Twist, 13.11.2008 20:00:
--- pululu, 13.11.2008 19:58:
Kyllä tää elämä voi olla kivaa ilman palloa nilkassa :)
---
Outo kommentti. Et oo näköjään tavannut sitä oikeaa. Koska kun tapaat oikean haluat olla mukana niin paskassa ja hyvässä.
Mä näkisin enemmänkin että se on kypsyyden merkki että on melko onnellinen ihan yksinkin; ainakin mä haluan olla sen verran ehjä ihminen että pärjään yksin, ja jos sit joskus löytyy joku kiva ni se on niinku bonus. Sen sijaan "pakko olla jonkun kaa"-pinttymästä eksyy aika helposti " jos mulla ois joku niin mulla ei ois ongelmia"- ajatusmalliin, joka taas ei ole kovin kaukana siitä että odottaa sitä oikeaa voidakseen kaataa omat ongelmat sen niskaan
edit: aargh, olinpa kirjoittanut tästäkin melkein samat asiat jo aiemmin.
kilobitti, 13.11.2008 20:15:
--- Twist, 13.11.2008 20:00:
--- pululu, 13.11.2008 19:58:
Kyllä tää elämä voi olla kivaa ilman palloa nilkassa :)
---
Outo kommentti. Et oo näköjään tavannut sitä oikeaa. Koska kun tapaat oikean haluat olla mukana niin paskassa ja hyvässä.
---
Mä näkisin enemmänkin että se on kypsyyden merkki että on melko onnellinen ihan yksinkin; ainakin mä haluan olla sen verran ehjä ihminen että pärjään yksin, ja jos sit joskus löytyy joku kiva ni se on niinku bonus. Sen sijaan "pakko olla jonkun kaa"-pinttymästä eksyy aika helposti " jos mulla ois joku niin mulla ei ois ongelmia"- ajatusmalliin, joka taas ei ole kovin kaukana siitä että odottaa sitä oikeaa voidakseen kaataa omat ongelmat sen niskaan
Juurikin näin! Ja en todellakaan tarkoita sitä etten koskaan-enää-ikimaailmassa halua ryhtyä parisuhteeseen. Nyt on hyvä olla yksin, mutta kyllä mä edelleen unelmoin täydellisestä miehestä ;)
Mulla on kyllä aika repaleinen olo kun en ole koskaan seurustellu. Mitä pidemmälle tätä jatkuu, niin sitä vaikeempaa tää tuntuu olevan. Läheisyyttä kaipaan, sille ei voi mitään. Välillä on sellai olo, että "tätäkö tää elämä nyt sitte on?" Jouluista on tullut mulle tästä syystä todella vaikeita.
Mua ei tää sinkkuus niin hirveästi häiritse.. Olen ollu sitä lähes koko elämäni muutamaa lyhyehköä suhteen poikasta mukaan ottamatta..
Mut se mua häiritsee, että kaikki seurustelevat kaverit hokevat koko ajan mantraa: Kyllä sä sen oikean vielä löydät. Tai kyllä se sieltä vastaan tulee. Tai koeta nyt kestää..
Siis mitä ihmettä, ymmärrän että kristillisessä yhteiskunnassa perhe on ainoa oikea elinmuoto, näkeehän sen jo verotuksen suunnittelussa. Mutta miksi minä sinkku ihminen olen jollakin tavalla viallinen jota tarvitsee sääliä ja kannustaa pariutumaan. ? Eikö sinkku ihminen voi olla onnellinen? Tarviiko ihminen parisuhteen ollakseen onnellinen? Ja jos tarvitsee niin miksi? Jostakin kummallisesta syystä kaikista surullisimmat ihmiset jotka olen tavanneet ovat olleet parisuhteessa...
Mut se mua häiritsee, että kaikki seurustelevat kaverit hokevat koko ajan mantraa: Kyllä sä sen oikean vielä löydät. Tai kyllä se sieltä vastaan tulee. Tai koeta nyt kestää..
