Korkeanpaikan kammo eli Akrofobia

19 posts, 1 page, 6,162 views

Avatar
#1 • • Ryvon DJ Guest
Pari päivää sitten tuli taas todettua, että ilmeisesti kaikilla ihmisillä on joku syvä fobia jostain, itselläni se on korkeanpaikan kammo, eli sivistyskielellä Akrofobia.

Oltiin Lintsillä kuvaamassa stillejä dokumentin kuvakäsikirjoitusta varten, ja mentiin sitten ottamaan yläilmakuvia tähän uuteen maailmanpyörään "Rinkeliin". Jotenkin sen on nuoruudesta asti tiedostanut että korkeat paikat alkavat ahdistaa meikäläistä, mutta nyt se tuli oikein alleviivatusti esille. Mun piti kuvata digikameralla kuvia, mutta kun se vaunu alkoi nousta ylöspäin ja maailma alhaalla alkoi pienetä, menin ihan puihin ja oli kertakaikkiaan pakko lykätä kamera kaverille, että ota sä noi kuvat, mä en pysty. Meikäläinen oli ihan kusessa siellä yläilmoissa, pidin vaan tiukasti kiinni siitä stongasta joka siitä lasikuitukopperosta lähtee ylös, jalat tiukasti penkkiä vasten puristuneena. Koetin olla kattomatta alas ja keskittyä horisonttiin, mutta oli se aika tuskaa. Varsinkin kun se koppero jäi aina ylös ja alkoi heilua tuulessa, ne naurettavat lukitsemattomat pikkuovet alkoi kolista metallitappia vasten, niin sillon ajatteli että saatana alas tää vekotin. Vuosi sitten olin siinä vanhassa maailmanpyörässä, eikä se mun mielestä skitsottanu läheskään näin paljon kun nyt tää uus. Lisäks ne vaunukopperot on hemmetin pieniä, pienikin liike heiluttaa niitä levottomasti, ja se hitsausjälki niissä helvetin ovissa arvelutti :)
Kaveri sanoi ettei ole koskaan nähnyt meikäläistä sellaisena, niin skitsona ja pelokkaana. Sanoi että illuusio meikäläisen ylivoimaisuudesta sai särmän kun osoittautui Akilleen kantapää :)

Sitten käytiin vielä kuvaamassa "Panoraamasta", eli siitä tornihärvelistä jossa on se pyörivä näköalavaunu-chydeemi. Se ei skitsottanu läheskään niin paljon, kun oli suljettu tila ja pleksi välissä. Mutta kyllä siinäkin kun torni lähti ylös, alkoi tuntumaan munaskuissa ja jalat menivät veltoiksi. Lisäksi se pleksi näytti epäilyttävältä, hiusmurtumia joka paikassa :happyroll:

Kummallista ja ihmeteltävää, mistä ja miten tällaiset tavallaan irrationaaliset, halvaannuttavat pelot oikein syntyvät? En oikein muista mistä muusta asiasta olisin reagoinut tällä tavalla johonkin niin voimakkaasti, että sitä menee ihan lukkoon, se on niin fyysistä että pelon varmaan näkee kilsan päähän. Ahtaat paikat, hämähäkit, pimeät kujat, ase kädessä heiluvat piripäät, julkiset paikat tai mitkään muuten ei tuota mulle ongelmia.

Joskus toissakesänä olin Haagassa jossain tupareissa aika korkeassa kerrostalossa, ja sen talon tuuletusparveke yläilmoissa oli aidattu vaan juuri suht matalalla rauta-aidalla josta näki alas vähän liiankin hyvin. Alaskatsoessa tuntui että jalat painavat helvetin paljon ja gravitaatio alkaa vetää alaspäin, joku voima vetää alas :)

Onko kenellä muulla skitsoja korkeista paikoista?
Avatar
#2 • • P.Korhonen Guest
Mulla on aikalailla sama homma. En pelkää ahtaita paikkoja tms. mutta jos on vaikka kerrostalossa parvekkeella niin ei tee paljon mieli katella alas. Jotenkin vaan tulee heikko olo ja tuntuu, että maa vetäisi alaspäin tai että on mahdollista pudota vaikka olisi iso aita edessä.

