Hienoa nähdä eri ihmisten näkemyksiä trancesta, cd:lle meni..kommentit myöhemmin :)
tulipas sit yö kuunneltua tää setti.. taino aamu? joka way kellon 5:50 kun tä alkaa loppumaan..
aika hemmetin kivaa progerullatustrancetusjuttuu.. kyl ihan miellään kuunteli ja naatiskeli .. :) biisulit oli njam ja miksaukset oli juups eikä jaaps.. ttu et mie kirjotan taas ufosti mutta
TYKKÄSIN ISOSTI Ja kovastI :hah:
aika hemmetin kivaa progerullatustrancetusjuttuu.. kyl ihan miellään kuunteli ja naatiskeli .. :) biisulit oli njam ja miksaukset oli juups eikä jaaps.. ttu et mie kirjotan taas ufosti mutta
TYKKÄSIN ISOSTI Ja kovastI :hah:
DOdiih, tässä palaute mitä lupasin antaa..
Miksaus alkaa Belfin näppärällä versiolla todella kauniista biisistä, joka kuitenkin on hieman liian monotoninen ja ei niin säväyttävä kuin esimerkiksi Tim Frettwellin näkemys biisistä. Introksi edelleen liian pitkä ja myöskin liian suuri kontrasti seuraavaan raitaan.
Musta se Fretwellin remix on sitten taas sitä tylsää perus progbreaksia mikä kuulostaa kivalle ja on hyvin tuotettu mutta sisältö aika nolla. Toi BRP:n remix kyllä varmasti jakaa mielipiteet ihan kivasti omalla erikoisuudellaan. Tykkään itse ISOSTI.
Mullekin kolahti toi Blueroom Projectin miksaus ihan tyrmäävästi jo ekalla kuuntelukerralla. Sen kuultuani ei Fretwellin mikaus jaksa säväyttää, vaikka mukavalta sekin kuulostaa. Ehkä suurin ero mulle on biisien rakenteissa, kun BRP:n remiksissä on pitkä breakdown, jossa Sandra Ferretin vokaalit "Free from this slavery, breaking me down... " vaan iskee kuin miljoona volttia suoraan selkäytimeen, samalla kun rento biitti käynnistyy vokaalien loppuosan aikana. Niin upeaa!
PS. Luulin jo että olis pitänyt ripata tää biisi sun setistä, kun ei just tota remiksiä löytynyt Beatportistakaan. Onneksi EDM Digital pelasti!
www.beatport.com
www.edmdigital.com
mistään mitään ymmärtäen; fiilispohjalta toimii ;) Kiitoos!!
Jees tää ei ihan vastannut mun käsitystä trancesta, kyllä tränssin pitäis olla vähän menevämpää ;)
Setti sisälsi kuitenkin monta kivaa biisiä, kuten The Perfect Wave, The World Doesn't Know ja Seragagi.
Tosiaan livenä tää toimis paremmin vähän nopeemmalla temmolla, ihan näin hitaalla ei ainakaan oma jalka kauheesti vipattais :D
Vaihdossa ei ole pahemmin moitittavaa. Kyl Hannu osaa :heart:
Setti sisälsi kuitenkin monta kivaa biisiä, kuten The Perfect Wave, The World Doesn't Know ja Seragagi.
Tosiaan livenä tää toimis paremmin vähän nopeemmalla temmolla, ihan näin hitaalla ei ainakaan oma jalka kauheesti vipattais :D
Vaihdossa ei ole pahemmin moitittavaa. Kyl Hannu osaa :heart:
Jees, tyylikkäät valinnat ja vimpan päälle miksattu. Mikäs tätä on luukuttaessa. Erittäin proo.
Sen tarkemmin en nyt jaksa eritellä (julkisella paikalla.)
Sen tarkemmin en nyt jaksa eritellä (julkisella paikalla.)
:roll: .......Ihan alkuun on sanottava, että kyllä on kaunista kuunneltavaa nuo vaihdot :cool: ....Valitettavasti on vain niin, että tuohon miksaukseen olisi kaivattu lisää särmää..tuo junglesoundi mitä alkupuolella viljeltiin, meinaa unettaa.....kuitenkin teknisesti erinomaista työtä :excellent:
jos sit viimein vähän kommentois.
alkaa aika diipillä,tosi kauniilla viisulla, kakkospiisi ei oikeen jään mieleen mitenkään mut viton & stel kolahti hyvin, se "skitta"riffi oli oikeen maistuva.
olihan tää aika progematskua,parin trancemman biisin myötä voinee mixiä kutsua nimellä trance.
