Vartijat/järjestyksenvalvojat

533 posts, 27 pages, 178,782 views

Avatar
#1 • • Edited gnomex Guest
Alkaa menemään jo melko offtopiciksi tuolla Asiakas on aina väärässä -keskustelussa. Siksipä aloitan tämän.

Niin, kuten Ana-5000 ilmaisi että ulkopuolisilla ei todellakaan ole mitään hajua tästä ammatista, se pitää paikkaansa. Itse työskentelen JV:nä kauppakeskuksessa jonka vieressä on juna-asema, terveyskeskus, sosiaalitoimisto sekä nistien piikkienjakopaikka Vinkki. Tuo kertoo jo varmaan tarpeeksi siitä asiakaskunnasta jotka tuovat työpaikalle väkivalta- ja uhkatilanneriskiä. Kaiken lisäksi ME vastaamme terveyskeskuksen ja sosiaalitoimiston mahdollisista hälytyksistä. Joka kerta kun jossain on jonkinlainen hätätilanne, pulssi nousee exponentiaalisesti ja adrenaliini täyttää veren. Ei siksi että tulisi sellainen "jes toivottavasti pääsee tappelemaan"-fiilis, vaan siksi että ei voi tosiaan tietää missä olet viiden minuutin päästä, ambulanssin kyydissä vai jossain muualla... Ei ulkopuolinen voi mitenkään ymmärtää niitä riskejä joita otamme jokaikinen päivä työssämme.

Miksi sitten teen kyseistä työtä..? En tiedä, en ole itsekkään vielä keksinyt vastausta. Työporukka on ainakin aivan uskomaton, tulemme todella hyvin toimeen keskenämme.

Ymmärrän että nuo työn vaarat eivät oikeuta minkäänlaisille ylilyönneille tai turhille pahoinpitelyille, mutta yrittäkää ymmärtää kuitenkin se, että kun ihminen on täysin adrenaliinin vallassa, hän ei ole oma itsensä. Tätä adrenaliinipurkausta pystyy kyllä ajan myötä hallitsemaan, kunhan vain oppii tiedostamaan sen tilanteen itselleen.

Tässä nyt muutama lyhyt pointti, kysykää lisää jos on jotain hampaankolossa...

edit: muissa hommissa.
Avatar
#2 • • gnomex Guest
Kun usein puhutaan siitä että tämän alan koulutus on olematonta ja että kurssit pitäisi olla pidempiä... se ei auta yhtään mitään. Ehkä sitä lakiasiaa voisi käydä kursseilla enemmän, mutta tämä on sellainen ammatti että tätä ei opita pulpetin ääressä istumalla, ei mitenkään. Jokainen päivä on erilainen ja todellista uhka- tai väkivaltatilannetta ei voi mitenkään simuloida.
nomic

Posts: 4,120

#3 • • nomic Finrg / Hybridize / Paine / Nu-Energy / Kreatix

Gnomex, 1.7.2005 13:33:
Itse työskentelen JV:nä kauppakeskuksessa jonka vieressä on juna-asema, terveyskeskus, sosiaalitoimisto sekä nistien piikkienjakopaikka

Tän on pakko olla joko Tikkurila tai Myyrmäki. *nauru*

Itse en ymmärrä sitä, että jos jokin tilanne tapahtuu, miksi edes itse pitää mennä soheltamaan.
Sitä varten on henkilöitä, jotka on koulutettu juuri kyseistä tilannetta varten.
Aziz Combat Fighter

Posts: 6,592

#4 • • Edited Aziz Combat Fighter
Tarkennukseksi vielä tohon adrenaliini-juttuun: kyseessä on siis ihan normaali stressireaktio, joka tulee jokaiselle ihmiselle uhkatilanteessa, tai tilanteessa jonka ihminen itse kokee uhkaavana.