Mua ei haittaa jos korkealla paikalla katsoo vaan eteenpäin, mutta kun katsoo alaspäin niin se tuntuu pahalta. En ainakaan muista mitään tapahtumaa mistä toi pelko olisi tullut ja esim. lentokoneessa tota pelkoa ei jostain syystä ole.
Avatar
#3 • • Daniel Braun Guest
Mulla ei o ollu tuollaisia kokemuksia kertaakaan, voipi johtua siitä että yritän parhainpani mukaan välttää korkeita paikkoja.
Parvekkeella röökillä käydessä, olkoot vaikka toinen kerros, en oikein tykkää siinä kaiteen reunalla kökkiä.
Tilannetta ei helpota jos parvekkeet kaiteet on ns. putkimallia vuosisadan ensimmäisiltä vuosikymmeniltä...
Korkean paikan kammoa taas ei ilmene jos oon esim prkleen korkeassa kerrostalossa ja katselen ikkunasta ulos, mutta odotappas vaan jos ei olekkaan kunnon reunusta tai mitään :(

Jännää sinänsä, vaikka ihminen tietää ettei voi pudota, niin silti paniikki iskee.
Itsesuojeluvaistoako vai mitä?
Avatar
#4 • • -Pirpeli- Guest
Mua vaivaa kanssa pahemman luokan korkeanpaikankammo. Kampin keskuksen portaat, kerrostalot, katot, kaikki tuollaiset saavat mahan kääntymään ympäri ja huonon olon muutenkin. Pahimpia ovat sellaiset korkealla olevat ritilälattiat, joista voit nähdä alas. Yäk. Päässä heittää, vaikka järki sanoo, että et putoa. Mä luulen, että mun syvyysnäössä on jotain häikkää...Pään lisäksi :D

Pitäisi varmaan kokeilla jonkinlaista shokkihoitoa tai hypnoosia tms. Auttaisikohan...? Mielellään pääsisin tästä eroon kyllä.
Avatar
#5 • • Mrrshan Guest
Silloin kun tiedän etten voi pudota, niin harvoin pelkään korkealla. Eri asia sitten jos joutuu vaikka kiipeämään tikkaita yli parin metrin korkeuteen.
Avatar
#6 • • Mrrshan Guest

Pitäisi varmaan kokeilla jonkinlaista shokkihoitoa tai hypnoosia tms. Auttaisikohan...? Mielellään pääsisin tästä eroon kyllä.



Ei shokkihoitoa. Käsittääkseni mihin tahansa pelkoon auttaa vähitellen totuttautuminen. Jos mitään kamalaa ei tapahdu niin silloin siinä edistyy, jos tapahtuu niin silloin tulee takapakkia.
Avatar
#7 • • Taedium Guest
Oli korkeenpaikan kammo. Piti mennä uhoo ku duunikaveri sano, että "kukaan meistä ei hyppäis benji-hyppyä"... Ei enää vaivaa niin paljoa.

Oli neulakammo. Tämä kaikista pikkupeloista pahin. En pystyny edes jossain lääkärisarjassa kattoo ku ne laittaa rokotuksia. Allergiatestissä lähes pyörryin. Armeijassa laittoivat lääkintämieheksi ja harjoittelussa pisteltiin toisiamme ziljoonalla neulalla ja kanyloitiin vähä joka käänteessä. Ei haittaa niin paljoa enää.

Emmä tiiä oikee muita... Satamassa vähän kehkeyty jotain araknofobian kaltaista, no ei se kyl ollu. Enemmänkin tervettä järkee, kun istuu laiturin alapuolella siinä fenderillä ja toteaa olevansa n+1 eri merkkisen hämähäkin saartamana jotka laivojen mukana tullu n+1:stä maasta, ni itsesuojeluvaisto pisti pysymään sieltä laitureitten alapuolelta poissa.
Avatar
#8 • • Ryvon DJ Guest
Joo, varmasti voi "karaista" itseään pikkuhiljaa, pitäen järjen kädessä of course. Itekin huomasin että pikkuisen esim. maailmanpyörässä loppuvaiheessa alkoi helpottamaan, kuitenkin vaatii monia kertoja ja erilaisia sopeutumistilanteita että fobiastaan pääsee eroon.

