...runoutta...

Olet pieni ja soikea,
kellertävä ja haiseva.
Olet niin oksettava,
niin hiton etova.
Joudun sut nielemään,
kahden viikon ajan sietämään.
Onneksi olet pian
historiaa...
Ja palata elämääni et
koskaan saa..



mun lääkkeelle... toivoo: se flunssanen peikko..

LostM, ei sun runoista voi koskaan yliannostusta saada

Valkoinen höyhen ilmassa leijaili,
niin kauniina ja viattomana liiteli.
Taivaan kyyneleet sen kasteli,
raskaana se maahan tipahti.
Mudan vanki,
nyt ja iäti.

Naamio paljaalla seinällä
kertoo omaa tarinaa.
Se katseilla ja ilmeillä
viestittää tunnelmaa.
Se näkee kuinka sun sielus
huutaa suruaan ja
kuinka sun hymys ei
huulista katoa,
vaikka naamion vanki
et tahdo ollakkaan.

Lintulautaruno

Punatulkku ja talitintti
lintulaudalla yhtyivät.
Voiko lintu olla hintti?
Rastaat miettimään ryhtyivät.

Tintti jyysti tulkkua,
höyhenet tutisi,
pyrstö hieroi mulkkua
se kutisi.

Pakoon lähti lintukirput,
rastaat onanoi
tulkku lauloi: lirput, lirput!
kaikkialla soi.

---

Metsänväkiruno

Repo-retku, vanha ketku
karhukuomalta kysyy
miten pysyy
tuo letku
kiinni kiimassa,
vai onko salaisuus liimassa?

Vastaa kuoma murahdellen
ylpeänä urahdellen:
”Repo rakas, jos sallit,
nämä ovat aidot pallit.
Tekopenistä en tarvii,
jos vedän pari varvii.”

Metsään luikkii kettu kade
turkin kastaa tihkusade.
Entisestään pili typistyy,
kylmässä vielä rypistyy.

Vastaan tulee jänis-rukka
nyt sen kyllä perii hukka.
Kettu jänön maahan paiskaa
siihen paikkaan heti raiskaa.

Karhu jossain tahollansa
ihastelee pallejansa.
Mukavaa on metsän väki
jossain hiljaa kukkuu käki.

tiedän,
että saan sinut hymyilemään
olet kaunis
tiedän,
että saan sinut kuulemaan
hymyn pisaroita
tiedän,
että olet hiljaisuuteni
haaveeni hämärässä

Yön pimeydessä mietin, mietin maailmaa
Tätä yksinäistä sydäntä ajatukset rasittaa
Sitä yksinäistä sydäntä joku ehkä joskus rakastaa
Korjausta se vaatii vaan, tuskaa siitä ei ulos saa
Yritän käydä nukkumaan, mutta jokin vain pelottaa
Pelottaa nukahtaa, pelottaa herätä
Herätä vasta nähdystä unesta, painajaisesta
Hikisenä, hengästyneenä
Yhtäkkiä huomaa vaan, ei se sitä ollutkaan
Huomaa silmät sulkeneensa, silmät kyyneleiset
Sydän pomppien lyö, ei se sanojaan syö
Se ajattelee eilistä, huomista, ei mitään muutosta
Yhtä samaa aina vaan, ei muuta kuin mun maailmaa
Maailmaa jonka omaksi loin
Ei se sitä ollutkaan, joku oli jo elänyt sen
Luomet alas vajoaa, silmät niitä tuijottaa
Uni ei taas tänään saa, tulla mun maailmaan
Kohta voisin jo nukahtaa, mutta jokin saa mut valvomaan
Uni on vain unelmaa, aikaa jota tuhlataan
Se välillä auttaa jaksamaan, saa hetkeksi kaiken unohtaa
Lyhyt on kaari tää elämän, elämäksikö tätä kutsutaan
Ruitumista, taistelua
Mitä vastaan
Itseään......