Se, mitä gnomex varmaan tarkottaa tolla että "ei ole oma itsensä" on se, että rationaalinen ajattelu heikentyy jonkin verran, ja sitä alkaa toimimaan ulkoa opeteltujen kaavojen mukaisesti. Toisilla ne kaavat on opeteltu nakkikiskan jonossa viistoistavuotiaana, toiset taas käy jatkuvasti läpi päässään eri skenaarioita ja visualisoi erilaisia uhkatilanteita ja parhaita mahdollisia tapoja toimia niissä.

Pääasiassahan toi työ on ihmisten auttamista, neuvomista, ohjaamista ja jeesailua. Siitä on ehkä prosentti sitä rajoittamista, estämistä ja käskyttämistä. Ja siitä prosentista prosentti joudutaan hoitamaan voimakeinoin.

Itse hoidan työtäni sillä periaatteella, että asiakas saa AINA itse päättää, miten tilanne hoidetaan. Jos asiakkaan tarvitsee jostain syystä poistua asemalta vastoin hänen tahtoaan, hän saa ihan itse päättää miten poistutaan. Näin se toimii suurimmalla osalla meitä, helvetin harva vartija alkaa itse provosoimaan niitä asiakkaita, sillä töissähän me vaan ollaan. Jokainen haluaa kuitenkin pääsääntösesti ottaa työnsä lungisti ja hoitaa sen ilman turhia ongelmia - siihen vääntämiseenkin leipääntyy, sitä joutuu tekemään vastoin tahtoaan kuitenkin niin paljon että siitä menee maku.

Se syy miksi se usein näyttää ulkopuolisen silmään siltä, että vartija vittuilee on se, että suurin osa noista sälleistä joiden kanssa me ollaan tekemisissä on ns. vakioasiakkaita, jotka tunnetaan nimeltä. Niiden kanssa on yleensä koeteltu jo pitkään, miten esim. poistumiskehoitus annetaan. Toiset eivät usko jos sanot ystävällisesti, ja toiset eivät usko, ellet sano ystävällisesti. Siksi esim kehoitus "voisit nyt painua helvettiin siitä" on kyllä yleensä empiirisen vuorovaikutustutkimuksen tulos, vaikka ulkopuolisen korvaan saattaa oudolta kuulostaakin. Noista vakkareista suurin osa on kuitenkin tottunu sellaseen kielenkäyttöön, että ne sylkee päälle jos menet ystävällisesti huomauttamaan alueen savuttomuudesta tai soveltumattomuudesta yleiseen ryypiskelyyn ja pullojen heittelyyn.
Aziz Combat Fighter

Posts: 6,592

#5 • • Aziz Combat Fighter

nomic, 1.7.2005 13:41:
---
Gnomex, 1.7.2005 13:33:
Itse työskentelen JV:nä kauppakeskuksessa jonka vieressä on juna-asema, terveyskeskus, sosiaalitoimisto sekä nistien piikkienjakopaikka

---

Tän on pakko olla joko Tikkurila tai Myyrmäki. *nauru*

Itse en ymmärrä sitä, että jos jokin tilanne tapahtuu, miksi edes itse pitää mennä soheltamaan.
Sitä varten on henkilöitä, jotka on koulutettu juuri kyseistä tilannetta varten.

Älä unohda kontulaa <3
Avatar
#6 • • gnomex Guest

Ana-5000, 1.7.2005 13:46:

Se, mitä gnomex varmaan tarkottaa tolla että "ei ole oma itsensä" on se, että rationaalinen ajattelu heikentyy jonkin verran, ja sitä alkaa toimimaan ulkoa opeteltujen kaavojen mukaisesti. Toisilla ne kaavat on opeteltu nakkikiskan jonossa viistoistavuotiaana, toiset taas käy jatkuvasti läpi päässään eri skenaarioita ja visualisoi erilaisia uhkatilanteita ja parhaita mahdollisia tapoja toimia niissä.

Juurikin näin

Pääasiassahan toi työ on ihmisten auttamista, neuvomista, ohjaamista ja jeesailua.

Totta. Ja juuri ne "yli-innokkaat" vartijlupaukset, jotka eivät ymmärrä sitä että tämä on asiakaspalveluammatti, turhautuvat ja alkavat sitten hakemalla hakemaan niitä tilanteita, eli provosoimaan jokaisessa pienessäkin yksinkertaisessa poistotilanteessa.

