Taas yks topikki siitä, mikä on valokuvausta

valokuva on minusta filmille tai kennolle vangittu hetki, joka pyritään sieppaamaan sellaisena kuin se silmän verkkokalvolle on näkynyt

Eli tämän mukaan valotusajan säätäminen ei olisi soveliasta. Entä jos kuvaan pimeää metsää ja valotusaika on esim. 30sek. Valmis kuva näyttää erilaiselta kuin silmä todellisuudessa näytti, valokuvausta vai ei sinun mielestä?

tuo "silmä" on kyllä hieman liian rajoittava tekijä. Ehkä tuo villen määritelmä ennen filmiä/kennoa olevista hässäköistä, jotka eivät muuta todellisuutta liikaa (rajut filtterit/linssit) olisivat minusta ihan ok tähän dokumentaarisen kuvan kategoriaan.

:crybaby: MITÄ VÄLII!

Valokuva on valokuva, vaikka sitä paranneltaisiinkin konstilla jos toisella, samoin se on dokumentti.

siinä vaiheessa kun siihen liitetään jotain mitä ei alkuperäisessä ollut tai otetaan pois, eli kuvaa vääristetään, siinä vaiheessa sitä ei enää voida kutsua valokuvaksi.

Kissan hännän leikkaaminen kuvasta on IMO häiriön poistoa, samoin väriarvojen ja sen semmoisten säätö. San sijaan esimerkiksi kissan lisääminen kuvaan jossa sitä ei ollut on vääristelyä.

Vähän niinkuin sekin on vääristelyä että urheilijoiden vaatteista ja välineistä poistetaan osa mainoksista jälkikäsittelyssä.

Valokuva, maalaus, kertomus, äänite- kaikkiin näihin tallenteisiin sisältyy aina dokumentaarista arvoa vähentävät välineen rajalliset ominaisuudet, dokumentointitarkoitus ja tekijän näkemys.

Absoluuttista rajaa teoksen ja dokumentin välille ei ole vielä onnistuttu vetämään... ja se lienee tärkeääkin vain yksilön henkilökohtaisen taidekäsityksen kannalta.

Itse kysymykseen vastaten - mulle tulee valotetun paperin palvonnasta mieleen ajat jolloin uskottiin ihmisen sielun jäävän vangiksi kameraan.

tässä oli nyt kai kaksi eri kohtaa, eka menee vielä ihan ok. Jos jälkimmäisessä on kyseessä vaikka kalansilmäfiltteri niin ei se ihan mun dokumentaarisen valokuvan määritelmää täytä ;)

Mikä ettei täyttäisi. Kalansilmä (vaikka vääntääkin suoria linjoja voimakkaasti kieroon) on pohjimmiltaan vain äärimmäisen laajakulmainen objektiivi tai lisälinssi. Jos kalansilmää ei voi käyttää dokumentaarisessa mielessä, ei varmaankaan ovisilmäkään kelpaa rappukäytävän tarkasteluun? :)

Onhan tämä aikamoinen veteen piirretty viiva, mutta juuri nykyajan suomien mahdollisuuksien takia on valokuvaus menettämässä minusta arvoaan dokumentaarisena välineenä. Valokuva voi nykyään valehdella.

Valokuvaa on aina voinut käyttää valehteluun, vrt. iso osa "ufotodisteista". Lievempää hienosäätöäkin tapahtuu varmasti koko ajan. Mieleen tulee tapaus jostain 90-luvun alkupuolelta, kun yksi kaveri oli työharjoittelussa paikallislehdessä. Noh, hänelle oli siellä toimituksessa nakitettu tehtäväksi mm. poistaa erästä miss Hervanta (tjsp) -kandidaattia esittävästä lehteen tarkoitetusta valokuvasta hammasraudat.

Voiko nykyään muuten olla hyvä valokuvaaja ilman photaritaitoja?

Ihan hyvin voi. Vaikka digi jyrää markkinoilla kiihtyvällä vauhdilla, on silti edelleen täysin mahdollista ja sallittua harrastaa kuvaamista ilman digitaalitekniikkaa. Jos kuva ei koskaan päädy monitorille, niin ei siinä photariakaan tarvita missään vaiheessa.

