Elämisen sietämätön keveys ja valintojen merkitys

22 posts, 2 pages, 3,415 views

Avatar
#1 • • akir0 Guest
Tässä viime aikoina on eräilläkin tahoilla tullut vastaan keskustelua aiheesta, että miksi ihminen ei juuri koskaan voi olla tyytyväinen tilanteeseensa.

Perusesimerkki itsestäni: Kun olin koulussa, vitutti se, etten ollut töissä, jossa olin aiemmin ollut ja josta sain rahaa. Nyt kun olen töissä, ottaapi päähän se, ettei ole opiskelemassa ja hankkimassa itselleen hyödyllistä tietoa ja jonkinlaista prosyyriä osaamisestaan.

Samoin esimerkiksi nyt lomalla. Satunnaisina hetkinä päivällä olen miettinyt, että pitäsköhän tehdä hieman etätöitä, kun sillee sais juttuja edistettyä. Sit ku on töissä niin haaveilee lomailusta ja siitä, ettei tarvitse edes miettiä työntekoa.

Toisaalta jos onnistuisi löytämään jonkunlaisen harmonian niin luultavasti se olisi melkoisen tylsistyttävää touhua, jos nyt vaikka jotain munkkiluostarin asukkeja ajattelee. Vaikkakin he ilmeisen tyytyväisiä ratkaisuunsa ovatkin.

Asiasta löytyy varmaan paljonkin kirjallista materiaalia, eipä vaan henkilökohtaisesti ole tullut moisiin tutustuttua.

Eipä silti, olen hyvinkin tyytyväinen nykyisiin valintoihini ja "saavutuksiini" elämän saralla. Joskin suuri osa niistä tuntuu tulleen melkoisten sattumien ja onnenkantamoisten kautta, osin tietysti itse avittaenkin. Tästä olenkin päätynyt siihen tulokseen, että useat asiat loksahtavat paikoilleen, kunhan vain tarpeeksi kovasti uskoo siihen mitä haluaa.

miksi tätä kirjoitan, oi en tiedä. ajattelin josko joku viisas tähän vastaisi omilla sanoillaan.
Avatar
#2 • • poet Guest
Varmaan perimmäinen ongelma porukalla on se, että ne miettii koko ajan menneisyyttä tai tulevaa mut ei tajuu ottaa kaikkea irti kuluvasta hetkestä ja elää sitä täysillä, vaik se on ainut hetki mikä on oikeasti olemassa... Oho, menix vähän henkeväks :laugh:
Avatar
#3 • • Juha Vilkamo Guest

Toisaalta jos onnistuisi löytämään jonkunlaisen harmonian niin luultavasti se olisi melkoisen tylsistyttävää touhua, jos nyt vaikka jotain munkkiluostarin asukkeja ajattelee.



Miten musta tuntuu ettei me oikein tiedetä millasta munkkiluostarissa on? ;)

Ei mut, hyvä keskustelunaihe! Uskoisin välittömän syyn ihmisen jatkuvalle (lievälle tai voimakkaalle) tyytymättömyydelle olevan harhamaailmassa eläminen. Kuvittelemme että jotkin mahdollisesti saavutettavissa oleva tavanomaiset asiat (kuten esimerkiksi levytyssopimus, kaunis vaimo, ulkomaanmatka, hyvä kroppa, raha jne.) tekisivät meistä onnellisia. Nämä asiat kuitenkaan eivät voi muuta kuin a) olla toteutumatta, b) toteutua, jolloin asetamme seuraavan tavoitteen jolloin olemme onnellisia ja luuppi pyörähtää alkuasetelmaan, tai c) toteutua, jolloin saamme väliaikaista nautintoa ja jopa onneakin mutta tämä onni joko hiipuu tai kertarysäyksessä muuttuu suruksi ja tuskaksi. Ongelma on siis että haikailemme tulevaisuuden mielikuvitusmaahan.

Toinen tämän ihmiseen sisäänrakennetun harhamaailman ilmenemismuoto on menneisyydessä eläminen ja asioihin takertuminen. Saatamme haikailla jonkun menetetyn asian perään tai yksinkertaisesti olemme jääneet jumiin ajan kultaamiin muistoihin. Kyllä muistoja luonnollisesti saa olla mutta niiden varaan ei pidä asettua vellomaan.