Itse hoidan työtäni sillä periaatteella, että asiakas saa AINA itse päättää, miten tilanne hoidetaan.

Jep, näin se toimii parhaiten.

Se syy miksi se usein näyttää ulkopuolisen silmään siltä, että vartija vittuilee on se, että suurin osa noista sälleistä joiden kanssa me ollaan tekemisissä on ns. vakioasiakkaita, jotka tunnetaan nimeltä. Niiden kanssa on yleensä koeteltu jo pitkään, miten esim. poistumiskehoitus annetaan. Toiset eivät usko jos sanot ystävällisesti, ja toiset eivät usko, ellet sano ystävällisesti. Siksi esim kehoitus "voisit nyt painua helvettiin siitä" on kyllä yleensä empiirisen vuorovaikutustutkimuksen tulos, vaikka ulkopuolisen korvaan saattaa oudolta kuulostaakin. Noista vakkareista suurin osa on kuitenkin tottunu sellaseen kielenkäyttöön, että ne sylkee päälle jos menet ystävällisesti huomauttamaan alueen savuttomuudesta tai soveltumattomuudesta yleiseen ryypiskelyyn ja pullojen heittelyyn.

Tämäkin teksti kuin suoraan minunkin työpaikalta. Suurin osa näistä "vakioasiakkaistakin" tietää esim poistua jo siinä vaiheessa kun näkee meidät, jos poistamiselle siis on tarve.
Aziz Combat Fighter

Posts: 6,592

#7 • • Aziz Combat Fighter

Gnomex, 1.7.2005 13:58:
Totta. Ja juuri ne "yli-innokkaat" vartijlupaukset, jotka eivät ymmärrä sitä että tämä on asiakaspalveluammatti, turhautuvat ja alkavat sitten hakemalla hakemaan niitä tilanteita, eli provosoimaan jokaisessa pienessäkin yksinkertaisessa poistotilanteessa.

Ja tähän vielä todettakoon ulkopuolisille selvennykseksi, että nää tyypit on tosi harvassa ja saa pääasiassa hyvin nopeesti kenkää, koska yksikään vartioimisliike ei halua sellaista mainetta mitä osalla nyt jo tuppaa olemaan.
Avatar
#8 • • GoA Guest
Aivan, provoammalla ei tässä ammatissa pärjää. Puhumalla pääsee usein todella pitkälle kuten myös sillä että kestää vittuilua ilman että alkaa kuittailemaan takaisin tai muuten vain mesoamaan.
ratsastuskoulu

Posts: 604

#9 • • Edited ratsastuskoulu
Mikä on "vartijoiden" "koulutus"?

Ei pahalla, tietysti poikkeuksia löytyy, mutta meillä päin vartijat ovat lähinnä elämässään muuten epäonnistuneita, agressiivisia pätemisenhaluisia pullistelijoita. Tämä johtunee siitä (ihan omat arvailuni), että koulutus on luokkaa 2 viikkoa, vähän sama kuin noilla jotka mm-rallissa tienposkessa viheltävät siihen pilliin kun auto tulee. Eli ammattitaito on olematon.

Tämä ei siis mitenkään henk.koht. teitä klubbarin vartijoita/järjestyksenvalvojia kohtaan.
'
Mutta jotenkin itsestä tuntuu että kyseessä on jollain tavalla ammatillinen ja sosiaalinen väliinputoaja. Saman tien voitaisiin palkata enemmän poliiseja. Vai onko vartijan palkka niin paljon kyttää huonompi, että se tulee kannattavammaksi??
ratsastuskoulu

Posts: 604

#10 • • ratsastuskoulu

Juhgu, 3.7.2005 00:25:
---
MkkA,
- - meillä päin vartijat ovat lähinnä elämässään muuten epäonnistuneita, agressiivisia pätemisenhaluisia pullistelijoita. Tämä johtunee siitä (ihan omat arvailuni), että koulutus on luokkaa 2 viikkoa, vähän sama kuin noilla jotka mm-rallissa tienposkessa viheltävät siihen pilliin kun auto tulee. Eli ammattitaito on olematon.
---

Teillä päin eli missä? Ihan omaa arvailuani, mutta ei kunnollisiin vartiointiliikkeisiin tietääkseni millään 2 viikon leikkikoululla pääse.