[muokattu 13.10.2003 02:23]

[muokattu 13.10.2003 02:24]

Lepään nurmella vaikeroin, itseäni vastaan kapinoin
pilvien liikkeitä seurailen, pian jälleen yössä harhailen
päivien hetkiä muistelen, kedolta kerään kukkasen
se kädessä kävelen, kukan nuppua availen
Tuulen tunnen hiuksissain, turvapaikkaa siltä hain
Hetken sain jonka antoi, tuuli mua sylissään kantoi
Kallein hetki tää olla vois, ellei ajatusta mieleen tois
Ois kaikki tää helpompaa, kun vaipuisi vain unholaan
Mistään ei otetta saa, pakko mun on kurkottaa
ehkä viimein löydän sen, kolon, mahdollisuuden viimeisen
siitä otettani en irroittais, siit jälleen ehkä uskon sais
Uskon tähän maailmaan, uskon mahdottomaan
Uskon elämän kauneuteen, rakkauteen ikuiseen
Uskon ystävyyteen, uskon maailman kaikkeuteen

Tätä nyt vois jatkaa loputtomiin, kukaan ei sit enää jaksaisi lukea.....

Haiku:

Yesterday it worked,
today it is not working,
Windows is like that.

On taas niin piristävää tekstiä..


Ennen kuin painat katseesi alas
unohda se taivas
unohda ne tähdet
Et sinä voisi siellä hengittää.
Ennen kuin nostat katseesi ylös
muista se taivas
muista ne tähdet
Sinä olet saanut ne sinne kerääntymään.
Ja mitä sitten jos murskaantuu?
Se on pois tähdistä
ei sinusta.
Sillä jäljelle jää se mikä on tärkeintä.
Sinä.


Ei sanaristikkoon
sanoja riitä.
Eivät täyty itsestään.
Ei puoliakaan
kaikesta siitä.
Eivät täytä merkitystään.
Tyhjäksi jäävät tyhjästä
täyttäjästään
kuivuneeseen musteeseen.
Kaukana oikeista sanoista
vääriä välttämättömään,
tähän täyttyvään.
Vahvistettuja mustia ruudukoita
ja sen täyttämään
kuluneita ajatuksia haalistuneita.

*kuuma*

Cassu:
Lepään nurmella vaikeroin, itseäni vastaan kapinoin
pilvien liikkeitä seurailen, pian jälleen yössä harhailen
päivien hetkiä muistelen, kedolta kerään kukkasen
se kädessä kävelen, kukan nuppua availen
Tuulen tunnen hiuksissain, turvapaikkaa siltä hain
Hetken sain jonka antoi, tuuli mua sylissään kantoi
Kallein hetki tää olla vois, ellei ajatusta mieleen tois
Ois kaikki tää helpompaa, kun vaipuisi vain unholaan
Mistään ei otetta saa, pakko mun on kurkottaa
ehkä viimein löydän sen, kolon, mahdollisuuden viimeisen
siitä otettani en irroittais, siit jälleen ehkä uskon sais
Uskon tähän maailmaan, uskon mahdottomaan
Uskon elämän kauneuteen, rakkauteen ikuiseen
Uskon ystävyyteen, uskon maailman kaikkeuteen

Tätä nyt vois jatkaa loputtomiin, kukaan ei sit enää jaksaisi lukea.....

oih

Kuu valvoo kulkijaa, pientä päätä pohtivaa
Joka uneksii unelmaa, rakkautta polttavaa
Suhdetta suurempaa, haaveunta tuottavaa
Mistä sen löytäisi, haaveunen ikuisen

Kuu valvoo kulkijaa, kuningasta surevaa
Hän pimeydessä vaeltaa, yksin matkaa matkustaa
Luolan suu jo lähestyy, ajan taju hämärtyy
Pian päivä paistattaa, mutta uskaltaako askeltaa
Tuo pimeyden ruhtinas, luolansa valtias

Kuu valvoo kulkijaa, aamun tuloa ihanaa
Valtias viel sisäl on, ulostulo on kai mahdoton
Eksynyt luolalle ehähtää, hän haluaisi hieman levähtää
Kuningas ulos uskaltaa, tutkimaan outoa kulkijaa

Kuu valvoo kulkijaa, suurta rakkauden palvojaa
Hän vihdoin kaiken sen koi, mistä joskus unelmoi
Eksynyt lapsi sen hälle toi, onnellisempi ei hän olla voi
Pimeyden harhailijat, elämänsä vaalijat
Saivat toisensa, uskonsa ja onnensa

minä rakastan sacher-kakkuja, minä rakastan sacher-kakkuja,
minä rakastan sacher-kakkuja. 82% enemmän kuin sinä.