Harhaksi voi kutsua myös ihmisen vahingollista tapaa muodostaa itsestään jokin kuvitteellinen minäkuva. Perspektiivistä johtuen minäkuvan rakentaminen on sen verran hankala prosessi ja menee yleensä metsään että ehkäpä meille tavanomaisille ihmisille on parempi pyrkiä murentamaan jo muodostettu kuva rakentamatta mitään tilalle. Generoimme ison kasan ongelmia puhtaasti päämme sisällä. Esimerkiksi jos joku ihminen pitää minua idioottina, kuten varmaan pitääkin, ongelma ja onnettomuuden lähde ei ole se miten tämä ihminen ajattelee vaan se että miten minä siihen suhtaudun. Jos minulla on säröytynyt itsetunto, teen asiasta ongelman ja pyörittelen sitä jatkuvasti luupilla vanhojen ongelmien kanssa, kunnes olen polkenut itsetuntoni niin alas ettei sieltä ole vuosikausiin palaamista. Jos taas minulla ei ole mitään erityistä kuvaa itsestäni, tämä toisen henkilön dissaava ajatus ei aiheuta harmia.

Ihmisen sekamelskaisesta mielestä on kirjoitettu kirja jos toinenkin. Jossain on sanottu että on 80,000 erilaista tapaa suoristaa tämä sotku ja saavuttaa ympäristön olosuhteista riippumaton onni. Kunpa löytäisi yhden noista tavoista. :p
Avatar
#4 • • miikkah Guest
Vai kulttuurin luomaa?

Pienestä pitäen opetetaan, että itku pitkästä ilosta ja työpaikalla katsotaan tosi pahasti (tai pidetään vitsailuna), jos rupeaa valittamisen sijaan kommentoimaan hyvin olevia asioita.

Maassa maan tavalla, eli täällä päin meidän kuuluu valittaa. Ja jotta pysyy keskustelussa mukana, niin täytyy keksiä alinomaan erilaisia epäkohtia. Elintärkeä optimismi ja toivo sitten löytää muotonsa tuollaisena "sitkutteluna" - sitku saan levytyssopparin, 911:n tms niin sittenpä olen onnellinen...

Luulen, että aika moni on oikein tyytyväinen - siitä ei vaan ole korrektia pitää meteliä. Ja ne, jotka ovat tyytymättömiä, ovat sitä, koska ovat oppineet ja juuttuneet huomioimaan elämässään ainoastaan epäkohtia. Sillä kuinka hyvin asiat kullakin "oikeasti" ovat, ei liene tosiaan kovin pysyvää vaikutusta tyytyväisyyteen.
Avatar
#5 • • Bio Guest

Saatamme haikailla jonkun menetetyn asian perään tai yksinkertaisesti olemme jääneet jumiin ajan kultaamiin muistoihin. Kyllä muistoja luonnollisesti saa olla mutta niiden varaan ei pidä asettua vellomaan.



mä olin puol vuotta tos tilantees, kun aattelin ei prkl.. pakko täs jotain tehdä.. no, nyt on asiat hyvin kun taas otin itsestä niskasta kiinni ja aloin taas elämään. :roll:


Maassa maan tavalla, eli täällä päin meidän kuuluu valittaa.



ihan totta.. mäkin usein märisen et voi kun olis sitä tai tätä.. kun huomaan millanen neiti olen, niin alan miettimään jotain tyyppejä tuol afrikas tai lähi-idäs, miten paskat olot niillä on..
Avatar
#6 • • jUSSi Guest

Ongelma on siis että haikailemme tulevaisuuden mielikuvitusmaahan.



Olen samaa mieltä, että suurin osa olemisen sietämättömyydestä johtuu siitä, että ihminen (l. suomalainen) elää tulevaisuutta varten. Eli kaikki on paremmin vuoden kuluttua tai sitten on aikaa kun on eläkkeellä jne. Tämä johtaa juuri jo mainittuun asiaan, että harva osaa elää ja ottaa kaiken irti tästä hetkestä. Emme osaa nauttia siitä että saamme elää hyvinkin turvallista elämää rakkaittemme kanssa ja tehdä lähes aina sitä mitä haluamme.