Mikä se koulutus sitten on? Max 3kk? (vertaa oikeat ammatit)
ratsastuskoulu

Posts: 604

#11 • • Edited ratsastuskoulu

Juhgu, 3.7.2005 00:36:
---
MkkA, 3.7.2005 00:26:
---
(vertaa oikeat ammatit)
---

*hahjust*

Jos osaat, vastaa kysymykseen äläkä naura? :)

Itse uskon että vartijan ja puhelinmyyjän koulutuksen pituudessa ei ole paljonkaan eroa. Joku joka tietää voi korjata jos tarpeellista.
gobbe

Posts: 262

#12 • • gobbe skenekuva

Mikä se koulutus sitten on? Max 3kk? (vertaa oikeat ammatit)

Koulutus kestää 60 tuntia. Hyväksytty suoritus antaa oikeuden hakea hyväksyntää oman kihlakunnan poliisilaitokselta toimia vartijana toistaiseksi. Sisältö: Kurssin hallinnointi ja aloitus, Turvallisuusalaa sekä vartijan toimintavaltuuksia ja velvollisuuksia koskeva lainsäädäntö, Laki järjestyksenvalvojista sekä kokoontumislaki, Vartijan toiminta ja tilannehallinta, Turvallisuustekniikka, Palo- ja pelastustoiminta, Voimankäyttövälineet ja niiden käyttö, Ensiapu, Koe.

Nipsnaps, näin kertoi google, eli alle 2 viikkoa. Toki jatkokurssit erikseen.

--
Jussi Jii | skenekuva - musiikkitapahtumat kuvina

ratsastuskoulu

Posts: 604

#13 • • Edited ratsastuskoulu

gobbe, 3.7.2005 00:43:

Eli olin oikeassa. Puhelinmyyjä käy tietääkseni läpi samanpituisen koulutuksen. Mielestäni tästä voi vetää jos jonkinlaisia johtopäätöksiä, mutta yksi niistä on - vartijan ammattitaito ei ole kovin korkea.

Voi myös esittää kysymyksen, onko olemassa vartijaa joka on unelma-ammatissaan, aina haaveillut vartijan urasta, ja tekee sitä -ei rahan vuoksi- vaan sen takia että nauttii työstään.
gobbe

Posts: 262

#14 • • gobbe skenekuva

Eli olin oikeassa. Puhelinmyyjä käy tietääkseni läpi samanpituisen koulutuksen. Mielestäni tästä voi vetää jos jonkinlaisia johtopäätöksiä, mutta yksi niistä on - vartijan ammattitaito ei ole kovin korkea.

Toki on olemassa myös vartijan ammattitutkinto, joka kestänee nopeasti myös googlettamalla syyskuusta kesäkuuhun, 8-15 ma-pe, eli 9kk kuten monet parturit ja siistijän tutkinnotkin.

--
Jussi Jii | skenekuva - musiikkitapahtumat kuvina

ratsastuskoulu

Posts: 604

#15 • • Edited ratsastuskoulu

gobbe, 3.7.2005 00:48:
---

Eli olin oikeassa. Puhelinmyyjä käy tietääkseni läpi samanpituisen koulutuksen. Mielestäni tästä voi vetää jos jonkinlaisia johtopäätöksiä, mutta yksi niistä on - vartijan ammattitaito ei ole kovin korkea.

---

Toki on olemassa myös vartijan ammattitutkinto, joka kestänee nopeasti myös googlettamalla syyskuusta kesäkuuhun, 8-15 ma-pe, eli 9kk kuten monet parturit ja siistijän tutkinnotkin.