teknisesti todella hyvä ,eikä ne pari viimeistä vaihtoa haitannu yhtään todella hyvässä setissä.itelle noi parii vikaa piisiä ei uponnu välttämättä niinkuin ehkä muulle raadille.parhaimmat ja kolahtavimmat raidat oli mun mielestä viton & stel,aina niin sulava peter martin,pappa & gilbey ja kosmas epsilon.
jos jotain kouluarvosanaa pitäis antaa niin annetaan sitten vaikka amisarvosana (0-5) 3 1/2 .
alkaa aika diipillä,tosi kauniilla viisulla, kakkospiisi ei oikeen jään mieleen mitenkään mut viton & stel kolahti hyvin, se "skitta"riffi oli oikeen maistuva.
olihan tää aika progematskua,parin trancemman biisin myötä voinee mixiä kutsua nimellä trance.
teknisesti todella hyvä ,eikä ne pari viimeistä vaihtoa haitannu yhtään todella hyvässä setissä.itelle noi parii vikaa piisiä ei uponnu välttämättä niinkuin ehkä muulle raadille.parhaimmat ja kolahtavimmat raidat oli mun mielestä viton & stel,aina niin sulava peter martin,pappa & gilbey ja kosmas epsilon.
jos jotain kouluarvosanaa pitäis antaa niin annetaan sitten vaikka amisarvosana (0-5) 3 1/2 .
Tässä vihdoin lupaamani palaute. Kuvittelen että kuulisin setin tanssilattialla.
Protected (1) on aivan mahtava! Sopivan letkeä ja kaunis, jotta voi vain leijailla ympäri lattiaa ja lämmitellä lihaksia tulevaa varten. Monochrome (2) miksaantuu erittäin sulavasti kiihdyttäen tahtia säilyttäen silti edellisen biisin letkeän grooven. Wooden Swords (3) nostaa tempoa taas mukavasti. Se on ollut aika hittibiisi, ja varmasti se sais mut innostumaan entisestään, vaikka pidän Özgür Canin miksauksesta enemmän. Mutta kyllä tän hehkuttelis muiden kanssa ihan mielellään. Mutta sitten seuraavana Stars (4) veisi mut kyllä kiertelemään muualle, sillä jotenkin se kuulostaa tosi häiritsevältä. Sleepfreaks on tehnyt hyviä biisejä, ja mun kaveri sanoi että tää on tosi kiinnostavan kuuloinen, mutta mua ei nappaa. Mainline (5) menisi siinä samassa ohi korvien ja vasta Perfect Wave (6) sais mut takaisin tanssilattian reunalle notkumaan, mutta ei vielä tanssimaan. Onneksi Behind Secret Borders (7) nappaa mukaansa ja pistää hymyn huulille ja jalat liikkeeseen. Tätä fiilistelee taas ihan mielellään simmut ummessa. Ortygia (8) kasvattaa fiilistä tiukentaen mukavasti otetta. Hollow Rue (9) menee siihen samaan putkeen, vaikka ei ihmeempää innostusta herätäkään. Mutta sitten alkaa kuulua tuttu melodia ja The World Doesn't Know (10) alkaa kohottaa fiilistä kohti kattoa. Yksi tän vuoden parhaimpia housebiisejä, ultragroovaava, kaunis, melodinen, tyylikäs, tasapainoinen, hyväntuulinen ja niin toimiva tanssibiisi. Tässä vaiheessa lähtis djlle paljon kiitollista energiaa! Ja näin hyvissä olisin toivonut illan vikaksi nopeaksi, jonkun muun kuin Junkie XL:n Seragakin (11), joka on turruttavaa mahtailua, jota olen kuullut aivan tarpeeksi. Ekalla kuulemalla biisi innosti tehokkaan breakdownin ansiosta, mutta nyt se vain alkaa ärsyttää. Ehkä jos muut bilettäjät huutaisivat ja hurraisivat suut onnesta muikeina vieressä niin en voisi kuin hymyillä mukana, mutta muuten lähtisin hakemaan takkiani narikasta. Onneksi Seragakista on olemassa Karsh Kalen progressiivinen breaks-miksaus, joka on aivan loistava, ehkä parasta ja euforisinta bilebreaksiä mitä olen koskaan kuullut!!! Biisi löytyy levyltä Ryukyu Remixed, kuten myös toi JXL miksaus.