Kulttuuristamme ponkaisee myös tämä ainainen valitus ja oman kohtalon voivottelu, joka pikkuhiljaa alkaa toteuttamaan itseään, kun emme rohkeasti uskalla myöntää, että meillä voisi mennä hyvin.

Myös yhteiskunnan asenteen muutos ihmistä ja ihmisen tehtävää kohtaa ajaa useamman tilaan, jossa he eivät ole tyytyväisiä itseensä. He ajattelevat etteivät ole ympäröivän standardin mukaan tarpeeksi kauniita, rikkaita, koulutettuja tai tarpeeksi tuottavia, mikä on hirvittävän väärä asenne omaan itseensä. Ihmisen ei pitäisi peilata itseään yhteiskunnan normeja vasten, vaan yhteiskuntaa itseään vasten.

Toisaalta, olen havainnut yhä useammassa ihmisessä merkkejä päinvastaisesta. Pehmeämmät arvot tekevät vastaiskua, kun kaikki eivät jaksa kovistella maailman mukana vaan he ottavat ohjat omiin käsiinsä ja ovat onnellisia sellaisina kuin ovat ja näyttävät sen.
Avatar
#7 • • Nudie Guest
Tämä on varmaan universaali, ihmiseen aikojen alussa koodattu ongelma, lähes kaikki kanssaeläjät tuntuvat elävän tulevassa. Kaikki hyvä suunnitellaan huomiseksi ja siitä haaveillaan tyyliin: "Sitten, kun...".

Itselläni oli stressaava, paljon matkustelua vaatinut, työ. Kaksi vuotta ajattelin, että etsin uuden duunin ja lopetan tämän oravanpyörän. Tänä keväänä sitten toteutin aikeeni. Nyt olen tukevasti Tampereella, työskentelen noin kahdeksan tuntia päivässä ja ainakaan toistaiseksi en ole sen suuremmin stressaantunut (alkukeväällä hankittu vatsahaavakin parani...). Kuitenkin olen nyt ihan paskana, kun arjesta tuntuu kadonneen kaikki draivi. Päivissä tuntuu olevan liikaa luppoaikaa ja kovasti se lentokenttäloungekin taas kiehtoisi.

Ihan hölmöä.

On hiton helppoa sanoa, että ala elää tässä hetkessä, carpe diem, baby, mutta miten hitossa se tehdään? Monesti olen sitä itse yrittänyt, mutta kovin helposti luiskahtaa elämä taas sille "Sitten, kun" -puolelle.
Avatar
#8 • • JussiS Guest
Mä oon varmaan sikäli outo, että vaikka mulla on ihan oikeitakin suunnitelmia tulevaisuudelleni, ni oon yleensä onnellinnen juuri siinä tilanteessa missä milloinkin oon. Esimerkiks mulla ei oo mitään kiirettä valmistua koulusta, koska siinä vaiheessa mun pitäis muuttaa ainakin jossain määrin elmäntyyliäni, jo pelkästään töiden takia.

Oonkin kyl omalla tavallani ylpee siitä, että pystyn elämään nykyhetkessä, vailla huolta huomisesta. Tää kyl johtaa yleensä tyhjään pankkitiliin, mutta silti vois sanoo, et nautin joka hetkestä. Olkoon sitten typeryyttä tai muutosvastarintaa, mut mul on ainakin ihan hauskaa, ja se on vissiin kuitenkin elämässä tärkeintä?
Avatar
#9 • • akir0 Guest
Täytyy kyllä myöntää, etten itse kyllä ihan aina elä siinä nykyhetkessä. Joko menneessä tai tulevassa pyörii ajatukset, kun yksin (esim. autossa ajelen) aikaani vietän.