Heh, nämä ovat lienee sitten ko. alan ylemmän tason tutkinnon suorittaneita vartija-akateemikoita - rautaisia ammattilaisia verrattuna noihin 40 tunnin perusäijiin? *ding**nauru*
gobbe

Posts: 262

#16 • • gobbe skenekuva

Heh, nämä ovat lienee sitten ko. alan ylemmän tason tutkinnon suorittaneita vartija-akateemikoita - rautaisia ammattilaisia verrattuna noihin 40 tunnin perusäijiin? *ding**nauru*

Voipi olla, vertaa hitsaaja ja diplomi-insinööri ;)

--
Jussi Jii | skenekuva - musiikkitapahtumat kuvina

ratsastuskoulu

Posts: 604

#17 • • ratsastuskoulu

Juhgu
Teillä päin eli missä? Ihan omaa arvailuani, mutta ei kunnollisiin vartiointiliikkeisiin tietääkseni millään 2 viikon leikkikoululla pääse.

Pakko vielä kommentoida, että mitä mieltä olet näistä vartijoista, jotka pääsevät ko hommaan tuolla mainitsemallasi 2 viikon leikkikoululla? :)
ratsastuskoulu

Posts: 604

#18 • • ratsastuskoulu

gobbe, 3.7.2005 00:52:
---

Heh, nämä ovat lienee sitten ko. alan ylemmän tason tutkinnon suorittaneita vartija-akateemikoita - rautaisia ammattilaisia verrattuna noihin 40 tunnin perusäijiin? *ding**nauru*

---

Voipi olla, vertaa hitsaaja ja diplomi-insinööri ;)

Onneksi molemmat ei tee samoja hommia ;)
Aziz Combat Fighter

Posts: 6,592

#19 • • Edited Aziz Combat Fighter

MkkA, 3.7.2005 00:16:
Mikä on "vartijoiden" "koulutus"?

Ei pahalla, tietysti poikkeuksia löytyy, mutta meillä päin vartijat ovat lähinnä elämässään muuten epäonnistuneita, agressiivisia pätemisenhaluisia pullistelijoita. Tämä johtunee siitä (ihan omat arvailuni), että koulutus on luokkaa 2 viikkoa, vähän sama kuin noilla jotka mm-rallissa tienposkessa viheltävät siihen pilliin kun auto tulee. Eli ammattitaito on olematon.

Tämä ei siis mitenkään henk.koht. teitä klubbarin vartijoita/järjestyksenvalvojia kohtaan.
'
Mutta jotenkin itsestä tuntuu että kyseessä on jollain tavalla ammatillinen ja sosiaalinen väliinputoaja. Saman tien voitaisiin palkata enemmän poliiseja. Vai onko vartijan palkka niin paljon kyttää huonompi, että se tulee kannattavammaksi??

Hei!

Haistappa paska!

Ja vielä tarkennus: Täysiaikaisen vartijan lupakortin edellyttämä koulutus on 100 tuntia, eikä 60.

Eikä silleen et sillä ois väliä. Ei tätä ammattia kurssilla opita, vaan töissä. Pelkkä ammattinimike "vartija" pitää allaan niin monta erilaista toimenkuvaa, ettei kaikkia vartijoita voida millään niputtaa samaan kategoriaan. Metroväijyn ja soneran respan työsopparissa lukee sama nimike, mutta duuni on hieman erilaista k.o. kohteissa.

Ihan turha katsoa alaspäin vaan sen takia, että luvan edellyttämä koulutus on lyhyt. Se duuni opitaan kentällä. Vähän niinku mikä tahansa ammatti. Aika harva saa koulusta täydet eväät työnsä tekemiseen. Missä duunissa ammattitaito hankitaan koulutuksella, eikä työtä tekemällä?