Sitäkin mietin, miten paljon mukana on perinnöllistä taipumusta. Esim. faijan kanssa asiasta keskustellessa tuli ilmi että hänelläkin on akrofobia.
Avatar
#9 • • MikkiHiiri Guest
Itselläkin on jonkin sortin korkeanpaikan kammo. Korkeilta parvekkeilta uskaltaa kyllä katsoa alas, mut jolleki ritilälle josta näkee läpi alas (jos on todella korkealla) en uskaltais. Toisaalta taas lentokoneessa ei oo minkäännäköstä pelkoa kuinka korkealla on. Se kammo kai vaatii jonkinnäköisen sisäisen epäluottamuksen, ei luota, että esim se ritilä kestää seisomista.
Avatar
#10 • • DJ_laama Guest

mut jolleki ritilälle josta näkee läpi alas (jos on todella korkealla) en uskaltais



Sama juttu mulla. Mikään muu ei haittaa mutta jos pystyy jalkojen alta näkemään maahan (oli alla sitten lasia tai ritilää). nii hitto että kourasee vattasta. Harvoimpa tollasia tulee vastaan eikä sillonkaan oo ihan pakko kyllä sinne jalkoihinsa kattoa. Jos alla on ritilää mutta kattoo kaiteen yli maahan eikä ritilän läpi niin no problem. Kumma juttu.
Avatar
#11 • • Hugo Guest

mut jolleki ritilälle josta näkee läpi alas (jos on todella korkealla) en uskaltais


Sun ei ehkä sitten kannata käydä CN Towerin lasilattiaa kokeilemassa:

glassfloor.jpg
342m korkeudella...

Hyi että mikä fiilis :panic: :scared: ::p:
Avatar
#12 • • ken-guru Guest
Täällähän on kohtalotovereita :)

En muista missä välissä tää valaistuminen tapahtui mutta uskoisin että joskus 20-22-vuotiaasta eteenpäin en oo digannu korkeista paikoista yhtään. Vielä joskus 18-vuotiaana kun asuin ison kerrostalon 4. kerroksessa, nautin siitä kun sai nojailla partsin kaiteeseen ja tsiigailla maisemia.

Ärsyttävin kokemus oli kiivetä Utrechtissa Domin huipulle tsiigaileen maisemia vuonna 2002. Jostain älyttömästä syystä takaraivossa hakkas siellä huipulla että se torni sortuu. Ko. torni on ollut paikoillaan useita vuosisatoja:

http://en.wikipedia.org/wiki/Dom_Tower_of_Utrecht

Samoin Pariisin Eiffel-tornissa ei tehnyt kovin gutaa mennä sille ihan ylimmäiselle tasanteelle. Tietty siellä piti käydä kääntymässä jonka jälkeen piti palata pika pikaa siihen katettuun osaan siellä huipulla :-)

Oon miettiny että miksköhän sitä vanhempana ei tykkää korkeista paikoista niin paljoa kuin nuorempana. Joku evoluution aiheuttama "fiksuus" materialisoituu 20-> eteenpäin ihmisillä?
Avatar
#13 • • Taedium Guest

Jostain älyttömästä syystä takaraivossa hakkas siellä huipulla että se torni sortuu. Ko. torni on ollut paikoillaan useita vuosisatoja:

Pitää käydä tsekkaa...

Mut siitä tuli mieleen, että ei ollu varmaa kaikkein fiksuin tempaus Irlannissa, kun ajeltii kämppiksen kanssa ja nähtii torni törröttämässä keskellä vihreyttä. Mentii kattoo mikä se on, ja se oli pelkkä torni, noin 5m halkasialtaan. Pelkkä paalu, ei linnaa, ei muutakaan. Korkeutta en ossoo sanoo, mut aika korkee se oli...

No portaat oli rikki ja oviaukko parin metrin korkeudessa. Ja sit olivat laittaneet jotain varotuskylttejä, ettei sinne saa mennä ja jotku kalterit etee. No onneks jotku oli kääntäny niit kaltereit sillee, että siitä pääsi vänkäämällä läpi ku vähä sille keikku siel parin metrin korkeudella...