Toisaalta kun johonkin ryhdyn niin keskityn siihen melko sataprosenttisesti, valitettavan usein jopa niin tehokkaasti, että muut asiat unohtuvat kokonaan. Tai ignoroin ympärillä hääräävien ihmisten puheen ja nyökkäilen tai hymähtelen ymmärtävästi, tajuamatta mitä minulle kuitenkaan on sanottu (tai ehkä tajusinkin ja "vastasin" sopivalla tavalla alitajuisesti, mutta hetken päästä olen jo asian unohtanut).

Vietin tänään 10 tuntia ajamalla kauniiseen Länsi-Suomeen ja mietiskelinpä muunmuassa seuraavaa:

Miksi hemmetissä asiat alkavat mennä pieleen, juuri kun kaikki on näyttänyt menevän loistavasti. Ilmeisesti Murphyn lailla on jotain tekemistä asian kanssa, vaikka pidinkin sitä lähinnä läppänä, mutta näin siinä taas kävi:

Esimerkki kesäkuulta. Ostin kämpän, sain muutettua, kaikki kunnossa, jonkin aikaa asuttu.. Kunnes wc:n putkisto alkaa rapautua ja alakertaa vuotaa vettä. Dumdidum, vikahan ei tietenkään ole minun vaan edellisen remontintekijän, jonka tavoittaminen tuntuu olevan kiven alla. Lisäksi en tietenkään voi pestä uudessa kämpässäni pyykkiä selvityksen aikana, suihkua onneksi voin käyttää.

Ostinpa samalla uuteen kämppään ihka uuden telkkarinkin. Jipii, 32 tuumaa aitoa laajakuvaa, joka päätti lakata toimimasta noin viikon kuluttua hankinnasta. Ja eikun odottelemaan takuukorjauksesta takaisintuloa.

Olin ennen näitä tapahtumia jo hyvin onnellisesti siirtynyt loma-ajatuksiin siinä määrin hyvässä tilanteessa, että olin saanut kaikki asiat kuntoon, vaan toisinpa kävi. Nyt edessä byrokratiaa ja puhelinsoittelua, joka ei vaan kiinnostaisi ollenkaan. Jopa siinä määrin ko. homma ottaa päähän, että mietin maksavani koko wc-homman itse, koska siten pääsisin helpommalla...

Hemmetti, onko tästä tulossa meikäläisen nettipäiväkirja. Hope not.
Good Night everyone, whereever you are!
Avatar
#10 • • akir0 Guest


Esimerkiksi jos joku ihminen pitää minua idioottina, kuten varmaan pitääkin, ongelma ja onnettomuuden lähde ei ole se miten tämä ihminen ajattelee vaan se että miten minä siihen suhtaudun.



Tai siinä vaiheessa kun ajatus pyörähtää, että pääsi sisällä pyörii ajatus, että kun toi katsoo mua noin niin pitääköhän se mua idioottina, vaikkei oikeasti pitäisikään. Sopivalla tavalla huonolla itsetunnolla varustettu ihminen luultavasti saa päänsä hyvin sekaisin miettimällä, mitä muut hänestä ajattelevat.
Avatar
#11 • • sauce Guest

Ilmeisesti Murphyn lailla on jotain tekemistä asian kanssa, vaikka pidinkin sitä lähinnä läppänä, mutta näin siinä taas kävi:



tiede tuskin tunnistaa tai tunnustaa, että ihmisellä voisi olla huonompi tuuri kuin toisella... mutta kyllä mä uskon ja musta tuntuu ettei me kaikki pelata samoilla korteilla. tästä nyt on mahdotonta saada tieteellistä näyttöä, mutta uskoo ne jotkut ufoihinkin;)

mitä tulee valintoihin ja ruohoon aidan tuolla puolen, niin mulla on sanonta:

ihmisen elämä on valintoja, suurin osa on vääriä. mutta ainakin sattumalta sitä joskus osuu oikeaan.

tolla mä peilaan omaa kohtaloani, eli olen ryssinyt melkein kaikki mahdolliset mahdollisuuteni, mutta sitten jumalan armosta tai kohtalon oikusta aina päässyt jaloilleni. yleensä aina niin että on näyttänyt TODELLA pahalta, mutta sitten jotenkin siitä on vaan selvitty. joskus kyllä turhankin täpärästi.