Siis mitä ihmettä, ymmärrän että kristillisessä yhteiskunnassa perhe on ainoa oikea elinmuoto, näkeehän sen jo verotuksen suunnittelussa. Mutta miksi minä sinkku ihminen olen jollakin tavalla viallinen jota tarvitsee sääliä ja kannustaa pariutumaan. ? Eikö sinkku ihminen voi olla onnellinen? Tarviiko ihminen parisuhteen ollakseen onnellinen? Ja jos tarvitsee niin miksi? Jostakin kummallisesta syystä kaikista surullisimmat ihmiset jotka olen tavanneet ovat olleet parisuhteessa...
Ihmettelen vaan
Tääkin on hyvä pointti. Tuolla toisen luukun puolella kommentoin moniavioisia suhteita, mutta pakko kommentoida täällä sitten asian toista puolta. :)
Kaikki ihmiset eivät todellakaan tarvitse parisuhdetta ollakseen onnellisia. Olisi aika surullista, jos elämästä ei voisi nauttia ilman parisuhdetta. Sääli on kyllä niin turhaa tavaraa sinkkuuteen liittyen, varsinkin jos ihminen on onnellinen. Eipä sillä säälillä tosin auteta sellaistakaan ihmistä, joka ei ole onnellinen, oli hän sitten sinkku tai parisuhteessa.
Mä olen pienestä pitäen saanut olla tekemisissä ihanan naisen kanssa, joka ei vaan yksinkertaisesti halua seurustella. Hän viihtyy itsekseen, oman elämänsä rouvana. Jotkut voisivat ajatella, että onkohan hän itsekäs, läheisyyteen kykenemätön, tai kenties jotenkin muuten vain vinksahtanut. Nope, vallan ihana, lämmin ihminen, joka on onnellinen.
Itse koen, että olisi hienoa ja toivottavaa, että ihminen voisi löytää onnen itsestään, ennen kuin lähtee hakemaan sitä toisen ihmisen kautta - tällöin kun koko maailma ja onni takertuu ja käpertyy helposti liioiksi sen yhden ihmisen ympärille. Toisaalta ymmärrän myös heitä, jotka kaipaavat läheisyyttä, kosketusta ja rakkautta yksinäisiin hetkiinsä - nämä kun tuppaavat olemaan useimmille ihmisille luonnollinen osa ihmisyyttä.
Itse olen oppinut nauttimaan yksinolosta ja -elosta, mutta olen myös kaivannut yksinäisinä hetkinä läheisyyttä, enkä sitä häpeile. Se on meikäläisen mielestä tän elämän rikkaus, kun yleensä joutuu väkisinkin kasvamaan kipukohtien kautta, ja ne kipukohdat myös usein muuttuvat elämän kulmakiviksi. :)
pululu,
...kyllä mä edelleen unelmoin täydellisestä miehestä ;)
heheh..kuka ei unelmois täydellisestä jostakin..
Mä en unelmoi täydellisestä naisesta, enkä miehestä - vaan täydellisestä minusta.
Sitten vasta kun tunnen itse olevan täydellinen (mitä ei tule koskaan tapahtumaa! - pystyisin unelmoimaa täydellisestä naisesta).
Mä veikkaan, et se just joka on mulle SE tytteli - tulee olemaan sellanen joka aluks tuntuu, et se on just perfect kokonaisuudessaan..eli se ns.ihastumis vaihe. Sen jälkeen jos se tod. on SE, niin siitä alkaa löytää ns.huonoja puolia, mut ne on niin pieniä - et pystyy vaa ajattelee, no eihän kukaan ole täydellinen ja sen jälkee jos on viel ihastunu ni sillo tulee se fall in lööööw. hmm..tuliskoha se joskus?