Ylös kivisiä, puoliks sortuneita portaita. Mut sit ku pääs ylös oli ehkä vähän mageet maisemat.

Siin ku kekkuloitii tuli vaa mielee, että ehkä tää ei oo fiksuin mesta kekkuloida. Portaat sortunu, kylttejä ja ne kalterit...

No mut en kuollu! Jipii!
Avatar
#14 • • R2 Guest

Pahimpia ovat sellaiset korkealla olevat ritilälattiat, joista voit nähdä alas. Yäk. Päässä heittää, vaikka järki sanoo, että et putoa. Mä luulen, että mun syvyysnäössä on jotain häikkää...Pään lisäksi :D




Mä joudun töissä välillä hillumaan 40...50m korkeissa torneissa, joista ritilätason alla näkyy just sen 40...50m tyhjää, ja seuraavana vastassa on betoni tai asvaltti.
En myönnä pelkääväni korkeita paikkoja, joskaan en erityisesti pidäkkään niistä (lue: tollaset jännittää aina IHAN stnasti ja kädet hakee paikkaa josta sais kiinni). Noihin kyllä tottuu, kun aikansa kiipeilee eestaas, mut ei se kivalta tunnu vieläkään.
Avatar
#15 • • kukaan Guest
Mä kärsin myös jossain määrin korkeanpaikan kammosta, maailmanpyörät jätän suosiolla väliin ja mua ahdistaa jos joku istuu vaikkapa parvekkeen kaiteella. Yllättävää oli törmätä "korkeanpaikan kammoon" vedessä. Purjehdusreissulla kävin uimassa ja erehdyin ajattelemaan, että alapuolellani on nyt 40 m vettä ennen pohjaa. Tuli kiire rantaan. :D

Mä kammoan ihan kauheasti kaikenlaisia hyönteisiä. Jos jossain on yksi kirva tai yksi muurahainen, se on ihan ok. Yksi hämähäkki on ok, kaksikin vielä menee. Mutta auta armias, jos jossain on heinäsirkka! Menen paniikkiin. En tiedä, mitä oikein pelkään niissä. Inhoan, jos ne koskevat muhun, sitä ehkä pelkään eniten. Pelkään jonkun heinäsirkan hyppäävän päähäni ja sotkeutuvan hiuksiini ja rimpuilevan sitten siinä, enkä saa sitä irti, hrrr. Tai että joku torakka ryömii korvaani. Tai että ylipäänsä näen joskus jossain torakan. Kaikista kauheinta oli olla kesätöissä postinjakajana, kun piti laittaa posteja laatikkoihin, joissa oli parhaimmillaan kymmenen jättikokoista pihtihäntää per laatikko. Kyllä ahdisti, etenkin jos postit menivät vahingossa väärään laatikkoon...
Caro²

Posts: 5,301

#16 • • Caro² Fiilis / SESSIONS2
En ole tiedostanut varsinaista fobiaa omalla kohdallani oikeastaan mihinkään.
Korkeat paikat aiheuttaa kyllä epämääräisiä ongelmia. Katsoessani alaspäin en pysty kunnolla hahmottamaan syvyyttä eri korkeudella olevien tasojen välillä (esm jos on luonnon rinne, niin pystyn kyllä loogisesti sanomaan mikä on korkeammalla ja mikä ei, mutta syvyysvaikutelma on katsottuna jotenkin vääristynyt). Samaa ongelmaa ei ole, jos katson esm pitkälle eteen ja loivasti alaspäin. En myöskään tunne oloani kovin kotoisaksi korkeuksissa, mutta pystyn ainakin tietääkseni toimimaan kuitenkin "normaalisti", joskin sitä hitaammin mitä korkeammalla ollaan.

Nuorempana oli ongelmaa ahtaista paikoista. Tunsin oloni erittäin ahdistuneeksi jos olin suljettuna pieneen paikkaan josta ei näyttänyt olevan ulospääsyä (juuttunut hissi tms).
Avatar
#17 • • Funkatronik Guest

Itselläkin on jonkin sortin korkeanpaikan kammo. Korkeilta parvekkeilta uskaltaa kyllä katsoa alas, mut jolleki ritilälle josta näkee läpi alas (jos on todella korkealla) en uskaltais. Toisaalta taas lentokoneessa ei oo minkäännäköstä pelkoa kuinka korkealla on.