Loppuyhteenvetona: En ehkä pelkästään tämän setin perusteella tulis nimenomaan sua kuuntelemaan, mutta jos samoissa bileissä satut soittamaan niin tulen varmasti kuuntelemaan mieli ja sydän avoinna :)
Protected (1) on aivan mahtava! Sopivan letkeä ja kaunis, jotta voi vain leijailla ympäri lattiaa ja lämmitellä lihaksia tulevaa varten. Monochrome (2) miksaantuu erittäin sulavasti kiihdyttäen tahtia säilyttäen silti edellisen biisin letkeän grooven. Wooden Swords (3) nostaa tempoa taas mukavasti. Se on ollut aika hittibiisi, ja varmasti se sais mut innostumaan entisestään, vaikka pidän Özgür Canin miksauksesta enemmän. Mutta kyllä tän hehkuttelis muiden kanssa ihan mielellään. Mutta sitten seuraavana Stars (4) veisi mut kyllä kiertelemään muualle, sillä jotenkin se kuulostaa tosi häiritsevältä. Sleepfreaks on tehnyt hyviä biisejä, ja mun kaveri sanoi että tää on tosi kiinnostavan kuuloinen, mutta mua ei nappaa. Mainline (5) menisi siinä samassa ohi korvien ja vasta Perfect Wave (6) sais mut takaisin tanssilattian reunalle notkumaan, mutta ei vielä tanssimaan. Onneksi Behind Secret Borders (7) nappaa mukaansa ja pistää hymyn huulille ja jalat liikkeeseen. Tätä fiilistelee taas ihan mielellään simmut ummessa. Ortygia (8) kasvattaa fiilistä tiukentaen mukavasti otetta. Hollow Rue (9) menee siihen samaan putkeen, vaikka ei ihmeempää innostusta herätäkään. Mutta sitten alkaa kuulua tuttu melodia ja The World Doesn't Know (10) alkaa kohottaa fiilistä kohti kattoa. Yksi tän vuoden parhaimpia housebiisejä, ultragroovaava, kaunis, melodinen, tyylikäs, tasapainoinen, hyväntuulinen ja niin toimiva tanssibiisi. Tässä vaiheessa lähtis djlle paljon kiitollista energiaa! Ja näin hyvissä olisin toivonut illan vikaksi nopeaksi, jonkun muun kuin Junkie XL:n Seragakin (11), joka on turruttavaa mahtailua, jota olen kuullut aivan tarpeeksi. Ekalla kuulemalla biisi innosti tehokkaan breakdownin ansiosta, mutta nyt se vain alkaa ärsyttää. Ehkä jos muut bilettäjät huutaisivat ja hurraisivat suut onnesta muikeina vieressä niin en voisi kuin hymyillä mukana, mutta muuten lähtisin hakemaan takkiani narikasta. Onneksi Seragakista on olemassa Karsh Kalen progressiivinen breaks-miksaus, joka on aivan loistava, ehkä parasta ja euforisinta bilebreaksiä mitä olen koskaan kuullut!!! Biisi löytyy levyltä Ryukyu Remixed, kuten myös toi JXL miksaus.
Loppuyhteenvetona: En ehkä pelkästään tämän setin perusteella tulis nimenomaan sua kuuntelemaan, mutta jos samoissa bileissä satut soittamaan niin tulen varmasti kuuntelemaan mieli ja sydän avoinna :)
Lähtipä lataukseen ja soi taustalla samalla. Alkusanoina sen verran, etten progtrancesta ole ikinä (vielä?) ole oppinut pitämään, vaikka sitä nyt kolmen vuoden ajan olen aina välistä yrittänyt kuunnella.
Palautteet sit tähän alle kuuntelun jälkeen.
1. kuuntelukerta - yö:
Ensimmäisen biisin jälkeen alko tosin unettamaan, hetkeks heräilin kuuntelemaan Viton & Steliä ja myöhemmin Peter Martinia, mutta muut meni lähes kokonaan ohi.
2. kuuntelukerta - töistä kotiin:
Ja taas eka raita iskee hyvin, mutta toka tiputtaa fiilikset. Pakkokuuntelen eteenpäin Viton & Steliin, joka nostaa taas vähän haluja kuunnella loppuun asti. Seuraavat 2 tuntuu edelleen täyteraidoilta, 15 min saman jyystämistä ja edessäistuvan takaraivo kiinnostaa enemmän. Peter Martinista lähtee taas kuuntelu, ja perfect wave on niin loistava nimi tälle. :heart:
Behind Secret Borders on taas jotenkin lattea, mutta häipyy mielestä kun Ortygia alkaa, hyvähyvähyvä! Hollow Ruessa tuntuu pieni kontrastiero kun taustalta ei kuule alkuun stringejä ja edellisen biisin massiivisuus loppuu niin nopeasti, muuten hyvä biisi.
Alkaa tuntua ettei kotikuuntelussa genrellä ole varaa täyteraitoihin, kiinnostus häviää niin perkeleen nopeasti kun voi vaihtoehtoisesti esim. tiskata tai järjestellä kynät pituusjärjestykseen pöydälle. Livenä soiteltuna samat pätkät toimii varmasti helpommin vaikka hengähdystaukoina. Loppu tyhjää, ei muista ei.