Ja missä tää "teillä päin" oikein on?

edit: Tohon vielä et "samantien voitais palkata lisää poliiseja".. Vartija EI TEE POLIISIN TÖITÄ. En tiiä mistä tää harhaluulo oikein on syntynyt, vartijan ensisijainen tehtävä on yleensä ehkäistä asiakkaan kiinteistölle aiheutuvia materiaalivahinkoja. Koko homma sai alkunsa siitä, kun vakuutusyhtiöt päättivät palkata palovartijoita tehtaille, jotta tulipaloriski pienenisi. Vartijan tehtävänä oli havainnoida ja ehkäistä siis tulipaloja, vesivahinkoja, murtovarkauksia, etc.. Vasta viime vuosikymmeninä yksityistä turvallisuutta on alettu tilaamaan sellaisiin paikkoihin kuin liikenneasemat, julkiset kulkuvälineet, ostoskeskuksest, kaupat, etc. Jos tarkkoja ollaan, järjestyksenpidolliset tehtävät eivät oikeastaan edes kuulu vartijoille, vaan järjestyksenvalvojille. Ala on vain kasvanut niin nopeasti ja sellaiseen suuntaan, että käytäntö ja lainsäädäntö raahaa perässä.

Laki suorasanaisesti kieltää vartijoita puuttumasta yleiseen turvallisuuteen ja järjestykseen, se on poliisin tehtävä. Sensijaan esim. juna-asemalla vartijan tehtävänä on turvata matkustajien matkustusturvallisuus ja -mukavuus, ja ehkäistä aseman kiinteistölle koituvia vahinkoja, eli pääasiassa ilkivaltaa.

Yksityisellä turvallisuudella on selkeä paikkansa tällaisessa yhteiskunnassa missä elämmä, missä ketään ei vitun vertaa kiinnosta toiset ihmiset tai yhteinen omaisuus. Kaikki mahdollinen pitää rikkoa ja hajottaa, ja jos jossain makaa elottoman näköinen ihminen, siihen ei varmasti kosketa. Siksi pitää palkata paikalle ihmisiä, jotka työkseen valvovat näitä asioita, ja ilmoittavat poliisille puuttumista vaativista epäkohdista. On täysin epärealistista olettaa että suomessa tällä hetkellä työskentelevät noin 10 000 vartijaa (luku on aika tuulesta temmattu, mutta tota kokoluokkaa se taitaa olla) korvattaisiin poliiseilla.

Itse olen sitä mieltä, että poliiseja toki tarvittaisiin enemmän moniin paikkoihin, esim. aseman poliisin päivystyksen lopettaminen oli todella omituinen veto. Mutta niin kauan kun poliisin resursseja jatkuvasti leikataan, eikä heillä ole mahdollisuuksia valvoa esim. julkisen liikenteen solmukohtia tarpeeksi isolla intensiteetillä, paikalle palkataan vartija. Ja ihan samalla tavalla kuin poliiseissa, lihakauppiaissa, kukkien sitojissa ja kaupan kassoissa sekä insinööreissä, alalla on kaikenmoista väkeä. Pääasiassa asiansa osaavia ammattilaisia, mutta sitten on sen lisäksi tietenkin myös alalle soveltumattomia idiootteja. Minkäänmoinen koulutuksen lisääminen ei estä tätä, saattaa toki hieman vähentää noiden säätäjien määrää kasvattamalla välimatkaa työhönoton ja haalareiden välillä.

Yksityisen turvallisuusalan muutoksien takia on hieman harhaanjohtavaa vertailla kymmenen vuotta sitten tapahtuneita "vartioimistoimenpiteitä" ja arvostella tämän päivän vartijaa niiden perusteella. Ala on muuttunut, kasvanut, aikuistunut ja kehittynyt valtavasti tänä aikana. Ja kuten aikaisemmin mainitsin, saman toimenkuvanimikkeen alle mahtuu tsiljaardi erilaista työtä. Itse olen toiminut piirivartijana valvomassa öisin kierroksilla kiinteistöjä ja juuri näitä palo- ja vesivahinkoja, receptionistina, ja nyt järjestyksenpidollisissa tehtävissä vilkkaalla alueella. Tätä kautta olen itse tavannut varmaankin satoja samaa ammattia tekeviä ihmisiä, ja tähän mennessä olen tavannut ehkä pari-kolme sellaista ihmistä, joille itse esimiehenä antaisin potkut. Eikä sekään johdu siitä, että kyseiset henkilöt olisivat väkivaltaisia tai sadistisia, vaan ennemminkin selkärangattomia vässyköitä, tai sosiaalisesti kyvyttömiä tärisijöitä.

