Replying to SINKKULUUKKU:
siveys, 17.12.2009 23:58:
Ymmärrän tavallaan mitä ajat takaa, mutta tämä lähestymistapa on mielestäni hieman ongelmallinen seuraavista syistä:
1. On hyvin vaikeata määrittää milloin ihminen tekee kaikkensa. Ihminen voisi aina valmistautua paremmin ja käyttää enemmän aikaansa itsensä, kumppaninsa ja maailman ymmärtämiseen, voidakseen täten paremmin kohdistaa voimansa yhteisen tulevaisuuden takaamiseen. Jos ihminen "tekee kaikkensa yhteisen tulevaisuuden eteen" niin miten hänen energiansa jakautuu toiminnan suuntaamiseen ja toimintaan itseensä? Kuinka ison osan energiastaan ihmisen tulee käyttää näihin toimintoihin? Miten viestit tämän ajatusrakenteen potentiaaliselle kumppanillesi?
2. Minulle se, että tekee kaikkensa tarkoittaa sitä, että asia on arvoasteikossa kaiken muun yläpuolella. Mistä tiedän, että maailma ei tuo eteen jotakin, joka tuntuu tärkeämmältä ja arvokkaammalta kuin yhteinen elämä? Tuleeko minun luvata, että jätän syöpähoidot kehittämättä ja nälänhädät ratkaisematta jos näiden saavutusten aikaansaaminen näyttäisi tarkoittavan sitä, että en enää kykenisi ylläpitämään parisuhdettani?
How far is a man supposed to go for you? Kill thousands to ensure that you two will stay together?
1. Mielestäni se, että tekee kaikkensa, tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että jos huomaa jonkin ongelman, pyrkii tekemään töitä tämän asian eteen ja korjaamaan sen. Kuten itse sanoit, aina voisi valmistautua paremmin (ja toisaalta kaikkeen ei voi ikinä varautua), joten mielestäni oleellisempaa tässä on se, miten ihminen suhtautuu jo jossain määrin havaittuihin ja tiedostettuihin ongelmakohtiin.
2. Tämän vuoksi kirjoitinkin, että sillä hetkellä rakastaa ja että sillä hetkellä haluaa tehdä kaikkensa yhteisen tulevaisuuden eteen. Mielestäni kuitenkin suhde itseen on aina se kaikista tärkein suhde, joten jos itsessä tapahtuu suuria muutoksia, nämä lupaukset eivät mielestäni enää päde (näen, että kyseessä on tavallaan eri ihminen, joka haluaa eri asioita ja erilaista elämää). Itseään ja oma minuttaan ei mielestäni voi koskaan uhrata jonkun toisen vuoksi. Eihän sitä voikaan koskaan tietää, mitä elämä tuo tullessaan ja mielestäni parisuhde pitäisi uhrata, jos joku asia on hyvin tärkeä itselle, eikä näitä kahta asiaa voisi sovittaa yhteen.
siveys, 17.12.2009 23:58:
Onko se pysyvä vai vaikuttaako se vain tämänhetkisen kokemuksesi valossa siltä? Kuinka pitkään se on pysynyt samanlaisena? Mitkä ovat olleet isoimpia muutoksia arvomaailmassasi sanotaan nyt vaikkapa 10 vuoden sisällä? Puhummehan nyt kuitenkin parisuhteesta, jonka on tarkoitus kestää 80 vuotta.
No enhän voi tietää muuta kuin että tämänhetkisen kokemukseni valossa se näyttää hyvin pysyvältä. Se on pysynyt hyvin samankaltaisena siitä lähtien kun olen alkanut tämänkaltaisia asioita pohtimaan. Kymmenen vuoden sisällä isoimpia muutoksia arvomaailmassani on ollut ehkä rahan ja terveyden merkityksen hienoinen korostuminen.
siveys, 17.12.2009 23:58:
Itse uskon, että ihmissuhteet (kaikissa muodoissaan) ovat moninaisuudessaan se pohja joka meistä kasvattaa ainutlaatuisia ja arvokkaita, mielenkiintoisia ja innostavia yksilöitä. Viimeinen asia mitä minä haluan ihmisille, joita vilpittömästi rakastan on se, että he lakkaisivat kasvamasta, kehittymästä, kokemasta ja rakastamasta muita kuin minua. Tämä on monogamisen yhteiskuntamallin sisällä kasvaneena yksilönä luonnollisesti suhteellisen pitkän kasvuprosessin takana oleva asennoituminen, mutta ei ainakaan vielä toistaiseksi ole näyttänyt millään tapaa mahdottomalta saavuttaa.
