitä kesatäisi samaan aikaan eräät ystäväni seurustelevat keskenään ja poika opiskelee Torniossa ja tyttö Rovaniemellä ja he ovat olleet 6kk yhdessä...
kai toi riippuu ihan ihmisluonteesta. toisaalta toi nainen kenen kaa oot jutellu vaikuttaa ihan lutkalta jos kerran se toteaa että ei seurustele mutta poikaystävä on armeijassa. jotenki jää vähän sellainen maku tosta suuhun et se poika kuvittelee vieläkin seurustelevansa ja tää tyttö pyörittää muita sinä aikana. toivottavasti asia ei ole näin.
---
Sain viimeviikonloppuna vihdoin kunnolla irtauduttua tosta eksästä.
---
famous last words.
mä luulen että sä pääset tosta oikeasti eroon vasta siinä vaiheessa kun et enää yritä päästä siitä eroon. jossain vaiheessa vain huomaat ettet enää ajattele edes koko asiaa vaan oot pystyny siirtymään elämässä eteenpäin.
itellä toi vaihe on vasta todella kaukana vaikka huomaankin katselevani jo muita naisia enkä ole enää täysin lamaantunut kuin pari viikkoa sit. kunhan nyt sais nää kämppäasiat hoitumaan niin vois oikeasti keskittyä siihen oman elämän uudelleenalkamiseen.
No älä. Nää mun fiilarit vaan menee ylös ja alas. Tänään taas tosi nihkee päivä ja kokoajan ajattelen sitä. Mut sitä se kai on ja tulee olemaan viellä pitkään.
Kirjotin tonne penni ajatuksista topicciin siitä, miten oikeestaan tajusin ihan vaan kalenteria kattomalla, että odotan jotenkin itteltäni hirveen nopeeta asioiden käsittelyä tajuamatta, että jos siitä on vasta 2½ viikkoa en voi olettaakkaan että prosessi on valmis, vaikka se hetkittäin siltä tuntuiskin http://klubitus.org/forum_aihe.php?id=52078;pid=1633543#1633543
Mäkin oon kyllä katellu jo muita sillä silmällä ja "eron jälkeinen libido" löytyy(Eli kaikkee on pantu). Piti olla treffit yhen tyypin kanssa, mutta se kaatu. Sinänsä tiedän, etten oo oikeesti valmis suhteeseen. Tiedän parikin ihmistä, joka haluis kokeilla muutakin, kun kaveruutta, mutta en viitti lähteä rikkomaan toisia ihmisiä teipatakseni omia haavojani. Haluan mieluummiinkin jonkun samassa tilanteessa olevan ihmisen, jonka kanssa ei oo tunteita ja jonka kanssa voi panna ja halailla ja käsitellä asioita.
Oon kyllä tajunnut, että olin exän reboun sen eksästä. ja ilmeisesti se taas oli tän eksän reboundi siitä, kun niidne joku ties kuinka pitkänajan suhde kaatui. Eli tuskaa on ollut ja se kiertää. Jos mäkin viellä laitan sen kiertämään niin siinä nyt ei oo mitään järkee
Sinänsä on huvittavaa, etä sinkkuluukku on oikeestaan enemmänkin eroluukuksi muodostunut. Silloin kun oon itte ollu sinkkuna ja ei oo ollu eroprosesseja käynnissä oon ollu aina todella onnellinen siitä, että saan olla itsenäinen yksilö.
Sinkkuus on myös kivaa, ei pelkkää yksinäisyyttä(ajatelin vaan muistuttaa)
"Fall in love when you’re ready, not when you’re lonely."
Toi on se mitä oon just kans peräänkuuluttanu. Tunnen monia ihmisiä jotka sanoo hakevansa suhdetta ja sanon aina niille, että ei kannata.
