universumin yläpäässä nukkuu,pienen pieni koira.
Isäntää jahtaa kissa ja kylpyä pelkäävä pentu kissaa,
paratiisin tiellä asuu perhe,3+setä jolle työ on erhe.
tässä linnassa on rikkaus ja köyhyys yhdessä,
mutta toisella,sydän ompi jäässä.onnetar suosii yhtä ja hylkii toista,silti onnelisempaa en ole nähnyt moista.hiirellä ystävä on,hassu,hullu ja erikoinen,lisäksi mahdoton.
Tuuli laulaa peikolle,
sade itkee sen murheita,
aurinko lämmittää sen sydäntä,
pilvet peittelee sen nukkumaan,
metsä suojelee sitä vaaroilta.
Hän on metsänpeikko,
hän on turvassa.
-
Pimeä on valoisaa
kun olet vierelläni.
Yö on päivä kun olet rinnallani,
ja joka kerta kun tartut käteeni
sydämessäni
aukeaa uusi kukka.
Jossain horisontissa nouseva aurinko
työnsi hämärää kauemmas.
Ei ollut enää yön varjoja joiden
suojiin olisi voinut paeta.
Oli se hetki jolloin maailmaan
mahtuin vain totuus.
Jäljelle jäi tyhjä,
ontto olo.
On aika selittää ja aika olla selittämättä.
Kuiskata voisi hiljaa
jos joku kuuntelisi.
Tunteita ei pidä peitellä,
ne on sanattomia viestejä sydämmestä.
Yksinäisyys on kuin tuuli,
välillä se katoaa mutta se palaa.
Se hiipii luoksesi ja koskettaa hiuksiasi.
Pimeinä iltoina se valittaa nurkissa.
Tahdot paeta sitä,
etsit suojaa ihmisistä.
Koetat unohtaa sen,
mutta se ei unohda sinua.
Välillä se panee sinut itkemään,
toisinaan se itkee itsekkin.
Sekin on yksinäinen.
Ystävälle.
Ystäväni
jaksa rakastaa elämääsi,
vaikka se ei aina
osoita rakkauttasi sinuun.
Jaksa hymyillä elämälle
vaikka se ei aina
hymyille sinulle.
Et ole yksin,
ota kädestä kiinni,
yhdessä olemme vahvempia.
Kiitos.
Mä normaalist kirjotan vähän tummasävysempää, ni noi tuntu oudoilta mun kirjoittamax..
Veteen heitettynä kivenä
uppoamme,
väreilevinä aaltoina vaellamme.
Syvemmälle siniseen,
horisonttiin punaiseen.
Kunnes pohjaan pysähdymme,
suurempaan aaltoon kuulumme.
Kunnes joku meidät löytää.
Mikä on merkitys teoilla,
jotka tehtiin ilman tarkoitusta?
Turhaan on kuljettu matka,
jos aikoo kääntyä takaisin.
On heitä jotka puhuvat,
vaikkei sanat tarkoita mitään.
On heitä jotka tekevät tekoja,
vaikkei teot merkitse mitään.
Heitäkö pitäisi seurata,
heitäkö pitäisi kunnioittaa,
heidänkö kaltaisiksi meidän pitää tulla?
Turhaksi turhan takia.
Sanansaattajan pää laatikossa,
lahjana,
verisenä elettynä elämä.
Kuka sai viestin,
kuka ymmärsi sen?
Kuka katkaisi viestin,
ja kuka lähetti ihmisen?
Ei viestillä ollut merkitystä,
vaan sen sanojalla.
Ymmärsikö vastaaja sen,
merkityksen ihmisen?
En tiedä mitä toivon,
mitä oikeen odotan,
luulen sinun tulevan,
luokseni jälleen saapuvan.
Kaikki tuntuu turhalta,
kai se on vain rakkautta.
Niin monta yötä olen toivonut
niin monta päivää odottanut.
Miksi elämä on näin vaikeaa?
Miksi ei voi olla helpompaa?
Niin voisi vaan rakastaa.
Me.
Aurinko ja taivas,
meri ja laineet,
kallio ja maa.
Lumouksen rikkoi
kaksi sanaa:
Ollaan ystäviä.
Älä vielä lähde pois,
älä mene, pysähdy!
Anteeksi jos tein väärin,
voitko antaa?
Odota, olisi asiaa...
Etkö kuule vai etkö halua?
Olisit ystäväni,
kaverini
niin kuin ennenkin.
Huudan tuskaani,
mut ääntä ei kuulu.
Itken suruani,
mut kyyneleitä ei näy.
Kipu viiltää sydäntäni,
silti hymyilen.[/
Kuuntelen hiljaisuutta.
On yö.
Mietin elämääni...
Tunnen kylmyyden,
ei ole mitään sanottavaa.
Katson jonnekkin kauas.
Aurinko paistaa.
Otan kehyksen hyllystä,
kyyneleet vierivät kasvoilleni
kun näen kuvasi.
Ystävä tulee viereen,
lohduttaa.
Yhtäkkiä kyynelteen lomasta
pilkahtaa hymy.
Elämä ilman sinua jatkuu..
Tahtoisin lentää kauas,
kauas pois...
Sinun luoksesi,
sinun mailmaasi.
Otatko minut vastaan?
Ystäväni,
älä tule nyt,
älä katso minua
kun tunnen tuskaa.
En tahdo
et suhun sattuu.
En halua et näet
tyhjän katseeni.
Suru kipuna sydämessäni...
-Rakkaus satuttaa..
Sinä sumuisena aamuyönä
lähdit hiipuen taivaan sineen...
Kuinka olisin voinut tietää?
Taivaalta tavoitteleva huuto
ja olit poissa.
Poissa luotani,
anna anteeksi,
en varmaan tajunnu koskaan
kertoa että välitän.