(ulkomuistista, voi olla että meni vähän pieleen)

Voiko ystävyyttä tuhota, tuskan veitsi käteesi ota
Sivalla syvälle sieluun, pistä terä suoraan sydämeen ja nieluun
Paloja nielekselen, muistoja mä muistele en
Tuska vie muistot pois, jos niitä enää meillä ois
Pala kurkkuun jää, siinä oli ystävyys tää
Mitä syvemmälle se vajoaa, sitä enemmän se kaiken tuhoaa
Pala kyyneleiksi muuttuu, yksi ystävä joukosta puuttuu...


[muokattu 27.10.2003 00:49]

Olo toisaalta tyhjä on, usko tomuna lailla hiekka aavikon
Kaikki hyvin oletin, sen toiveen äsken tuhosin
Tuhosit sanoillas menneen, kai olit vaipunut uneen
Uskoit siihen enemmän kuin minuun, en enää katsoa voi sinuun
Pilasit ne hetket, ne meidän pienet retket
Retket jotka muuttivat meitä, nyt jatkamme eri teitä
Hyvästi parahin, sä olit mulle rakkahin

Cassu:
Olo toisaalta tyhjä on, usko tomuna lailla hiekka aavikon
Kaikki hyvin oletin, sen toiveen äsken tuhosin
Tuhosit sanoillas menneen, kai olit vaipunut uneen
Uskoit siihen enemmän kuin minuun, en enää katsoa voi sinuun
Pilasit ne hetket, ne meidän pienet retket
Retket jotka muuttivat meitä, nyt jatkamme eri teitä
Hyvästi parahin, sä olit mulle rakkahin

HUOH...
Tää on ihan kun elämästä, miten oon nyt miettiny asioita.. niin hiton totisen totta ainakin mun kohalla
Moni ihminen on nykyään mulle historiaa...

LostM:
On taas niin piristävää tekstiä..


Ennen kuin painat katseesi alas
unohda se taivas
unohda ne tähdet
Et sinä voisi siellä hengittää.
Ennen kuin nostat katseesi ylös
muista se taivas
muista ne tähdet
Sinä olet saanut ne sinne kerääntymään.
Ja mitä sitten jos murskaantuu?
Se on pois tähdistä
ei sinusta.
Sillä jäljelle jää se mikä on tärkeintä.
Sinä.

*kuuma*

Sä vaan aina löydät ne sanat mitä en osaa ääneen sanoa,
kunpa voisin itse uskoa niihin..

Vapaa tuntien saldoa...

Mä sun kauniin kuvas nään, se vedenpintaan hetkeks jää
Taas on jo heinäkuu, pian lakastuu pihan koivupuu
Lehdet punertuu, taas kuvas veteen heijastuu
Vuoron saa jo lokakuu, sun kehos syliini painautuu
Lämpöiseen ja hellään, väliä ei ole millään
Jos toukokuussa en kuvaas nää, se veden laineille lymyyn jää
Sun kasvos silloin veteen jäätyi, rannalla tuulen suunta kääntyi
Jälleen kävelin rantaan, tuijotin veteen ja santaan
Enää en nähnyt kuvaas siellä, enkä jalanjälkiäs tällä tiellä

Pakko laittaa tää tännekin, tuli väsyneenä keksittyä....en tiiä onx tää tääl jo...aina pitää yrittää

äidin oomme kaikki, oomme kaikki, oomme kaikki
äidin oomme kaikki, oomme kaikki, kaikki
Sinä ja minä, sinä ja minä
äidin oomme kaikki, oomme kaikki, oomme kaikki
äidin oomme kaikki, oomme kaikki, kaikki

sori, tosi huono......

Vastakohtien kaupungissa

Sulaudun joukkoon
lähes täydellisesti.
Ei paljasta ulkonäköni.
Ei varsin huomaamaton aksenttinikaan.
Minut kavaltaa kyynel silmäkulmassani;
todellinen kurjuus on suomalaiselle vierasta.