...runoutta...

Mä en haluaisi kuulla sanaakaan. En tulevaisuudestani myrkkyjen keskellä.
Te tuotte ne sanat julki, tuskien huipuun on vielä matkaa.
Ja nyt jo kadonnut varjojen alle, kuin musta lintu katkennein siivin.
Eivät kukkia ojenna, piikikkäät köynnökset vain särkevät elämän.
Käsivarret mustelmilla, hiljaiseen enkeliin sattuu.
Mut älkää luulko että mä lannistun. En vielä tänään.
Ei kyyneleet ole heikkous. Ei minusta.
Ei vielä tänään. Toivottavasti ei huomennakaan.



" Miksi? Ei se auta.. etkä sinäkään voi kuin katsoa, ystäväni. "

Haiku:

katseesi lämmin
taivas harmaa on kylmää
kaipuu vierelläin

jos pitkästä aikaa laittais tännekkin jotain

Kärsi! Kärsi niinkuin minäkin kärsin kaikki nämä vuodet.
Itke kylmiä katkeria kyyneliä elämän.
Mut älä itke niitä mulle,lupaan nauraa.
Nauran sun tuskalle, mun tuskalle,
tälle elämälle, meidän elämälle.
Anteeksianto on tekopyhä rituaali
jotta kärsimys voi alkaa uudestaan.

Miksi olen niin pelkuri että en uskalla
salaisuuttani paljastaa?
Heikkoja kohtiani tunnustaa?
Aitoani katsettani ette koskaan tule kokemaan
koska uusi naamio suojaa aina uudestaan.
Sydämeni huutaa valoa! pelastajaa!
Mut naamio estää tulijaa.
Ja niin aina yksin olla saan koska olen
liian heikko naamiotani poistamaan.


-

*

Kasvoilla hiekkaa.
Myrsky tuli taas.
Miksi avasit suusi.
Tukehduit turhaan
omaan minääsi.
Tai ehkä et tajunnut,
tuskin vieläkään
selviä sanoja.
Olisi ollut kaunista,
jos olisit kerrankin ajatellut.
Taas tuli myrsky.
Mutta minä en tukehtunut.
Pidin suuni kiinni.
Vain kasvoilla on hiekkaa.

*

Voi kuinka kiva topic Pitäähän tänne minunkin laittaa tuotokseni kaiken kansan naureskeltavaksi


vaaleanpunaista, ihanaa
on rakkauteni suhun lämmintä, kiharaa
ja saa varpaissakin tuntumaan

se saa mun massuun perhosia
aina kun
sun suudelmiisi hukun

luot muhun uskoa, tulevaa
on jotain, mitä odottaa
sun syliisi tahdon nukahtaa
aina
mun pääni syliisi paina

oot rakkaampi kuin rakas
sun vuokses
sun luokses
juoksisin maailman ympäri
ja takas

Lumi näin joulun alla maassa kirkkaana loistaa
se kaikki huolet ja surut elämästä hetkeksi poistaa
pian kuusen alla jo lahjoja jaetaan
ja kännistä isiä illemmalla metsään paetaan
isi joi taas tänä jouluna liikaa viinaa
meille tämä oli taas yhtä piinaa
remmistä kovaa pylllylle tuli
punotti peppu niin paljon että istuessa lumelle se heti suli
onneksi äiti meille ruokaa ja lahjoja tuo
edes joku meidän perheelle lämpimän joulun suo

*

Taas iltaisin se palaa,
suru sydäntäni rajaa.
Muistoja mieleen toi
kun katseen kuvaasi mä loin.
Hetket kauniit luokseni palaa,
Mä itken niin usein salaa.
Toivoen sä onnellinen olet siellä,
kaukana tuhansien tähtien tiellä.
En päiviä yhteisiä heitä koskaan
sydämestäni pois, mut miten ilman sua
täällä koskaan onnellinen olla vois.
Taas itkee murtunut sydän,
miksi menetti viereltään ystävän hyvän.

mä kaipaan sua, ikuisesti
.

mä en oikeen tiedä, missä tää runo on sillai mun päähäni tullut, mahdollisesti oon lukenutkin joskus jostain mutta.. just nyt tekee mieli kirjoittaa :

we were friends once.
we laughed.
we shared.
then fell the rain of error.
rivers flooded.
we had lost the code.