Ja mitä tulee yleisemmin tuohon kuvankäsittelyyn, niin sitähän on tapahtunut aina ja kaikkialla. Tarkoitan siis valotuksien, terävyyden, kontrastin ja sellaisten jälkikäsittelyä. Aikaisemmin sen teki joko henkilö pimiössä tai kallis kone kuvavalmistamossa. Filmi kun kestää aika rankkaakin yli- ja alivalotusta, eli vedostettaessa voidaan esimerkiksi hyvinkin pimeäksi jäänyt otos saada katselukelpoiseen muotoon, ja tätä mahdollisuutta myös käytetään ihan rutiininomaisesti ilman että sitä kukaan kyseenalaistaa. Jos kuvaaja vie filminsä liikkeeseen kehitettäväksi, hän ei välttämättä koskaan saa tietää, miten hänen kuviaan on siellä jouduttu käsittelemään, jotta vaikkapa lomakuviin tallentuneet ainutkertaiset muistot kestävät vielä paperillakin katsomista.

Nykyinen digitaalitekniikka on vain tuonut tuon jokapäiväisen jälkikäsittelyn jostain etäisestä pimiöstä tai tehtaasta lähemmäs tavallista tallaajaa, omalle työpöydälle. Eli voidaanko tässä sittenkin sanoa, että kyse onkin uudenlaisesta variaatiosta vanhan vitsin "tieto lisää tuskaa" tiimoilta?

Itse kysymykseen vastaten - mulle tulee valotetun paperin palvonnasta mieleen ajat jolloin uskottiin ihmisen sielun jäävän vangiksi kameraan.

[offtopic]
Pääseeks sielu vaik nettiin, jos digikameran yhdistää piuhalla tietokoneeseen? Hmm... tästähän vois vääntää jotain tarinan tapaista :)
[/offtopic]

@ jUSSi: RAUHOITU!

Mitä tulee ns. dokumenttikuvaan, niin kerronpa vielä toiseenkin kertaan tämän saman jutun. Eli jokainen tietää National Geographic -lehden kuvan "Afghanistanin nainen". Kuvasta tekee ainutlaatuisen naisen vakava ilme, pelkoa täynnä olevat silmät. Mutta tiesittekö sitä, että naisesta on olemassa myös kuva jossa hän hymyilee. Yritän sanoa sitä, että dokumenttikin on vain yhden ihmisen näkemys asiasta, ei faktaa tai todellisuutta. Tai jos näille linjoille lähdetään, niin kovin diipiksi menee tämä keskustelu, mutta idea tais tulla selväksi. Miten tämä sitten liittyy aiheeseen. Siis linssit, kuvaustekniikat, yms. häviävät mennen tullen kuvaajan tai kuvankäsittelijän valinnoille koskien julkaistavaa kuvaa. Olikohan tässä nyt kinkkua leivän päälle?

Ja mitä tulee yleisemmin tuohon kuvankäsittelyyn, niin sitähän on tapahtunut aina ja kaikkialla. Tarkoitan siis valotuksien, terävyyden, kontrastin ja sellaisten jälkikäsittelyä. Aikaisemmin sen teki joko henkilö pimiössä tai kallis kone kuvavalmistamossa. Filmi kun kestää aika rankkaakin yli- ja alivalotusta, eli vedostettaessa voidaan esimerkiksi hyvinkin pimeäksi jäänyt otos saada katselukelpoiseen muotoon, ja tätä mahdollisuutta myös käytetään ihan rutiininomaisesti ilman että sitä kukaan kyseenalaistaa.

tätä minäkään en kyseenalaista, sillä pyrkimus on vain tehdä kuvasta sellainen, että siitä näkyy tallenettu hetki. Ei muuttaa sitä hetkeä. Osa siitä valokuvan voimasta tulee siitä, että jotkut osaavat kuvata sellaisia hetkiä jotka todellakin tekevät vaikutuksen. Jälkikäsittely laimentaa tätä tehoa/vaikutusta.

siinä vaiheessa kun siihen liitetään jotain mitä ei alkuperäisessä ollut tai otetaan pois, eli kuvaa vääristetään, siinä vaiheessa sitä ei enää voida kutsua valokuvaksi.

o/ oon samaa mieltä ja oon nyt aiheesta hiljaa, kun mun henkilökohtainen käsitys valokuvasta sekoittaa niin monen valokuvauksen harrastajan pään :D

ONPA MUUTEN OTOLLINEN THREADI HIHOJEN POLTTAMISEEN

Mutta sitä en tee, vaan jätän suoraan lukematta. :cool:

mutta sä olet kuitenkin semmonen fägäri että haluat
soutaa ja olla hiljaa ulapalla.

emmä tiedä.

ihme hippi.

eiku hetkonen.

tämähän olikin plattarin sisäänpäinkääntyneisyys. kukaan muu
hiekkalaatikon ulkopuolelta EI SAA sanoa mitään.