mutta sitten mä päätin, että mietin hiukan tekojeni seuraukia ja kas kuinkaan, kummasti on elämä helpottunut. että jos kumminkin "kovassa" kohtalossa on kyse harkinnan puutteesta ja/tai impulssiivisuudesta?

sekavaa, kyllä. kello, liikaa. hus nukkumaan.
Avatar
#12 • • Nudie Guest

Olin ennen näitä tapahtumia jo hyvin onnellisesti siirtynyt loma-ajatuksiin siinä määrin hyvässä tilanteessa, että olin saanut kaikki asiat kuntoon, vaan toisinpa kävi. Nyt edessä byrokratiaa ja puhelinsoittelua, joka ei vaan kiinnostaisi ollenkaan. Jopa siinä määrin ko. homma ottaa päähän, että mietin maksavani koko wc-homman itse, koska siten pääsisin helpommalla...



Loppujen lopuksi noissa sun jutuissa on kuitenkin kyse siitä, että tavarat, materia, sun ympärillä ei toimi. Etkös sinä kuitenkin niitä juttuja korjaillessas ja hoitaessas elä just tässä ja nyt? Kannattaa kuitenkin muistaa, että sulla on se asunto ja iso tv. Puitteet ovat, vaikkakin vähän epäkunnossa, niin ainakin olemassa.
Avatar
#13 • • sonni Guest
kärpäsistä ei härkäsiä kannata tehdä, ja vice versa.

what goes around, comes around. there's a lesson in
it for all of us.
Avatar
#14 • • Edited okiru Guest
Mielenkiintoinen aihe..

Tai siinä vaiheessa kun ajatus pyörähtää, että pääsi sisällä pyörii ajatus, että kun toi katsoo mua noin niin pitääköhän se mua idioottina, vaikkei oikeasti pitäisikään. Sopivalla tavalla huonolla itsetunnolla varustettu ihminen luultavasti saa päänsä hyvin sekaisin miettimällä, mitä muut hänestä ajattelevat.



Olin itsekin joskus tuollainen ja mielestäni se oli erittäin ahdistava fiilis. Tuohon törmää nykyäänkin eri ihmisillä.

Ja tuosta menneisyyden/tulevaisuuden vatvomisesta en itse tutkaile taakse liiemmin. Mennyt on mennyttä. Ainut keskittymisen kohde on tulevaisuus ja mitä haluan siinä saavuttaa. Tässä nyt noin 6 kk päivät tultu pyörittyä paikoillaan yrittäen luoda jotain tärkeää - ja siinä jotenkin onnistunutkin. Nyt alkaa yhteiskunnan määrittelemiin "tärkeisiin" asioihin keskittyminen eli koulu ja sitä kautta työura. Olen pitkään miettinyt ja seurannut ystävieni ja sukulaisteni matkaa tuolla saralla ja huomannut kuinka jokainen heistä luopuu haaveistaan joita niin nuorempana minullekin jaksoivat pulista 24/7 ja jumittautuvat siihen suureen kirosanaan, arkeen. Ja minusta ihminen voi olla myös onnellinen työssään, ei pelkästään tyytyväinen. Tyytyväisyyteen väsyy. Tarkemmin ajateltuna noita Akir0n, juSSin ja Juha_V:n pointteja, pelkään, että itse päädyn samoihin tilanteisiin, vaikka niin kovasti yritänkin olla alistumatta normi raameihin ja olla_kuin_muut.

(Olikohan mulla pointtikin tässä..no kelaan sitä myöhemmin.)
Avatar
#15 • • KarriN Guest
Yritän kovasti pitää kiinni "easy-going"-aatteestani, siitä, ettei se ole niin viimeisen päälle. No, ei se kyllä arkielämässä tunnu olevankaan, päätellen huoneen ainaisesta kunnosta, lähes puolivillaisesta motivaatiosta opiskeluun yms yms.