[pieni][/pieni]

En osaa sanoa onko tämä runo mutta tämä on jotain mitä tuli joskus väsättyä tyttöystävälle kun se pyysi mua kirjottamaan jotain kaunista.

Niitä on kaikkialla, Nittä on ympärillämme joka päivä. Emme vain osaa enää erottaa niitä muista. Ne ovat enkeleitä. Jotka on lähetetty maahan. Siipensä menettäneitä enkeleitä. Ne ovat enkeleitä jotka on lähetetty maahan tuomaan onnea ja rauhaa. Mutta ihmisten itsekkyyden ja himon takia ne ovat menettäneet siipensä ja joutuvat siksi elämään ikuisesti tässä maan päällisessä helvetissä kanssamme.

Aika huono tuo on kun en muistanut sitä alkuperäistä kokonaan. Tuon tapainen se kuitenkin oli.

Laitetaan näytille typoineen kaikkineen.
Synkässä olotilassa kirjoitettu kyyneleiselle paperille...

---

With the blood in my vanes,
I write this to you,
Of the never-ending love this will tell.

The heart that speaks,
Is one that’s true,
As its end is already here.

Alas my love,
Was not enough,
For you I give my all.

Now pain is more,
Than I can bear,
I fear death no more.

My love shall be,
The dagger to drain,
All blood from this pierced heart.

For every beat,
My heart will muster,
Shall the dagger scream the truth.

That, love will be,
The last thing,
My heart will ever see.

As the end of my soul,
Is very near,
I want to tell you this.

Whatever happens,
To my soul,
This love was not a miss.

---

No pain, no sorrow
My soul is so hollow

No fear, no tear
I'm all without my dear

"... Yön pimeydessä minä itken verisiä kyyneleitä. Jokainen kyynel pudotessaan lattialle polttaa siihen jäljen. Nuo jäljet muodostavat hitaasti lattiaan palaneen sydämen ääriviivat. Mutta miksi sen sydämen täytyy olla siinä yksin, miksei sen rinnalla voi olla toista, joka pelastaisi omani tuskalta..."

*

Painajainen,
mun joka yön seuralainen,
vaeltaa ympäri huonetta,
ihmisparka,
ei löydy luonnetta,
paeta tunnetta,
ahdistuu,
kadonneesta todellisuudesta,
jokapäiväisestä pelokkuudesta,
unesta, elämisen mahdottomuudesta,
se jatkuu,
vaikken haluaisikaan,
Painajainen.

*

Nickiin liittyen...

Here I am again.
It's like the whole world crying with me.
I feel the drops on my skin.
It's like an angelic touch to purify me from
all the malice.

Here I am again.
Screaming and shouting my anger.
Letting my thoughts find their way out.
The Rain is my listener.

Here I am again.
Seeing how it gives plants water,
the fuel they need.
To me it retains the willing to go on.

Here I am again.
Rainchild is back home.

Olla onnellinen tänään,
nyt,
nauttia tästä hetkestä,
näistä ystävistä,
itsestään...

Ymmärtää,
että se voi olla ohi
seuraavan silmänräpäyksen jälkeen-
silti luottaa,
että saa jatkaa...

Kurkottaa tähtiin,
joskus tipahtaa-
silti ilman pelkoa,
elää,
nauraa,
itkeä,
rakastaa...

Jos osaisin kirjoittaa
kirjoittaisin sinusta.
Kuinka sinussa on kaikki
autuus ja tuska
rakkaus ja viha
ja minussa vain tuulessa
hiipuvaa hämmennystä.
Kuinka tämän pitkän tien päässä
en enää näekään sinua,
vain varjosi ja ikäväsi.
Mutta en osaa siitä kertoa,
olen sanojani niellyt niin kauan
etten enää saa mitään ulos.
Paperi on siis tyhjä.
ja minä aloitan alusta.

Jonain päivänä
sinä löydät minut,
kaikkien näiden
ihmisten joukosta.

Tunnistat minut siitä
miltä hiukseni tuntuvat
sormiesi alla.

ei tuule nyt
on tyyni nyt
on tuulikin jo tyyntynyt.

Sun katseesi,
kaikki murheeni kadotti.
Sun hymysi,
jään mun sydämestä
pois sulatti.
Sun läheisyys,
elämääni turvaa antaa.
Mä toivon niin,
että rakkauden tuuli
meitä ikuisesti kantaa.