Minkä hemmetin hiekkalaatikon? Kuvitteletko kenties, että esimerkiksi kaikki addiktit (74 kpl) ja muut aktiivit ympäri Suomea (ja maailmaa) tuntevat toisensa henkilökohtaisesti?

Helppoa tänne on mukaan tulla, mikäli on jotain edes etäisesti älyllistä sanottavaa. Tosin näin Freestylen aikakaudella tuokaan ei ole enää kynnyksenä.

Itse olen 2,5 vuoden aikana tavannut peräti kaksi (2) käyttäjää IRL.

Sorry wrong login :] oops

Onhan tämä aikamoinen veteen piirretty viiva, mutta juuri nykyajan suomien mahdollisuuksien takia on valokuvaus menettämässä minusta arvoaan dokumentaarisena välineenä. Valokuva voi nykyään valehdella.

Kyllä minä pidän teoksista ihan yhtä paljon kuin valokuvista ja molemmista voi saada aivan loistavia kuvia. Toinen on uskollisempi sille mitä valokuvaus tarkoitti ennen ja toinen on lähempänä taidetta.

Voiko nykyään muuten olla hyvä valokuvaaja ilman photaritaitoja?

Ahem. Pakko puuttua sen verran, että sata vuotta sitten kuvia viriteltiin ja fiksailtiin oikein urakalla. Kuvaajan hommaan oleellisesti kuului täydentää sitä omaa otosta ties minkälaisilla savujuovilla tai rakenteellisten piirteiden tarkentamisilla. Alkuperäinen kuva vaan fotariin -> värisävyjä ja saturaatioo muutteleen, niin johan alkaa fiksaukset näkyyn.

Loppupeleis kuva on kuva ja sen toimivuus on katsojan silmässä. Symmetria ja balanssi luo aivoihin mielikuvan 'kauniista' tai 'miellyttävästä', oli se sitten tehty miten vaan. Tokihan on erilaisia tilanteita joissa sitten taas editointi on 'moraalisesti arveluttavaa', kuten esimerkiksi luontokuvat.

Mutta sitä en tee, vaan jätän suoraan lukematta. :cool:

ei paskempi idea. taidan tehdä samat.

vielätosin pitää sanoa jotain kaukaisesti älyllistä.

suora valokuvaus tarkoittaa sitä, että otat kuvan optimaalisilla
asetuksilla kuvaustilanteessa ja teet siitä normaalin tapaan vedostuksen
sortumatta pimiökikkailuun. perusasiat kuten esimerkiksi rajaus ja
lisävalotus on aivan normaalia, mutta esimerkiksi teepussien
tunkeminen kemioihin ja ylimääräisten negojen tunkeminen
samaan kuvaan ei ole.

digissa on asia hieman eri, koska kuvaa ei kehitetä. siitä ei ole
mitään erityisiä pelisääntöjä, koska käsitettä 'suora valokuvaus'
ei tunneta digikuvauksen yhteydessä. siinä on sittten oiva porsaanreikä,
josta voidaan alkaa naksuttelemaan pilkkua.

Eli mä haluan tehdä eron valokuvan ja teoksen välille (valokuva voi tosin myös täyttää teoksen tuntomerkit, mutta pysyä silti valokuvana, mutta teos ei voi). Eli valokuva on minusta filmille tai kennolle vangittu hetki, joka pyritään sieppaamaan sellaisena kuin se silmän verkkokalvolle on näkynyt (ja jos olet syönyt vaikkapa sieniä ja maailma on täynnä upeita photari efektejä niin ei, et saa muokata sitä kuvaa ;) )

No mihin luokittelet dogma-kuvat?
Nehän on nimenomaan taidetta eli siis teoksia eikä valokuvia.
Kuitenkin niiden ideana on, että ne esitetään juuri niin kuin ne on
kuvattu, eikä kuvaustakaan suunnitella mitenkään, joten sun määritelmän
mukaan ne on kuitenkin niitä "puristisimpia" valokuvia. Eli siis teos
voi olla valokuva.

No johan saitte kinan aikaiseksi. Onhan elokuvissakin olemassa sekä dokumenttielokuva että fiktio. Kirjojakin on kuulkaat erilaisia, dokumentoivia ja kaunokirjallisia. Sanomalehdestä saa usein lukea ennemmin toimittajan mielipiteiden dokumentointia kuin ympäröivän maailman. Pitäisikö nyt yhtäkkiä valokuvan muuttua jotenkin pyhäksi dokumentaatiovälineeksi? Ymmärrän kyllä hyvin jUSSin pointin todellisen hetken vangitsemisen vaikeudesta ja sen dokumentaarisesta arvosta, mutta herraisä, valokuvia ne on kaikki jotka on kameralla otettu. Niitä on vain erilaisia, toiset tykkää äidistä ja toiset isästä.