Mut se mua häiritsee, että kaikki seurustelevat kaverit hokevat koko ajan mantraa: Kyllä sä sen oikean vielä löydät. Tai kyllä se sieltä vastaan tulee. Tai koeta nyt kestää..
Siis mitä ihmettä, ymmärrän että kristillisessä yhteiskunnassa perhe on ainoa oikea elinmuoto, näkeehän sen jo verotuksen suunnittelussa. Mutta miksi minä sinkku ihminen olen jollakin tavalla viallinen jota tarvitsee sääliä ja kannustaa pariutumaan. ? Eikö sinkku ihminen voi olla onnellinen? Tarviiko ihminen parisuhteen ollakseen onnellinen? Ja jos tarvitsee niin miksi? Jostakin kummallisesta syystä kaikista surullisimmat ihmiset jotka olen tavanneet ovat olleet parisuhteessa...
Ihmettelen vaan
---
Tääkin on hyvä pointti. Tuolla toisen luukun puolella kommentoin moniavioisia suhteita, mutta pakko kommentoida täällä sitten asian toista puolta. :)
Kaikki ihmiset eivät todellakaan tarvitse parisuhdetta ollakseen onnellisia. Olisi aika surullista, jos elämästä ei voisi nauttia ilman parisuhdetta. Sääli on kyllä niin turhaa tavaraa sinkkuuteen liittyen, varsinkin jos ihminen on onnellinen. Eipä sillä säälillä tosin auteta sellaistakaan ihmistä, joka ei ole onnellinen, oli hän sitten sinkku tai parisuhteessa.
Mä olen pienestä pitäen saanut olla tekemisissä ihanan naisen kanssa, joka ei vaan yksinkertaisesti halua seurustella. Hän viihtyy itsekseen, oman elämänsä rouvana. Jotkut voisivat ajatella, että onkohan hän itsekäs, läheisyyteen kykenemätön, tai kenties jotenkin muuten vain vinksahtanut. Nope, vallan ihana, lämmin ihminen, joka on onnellinen.
Itse koen, että olisi hienoa ja toivottavaa, että ihminen voisi löytää onnen itsestään, ennen kuin lähtee hakemaan sitä toisen ihmisen kautta - tällöin kun koko maailma ja onni takertuu ja käpertyy helposti liioiksi sen yhden ihmisen ympärille. Toisaalta ymmärrän myös heitä, jotka kaipaavat läheisyyttä, kosketusta ja rakkautta yksinäisiin hetkiinsä - nämä kun tuppaavat olemaan useimmille ihmisille luonnollinen osa ihmisyyttä.
Itse olen oppinut nauttimaan yksinolosta ja -elosta, mutta olen myös kaivannut yksinäisinä hetkinä läheisyyttä, enkä sitä häpeile. Se on meikäläisen mielestä tän elämän rikkaus, kun yleensä joutuu väkisinkin kasvamaan kipukohtien kautta, ja ne kipukohdat myös usein muuttuvat elämän kulmakiviksi. :)
10 points
Ei se ole itsekkyyttä jos pitää siitä ainoasta ihmisestä huolta, josta pitää pitää huolta sinkkuna eli itsestään. Kun lakkaa miettimästä mitä yhteiskunta haluaa ja alkaa ajatella mitä itse haluaa niin sinkkuna oleminen on äkkiä erittäin houkutteleva vaihtoehto. Itekkin oon tässä tajunnu, et hitto oon onnellinen ja oon sinkku. Arki rullaa, selvinpäin on kivaa ja kännissä on vielä kivempaa. Ei yhtään stressaavaa asiaa tai huolen aihetta. Saa olla todella hyvä parisuhde, että se voittaa laatusinkkuilun. Hyvin sanottu, et pitää löytää onni itsestään ennen kun lähtee hakee sitä toisen kautta. Parisuhde on parhaimmillaan parempi vaihtoehto kun sinkkuna oleminen ja huonoimmillaan paljon huonompi vaihtoehto. Parhaimmillaan siitä saa ne hyvät puolet menettämättä sinkkuilun hyviä puolia. Sinkkuilun hyvät puolet on varmaan jokaisella yksilöllistä, itsellä the hyvä puoli on se, ettei tarvitse huolehtia muista kun itsestä. Moni varmaan luulee, että se ois vapaus, mutta omissa parisuhteissa on aina ollut ne samat vapaudet joita sinkkunakin haluan.