Ihminen joka etsii löytää kyllä, mutta se löytää vaan jonkun täyttämään sen aukon minkä pitäis olla täytetty sillä ihmisellä itsellään. Ja sitä helposti tulee tyydyttyä vähempään ihan vaan siksi, että haluaa seurustella. Ei halu seurustella voi olla se syy miksi seurustelee.
järkkyä miten aika on mennyt _niin_ nopeasti. jotenkin ajatuksissa on, sisäisesti mietin, että ero olisi tullut "jonkun aikaa sitten", vaikka itseasiassahan noin kuukauden sisään olen ollut sinkku tasan vuoden. (!) välillä kyllä kieltämättä menee kuukausiakin(?) ettei eksä kävisi mielessä, mutta välillä iskee hullu kaipuu kainaloon
viimeisen vuoden aikana en ole kyllä tehnyt yhtään mitään tilanteen korjaamiseen. jotenkin uudet ihmissuhteet, tutustuminen, tapaaminen jne tuntuu äärimmäisen suurelta ja voimia vaativalta koitokselta. monia tosi kiinnostavia tyyppejä on kyllä ollut, näin netin kautta, jutellut asioista jne, sopinut ja suunnitellut näkemistäkin, mutta aina ne on sitten jotenkin vaan jääneet. kamala huomata miten nopeasti sitä erakoituu jotenkin.
ehkä mun ei pitäisi luottaa "tulee kun on tullakseen" asenteeseeni. mut toisaalta, kai se voi hyvin viedä vuodenkin yli pääseminen, takana kuitenkin oli suunnilleen 2.5 vuotta, vaikka siitäkin ajasta suurin osa oli sellaista on/off-vaiheilua.
yksilöllistähän toi toipumisaika on. ja riippuu paljon siitä oletko jättäjä vai jätetty. tuntuu että olisin päässyt askeleen eteenpäin kun on ollut kaks päivää ihan ok fiilis mutta eiköhän maailma kohta taas romahda jalkojen alta.
itsekin sekoillut ja hankkinut muutaman nopean laastarin mutta ei siitä kyllä jää kuin helvetin paha morkkis. kun siitä ei oikeasti saa mitään irti niin kannattaa suosiolla jättää väliin, pahimmassa tapauksessa loukkaa vielä toisen ihmisen tunteita siinä prosessissa.
mitään vakavaa seurustela on vaikea kuvitella vielä pitkään aikaan, toisaalta pitäähän sitä olla avoimin mielin liikkeellä. vituttais ihan yli kaiken kun "se oikea" tulis jossain vastaan ja sit päättäisinki etten yritä koska en oo varma oonko päässy edellisestä yli. mieluummin selittäisin oman tilanteeni ja kattoisin lähdetäänkö edes kokeilemaan.
toi 2la:n sanonta oli kyl tosi hyvä ja yhdyn tohon 100%, tohon pitäis aina pyrkiä.
Ihminen joka etsii löytää kyllä, mutta se löytää vaan jonkun täyttämään sen aukon minkä pitäis olla täytetty sillä ihmisellä itsellään. Ja sitä helposti tulee tyydyttyä vähempään ihan vaan siksi, että haluaa seurustella. Ei halu seurustella voi olla se syy miksi seurustelee.
Koska elämässä on aina otettava mahdollisimman paljon? Toiseksi parhaaseen vaihtoehtoon ei voi tyytyä? Koska seurusteleminen on valittu täyttämään joku pyhä tarkoitus?
Ymmärrän jos tunnet oman elämäsi kontekstissa, että haluat seurustella jonkun muun syyn takia kuin sen, että haluat seurustella, mutta miksi nää lauseet pitää kirjoittaa tällain unversaaleina faktoina ilman mitään kunnioitusta muiden ihmisten maailmankuvia kohtaan?
Mut tää nyt vaan on tätä mun omaa oireilua siitä tunteesta, että tuntuu jotenkin niin hassulta ajatuskin mennä sanomaan kenellekään miten niiden pitäisi elää.
"Fall in love when you’re ready, not when you’re lonely."
Is it love that you fall in, when trying to avert loneliness? It seems to be a sought after band-aid for it, sure..
Hmm.. Oikeasti! Mitä se on mihin putoaa (koska toi on mun mielestä kyl just hyvä sana tähän) kun tuntee itsensä niin yksinäiseksi, että on pakko löytää rakkautta? I've kinda been there, mut en osaa sanoa. Sepittelyoireyhtymän voima lienee niin valtava, että todellisuudesta niin vaikeiden tilanteiden takaa on vaikea saada otetta. Auttakee!
mennäänkö naimisiin? 
välillä kyllä kieltämättä menee kuukausiakin(?) ettei eksä kävisi mielessä, mutta välillä iskee hullu kaipuu kainaloon