Ongelma (yksi monista, more like) tuntuu olevan ainainen päänsisäinen vaiheilu asiaan liittyvistä kysymyksistä, esimerkiksi: "Pitäisikö minun olla kunnianhimoisempi/tunnollisempi/kauaskatsesempi?" tai harvemmin myös jopa "Miksi en ole..?"

Joskus päässä kummittelee ajatus jonkin kouriintuntuvan ja yksinkertaisen tekemisestä, mutta toisaalta palaa taas suhteellisen mielenkiinnottomien IT-opintojen pariin. Motivaationa tietenkin mahdollisuus saada suhteellisen mielekäs duuni kohtalaisilla tuloilla. Koska rahallahan maailmassa saa. Esimerkiksi, kuten olen viime aikoina erään tärkeän henkilön kanssa keskustellut, paikkoja, joissa rauhoittaa mieltänsä.

Ajatushyytelöä stimuloi myös se, kuinka järjellä tietää jotenkuten, minkälainen mielentila tulisi saavuttaa päästäkseen lähemmäksi sisäistä rauhaa! Käytännössä tämäntyyppisen tilan saavuttaminen tai edes lähestyminen tuntuu kaukaiselta, koska oma nykyisyys käy tielle.

Common dullard's kitchen existentialism overload immediate!

Onneksi elämässä on nykyään kuitenkin myös asioita, joidenka vuoksi on helppo olla tunnollinen. :) eli joidenka suhteen omaa panosta ei niin hirveästi tarvitse epäillä.
Avatar
#16 • • akir0 Guest
Kelailin tässä sellaistakin vaihtoehtoa, että ainakin itse on näin myöhemmällä iällä tullut hirveän mukavuudenhaluiseksi. Ts. ei enää oo esim. valmis matkaamaan 500 kilometrin päähän bileisiin tietoisena siitä, että majoitus on jossain baarin lattialla bissepullojen seassa, vaan pitää olla vähintään hyvä sänky kaverin kämpillä, jossa nukkua. Mieluummin vaikka se hotelli.

Ehkä se voi olla syynä siihen, että jollain tapaa jumiutuu arkeen ja nykyiseen tilanteeseen, eikä lähde tavoittelemaan sitä "todellista onnea", koska se edellyttäisi lisätyötä ja sisältäisi mahdollisen epäonnistumisen mahdollisuuden.

Tänää oli kyl elämästä nauttimispäivä. Tukka hulmuten Lahdesta Jyväskylään \o/
Avatar
#17 • • jUSSi Guest

Kelailin tässä sellaistakin vaihtoehtoa, että ainakin itse on näin myöhemmällä iällä tullut hirveän mukavuudenhaluiseksi. Ts. ei enää oo esim. valmis matkaamaan 500 kilometrin päähän bileisiin tietoisena siitä, että majoitus on jossain baarin lattialla bissepullojen seassa, vaan pitää olla vähintään hyvä sänky kaverin kämpillä, jossa nukkua. Mieluummin vaikka se hotelli.

Ehkä se voi olla syynä siihen, että jollain tapaa jumiutuu arkeen ja nykyiseen tilanteeseen, eikä lähde tavoittelemaan sitä "todellista onnea", koska se edellyttäisi lisätyötä ja sisältäisi mahdollisen epäonnistumisen mahdollisuuden.



Ei tuo minusta ole arkeen jumiutumista vaan omien kriteerien nostamista. Enää ei ihan mikä tahansa ei kelpaa. Jos ei ole valmis lähtemään 500 km:n päähän nukkumaan huonosti lattialla pitkälle yöhön biletetyn illan jälkeen, niin ei se välttämättä ole elämästä pois. Todennäköisesti teet sen sijaan jotain muuta mikä on sinusta hauskaa. Kenties poikkeat illalla lähimmälle klubille ja pääset sen jälkeen omaan sänkyyn nukkumaan. Voin sanoa, että kyseinen mukavuudenhaluisuus-efekti tulee yleensä iän myötä yhä useammalle ;)

Ja onko se onni oikeasti jossain muualla kuin tässä ja nyt? Eikö voi olla onnellinen tekemättä "lisätyötä" sen eteen? Onko onni kenties jossain tulevaisuudessa/kaukaisuudessa ja tuleeko se esiin vasta tietyn työmäärän jälkeen? Minusta ei.
Avatar
#18 • • Karo Guest
Loistava topic! Aihe, jota olen itsekin miettinyt jo vuosia (heh).