Välillä lievästi hymyilyttää kun jotkut lievästi sanottuna uskomattoman rasittavat henkilöt on löytäny ottajansa. Siinä miettii monesti, että saisin ampua itteeni pistoolilla kumpaankin polveen, lisätään vielä vasempaan olkapäähän, että asiat ois itellä edes yhtä huonosti kun tämmösellä väkisin pariutujalla jolla ei arpaonni ole oikein suosinut.
tänä syksynä jos ois jostain syystä ollu mies, niin se suhde ois ajautunut kuitenkin karille. että edelleen parempi sinkkuna. niin sairas kiire koko ajan päällä, ettei ois kyl ehtiny seurustella, kun ei ole ehtinyt edes ajatellakka ketään
voi hitto että stressaaaaaa
Oon ollut melkein koko elämäni sinkkuna. Exäänikin ihastuin aivan vahingossa. Ei kuulunut mun suunnitelmiin, että olisin hänen kanssaan ruvennut seurustelemaan. Eihän hän ollut ollenkaan mun "tyylinen"! Missä oli se tummanvaalea, auringonvaalentama surffitukka, jollaisen olin aina poikakaverilleni kuvitellut? No, en mä sitten voinut sille kuitenkaan mitään että rakastuin hänen sisimpään parin viikon hengailun jälkeen. Ja voi sitä aivokemioiden sotkua seuraavat puoli vuotta. Olin kuin joku mdma-päinen bilehippi, muikeilutti niin, että välillä meinas oikeasti lentää laatta.
Siihen kohtaan osui juuri Ylppäritkin, joten enhän mä niihin pystynyt lukemaan sivuakaan kun olin niin Naantalin aurinkoa ja täpinässä aamusta iltaan.
Mut joo, eipä tuota onneakaan sitten loputtomiin kestänyt. Liian eri arvomaailmat oli meillä, lisäksi mua ärsytti suhteen haasteettomuus - tyyppi ei osannut väitellä eikä laittaa kampoihin. Pari kunnon riitaa olis voinut puhdistaa ilmapiiriä, mutta monologiksihan se olis mennyt.
Itse oon aina kuitenkin osannut nauttia yksinolosta. Ja pakko kai se on ollut oppiakin nauttimaan, koska olen todella hidas syttymään yhtään kellekään. Mutta sitten kun (jos...) johonkuhun ihastun, on kyllä todellakin oksat pois! Välillä kyllä tarvittis jonkinlaista tukea ja turvaa, jos on elämässä paha aika meneillään. Olis myös ihana löytää sielunkumppani, jonka seurassa kumpikin tuntis itsensä loistavaksi tyypiksi. Liikaa on nääs niitä ihmisiä, jotka korostaa niitä omia paskoja puolia ja joiden seurassa ei pysty antamaan itsestään mitään irti.
Eniten kaipaan kuitenkin pitkiä keskusteluja ja sitä, että jonkun kanssa pystyis nauramaan! Todella harvoin tulee ainakaan selvinpäin naurettua niin, että meinaa virtsat livistää alle. Sitä mä kaipaan, sillä oon ainakin ollut joskus erittäin hilpeä.