Sama juttu, joku muutaman metrin pudotus alkaa usein jo ahdistaa, parvekkeilla en esim. oikein tykkää olla kaiteiden lähellä, saati sitten katsoa alas. Lentokoneessa kuitenkin istun aina ikkunapaikalla, eikä pelota yhtään vaan päinvastoin, saan kiksejä siitä. Hämmentävää.
Avatar
#18 • • Salla Guest
mulla on vasta "aikuisempana" alkanut tulemaan näitä korkeanpaikankammofiiliksiä.

Se on tosi perseestä kun se ei oo niin iso fobia, ett sitä kelailis koko ajan tms. huomasin sen kun oltiin Prahassa ja käveltiin sinne mäen päälle mini eiffel tornille. Baarista suoraan lähdettiin ja itse tornilla sen kummempia miettimättä lähdettiin kiipeemään niitä portaita ylös.
Jossain yli puolessa välissä tajusin WTF tässä ollaan tekemässä.
Se itse torni on siis mäen päällä ja mäen päällähän tuulee aina jonkin asteisesti enemmän kuin maan pinnalla. Se helvetin mini eiffeli tuntui vaappuvan siinä. Ne portaat on niiiiin kapeat, että sieltä ei mahdu menee takas alas samalta puolelta, koska yksi puoli on ylös menemiselle ja toinen alas tulemiselle toisella puolella tornia. Jouduin kävelemään sinne ylös asti kaikki 299 askelta (!!!1) ja ei paljo tehny mieli jäädä maisemia ihailemaan kun alko pelottaa ihan saatanasti. Alas tulo oli kyllä ehdottomasti pahinta. Hissi ei toiminut (?) mutt jälkikäteen ajateltuna, ei sekään kuulostanut hyvältä siinä häkkyrässä.
Puristin rystyset valkosina SISÄreunan kaidetta. Ulkoreunalta näki suoraan ulos/alas kun siinä oli holet seinässä vaan eikä mitää ikkunoita tms tuuli vaa puhalteli sinne portaikkoon sisään. JEE . Aina kun tuli tuulenpuuska meinasin kusta housuuni pelästyksestä. Niin kapeassa portaikossa on hiton vaikea olla näkemättä alas vielä :(
Jos oisin enemmän pelkoinen ihminen ois suoraa skipannu koko kipuamisen ja tyytyny jäämää siihen maatason/alakerran kiskalle juomaa kylmää punaviinii.

Se torni on kuitenkin vaa 1/4 oikean eiffelin korkeudesta, mutt silti tarpeeks korkee mulle. Plus viikon dokattuaan se 299 rappusen ylöskipuaminen sai aikaan sydämen tykytyksiä huoh*
Oikea eiffel on paljo tukevampi, eikä siellä ole ikinä pelottanut. Toisaalta sieltä päältä katottuna kaikki näyttää surreallistisen pieneltä ettei tajuukaan pelätä.

Lentokoneetkin pelottaa sillai, että siinä ollaan niiiiin korkealla ett jos jotain käy niin se on sitte moi moi. Aika paljo terapiaa sais käydä läpi ett sitä fiilistä sais pois. Tulee ahdistava olo olla 10km korkeudella kun tietää ett matkaa on vielä X tuntimäärä. Sen takia pitää vetää tumut matkan aikana.

Sitte sellaset normaalit mahassa pyörähtämiset kun tsiikaa jostain tosi korkeelta suoraa alas vaik siinä ei ikään kuin ois mitää pudotuksen mahdollisuutta.
Avatar
#19 • • timppa^ Guest
joka kerta meinaa lähtee taju ku kaapelitehtaalla hima&salissa roudaa siellä yläparvella. 10 metrin pudotuksen ja jalkojen välissä vaan huomattavan läpinäkyvä ritilä. tosin onneks vaan yhdessä kohtaa sitä parvea, muualla parven alla kulkee joku kaapelikouru joka blokkaa näkymät.