Mutjoo, koulutusta voisi tietenkin lisätä sillä edellytyksellä että nostetaan palkkoja. Ja palkkojen nostaminen johtaisi siihen, että asiakkaalta pitäisi veloittaa enemmän - ja asiakas siirtää senkin maksun jollain tavalla omien asiakkaidensa maksettavaksi. Tälläkin alalla on nyt iso työvoimapula, ja töihin palkataan melkein joka firmaan kuka tahansa, joka täyttää minimikriteerit eli on yli 18 eikä omaa rikosrekisteriä. Se on sääli, mutta sille ei toisaalta voi mitään. Ja niin kauan kun ihmiset katsovat ammattia nenänvartta pitkin ja louskuttavat leukojaan "sosiaalisista väliinputoajista" (otin ton muuten loukkauksena) niin alalle hakeutuu tietyn tyyppistä väkeä. Tällä hetkellä ainakin meillä on helvetin hyvä porukka töissä, mutta jatkuvasti vanhat tekijät lähtevät kouluun tai toisiin töihin, ja tilalle palkataan kehnoa ainesta, josta vuosien saatossa osasta ehkä kouliintuu kovia, taitavia ammattilaisia jotka ymmärtävät työn luonteen tärkeänä ja vaativana asiakaspalveluna. Vartioinnilla on iso yhteiskunnallinen merkitys, ja ehdottomasti suurin osa siitä tapahtuu ns. kulissien takana. Me tehdään tärkeää, arvokasta työtä vaikka siihen välillä kuuluukin ikäviä asioita, kuten ihmisten asioihin puuttumista. Mutta se on osa sitä asiakaspalvelua, palvellaan suurta yleisöä puuttumalla häiriötekijöihin.
Kaaottisen mukava

Posts: 94

#20 • • Kaaottisen mukava aka kamu

MkkA, 3.7.2005 00:53:

Pakko vielä kommentoida, että mitä mieltä olet näistä vartijoista, jotka pääsevät ko hommaan tuolla mainitsemallasi 2 viikon leikkikoululla? :)

Pakko vielä kommentoida, että tässä on yksi kahdessa viikonlopussa (40 tuntia) vartijaksi päässy leikkikoululainen. Olen tehnyt vartijan hommia etupäässä kesäduunina, joten väliaikainen vartijakortti sopii minulle varsin hyvin (väliaikainen vartijakortti antaa mahdollisuudeen työskennellä tässä ammatissa 4 kk per vuosi).

Tällä sinun nimeämällä leikkikoululla on oma asemansa vartijan koulutuksessa. Sen avulla tuleva vartija saa tietää mitkä asiat kuluu lain mukaan hänen oikeuksiinsa eli mitä saa tehdä ja mitä ei. Vaikka tätä "leikkikoulua" pidennettäisiin vaikka kuinka pitkäksi niin totuus on se, että näitä töitä ei opi oppikirjoja pänttäämällä vaan töitä tekemällä. Ammattitaito opitaan töitä tekemällä niin kuin kaikissa muissakin ammateissa! Joskus hamassa tulevaisuudessa, kun valmistun diplomi-insinööriksi en todellakaan oleta, että osaisin suoraan koulun penkiltä päästyäni kaiken kaikesta. Valmistumisen jälkeen seuraa aina uusi opetteluaika uudessa työpaikassa. Koulutus antaa vain perustiedot kyseisen ammatin harjoittamiseen, muttei tarjoa tarkaa tieto mitä pitää tehdä kun on vastuussa esmes palveluntarjoajan SGSN-sydeemin hoidosta. Tekemällä senkin oppii!

PS. Missä päin sä oikein asut? Aika mielenkiintoista toimintaa vartijoilta siellä päin, kun en ole ainakaan PK-seudulla sellaseen toimintaan pahemmin törmännyt.

--
Yön saalistajalla on aina hauskempaa!