Fyysisyys on myös hassu juttu. Sitä kaipasi suhteen loputtua ihan järjettömästi, mutta mitä kauemmin selibaatti on jatkunut, sitä vähemmän sitä himoitsee (kaipaa kuitenkin). Mut tosiaan, sitten kun jos tässä joskus kemiat lyö yhteen täysillä voin sanoa, että tulee varmaan otettua "hieman" takaisin näitä siveellisyyden aikoja... Mutta kevyesti jaksan kyllä odottaa hyvää vaikka seuraavat 10 vuotta. En nyt ehkä ihan selibaatissa, mutta kuitenkin
sativa, 20.11.2008 13:05:
No, en mä sitten voinut sille kuitenkaan mitään että rakastuin hänen sisimpään parin viikon hengailun jälkeen. Ja voi sitä aivokemioiden sotkua seuraavat puoli vuotta.
Itse oon aina kuitenkin osannut nauttia yksinolosta. Ja pakko kai se on ollut oppiakin nauttimaan, koska olen todella hidas syttymään yhtään kellekään.
Freja, 20.11.2008 13:10:
--- sativa, 20.11.2008 13:05:
No, en mä sitten voinut sille kuitenkaan mitään että rakastuin hänen sisimpään parin viikon hengailun jälkeen. Ja voi sitä aivokemioiden sotkua seuraavat puoli vuotta.
Itse oon aina kuitenkin osannut nauttia yksinolosta. Ja pakko kai se on ollut oppiakin nauttimaan, koska olen todella hidas syttymään yhtään kellekään.
---
Sori oli pakko quotata, ku tää oli ni hauska
Kyllä parin viikon hengailu on aika pitkä aika, jos on melkein yötä päivää "kavereina" yhdessä
Rakkaat sinkkuluukun kanssaeläjät. Haluan jakaa teille pienen palasen elämästäni ja kertoa teille lyhyesti kuluneesta viikosta, jonka vietin sinkkuna.
Tapasin maanantaina naisen, joka herätti minussa sellaisia tunteita, joita en ole koskaan voinut edes kuvitella kokevani. Tunsin ensimmäistä kertaa elämässäni, että minä en ole yksin vaan on joku, joka on kykenevä ymmärtämään minun maailmaani ja jakamaan sen hetkellisesti kanssani.
Vietimme viikon aikana yhdessä neljä iltaa, jotka usein jatkuivat aamuun sarastukseen saakka. Oloni oli kuin olisin leijaillut vaaleanpunaisessa usvassa, kuin mikään vastoinkäyminen ei kykenisi koskettamaan minua ja kuinka hänen vierellään ajan kulkeminen lakkaa ja kaikki muu katoaa. Siitä huolimatta, tai oikeastaan juuri sen takia, pidin koko viikon itsestäni hyvää huolta ja hoidin uuden energian siivittämänä työni ja muutkin minulle tärkeät asiat antaen parastani.
Tänään tuo nainen nousi lentokoneeseen ja matkasi takaisin kotiinsa toiseen maahan, jossa hänen elämässään tärkeät tavoitteet odottavat täyttämistään. En tiedä koska tapaamme seuraavan kerran, jos koskaan, mutta tuo nainen kulkee ikuisesti minun mukanani, erityisellä paikalla sydämessäni - niin kuin minäkin teen hänen sydämessään.
Myös minun elämäni jatkaa pääosin vanhoja uomiaan. Minulle tärkeät asiat ovat minulle yhtä tärkeitä ja minulle rakkaat ihmiset ovat minulle yhtä rakkaita. Se mikä on muuttunut on se voima, jolla olen osana tätä maailmaa ja jaksan edistää tavoitteitani. Ehkä tämä on vain hetkellistä, ehkä välillämme oleva yhteys joskus heikkenee ja muut asiat ottavat elämässämme vallan.. Mutta nyt -- juuri nyt -- minulla on todella hyvä olla.
Viikonloppuna pääsi taas tuon erään saman miekkosen lämpimään syleilyyn ja ai että sen seurassa on niin hyvä olla! Tykkään sinkkuilusta, mutta tuon ihmisen kanssa kyllä haluaisin niin kovasti olla enemmänkin