Tuolle elämäntavalle on nimikin, sitä kutsutaan sitku-elämäks. Minä olen aina elänyt sitku-elämää pahimmillaan. Äh, yläaste on paskaa, sitku pääsen Kallion ilmaisutaidon lukioon, siel on makeit tyyppei ja kiinnostavaa opetusta. Äh, onpa tääl Kallion lukios paskaa, sitku pääsen Tampereen yliopistoon niin elämä vasta alkaa. Äh, onpa tääl Tampereella opiskelu aika turhaa, sitku pääsen Hesariin töihin pääsen näyttämään kynteni, kyllä työnteko on sentään jotain. Äh, onpa tääl Hesaris ahdistavaa, sitku pääsen Ylelle töihin olen tyytyväinen. Äh, onpa tääl Ylellä stressaavaa, sitku pääsen täält uutisist dokkaripuolelle olen onnellinen ja voin toteuttaa itteäni... Sama valitus liittyy joka asiaan, asuinpaikkaan, parisuhteisiin (joo, onhan tääkin suhde ihan jees, mut entäs jos voisin tavata VIELÄ ihanamman ihmisen jonka kanssa menis VIELÄ paremmin), rahan määrään, ikään (olen mielestäni aina liian nuori) jne. Syö kyllä naista melkoisesti.

On niin paljon asioita, joita haluaisin tehdä: kirjoittaa kirjoja, tehdä musiikkia, tehdä elokuvia, paljastaa yhteiskunnallisia epäkohtia, perustaa ravintolan, matkustaa maailman ympäri, ostaa omakotitalo, harrastaa sitä sun tätä... Kaikki unelmat ovat ihan realistisia, tunnen paljon ihmisiä jotka ovat moiset toteuttaneetkin. Mutta ei tämä kyllä voi pitkään jatkua näin. Jatkuva tyytymättömyys siis.

Oikeasti onnellisuus riippuu niin monista muistakin asioista kuin ulkoisista puitteista, kuten työstä tai opiskelusta. Onnellisuus on enimmäkseen kiinni korvien välistä. Toisaalta jos on niin rankka historia ja rankka elämä kuin mulla (ihan kaikkea nyt ei viitsi tässä avautua), niin sellaisen perustyytyväsyyden saavuttaminen on todella vaikeaa. Siis esimerkin omaisesti jos vaikka joku sinulle todella tärkeä ihminen kuolee äkillisesti, niin ei oikeastaan jaksaisi kuunnella mitään saivarteluja, että "on vaan muodikasta olla tyytymätön" tai "moni varmaan onkin ihan onnellinen muttei kehtaa sanoa". Kyllä mä kehtaisin jos olisin!

Topicissa mainitut hetkessä eläminen ja aineellisen hyvän tavoittelusta luopuminenhan ovat muuten zen-buddhalaisuuden perinteisiä oppeja. Pari kaveria, joiden elämätyyli oli ennen samalla tavalla suorituskeskeinen kuin mun, ovat sittemmin hurahtaneet buddhalaisuuteen ja löytäneet edes jonkinmoisen rauhan.

Itse olen löytänyt rauhan oikeastaan vaan matkustaessa. Silloin pääsee irti jokapäiväisen elämän paineista ja siitä suorittamisen ja elämässä etenemisen pakosta. Kun on pitempiä aikoja ulkomailla, niin yleensä viihtyy juuri siinä paikassa ja hetkessä missä on, yrittäen ottaa siitä kaiken irti.

Ääh, valintoja tosiaan, suurin osa vääriä. Mulla on ehkä iso elämänmuutos tulossa, kun ei pää tahdo kestää nykyistä elämäntyyliä... Katsotaan nyt... Sitku...