Itse en juuri jaksa kameralla kikkailla, eikä tota rotiskoa fotariinkaan pistetä. Keskityn vain kuvaamaan maisemia ja ihmisiä ympärilläni sellaisena kuin ne näen. Poseeraajat tosin jätän kuvaamatta. Mikä on muuten jUSSin kanta perhekuvaan, jossa koko suku hymyilee puleerattuna? Entä jos valokuvaaja käyttää ylimääräisiä valolähteitä?

...kuitenkaan erota, niin kuvan dokumentaarinen arvo tulee lähinnä siitä mediasta missä sen näkee (sanomalehtiin luottaa enemmän kun nettifoorumiin).

Tästä tuli mieleen, että huomasiko kukaan, miten Metro-lehdessä oli
manipuloitu etusivun kuvaa noin kolme viikkoa sitten? En oo ikinä
nähnyt mitään niin tökeröä viritystä. Kuva oli Helsingistä silloin, kun
tuli se jumalaton määrä lunta yhtenä viikonloppuna. Kuvassa oli
muistaakseni pieni auraustraktori ja pysäköity auto, mutta tämä ei ollut
kuvaajalle riittänyt vaan hän oli lisännyt kuvaan kaksi naishenkilöä, jotka
olivat mittasuhteiltaan liian pieniä, lisätyn kuvan valaistusolosuhteet olivat
täysin erilaiset kuin katukuvassa, niin valon suunta, jyrkkyys kuin värikin
olivat erilaiset ja naisten kuvassa oli kuvaushetkellä satanut lunta, joka
näkyi isoina valkoisina pisteinä naisten päällä. Katukuvassa lunta ei satanut.

Että se siitä sanomalehtien luotettavuudesta...

... huomasiko kukaan, miten Metro-lehdessä oli
manipuloitu etusivun kuvaa noin kolme viikkoa sitten? En oo ikinä
nähnyt mitään niin tökeröä viritystä...

Heh heh, meinasin pudota penkiltä kun näin kuvan. Toinen kuva mikä on ihan samalla lailla tuhottu on eräs postikortti, jota olen nähnyt myynnissä Hesassa useammassakin ns. turistipaikassa. Kuvan on ottanut ansioitunut ja taitava pitkän linjan valokuvaaja Matti A.Pitkänen, mutta Matti itse tuskin on manipuloinut talvista ilta-aurinkoista järvimaisemaansa lisäämällä kuvaan kesäisessä keskipäivän auringossa kellivän joutsenen. No, joku sen on kuitenkin tehnyt...

sekä dokumentti että fiktio

jos mä tyydyn sitten tähän jaotteluun. On ehkä selvintä ja helpointa kaikkien kannalta :)

Mikä on muuten jUSSin kanta perhekuvaan, jossa koko suku hymyilee puleerattuna? Entä jos valokuvaaja käyttää ylimääräisiä valolähteitä?

ihme tenttausta täällä kyllä on :hah:

kyl se on ihan tokumentti ja sais siinä käyttää lisävaloo (mieluiten loistevaloa), et näkyis kaikki ihon epätasaisuudet ja finnit ;)

No mihin luokittelet dogma-kuvat?

valokuva voi tosin myös täyttää teoksen tuntomerkit, mutta pysyä silti valokuvana, mutta teos ei voi

siis teos olisi niinku fiktiivinen tuote

Kun joskus näkis musiikista tällaista keskustelua. :D

Tai no samapa se kun en kerran osaa perustella näkemyksiäni koskaan, jäisi sitten siihenkin osallistumatta.

Kuvan on ottanut ansioitunut ja taitava pitkän linjan valokuvaaja Matti A.Pitkänen, mutta Matti itse tuskin on manipuloinut talvista ilta-aurinkoista järvimaisemaansa lisäämällä kuvaan kesäisessä keskipäivän auringossa kellivän joutsenen. No, joku sen on kuitenkin tehnyt...

Ainakin Matti A. Pitkäsen poika Tommi Pitkänen manipuloi valokuviaan ja kertoo siitä ihan avoimesti. Pitkästen valokuvien oikeudet Tommia lukuunottamatta ovat Studio Pitkäsen nimissä, joten joku jälkipolvesta on hyvin voinut manipulaation tehdä.

tää on imho vähän sama ku kysyis et onks laulu pilalla jos sitä virittää auto-
tunella..