Vaikka kuinka kokisinkin olevani erinomainen ihminen, on minun kuitenkin hyväksyttävä se tosiasia, että minä en kykene tukemaan ihmisiä kaikenlaisessa kasvussa. Minä en kykene jatkuvasti tuomaan uusia kokemuksia ja uusia näkökulmia rakkaideni elämään, sillä olen vain oman pienen pääni vanki. Sillä, että päästän rakkaani vapaaksi uskon saavani lopulta myös itse paljon enemmän. Minulle itselleni jää enemmän aikaa muuhun (joko muille rakkailleni tai muiden arvokkaina pitämieni asioiden edistämiseen) ja pääsen suurella todennäköisyydellä kuitenkin lopulta rakkaitteni kautta käsiksi kaikkeen siihen kauniiseen, jota he keräävät matkoilla ympärilleen.
Ajattelemme tästä hyvin eri tavoin. Ehkä suurin syy siihen miksi ajattelen näin, on se, että en näe ihmissuhteita yhtä suuressa roolissa ihmisen kasvussa ja kehityksessä. En myöskään itse tarvitse tai hae hirveästi tukea kasvussa, joten en oikein osaa arvostaa sitäkään, että tälläisessä järjestelyssä sitä ehkä saisi enemmän. Mielestäni jokaisen tulee itse kasvaa ja kehittyä ja tukea itse itseään tässä kasvussa. Jos toinen sitä haluaa ja pysyy tukemaan, vielä parempi.
siveys, 17.12.2009 23:58:
Määräaikaisten sitoumuksieni tärkeyden lisäksi olen myös onnistunut toistaiseksi vakuuttamaan itseni siitä, että rakkaus on sellainen asia, jolla ei tarvitse olla määräaikaa. En vielä tiedä onko sen kohdalla mielekästä pyrkiä ikuisuuteen, mutta ainakin toistaiseksi tuntuu siltä, että se on asia, josta en halua luopua kenenkään rakkaani kohdalla. Tulevaisuudessa toivon, että kykenisin laajentamaan rakkaitteni piiriä vielä huomattavasti suuremmaksi, mutta se on toistaiseksi vielä osoittautunut niin haasteelliseksi, että jään kai vielä odottamaan jonkinlaista valaistumista tämän asian tiimoilta ;)
Mielestäni usein on helpottavaa, että rakkaus loppuu. Olen samaa mieltä siitä, ettei rakkaudella välttämättä ole määräaikaa ja siten sen loppuminen onkin helpottavaa, jos tietää, ettei suhteesta tule mitään, ettei yhteistä tulevaisuutta ole tms.
siveys, 17.12.2009 23:58:
Arvomuutoksen tapahtuminen ei nähdäkseni ole mikään tietoinen prosessi. Se ei ole sellainen asia, jota voi tietoisesti valita tai hylätä jollakin hetkellä, vaikka omaa muutosprosessiaan voikin tietoisilla valinnoilla ohjailla. Silloin kun toteat, että arvosi ovat muuttuneet ei ole enää mitään takeita sille, että ikinä haluaisit takaisin vanhaan.
Lisäksi kyse ei ole laisinkaan siitä, että minä pelkäisin omaksuvani monogamisessa parisuhteessa kumppanini arvomaailman. Kyse on siitä, että minä pelkäisin oman arvomaailmani muokkautuvan suosimaan enemmän esimerkiksi perheeni turvallisuutta, taloudellista vakautta, tunteellista tasapainoa tai lasteni hyviä kehittymismahdollisuuksia. Nämä arvomuutokset eivät tulisi kumppaniltani vaan siitä, että nämä asiat alkaisivat minusta vähitellen vaikuttamaan enemmän ja enemmän oman henkisen hyvinvointini edellytyksiltä.
Jos arvosi ovat muuttuneet, etkä halua enää takaisin entiseen, eivätkö arvosi olekin paremmat kuin ennen? Miksi haluaisit takaisin entiseen?
En vain käsitä, miten voit pelätä jälkimmäisessä kappaleessa esittämäsiä arvomuutoksia. Jos haluat parisuhteen ja / tai lapsia (ja ne olisivat yksiä elämäsi tärkeimmistä asioista), niin eikö tuon kaltaiset arvomuutokset olisi ainoastaan positiivisia asioita? Se, että nämä asiat tulisivat sinulle tärkeiksi, ei tarkoita sitä, etteivätkö sinulle itselleen tärkeät asiat olisi yhä sitä. Turhimmat jutut voivat kyllä karsiutua pois, mutta toisaalta huomaahan ainakin, mikä oikeasti on tärkeää ja samaten oppii käyttämään aikaansa paremmin.