Jatkoa: ongelma on kohdallani siis kaksijakoinen, toisaalta onni odottaa aina nurkan takana, seuraavalla välietapilla, jonka saavutettuani tavoittelen jo seuraavaa. Toisaalta on paljon asioita, joista pidän, ja joista todennäköisesti saisin tyydytystä, mutten uskalla heittäytyä elämään sellaista elämää kuin haluaisin. Yleisin perusteeni on raha, "joo, tekisi mieli matkustella ja kuvata vaikka lyhäri kavereiden kanssa, mut emmä voi kun pitää tehdä ansiotöitäkin, että tulee toimeen". Olisin todennäköisesti aika paljon onnellisempi työttömyyskorvauksella kirjaa kirjoitellen kuin nyt, mutten uskalla tehdä ottaa sitä askelta, tehdä sitä valintaa.

p.s. Sitku elämästä on myös muunnos mutku-elämä. "Kyllä mä muuten voisin lähteä sinne, mutku..."

edit: jatkoa
Avatar
#19 • • Nudie Guest

Itse olen löytänyt rauhan oikeastaan vaan matkustaessa. Silloin pääsee irti jokapäiväisen elämän paineista ja siitä suorittamisen ja elämässä etenemisen pakosta. Kun on pitempiä aikoja ulkomailla, niin yleensä viihtyy juuri siinä paikassa ja hetkessä missä on, yrittäen ottaa siitä kaiken irti.



Sama vika, sitä jotenkin osaa katsoa ulkomailta omaa elämäänsä kotimaassa ihan toisesta näkövinkkelistä. Tavallaan matkustellessa irtautuu niin täysin oman vallitsevan yhteiskunnan ja sosiaalisen viitekehyksen normeista ja odotuksista, että pystyy elämään tässä ja nyt ilman kotoisia velvoitteita.

Tosin liian pitkään (lue pysyvästi) ulkomailla asustellessa alkaa ympärillä vallitsevasta yhteiskunnasta tulla ihan samanlainen 'vankila' kuin Koti-Suomestakin.

Pitäisköhän tässä ostaa sata lammasta ja lähteä nomadiksi Aasiaan.
Avatar
#20 • • Revelation Guest
Minun elämässäni kaikki on aina tuntunut tapahtuvan ikään kuin hidastettuna (lukion jälkeen)... en ole vieläkään selvinnyt opiskelemaan mihinkään ammattiin, kiinnostus ei ole missään opinnoissa (3) riittänyt loppuun asti... mitä ikinä onkin opiskellut siihen on tympääntynyt hyvin pian ja nauttinut taas sen jälkeen vapaudesta (=työttömyys), ja taas kyllästynyt siihen pian kun ei ole ikinä rahaa mihinkään. Taas kierros alusta, joku paska(tuki)duunipaikka jossa saa rahaa hieman enemmän kuin tekemättä mitään, sitten yrittää opiskella samalla eikä jaksakkaan, jättää opiskelun, työt loppuu... ah kuinka kiva. No, jospa ymmärrän ensi keväänä keskittyä siihen pääsykokeeseen ja jättää työt sitten kesälle. Se olisikin jo jotain aivan uutta.

Toisaalta, kaikkein mukavinta aikaa elämässä on juuri se kun ei ole velvoitteita mihinkään suuntaan, voi vain ottaa ja lähteä lomalle (tosin eihän työtön voi olla pitkään "tavoittamattomissa"... eipä sillä että olisin siitä välittänyt ;) )... ja jos on mukavaa työtä (olen toiminut kouluavustajana ala- ja yläasteella, palkka p**ka mutta työ palkitsevaa), sitä tekee kyllä mielellään, mutta nykyisessä tilanteessani kaikki työpaikat ovat tilapäisiä... toisaalta minulla olisi atk-taitoja ehkä johonkin helpdesk-hommaan tjsp, mutta jaksaisiko sitä sitten tehdä ja kuinka pitkään on taas aivan eri asia. Toisaalta olisi mukava tehdä jotain ihan fyysistä hommaakin. Aina olen kyllä töihin lähtenyt kun on tilaisuus tullut, pitäisi varmaan vaihtaa kaupunkia että olisi enemmän / erilaista työtä tarjolla. No, pitää yrittää elää tässä hetkessä ja nauttia siitä mitä on.