3. kuuntelukerta - kelaillen kotona:
Hitto tää eka on hyvä! Breiksit on toiminu muutenkin niin hyvin viimeaikoina, kattikaan ei tykkää enää jos vaihdan tän teknoon... Jos se on sylissä niin kynnet puristuu tiukasti reiteen. :)
Edellisistä kuuntelukerroista oppineena kelaan - mutta vahingossa suoraan Peter Martiniin johon sitten jäädäänkin taas hetkeks. Hittikelailu tuntuu vähän hölmöltä, mutta sietokyky ylittyy raitojen keskipituuden ollessa yli 6 min, ja varsinkin kun tietää mitä tuleman pitää niin hyvässä kuin pahassa.
Kuuntelen parhaita paloja sieltä täältä ja kelaussormi pysähtelee melko usein kuuntelemaan reiluja minuutin pätkiä melkein jokaisesta biisistä.
Kuuntelun jälkeen tulee aina väkisinkin setin jakaminen kahteen osaan, ensimmäinen alku erikseen ja toinen loppu Peter Martinista eteenpäin.
Summaus:
Ehkä se progetranse iskee jo vähän, muttei ainakaan vielä kokonaisen setin muodossa. Pitkiä tyylikkäitä vaihtoja ja monia sisällöllisiä biisejä - ja muutama vähän hengetönkin, mutta kokonaisuutena ihan virkistävä kokemus. Ehkäpä se seuraavakin setti tulee latailtua, tai sit eksyttyä jonnekkin herraa kuuntelemaan ihan kokeeksi. Prost.
:roll:
Palautteet sit tähän alle kuuntelun jälkeen.
1. kuuntelukerta - yö:
Ensimmäisen biisin jälkeen alko tosin unettamaan, hetkeks heräilin kuuntelemaan Viton & Steliä ja myöhemmin Peter Martinia, mutta muut meni lähes kokonaan ohi.
2. kuuntelukerta - töistä kotiin:
Ja taas eka raita iskee hyvin, mutta toka tiputtaa fiilikset. Pakkokuuntelen eteenpäin Viton & Steliin, joka nostaa taas vähän haluja kuunnella loppuun asti. Seuraavat 2 tuntuu edelleen täyteraidoilta, 15 min saman jyystämistä ja edessäistuvan takaraivo kiinnostaa enemmän. Peter Martinista lähtee taas kuuntelu, ja perfect wave on niin loistava nimi tälle. :heart:
Behind Secret Borders on taas jotenkin lattea, mutta häipyy mielestä kun Ortygia alkaa, hyvähyvähyvä! Hollow Ruessa tuntuu pieni kontrastiero kun taustalta ei kuule alkuun stringejä ja edellisen biisin massiivisuus loppuu niin nopeasti, muuten hyvä biisi.
Alkaa tuntua ettei kotikuuntelussa genrellä ole varaa täyteraitoihin, kiinnostus häviää niin perkeleen nopeasti kun voi vaihtoehtoisesti esim. tiskata tai järjestellä kynät pituusjärjestykseen pöydälle. Livenä soiteltuna samat pätkät toimii varmasti helpommin vaikka hengähdystaukoina. Loppu tyhjää, ei muista ei.
3. kuuntelukerta - kelaillen kotona:
Hitto tää eka on hyvä! Breiksit on toiminu muutenkin niin hyvin viimeaikoina, kattikaan ei tykkää enää jos vaihdan tän teknoon... Jos se on sylissä niin kynnet puristuu tiukasti reiteen. :)
Edellisistä kuuntelukerroista oppineena kelaan - mutta vahingossa suoraan Peter Martiniin johon sitten jäädäänkin taas hetkeks. Hittikelailu tuntuu vähän hölmöltä, mutta sietokyky ylittyy raitojen keskipituuden ollessa yli 6 min, ja varsinkin kun tietää mitä tuleman pitää niin hyvässä kuin pahassa.
Kuuntelen parhaita paloja sieltä täältä ja kelaussormi pysähtelee melko usein kuuntelemaan reiluja minuutin pätkiä melkein jokaisesta biisistä.
Kuuntelun jälkeen tulee aina väkisinkin setin jakaminen kahteen osaan, ensimmäinen alku erikseen ja toinen loppu Peter Martinista eteenpäin.
Summaus:
Ehkä se progetranse iskee jo vähän, muttei ainakaan vielä kokonaisen setin muodossa. Pitkiä tyylikkäitä vaihtoja ja monia sisällöllisiä biisejä - ja muutama vähän hengetönkin, mutta kokonaisuutena ihan virkistävä kokemus. Ehkäpä se seuraavakin setti tulee latailtua, tai sit eksyttyä jonnekkin herraa kuuntelemaan ihan kokeeksi. Prost.
:roll: